Teollistuneissa yhteiskunnissa on totuttu erottamaan selkeästi toisistaan työ ja vapaa-aika, jotka osalle merkitsevät toistensa vastakohtia, raatamista ja huvia. Vapaa-aikaan liittyy käsite vapaudesta, yksilön mahdollisuuksista toteuttaa itseään. Aivan kuten työ, on myös vapaa-aika ollut monissa yhteiskunnissa ylhäältä ohjattua, pakon sanelemaa. Esimerkiksi Suomessa talonpoikaisväestöllä on ollut kirkossakäyntipakko. Viime vuosiin asti on kansaa holhottu oman vapaa-ajan käytössä, olipa kyseessä yksityinen rakkauselämä, ravintolassa käyminen, tanssiminen tai nautintoaineiden käyttö. Nykyisenä individualismin aikana ollaan luopumassa kansalaisten yksityiselämään kohdistuvista holhous- ja valvontaperiaatteista. Kun julkisyhteisöt ja normit ovat lakanneet säätelemästä yksilön vapaa-ajankäyttöä, ovat markkinavoimat pyrkineet ottamaan ohjakset käteen.
Ei ole yhdentekevää, miten länsimainen yksilö vapaa-aikansa käyttää. Egoistista hedonismia ja uteliaisuutta voi tyydyttää tuhansin tavoin. Tiettyjen asioiden harrastamisella ja tietyissä paikoissa käymisellä voi hankkia paitsi tietoa, kokemusta ja elämyksiä, myös statusta. Muutamassa vuosikymmenessä maapallo on muuttunut kuin suureksi leikkikentäksi, kokemusten ja elämysten basaariksi.

Massamatkailu - helvetti vai paratiisi?
Agraarivaiheessa oli tavallista, että omalta paikkakunnalta ei koskaan poistuttu ja tietoja ympäröivästä maailmasta saatiin niukalti. Matkailu oli pitkään vain harvalukuiselle eliitille mahdollinen erikoisuus, kunnes 1960-luvulta lähtien siitä alkoi tulla laajojen kansanosien harrastus koko läntisessä maailmassa. Tähän vaikuttivat elintason nousu, kaupungistuminen, lisääntyvä vapaa-aika ja matkailumainonta.
Kun huomattava osa maapallon teollistuneiden maiden asukkaista nykyisin pyrkii alituisesti matkustuskannalle, siirtymään paikasta toiseen, on ihmiskunnan historiassa tultu uuteen, outoon vaiheeseen, jota voisi nimittää moderniksi globaali-nomadismiksi. Turismi on muodostumassa maailman suurimmaksi teollisuudenalaksi ja sen vaikutukset ovat tuntuvia. Länsimaisten ihmisten matkailusta on tullut massailmiö, kulutuksen erikoisalue, joka on suuntautunut maapallon eri tavoin ainutlaatuisille ja luonnonkauniille alueille. Tahtoen tai tahtomattaan matkailu on muuttanut monien kohdealueidensa alkuperäistä rakennuskantaa, uudisrakentamista, maankäyttöä, luontoa ja maisemaa sekä kulttuuria ja väestön elinkeinorakennetta omia tarpeitaan vastaavaksi. Kulttuurivaikutteet sekoittuvat, aitouden ja autenttisuuden käsitteet muuttuvat.

"Hello mister, where are you from..."
Jos asiantuntijat ja viranomaiset eivät lainkaan säätele matkailuteollisuutta, se pystyy pahimmillaan nopeassa ajassa hävittämään altaan arvokkaita kulttuureita, luonnonmaisemia ja rakennettuja ympäristöjä. Etenkin kehitysmaissa matkailuteollisuus saa toimia vapaasti. Ristiriitaista on, että massamatkailu pahimmassa tapauksessa hävittää tai rappeuttaa ne matkailunähtävyydet, joiden varaan seudun matkailu alunperin pohjautuu. Hävinnyt alkuperäinen saatetaan myöhemmin korvata kopioilla ja lavastetuilla tilanteilla.
