2 • 2000

Lohjan kirkon lattiaa kaivetaan 1966. Tennispalatsin kaakkoiskulma vuonna 1938. Ikkuna- ja oviaukotukset noudattavat maaston muotoa. Tennispalatsin kaakkoiskulma vuonna 1999. Julkisivu on esteettisin perustein ”normalisoitu” ilman historiallisia perusteita.

Tyylirestaurointi ennen ja nyt Tyylirestaurointi ennen ja nyt Korjausten suunnittelusta on tullut lähes kaikkien arkkitehtien työsarka. Vanhaa rakennusta käsiteltäessä on aina jossain määrin kysymys myös restauroinnista. Töiden lisääntyessä myös ne arkkitehdit, jotka eivät ole erikoistuneet restaurointeihin, saavat niitä tehtäväkseen. Uudisrakentamisen parissa kannuksensa ansainneet suunnittelijat joutuvat opettelemaan asiat lennossa, työn tekemisen yhteydessä. Tyylirestauroinnin uusi tuleminen Juuri kun restaurointiperiaatteiden piti olla selviä ja asioista oltiin lähes yksimielestä, tuli uusia ongelmia: mitä tehdään peruskorjausikään tulleille moderneille kohteille? Miten uusi erotetaan vanhasta, jos uusi muotokieli on vanhan kaltainen? Ja lopulta: mitä tehdään peruskorjausikään tulleille moderneille restauroinneille? Alvar Aallon työt puhuttavat aina ja niiden muotokieli (tyyli) tunnetaan ja sitä luullaan osattavan soveltaa. Tällöin voidaan korjata tehtyjä virheitä ja rakentaa hieman lisää aaltoa sinne, mistä sitä uupuu. Tämä tarkoittaa tehdyissä muutoksissa ja lisäyksissä Alvar Aallon tarkkaa imitointia, joka sai alkunsa Aallon toimistossa hänen vielä eläessään ja jatkui hänen kuoltuaankin. Aallon toimiston lopetettua aktiivisen suunnittelun Elissa Aallon kuoleman jälkeen, ovat muut arkkitehdit voineet suunnitella korjauksia Aallon kohteisiin. Lähes aina suunnittelu on ollut huolellista ja alan parhaiden arkkitehtien tekemää. Joskus esiintyy kuitenkin Aallon ”liian hyvää” tuntemusta. Esimerkiksi, jos rakennuksen käyttötarkoitus muuttuu niin, että uusi käyttö on vanhaa vaativampi (esteettisesti), voidaan ottaa yksityiskohtia Aallon tuotannon arvokkaammista kohteista ja sijoittaa niitä näihin vaatimattomampiin. Näin tehdään Alvar Aallon arkituotannosta tavallaan lippulaivojen veroista arkkitehtuuria. Alvar Aallon arkkitehtuuriin suhtaudutaan siis samoin kuin aikaisempiin tyyleihin 1900-luvun alussa. Helsingin Insinööritalon (A. Aalto 1948- 1952) palon jälkeinen korjaus on esimerkki niin sanotun normaalin korjaustavan soveltamisesta Aallon arkkitehtuuriin. Yksityiskohtien muuttaminen on saanut aikaan tämän jo alun perinkin melko arkiseksi suunnitellun talon omaleimaisuuden katoamisen lähes kokonaan. Sama kohtalo voi olla edessä myös muissa Aallon 1950-luvun kohteissa ellei detaljien huolelliseen tutkimiseen kiinnitetä huomiota. Tyylirestaurointikin voi - vaikkapa Alvar Aallon arkkitehtuurin ollessa kyseessä - olla varteenotettava vaihtoehto. Helsingin linja-autoaseman, alun perin Turun kasarmin 1830-luvun rakennuksen ja Lasipalatsin muodostamaa kokonaisuutta tarkasteltaessa kiinnittyy huomio siihen, että paljon vanhempaa rakennusta on kohdeltu kovakouraisemmin kuin nuorempaa. Siinä missä Lasipalatsi on Helsingin kaupungin ja EU:n varoin restauroitu huolellisesti on linja-autoaseman rakennusta leikelty kaupungin toimesta kuin juustoa antamatta rakennuksen karaktäärille tai historialle mitään arvoa. Esimerkki kertoo jotain tämänhetkisistä arvostuksista. Ikä ei ole ratkaiseva vaan - jälleen kerran - tyyli. Aarno Ruusuvuoren Helsingin kaupungintalon laajennus on äskettäin peruskorjattu ilman, että Ruusuvuorta olisi muuteltu tai poistettu. Myös se mitä Ruusuvuori teki vanhalle osalle on jätetty ennalleen. Näin ei ole tapahtumassa Kansallisteatterin vanhalla puolella. Sirenien sisustus on saamassa kyytiä siitä huolimatta, että alkuperäisestä Onni Tarjanteen suunnittelemasta sisustuksesta ei ole tarkkaa tietoa. Venetsian julistuksessa sanotaan, että ”Restauroinnin on päätyttävä siinä, missä otaksuma alkaa”. Jääkö Venetsian julistus historiaan tässäkin mielessä? Tommi Lindh Ote artikkelista s. 18-23, ark 2/2000