

Pohjapiirroksen saa näkymään suurempana näpäyttämällä sitä hiirellä. |
Kaisankoti on kuntoutus-, virkistys- ja lomakeskus, jota ylläpitää Kaisa Kallion kansalaislahjasäätiö. Päätoimintansa lisäksi keskus tarjoaa mahdollisuuksia myös erilaisten kokous- ja juhlatilaisuuksien järjestämiselle.
Espoon Pakankylässä, vaahteroita kasvavalla mäellä sijaitsevan Kaisankodin päätilat käsittivät ennen laajennusta klassisistiseen tyyliin rakennetun vanhan, kartanomaisen päärakennuksen (mm. vastaanotto-, ruokailu- ja kokoontumistilat) sekä kolme erillistä, 1980- luvun puolivälissä rakennettua lautaverhoiltua harjakattoista rakennusta, joista päärakennusta lähinnä oleva sisälsi mm. uima-allas- ja liikuntatiloja. Kaksi muuta ovat majoitusrakennuksia (osa tiloista varattuina hoitokäyttöön). Toiminnan kasvaessa rakennusten erillisyys ja tilojen puute alkoi haitata ja vuonna 1995 päätettiin rakentaa lisätiloja.
Uudet tilat sijoittuvat pääasiassa uima-allas- ja liikuntarakennuksen sekä eteläisemmän majoitusrakennuksen väliin, jotka näin saivat myös sisäyhteyden toisiinsa. Myös molemmat majoitusrakennukset yhdistettiin tässä yhteydessä toisiinsa sisäkäytävällä.
Laajennus sisältää mm. vastaanottotilat (reception, toimistot, aula/kahvio), erilaisia hoitotiloja (vesi-, konehoito ja savihoitotilat) sekä lääkärien ja sairaanhoitajien vastaanottohuoneet. Lisäksi rakennuksessa on kaksi liikuntasalia, kaksi kokoushuonetta sekä terapia-allashuone siihen liittyvine höyrysauna- ja pesutiloineen.
Uudisrakennuksen ytimenä on korkea aulatila, jonka ympärille tärkeimmät toiminnat ryhmittyvät. Toimivuuden ohella näköyhteys eri tiloista ympäröivään luontoon oli eräs tärkeä suunnittelutavoite.
Paikkaan nähden suhteellisen suuren kuutiomäärän sovittaminen mittakaavallisesti oleviin rakennuksiin muodostui ongelmaksi. Niinpä esim. huonekorkeutta vaativat liikuntatilat on lähes kokonaan louhittu rinteeseen, jolloin osittain vinokattoinen rakennusmassa saatiin sovitettua olevien rakennusten tasoon. Laajennuksen kokoavana ulkoisena elementtinä on koko rakennusmassan itä-länsisuunnassa läpäisevä keskusmuuri, joka yläpihalle (majoitusrakennukset) johtavine ajoportteineen samalla markkeeraa uuden vastaanoton sisäänkäynnin.
Uudisrakennuksen etelään ja länteen suuntautuvat julkisivut ovat umpiosiltaan pääasiassa puuverhoiltuja, pohjoiset rapattuja.
SEVERI BLOMSTEDT
|