Esimerkiksi Pohjois-Thaimaassa on häviämässä olevien etnisten vuoristoheimojen kyliä avattu eksoottisiksi nähtävyyksiksi, jonne oppaiden avulla johdatetaan yhä suuremmaksi kasvavia länsimaisia turistijoukkoja. Siellä, kuten monissa muissa maapallon uusissa matkailukohteissa, turistit tuovat mukanaan tiet, lentokentät ja hotellialueet, ja muuttavat nopeasti alueen perinteisen kulttuurin ja elinkeinorakenteen. Turkissa olevan Pamukkalen Hierapoliksen antiikin temppelirauniot ovat saaneet tehdä tilaa kylpyläturistien kasinoille, hotelleille ja pysäköintikentille. Egyptissä on huomio keskittynyt faaraoiden monumenttien järeään restaurointiin, samalla kun keskiaikainen ja viime vuosisadoilla rakennettu ympäristö on jäänyt monin paikoin heitteille ja rakennuskeinottelun kohteeksi. Esimerkiksi Assuanin keskellä Niilissä sijaitsevalle saarelle, jossa on muinainen temppeliraunio ja keskiaikainen kylä, ja joka 1800-luvulta lähtien on toiminut kaupungin tunnetuimpana matkailunähtävyytenä ja maisemakohteena, on rakennettu valtava pilvenpiirtäjähotelli, kaupungin korkein rakennus. Seuraavakin suurhotelli on jo pystytetty, ja nähtäväksi jää, onko saaren kulttuuriympäristöstä kohta enää mitään jäljellä. Myös liian kovakourainen matkailunähtävyyksistä huolehtiminen on ongelma, kuten Kiinassa, jossa monumentteja on saneerattu uusimisen periaatteella, esimerkiksi Taivaan Temppeli Pekingissä.

Dining in Torremolinos? Pizza Hut and McDonald's!
Teollistuneissa maissa on samoja ongelmia kuin kehitysmaissa: Esimerkiksi Espanjan Costa del Sol, joka aiemmin oli tunnettu idyllisistä kalastajakylistään ja rinteitä pitkin porrastuvista valkoisista taloistaan, on muuttunut ahtaasti ja ylikorkeasti rakennetuksi, rikollisten suosimaksi ja saastuneeksi lomaslummiksi, joka ei enää kiinnosta varakkaimpia turisteja. Italiassa on suuri määrä kulttuuriomaisuutta, joka houkuttelee massoittain turisteja, mutta josta ei kyetä riittävästi huolehtimaan; esimerkiksi Pompejin kaivauksista paljastuneista freskoista on suurin osa ajan myötä rapistunut hoidon puutteessa pois. Monia Italian kulttuurimonumentteja, kuten esimerkiksi Villa de Esteä Tivolissa, koristavat turistien töhrimät raapustukset. Maailman ensimmäinen kansallispuisto Yellowstone on asetettu vaarassa olevien UNESCOn maailmanperintökohteiden listalle, muun muassa suuren kaivoshankkeen, jäteongelmien ja uusien teiden rakentamisen takia, puhumattakaan matkailuteollisuuden aiheuttamista paineista. Vastaavanlaisia esimerkkejä matkailun aiheuttamista tuhoista maapallolla voisi luetella paljon.
Toisinaan on teollisuusmaissa oltu rohkeita asettamaan suitsia massamatkailulle. Ääriesimerkkinä tiukasta säätelystä mainittakoon Japanissa oleva Katsuran huvila ja puutarha, johon pääsee tutustumaan vain pieniä valvottuja turistiryhmiä. Islannin matkailupolitiikka tarjoaa puolestaan myönteisen esimerkin profiloitumisesta kestävän kehityksen mukaiseen luontomatkailuun, oman maaperän hellävaraisesta hyödyntämisestä.

