|
NELJÄ NUORTA SLOVENIALAISTA ARKKITEHTIA
Slovenia sijaitsee Itävallan, Italian, Unkarin ja Kroatian rajoittaman alueen keskellä. Se oli Jugoslavian pohjoisin tasavalta ja itsenäistyi sotilaallisen yhteenoton jälkeen vuonna 1991. Seuraavan vuoden tammikuussa kaikki Euroopan Unionin jäsenvaltiot tunnustivat Slovenian itsenäisyyden. Sloveniassa on kaksi miljoonaa asukasta ja sen pinta-ala on noin 20 000 neliökilometriä. Pääkaupunki on Ljubljana.
Slovenian tunnetuin arkkitehti on Joze Plecnik. Hän syntyi vuonna 1872 Ljubljanassa, jossa myös aloitti opintonsa. Hän jatkoi niitä Grazissa ja Wienissä, mistä valmistui Otto Wagnerin oppilaana. Plecnik uskoi arkkitehdin jaloon elämäntehtävään ja arkkitehtuurin eettiseen funktioon. Hän mukaansa nykyisen arkkitehtuurin on perustuttava menneeseen. Perinne ei rajoittanut vaan tarjosi ehtymättömän luovuuden lähteen. Vaikka hänen teoksensa sijoittuvatkin modernismin aikakaudelle, hän kommentoi alan tapahtumia harvoin. Plecnikin kanta oli seuraavanlainen: "Kun tarkastelen näitä nykysuuntauksia, minusta tuntuu, että me eurooppalaiset olemme eksyksissä. Esimerkiksi Le Corbusier tuntuu kumoavan koko arkkitehtuurin käsitteen. Hänelle se on sosiaalinen keino, väline, jota hän käyttää auttaakseen ihmistä. Minun mielestäni eurooppalaisen arkkitehtuurin ainoa ratkaisu on talo: talo, joka annetaan perheelle. Mutta toisaalta “arcus” merkitsee jotakin, joka liittää meidät kaikkein korkeimpaan. Se on kuin sateenkaari, joka yhdistää tämän elämän tuonpuoleiseen..."
Modernismin historian kannalta toinen merkittävä slovenialainen arkkitehti on Edvard Ravnikar. Ravnikar oli ollut Plecnikin oppilas, mutta jätti opettajansa valmistuttuaan Ljubljanasta ja liittyi Le Corbusierin ryhmään. Hän perehtyi modernin arkkitehtuurin periaatteisiin ja sovelsi oppimaansa Sloveniassa.
Slovenian arkkitehtuuria kuvaavat edelleenkin parhaiten Plecnikin, Ravnikarin ja muutaman muun slovenialaisen arkkitehdin työt ja ajatukset, mutta ulkomaalaisia vaikutteita (suomalaisen "hiljaisuuden arkkitehtuurin" ihailusta New Yorkin ja Lontoon avantgarden synnyttämään innostukseen) etenkään nuoriin arkkitehteihin ei pidä aliarvioida.
Haluan tässä artikkelissa esitellä neljän nuoren slovenialaisen arkkitehdin projekteja, jotta lukijan olisi on mahdollista luoda käsitys siitä, mitä slovenialaisessa arkkitehtuurissa on tapahtumassa.
Aljosa Kolenc: Muotoseikka
(The Matter of Form)
Vuonna 1992 Aljosa Kolenc työryhmineen voitti slovenialaisen öljy-yhtiön Petrolin järjestämän suunnittelukilpailun yhtiön uudesta graafisesta tunnuksesta. Kolme vuotta myöhemmin sama yhtiö tilasi häneltä projektin "Arkkitehtoninen ja graafinen tunnus vuonna 2000", jonka tarkoituksena oli tehdä radikaaleja muutoksia yhtiön arkkitehtoniseen merkkijärjestelmään. Aljosan lähtökohtana projektissa oli erottaa arkkitehtoninen ja merkkijärjestelmä kahdeksi itsenäiseksi segmentiksi.
Vertailemalla eri öljy-yhtiöiden merkkijärjestelmiä hän osoitti, että parhaiten erottuu graafinen järjestelmä, joka "liimataan" hyvin samanlaiseen arkkitehtuuriin. Objektit ovat pelkkä mainostausta. Arkkitehdin lähtökohtana oli graafisen ja arkkitehtonisen merkkijärjestelmän kahtiajako.
Aljosan mukaan rakennuksesta tulee merkki sillä hetkellä kun se sisäisesti ylittää toiminnallisen tarkoituksensa kuitenkaan kumoamatta sitä.
Nykyaikaiset huoltoasemat ovat osa maisemaa. Autojen tavoin ne ovat sivilisaatiomme symboleja, vaikka niihin on arkkitehtuurissa suhtauduttu välinpitämättömästi. Aljosa näkee niissä mahdollisuuden.
Peruslähtökohdaksi projektiinsa, joka käsitteli jokapäiväistä tapahtumaa, bensan jakelua ajoneuvoille, arkkitehti valitsi suhteellisuusjärjestelmän. Hän osoitti, että muodon objekti on tehokkaampi kuin mikään muu lähestymistapa. Hän kuvailee projektiaan: "Muodon objekti on ennen kaikkea objekti, vasta sitten tulevat kyseeseen funktionaalisuus, ekonomisuus, tehokkuus, ergonomia ja nykyään myös ekologisuus. Muodon objekti ottaa myös huomioon sekä muodolliset että materiaaliset näkökohdat ja yhdistää molemmat tulkinnat.
