Viikkiin, kahdeksan kilometriä Helsingin keskustasta koilliseen, rakennetaan seuraavan kymmenen vuoden aikana uusi kaupunginosa, joka käsittää asunnot 13 000 asukkaalle ja noin 6 000 työpaikkaa. Alueen identiteetti muodostuu yliopistosta ja tiedepuistosta, hienosta ja vaihtelevasta maisemasta, hyvistä virkistysmahdollisuuksista sekä ympäristötietoisuudesta. Helsingin Yliopisto keskittää Viikkiin kaiken biotieteellisen ja bioteknisen opetuksen ja tutkimuksen. Nykyinen 3 500 opiskelijan määrä tulee kaksinkertaistumaan. Yliopistolaitosten ympärille rakennetaan biotieteisiin keskittyvä tiedepuisto, joka käsittää myös yksityisiä tuotekehitys- ja tutkimusyksiköitä. Tiedepuistosta tulee Viikin keskus, jonne rakennetaan kauppakeskus, julkisia palveluja kuten kirjasto ja kaupungin talvipuutarha sekä asuntoja. Viikistä järjestetään hyvät joukkoliikenneyhteydet Helsingin keskustaan sekä poikittaisliikenne pääkaupunkiseudulle. Kevyen liikenteen reitit yhdistävät alueen osat toisiinsa ja ympäröivään kaupunkiin.
Viikin maisema on vanhaa kulttuurimaisemaa. Peltoja on viljelty keskiajalta asti, ja viljely jatkuu yliopiston opetus- ja tutkimustilalla. Peltolaakson reunoilla kohoavat metsäiset kukkulat ja etelässä alue liittyy Viikin-Vanhankaupunginlahden arvokkaaseen luonnonsuojelualueeseen.
Osayleiskaavaa laadittaessa pyrittiin ympäristötietoiseen rakentamiseen. Tavoitteisto suunnattiin lähinnä kaupungin haltuun tuleville asuin- ja virkistysalueille, mutta yliopisto on seurannut hankkeissaan vastaavia suuntaviivoja.
Kohti ekologisempaa rakentamista
Ekologisen rakentamisen kehitystyö käynnistyi asuinalueella, kun Helsingin kaupunki solmi yhteistyösopimuksen EKO-yhdyskuntaprojektin kanssa ja sai yhteistyökumppaneikseen ympäristöministeriön, Teknologian kehittämiskeskuksen ja Safan. Ekologisten ideoiden löytämiseksi järjestettiin kaksi suunnittelukilpailua. Kilpailualueena oli Latokartanon asuinalueen eteläinen osa. Ensimmäisellä kilpailulla etsittiin ekologista asemakaavaa. Petri Laaksosen voittanut ehdotus edustaa aluemallia, jossa rakentaminen ja luonto lomittuvat. Kilpailutyön pohjalta laadittiin alueelle asemakaavaluonnos.
Suomessa rakentamisen kehittämiselle ja etenkin koerakentamiselle on ollut usein tyypillistä, että tavoitetaso on alussa korkealla, mutta madaltuu mitä lähemmäksi toteutusta ja realiteetteja kuten kustannuksia tullaan. Yleisesti hyväksytystä päämäärästä huolimatta näytti siltä, ettei ekologiseen rakentamiseen olisi saatavissa merkittävää taloudellista erityistukea. Oli siis lähdettävä realistiselta pohjalta ja asetettava tavoitteet mahdollisiksi saavuttaa, ja toisaalta varmistettava, että ainakin tämä perustaso saavutettaisiin. Pyrittiin yleisiin ratkaisumalleihin, joilla voitaisiin kehittää kaupunkimaisia asuinalueita ekologisesti kestävään suuntaan.
Toisella kilpailulla haluttiin lähestyä toteutusta. Ilmoittautumis-kutsukilpailulla ei etsitty vain kortteleiden ja rakennusten suunnitelmia ja suunnittelijoita, vaan myös rakennuttajia ja yrityksiä, jotka halusivat saada esiin ekologisia tuotteita ja innovaatioita. Kilpailun voitti arkkitehtitoimisto Hunga-Hunga, rakennuttajana VVO Rakennuttaja Oy. Kilpailun pohjalta tontit varattiin kilpailuun osallistuneelle kuudelle ryhmälle.