Lapin majataloista matkailukaupunkeihin
Suomessa ei ole juurikaan ilmennyt massamatkailun synnyttämiä tuhoja, vaan joissakin kulttuurikohteissa ongelmana ovat jopa liian alhaiset kävijämäärät. Lapin perinteisissä luontomatkailukohteissa sen sijaan on useita kiistanalaisia tapauksia.
Lapin matkailun historia on melko tyypillinen esimerkki maapallon turismin alueellisesta kehityskaaresta. Lappiin alkoi virrata monia ulkomaisia seikkailijoita ja matkailijoita 1700-luvulta lähtien. 1800-luvun lopulta lähtien sinne rakennettiin matkailukohteita kansallismaisemien yhteyteen, ylempien sosiaaliluokkien luontomatkoja varten. Matkailumajat ja -hotellit suunniteltiin taidolla, yksityiskohtiaan myöten. Lappi oli 1920-luvulta lähtien valtakunnan ensisijainen matkailualue. Valtio suunnitteli ja tuotti useimmat matkailurakennukset 1960-luvulle asti. Lapin matkailun herooinen vaihe oli osa yleismaailmallista klassillisen matkailun kautta.
Kun Lappiin suuntautuva matkailu keskiluokkaistui 1960-luvulla, nousi suosioon toiminnallinen matkailu, erityisesti laskettelu. Ryhdyttiin kaavailemaan kokonaisia matkailukaupunkeja. Lasketteluharrastuksen synnyttämää valtavaa rakennustoimintaa ei ole viime vuosikymmeninä pystytty seutukaava-, yleiskaava ja rakentamiskaavatasolla ohjaamaan ja säätelemään, jonka vuoksi luonnonsuojelualueille ja tunnetuille maisemakohteille on aiheutunut haittaa. Seuraavassa pari tyypillistä esimerkkiä.

Kansallispuisto rakennusmaana
Pelkosenniemen Pyhätunturi on vanha saamelaisten palvospaikka ja luonnonkauneudestaan tunnettu suomalainen kansallismaisema. Kansallispuistoa ryhdyttiin puuhaamaan vuosisadan alussa ja se perustettiin vuonna 1938. Pyrkimys oli täysin päinvastainen vuonna 1991, jolloin valtio myi kohua aiheuttaneessa vaihtokaupassa miljoonalla markalla osan Pyhätunturin kansallispuiston maisemallisesti tärkeästä lakialueesta kunnalle, joka vuokrasi sen yksityisen liikeyrityksen hissien, rinteiden ja serpentiinitien rakentamista varten. Pyhä-Luoston matkailualueelle on tähän mennessä kaavoitettu jo 37.200 vuodepaikkaa. Järkevää ja asiantuntevaa kokonaissuunnitelmaa ei ole laadittu, vaan kysymys on hyödyn enimmäistämisestä. Näin suuren matkailukeskittymän lataaminen vanhan kansallispuiston ympärille on suhteettomassa ristiriidassa alueen alkuperäisen identiteetin, kulttuuri- ja luontomatkailun kanssa. Pyhä-Luoston, kuten muidenkin Lapin matkailukeskusten, vapaa-ajan asunnoissa on korkeampi varustelutaso kuin asuntorakentamisessa keskimäärin, mutta suunnittelun laatu ja sovitus maisemaan on keskimäärin heikkoa tasoa.