David Bizovicar: Matkustaja
(Voyager)
David Bizovicar omisti viimeiset opiskeluvuotensa Ljubljanan arkkitehtonisessa tiedekunnassa Plecnikin arkkitehtuurin dimensioanalyysille. Hän toteutti ensimmäisen projektinsa (Matkustaja) SOU Kapelica Galleriassa syyskuussa 1995. Hän päällysti gallerian (joka on entinen kappeli) pinnat lyijylevyillä, mikä loi huoneeseen hyvin erikoisen tunnelman, ikään kuin pinnat olisivat kallistuneet kävijän päälle. Tila sai uuden "painon" ja erilaiset ulottuvuudet. Yhteen seinään hän jätti aukon, joka loi jännitteen minimalistisesti käsiteltyyn tilaan. Aukkoon hän asetti hanhen siiven ja pullollisen elohopeaa. Viereiseen huoneeseen hän loi teoksen "Taivaan valtaama (sadehuone)" ("Over Whelmed by Heaven (the Rain Room)) syyskuussa 1996. Teoksen perusmateriaalina oli kupari. Nykyisin hän työstää kolmatta projektiaan, jonka aikoo pystyttää Ljubljanan modernin taiteen galleriaan. Projektin materiaalina on elohopea.
Mateja Medvedic: Peilin läpi
(Through the Looking Glass)
Lapset ovat vaativin kohderyhmä, koska heidän maailmankäsityksenä on liian monimutkainen meidän rutiininomaiselle ajattelutavallemme. Kuten Saint-Exupéry kirjoitti Pikku prinssissä: "Aikuiset eivät koskaan itse ymmärrä mitään ja lapset väsyvät, kun joutuvat selittämään heille kaiken." Mateja Medvedic ryhtyi käsittelemään tätä aihetta. Hän valmisti kahdeksan esinettä, joilla kaikilla on yhtä arvaamaton tarkoitus, kuin lasten leikeissä.
Lähtökohdakseen Mateja valitsi Lewis Carrollin tarinan "Liisan seikkailut peilimaailmaassa": Liisa astuu peilin läpi peilimaailmaan, jossa kaikki esineet ja suhteet ovat vääristyneitä. Ristiriidat saavat aikaan vain positiivisesta koostuvan maailman, jossa Liisa järjen ja todellisuuden edustajana on muukalainen. Mateja teki arkkitehtonisen "Peilikuvan". Hän antoi nimet kahdeksalle esineelle: Peilipuutarha, Peilitalo, Junarata, Tittelitom ja Tittelityy, Vesi, Tyyris Tyllerö muurille kipusi, Ratsastava Ritari ja Teatteri. Lisäksi työhön kuuluu shakkilautaa esittävä kuvio, jolla Liisan täytyy sotilaana kulkea päästäkseen kuningattareksi.
Mateja teki esineet puusta, metallista ja polyesteristä. Lapset voivat luoda esineillä oman pienen maailman, jota aikuiset eivät kykene ymmärtämään.
Igor Kebel:
Näkökulmalla ei ole sijaa
(A Viewpoint Has No Place)
Igor Kebel on tutkinut viime vuosikymmenien tieteellisten keksintöjen ja uuden viestintäteknologian vaikutuksia tilasuunnitteluun. Kebel pohtii salliiko (ja vaatiiko) tietokone uudenlaista tila-ajattelua ja herättääkö siten kysymyksiä arkkitehtuurin perusolemuksesta.
Kebelin mukaan arkkitehtuuri laahaa kehityksestä jäljessä ja on välttämättä määriteltävä uudelleen. Hän ei kuitenkaan tarkoita tulevaisuuden arkkitehtuuria; uusi viestintäteknologia dominoi jo osaa maailmasta.
Artikkelissaan "Arkkitehtuurin vastustus" Igor kirjoittaa: "Mallit asuinyhteisöistä, joissa ihminen työskentelee, viettää vapaa-aikaansa ja opiskelee, poistavat yleisen ja yksityisen välillä vallitsevan polarisaation ja ulkoisen ja sisäisen väliset rajat."
Geometrian tuntemuksen ja inhimillisen käsityskyvyn kehitys marssivat rinnakkain digitaali- ja viestintäteknologian edistyksen kanssa. Missä ennen oli ikkuna, jonka takana näkyi kaukainen taivaanranta, on nyt näyttöruutu, jonka kaksiulotteinen katodisädeputki vaikuttaa todemmalta kuin tosi, ja perspektiivikuvien keskipisteiden paikalla ovat binaaristen tietueiden muuttuvat arvot.
Selkeästi määriteltävien reunojen geometrian tilalle on tullut monimutkaisten pintojen ja tekstuurien risteytys; emme voi enää perustella yksinkertaisen, tasaisen lineaarisen muodon havaintoa. Uudet digitaaliset välineet, jotka odottavat sopivaa hetkeä täyttääkseen luovan ajattelumme, tarjoavat jo nyt vastaavanlaisia olosuhteita Vanhan ja Uuden Maailman hallitsemiseksi. Se mitä parhaillaan tapahtuu elokuvateollisuudessa ja teollisessa muotoilussa toteutuu (ellei jo ole toteutunut) arkkitehtuurin ja urbanismin jäykässä valtakunnassa.
Pikadigitaalimaailma on vapautettu kaikista peilikuvista.
Quid pro quo. Näin kerran Anonyymigallerian ikkunassa postikortin, jossa luki "taiteilija, joka ei osaa englantia, ei ole taiteilija". Tähän artikkeliin sopivasti voin mukailla minulle tuntematonta kirjailijaa, jonka mukaan "arkkitehti, joka ei ymmärrä teknologiaa, ei ole arkkitehti".
Petra Ceferin
|