Ekologisesti kestävä alue ei synny yksinomaan yksittäisten kokeilujen tuloksena, vaan ympäristötietoisen ajattelun tulisi läpäistä koko suunnitelma. Rakentamisen ekologisuutta mittaavia kriteeristöjä on laadittu eri maissa, Englannin Breem on ehkä niistä tunnetuin. Suomessa ei tällaista kriteeristöä ole. Niinpä Viikkiin laadittiin oma kriteeristö, Pimwag. Se on kolmitasoinen ja sen avulla rakennushankkeita voidaan arvioida viidestä näkökulmasta:
° saasteet (CO2, jätevesi, rakentamisesta aiheutuva työmaajäte, asukasjäte, ympäristömerkit)
° luonnonvarat (fossiiliset polttoaineet/ostettava lämmitysenergia, ostettava sähköenergia, primäärienergia, huoneistopohjien muuntojoustavuus, tilojen yhteiskäyttö sekä tilojen monikäyttöisyys)
° terveellisyys (sisäilmasto, kosteusriskien hallinta, melu, tontin tuulettomuus ja aurinkoisuus, vaihtoehtoisia asuntopohjia)
° luonnon biodiversiteetti (kasvivalinnat ja kasvupaikkatyypit, hulevedet)
° ravinto (istutukset, maa-aines).
Tontinvarausehdoissa ja alueelle laadituissa rakentamistapamääräyksissä edellytettiin, että kaikilla tonteilla tuli saavuttaa kriteeristön perustaso. Perustaso jouduttiin määrittelemään siten, että lisäkustannus oli Valtion asuntorahaston hyväksyttävissä, noin 5 %. Perustason saavuttaminen esimerkiksi ostetun lämmitysenergian suhteen tarkoittaa 34 %:n säästöä normaalihankkeeseen verrattuna. Jokaiselle hankkeelle lasketaan kriteeristön pohjalta myös kokonaispistemäärä ja ne julkistetaan. Näyttää siltä, että perustaso ylitetään ja hankkeet saavuttavat kriteereissä keskimääräisen 1 pisteen tason, mikä tarkoittaa esimerkiksi ostetun lämmitysnergian suhteen 47 %:n säästöä.
Jokaiselta hankkeelta on edellytetty koerakentamisohjelman laatiminen. Koerakentamisen tekee mahdolliseksi Tekesin uusi tutkimus- ja tuotekehitysavustus. Hankkeiden aiheina on mm. energiansäästö eri muodoissaan, aurinkoenergian aktiivinen ja passiivinen hyödyntäminen, terveellinen sisäilmasto, asuntojen muuntojousto, julkisivun muunneltavuus, puurakentamisen kehittäminen, asukassuunnittelu jne. Euroopan Unioni tukee alueen asuntojen rakennuttajien ja Helsingin Energian yhteistä aurinkolämmön koerakentamishanketta, jossa 400 asunnon lämpimästä käyttövedestä noin kolmasosa lämmitetään aurinkopanelien avulla.
Kaupungin omat ekohankkeet kohdistuvat julkisiin rakennuksiin, katu- ja puistorakentamiseen sekä tekniseen huoltoon.
Alue ja sen miljöötavoitteet
Ekoalue käsittää asunnot noin 1 700 asukkaalle. Alueella on myös peruspalvelut sekä tilaa työnteolle ja viihtyvyyttä lisääville harrastuksille. Kevättorin pieni keskus on asuinalueen toiminnallinen ydin, kohtauspaikka ja symboli. Läheisyyteen sijoittuvat koulu, päiväkoti, päivittäistavarakauppa, monikäyttötilaa, urheilukenttä ja bussipysäkki. Torille tulee asukkaiden kerhotalo, josta on tarkoitus tehdä pieni ekologinen mallirakennus näyttelytiloineen. Muut asukkaiden tarvitsemat palvelut löytyvät tiedepuistosta ja Viikin palvelukeskuksesta kävelymatkan päästä.