Pyhä-Luoston matkailualueen vieressä sijaitsee Suvannon kylä, joka viime vuosiin asti on ollut harvinainen esimerkki peräpohjalaisesta kyläkulttuurista. Klassistisia hirsirakennuksia on tutkittu ja korjattu pieteetillä. Suvantoa harkittiin aikanaan UNESCOn maailmanperintölistalle, mutta kylä tärveltiin muutamassa vuodessa. Suuri betonisilta, jokirannan muuttuminen voimalan vesialtaaksi ja sopimaton uudisrakennus laskivat aitouden arvoa. Myös matkailuyrittäjien mielenkiinto alkoi kohdistua Suvantoon. Loppuvuodesta 1989 ryhdyttiin rakentamaan 12 miljoonaa markkaa maksavaa 18-reikäistä Santa Claus -golfkenttää, jota Museovirastokin lopulta hapertui kannattamaan. Raivaus- ja maanmuokkaustöiden jälkeen golfkentän rakennuttaja ajautui konkurssiin, eikä vieläkään ole tietoa, kenen kustannuksella kylän laidan avohakattu raiskio sorakasoineen voitaisiin maisemoida tyydyttävään kuntoon. Seuraavaksi Suvantoon palasi taas tielaitos, joka asfaltoi vanhan kylätien standardin mukaiseksi väyläksi.
Suvannon kylä oli kuin helmi, jota ei osattu pitää rikkomatta. Esimerkki osoittaa, ettei Suomessa ole riittävästi pohdittu kulttuuriturismin toimintaperiaatteita eikä kestävän kehityksen mukaista matkailua. Kulttuurimatkailukohdetta itseään olisi osattava markkinoida ja kehittää historiallisena nähtävyytenä, eikä toimimalla siten, että matkailu kulttuurikohteeseen synnytetään perustamalla sen kylkeen puuhamaa. Arkkitehtien ja virkamiesten rooli ei saisi rajautua pelkästään kulttuurikohteen konservointiin, vaan kohteeseen sopivan matkailun kehittäminen markkinointistrategioineen tulisi olla osa työtä alusta lähtien.

Onko Ylläs enää ykkönen?
Kolarin jylhämuotoinen Yllästunturi on tunnettu luonnonmaisema, ikiaikainen saamelaisten pyhä paikka. Se on muuttunut nopeasti massamatkailukeskukseksi. Nykyisin Ylläs on Suomen ja Pohjoiskalotin suurin laskettelukeskus, jossa on 18 hissiä ja 33 rinnettä. Laskettelurinteet, hissit ja lumetusjärjestelmät on rakennettu metsähallituksen omistamalle luonnonsuojelualueelle. Vuokrasopimuksen maisemanhoito-ohjeita noudatettiin syksyyn 1991 asti, jolloin kitukasvuiset ja jäkälien peittämät tunturin rinteet yllättäen, ohjeita törkeästi rikkoen, käännettiin koneellisesti auki ja muokattiin. Mittavat maansiirto-operaatiot tehtiin siksi, että laskettelukautta saataisiin pidennettyä: keinolumi vaatii tasaisen alustan. Maisemallisesti kauttaaltaan tuhotun Yllästunturin rinteille pystytettiin seuraavana vuonna lisää hissejä ja lumetuskoneita, työministeriön rahoittaessa niitä sillä kertaa 3,7 miljoonalla markalla. Yllästunturin tuho näkyy kymmenien kilometrien päähän. Ennen kuin hissiyhtiö teki konkurssin, se ehti ehdottaa myllerrettyjen kivikkorinteiden värjäämistä kemiallisella aineella. Maisemavaurioita on yritetty paikata kääntelemällä kivi kerrallaan, jälleen kerran työministeriön rahoituksella (!), mutta rinteiden jäkälöitymisen kautta tapahtuva maiseman tilan palautuminen kestää joka tapauksessa vähintään satoja vuosia.
