Koti maapallon laidalla Asumisen historia on yhtä pitkä kuin ihmisen historia. Suomessa on ollut asutusta jo 100000 vuotta sitten, josta todistaa Kristiinankaupungin läheltä löydetty Susiluola. Muinaisihminen tarvitsi turvai,saa pesäpaikkaa paljolti samoihin tarpeisiin kuin moderni ihminenkin. Varhaisajan ihmisten arvellaan ottaneen oppia eläinten pesänrakennustekniikoista. Vuosituhansien ü'mMkuluessa eri puolille maapalloa kehittyi mitä erilaisimpia asumustyyppejä: luola-asuntoja, ruoko- ja savimajoja, igluja, tiipiitä, telttoja, jurttia, turve- ja loude°kotia sekä savesta ja oljista, hirsistä, kivistä ja tiilestä rakennettuja taloja. Suomessa asumukset on tehty kautta aikojen perinteisesti puusta. Savupirteistä älytaloihin Elämä maapallolla on ollut aina kamppailua ankarien olosuhteiden ja luonnonvoimien kanssa ja asuinpaikkoja on usein jouduttu vaihtamaan, metsästys- ja keräilytalouden, paimentolaisuuden, vuodenaikojen vaihtelun, luonnonmullistuksten sekä heimoreviirien ja sotien vuoksi. Nykyisissä teollisuusmaissa entinen vihollinen, luonto, on alistettu ylivoimaisesti. Nyt ihmisiä ja heidän kotejaan uhkaavat ensisijaisesti toiset ihmiset: rikollisuuden, väkivallan, sotien ja saasteiden välityksellä. Hyvin toimeentuleva nykyihminen ihastelee suuren puutarhan keskelle rakennettua, auringonvaloa tulvivaa ja luonnonmateri-aaleilla sisustettua, kaikin mukavuuksin varustettua tilavaa ja turvallista yksityistaloa, jossa muinaisihmisen tapaan voi asettua tulisijan äärelle ja nähdä suurten lasipintojen läpi suoraan vehreään luontoon. Kehitysoptimistinen 1900-luku muutti varakkaiden, kaupungistuvien teollisuusmaiden asumista radikaalisti, ja toi uudet asunnot, tekniikan ja mukavuudet lähes kaikille yhteiskuntaluokille. Mika Pantzar kuvaa uudessa kirjassaan ”Tulevaisuuden koti, Arjen tarpeita keksimässä” suomalaiskotien nopeaa koneistamista jäähdytyskaapeista internetkännyköihin ja älytaloihin. On helppo samastua Pantzarin omakohtaisiin muisteluihin television ja Aku Ankan sukupolvesta: ”...keskiluokkaisessa perheessä nuoren ihmisen elämä ja ihanteet muokkaantuivat yllättävän johdonmukaisesti modernien länsimaisten kulutusihanteiden ja -kulttuurin virittämänä.” Moni syntyy vailla kotia Maailmaan syntyy joka sekunti yli neljä uutta lasta, joista osa saa kodin tautien ja sosiaalisen kurjuuden riivaamasta hökkelikylästä tai ahtauteen räjähtävästä slummista. Maapallon yli kuusi miljardia asukasta lisääntyvät vauhdilla, ja suurkaupungit tukehtuvat ahtauteen. Pakolaisleireillä asuu tälläkin hetkellä yli 21 miljoonaa ihmistä. 1900-luvun alkupuolella kehitetyt mallit asuntojen ja kaupunkien teollisesta massa´tuotannosta ovat turvanneet koteja sadoille miljoonille, mutta määrän päihittäessä laadun ovat viihtyvyys ja ympäristön laatu jääneet usein toissijaisiksi. Tämän hetken kysymys on, kuinka planeetan jättimäiselle väestölle saadaan kestävästi ja terveellisesti rakennettuja, valoisia ja viihtyisiä asuntoja, joiden lähistöllä olisi myös virkistysalueita. Onko arkkitehdeilla enää optimistista ideologiaa ja tulevaisuudenuskoa, kuten viime vuosisadan alkupuolen visionääreillä? Jälkiteollisen yhteiskunnan asumis- ideologia muutoksessa Suomessa muutettiin 1900-luvulla maalta kerrostaloihin. Maassamme on nyt noin miljoona kerrostaloasuntoa, miljoona omakotitaloasuntoa ja noin 300000 rivitaloasuntoa. 1900-luvun alkupuolen sosiaalisten ihanteiden mukaisesti myös Suomessa tyypiteltiin ihanneperhe ja luotiin yhdenmukaiset, standardoidut, helposti monistettavat, teolliset mallit asumiselle. Nykyisen moniarvoisen yhteiskunnan yksilöt haluavat toteuttaa itseään hyvin erilaisin tavoin. Elementtilähiöiden saaristo ei enää houkuttele. Urbaania elämää kaipaavat sinkut muuttavat suurimpien kaupunkien keskustoihin, joissa pienistä asunnoista on pulaa, ja toisaalta suurin osa perheistä haluaisi asua pientaloissa. Puutarhan ympäröimä yksityistalo on globaalilla tasolla vain harvojen ylellisyyttä, mutta suomalaisista peräti 55 prosenttia asuu pien taloissa. Suomi on Euroopan harvimmin asuttu maa. Täällä on poikkeuksellisen paljon vapaata tilaa ja luontoa. Väljien omakotitaloalueiden toteuttaminen on kuitenkin epäekologista, kallista ja huonosti toimivaa palveluiden, yhdyskunta- ja infrastruktuurin ja liikenteen kannalta. Uudentyyppiset tiiviit puutarhakaupunginosat, toisiinsa kytkettyjen pienten pihojen pientaloalueet ja 90-120 neliömetrin omakotitalot olisivat toimiva ratkaisu esikaupunkialueille. Ne mahdollistaisivat kompaktin kaupunkimaisen, omakotitalotyyppisen asumisen, jossa useimmilla olisi suora yhteys omaan pieneen puutarhaan. Tässä lehdessä pohditaan pienimuotoista asumista, kannustetaan kestävien puurakennusten suunnitteluun ja esitellään viime aikojen arkkitehtonisesti kiinnostavimpia suomalaisia omakotitaloja, loma-asuntoja ja saunoja. Astukaa peremmälle!   1.2.2001 Harri Hautajärvi