Vanhoista 1800-luvun talonpoikaisrakennuksistaan tunnettua, sodassa säilynyttä Äkäslompolon kylää ei ole rasittanut ainoastaan joka puolella nouseva hallitsematon rakentaminen, vaan myöskin vanhaan rakennuskantaan kohdistuva piittaamattomuus ja purkaminen. Peräpohjalainen kulttuurimaisema on rikottu ja tilalle on tullut matkailuteollisuuden kulutusorientoitunutta, virikkeitä ja elämyksiä pursuavaa rakentamista. Kuten muissakin Lapin matkailukeskuksissa, myös Ylläksellä monien hurjimpien hankkeiden rahoittaja on kauppa- ja teollisuusministeriö (KTM) kehitysalue- ja matkailurahoineen. KTM:ssä ei tarkisteta suunnitelmien arkkitehtuuria ja sopivuutta ympäristöön. Arkkitehteja on käytetty suunnittelijoina vain aniharvoissa tapauksissa. Ylläksen tuleva vuodepaikkamäärä on uuden yleiskaavan mukaan peräti 30.000. Yleiskaavassa tunturin läpi suunniteltiin puhkaistavaksi kahdesta kolmeen kilometriä pitkä autotunneli maanalaisine jäähalleineen, liikuntasaleineen, kongressitiloineen, peliluolineen, työpajoineen, ravintoloineen, ostoskeskuksineen, väestönsuojineen ja pysäköintihalleineen. Tunturin laelle suunniteltiin maan sisään kaivautuvaa hotellia mökkeineen. Lisäksi kaava sisältää 15 hotellia, viihdekylpylän, golfkentän, 70-80 laskettelurinnettä ja 36 hissiä. Ympäristöministeriön teettämät maisema- ja ympäristöselvitykset jätettiin huomioimatta, mutta siitä huolimatta ministeriö nieli kiltisti kaavan lähes sellaisenaan, tunnelia lukuun ottamatta. Vuonna 1953 tehty päätös, jonka mukaisesti Yllästunturin seutu rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi, on käytännössä merkityksetön.

Joulupukin satukaupunki
Vanhoissa matkaoppaissa kehotetaan Rovaniemelle saapuvia matkailijoita nousemaan Ounasvaaralle, jokilaaksomaisemia ihailemaan. Nykyään kaupungin matkailu pyörii Napapiirillä, Joulupukin ostoparatiisissa. Siellä turisteja houkutellaan amerikkalaistyylisellä Santa Clausilla, tekosaamelaisilla ja kotakyhäelmillä. Tähän autoilijoiden turistirysään valmistui vuonna 1997 Euroopan Unionin ja KTM:n rahoituksella Joulupukin satulinna, paikallisen insinöörin piirtämä romanttistyylinen hirsirakennus. Alkon tuolloinen tytäryhtiö Arctia avasi siellä ravintolan, kekseliäältä nimeltään Café Strindberg. Napapiirille valmistuu jouluksi 1998 Santapark, joka on valtakunnan suurin matkailuhanke. Luolastojen Disney-tyylisestä sisustuksesta vastaavat pääosin englantilaiset lavastajat. Rovaniemen oma historia, vuosisatoja vanha peräpohjalainen talonpoikaisperinne ja komea hirsirakentaminen on tyystin unohtunut. Kaupungin keskustaan on kohonnut pyöröhirsimökkejä ja kotarakennelmia. Lappi on siis laskeutunut Rovaniemelle, Perä-Pohjanmaalle, sillä primitiiviset Lappi-kliseet myyvät paremmin kuin paikkakunnan oma historia ja erityispiirteet. Päiväksi saapuville concorde-turisteille ei näytetä seudun empiretyylisiä talonpoikaiskartanoita, vaan lentokentän lähelle pöheikköön kasattuja risumajoja. Rovaniemi, joka nimittää itseään Joulupukin ja Alvar Aallon kaupungiksi, on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen, koska ympäristöministeriö kumosi 16-kerroksisen Hotel Santa Claus'in kaavamuutoksen. Sokoksen tornihotellista oli määrä tulla rikkonaiseksi muuttuneen kaupungin uusi vetonaula.
Lomakeskusten kymmeniin tuhansiin ylimitoitetut vuodepaikkamäärät ja mittasuhteiltaan valtavat, kymmenien kilometrien päähän näkyvät hotellirakennukset ovat Lapin matkailun viimeaikaisia pyrkimyksiä. Esimerkiksi Kittilän Levitunturin Koutalaelle on kaavoitettu 15-kerroksisen, 67.000 m² suuruinen jättiläishotelli.
Edellä mainitut esimerkit Lapin läänistä ovat yleismaailmallisesti tyypillisiä, sillä massamatkailuilmiö näyttää noudattaneen ja noudattavan eri puolilla maailmaa samoja kehityspiirteitä. Tarkasteltaessa pelkästään maapallon luonnonmaisemien tilaa voidaan todeta, että yksistään UNESCOn maailmanperintölistalla on useita kohteita, jotka ovat koko ajan vaarassa; milloin niille kaavaillaan lentokenttää, milloin kaivosta jne. Niin Lapissa kuin muuallakin maailmassa on toki monia hyviä matkailun esimerkkejä, mutta edellä kuvatun kaltaisiin tapauksiin joudutaan törmäämään entistä useammin, kun maapallon matkailijamäärät kasvavat.
Kulttuurimatkailun luominen edellyttää
asiantuntemusta ja suunnittelua
Matkailuelämän ei tulisi antaa toimia lyhytnäköisillä ehdoilla. Golfkentät, trooppiset viihdekylpylät, puuhamaat, dinosauriat, tornihotellit ja laskettelurinteitä ja -hissejä täyteen moukaroidut tunturit ovat tuskin ensisijaisia Suomen matkailuvaltteja. Kulttuurin, ympäristön ja maiseman arvo ja paikallinen omaleimaisuus tulisi huomioida osana matkailua ja siihen liittyvää arkkitehtuuria.
UNESCO ja sen asiantuntijajärjestönä toimiva ICOMOS ovat laatineet kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden monumenttien ja luonnonmaisemien matkailutoimintaa koskevia ohjeita, joiden tarkoituksena on kohteiden säilymisen turvaaminen1. Maapallon turismia ja sen laajoja seurannaisvaikutuksia on viime vuosina ryhdytty tarkastelemaan kriittisesti ja matkailua on haluttu ryhtyä kehittämään "pehmeämmäksi" ja ekologisemmaksi. Myös matkailuyrittäjät ovat alkaneet tiedostaa massamatkailun ongelmia. Eräissä matkailukohteissa, esimerkiksi Kanarian saarilla, ovat yrittäjät ryhtyneet yhteistyössä viranomaisten kanssa parantamaan pahiten vaurioituneiden ja slummiutuneiden lomanviettopaikkojen ympäristöä.
Asiantuntevasti suunniteltu ja ohjailtu matkailutoiminta ei vaaranna kulttuuri- ja luonnonperintöä, vaan parhaassa tapauksessa ne tukevat toisiaan. Jos turismin rahavoitot osataan kanavoida oikein, voidaan niillä turvata nähtävyyksien ja luonnonmaisemien hoito. Matkailualueet ja matkailuliikennereitit sekä niiden suhde luonnonsuojelualueisiin tulisi määritellä ja luokitella uudelleen läänikohtaisesti. Sopiviin kohteisiin voidaan keskittää suuriakin matkailijamääriä ja toiminnallista matkailua, kun taas tärkeiden luonnonsuojelualueiden ja kulttuurimaisemien käyttöä on säädeltävä ja niiden ympärille tulee asettaa suoja-alueet. Kulttuurimatkailun suunitteluun tarvitaan arkkitehtien asiantuntemusta, mutta myös viranomaisten on löydettävä uudelleen ohjaava roolinsa.
Suomea ja sen maakuntia varten tulisi luoda älykäs ja sivistynyt matkailustrategia, joka estäisi hetkittäiset hullaantumiset toiminnallisen matkailun ohimeneviin muotioikkuihin. Nyt on näkyvissä klassillisen - perinteen, luonnon ja kulttuurimaiseman arvostuksesta lähtevän - matkailukulttuurin suosio.

Harri Hautajärvi