Asuntoja tarjotaan helsinkiläisen periaatteen mukaan kaikenlaisille ruokakunnille. Rakennustyypit vaihtelevat 5-kerroksisista kerrostaloista 2-kerroksisiin paritaloihin. Huoneistot painottuvat perheasuntoihin, mutta myös pienasuntoja rakennetaan.
Autottomalle alueelle ei katsottu olevan edellytyksiä, vaikka joukkoliikenneyhteydet ovat hyvät. Autopaikkavaatimus jää puoleen verrattuna muihin esikaupunkialueisiin. Lisäautopaikkoja rakennetaan tarvittaessa. Pysäköintikustannukset pyritään irrottamaan erilleen asuntojen hinnasta ja kohdistamaan asukkaille, jotka autopaikkoja haluavat.
Alueelle on laadittu rakentamistapamääräykset, joissa on täsmennetty alueen miljöötavoitteita ja ekologisia vaatimuksia.
Asemakaava luo lähtökohdat tiiviiseen ja pienimittakaavaiseen rakentamiseen. Katujen varsille - ei pihojen ympärille, kuten Suomessa yleensä - ryhmittyvät rakennukset tuovat mielikuvia tanskalaisesta taet-laev-miljööstä. Pienilmastoon ja energiasäästöön liittyvät tavoitteet näkyvät kasvillisuuden muodostamina tuuliesteinä, rakennusten suuntaamisena etelään sekä eteläjulkisivujen puskurivyöhykkeenä, joka muodostuu jokaiseen asuntoon liittyvästä lasitetusta parvekkeesta, viherhuoneesta tai terassista. Aurinkopanelit on integroitu yleensä kattorakenteisiin. Alkuperäisenä tavoitteena oli kotimaisen ekologisen materiaalin, puun runsas käyttö. Uusien palomääräysten sprinkler-vaatimukset osoittautuivat tämän tavoitteen taloudelliseksi esteeksi. Ajokatuja reunustavien kerrostalojen julkisivut tulevat olemaan pääosin rapattuja, kerrostalokehän sisällä pihakatujen varressa rapatun pinnan osuus vähenee ja muuttuu puuksi rakennusten madaltuessa.
Asemakaavan karakteristinen piirre on luonnon ja rakentamisen lomittuminen. Korttelirakenteeseen työntyvät vihersormet antavat mahdollisuuden viljelyyn sekä hulevesien ja kompostihumuksen hyötykäyttöön. Vuoropuhelu rakentamisen ja luonnon välillä on tärkeä miljöötekijä. Tämä tulee esiin esimerkiksi vastapareissa pihakatu-vihersormi. Pihakadut ovat ympäröivien kortteleiden tilallisia ja toiminnallisia selkärankoja, joihin rakennusten yhteistilat pääosin liittyvät. Pihakadut rakennetaan kivettyinä rakennusten ja rakenteiden rajaamina kaupunkitiloina. Puulajina käytetään korkeaa pylväshaapaa, joka merkitsee pihakadut maisemassa. Vihersormet taas muodostavat avoimet vihreät alueet, joita puut ja pensaat reunustavat. Vihersormet täyttyvät asukkaiden viljelypalstoista, joita kapea hiekkapolku ja pintavesipainanteet yhdistävät.
Peltoalueilla virtaava Viikinoja siirretään uusien asuinkortteleiden ja avoimen virkistysalueen väliin. Oja muotoillaan luonnollista puroa muistuttavaksi, jolloin se ajan myötä yhdessä kosteikkokasvillisuuden kanssa muodostaa uuden, avointa maisemaa rajaavan vihreän reunan, joka toimii myös tuuliesteenä. Lammikoinnilla ja kosteikkokasvillisuudella puhdistetaan valumavesiä ennenkuin ne virtaavat Vanhankaupunginlahteen. Ojaa ylittävistä kävelysilloista on tarkoitus tehdä kokeellisia puurakenteita ja katseenvangitsijoita.
Viheralueiden suunnittelun lähtökohtana on ollut Viikin viljelymaiseman ominaispiirteiden, pitkien avoimien näkymien ja kasvillisuusrajauksien säilyttäminen. Peltojen geometria antaa lähtökohdan uusien puistoaiheiden muotokielelle.
Tavoitteista todellisuuteen
Rakentaminen ekoalueella käynnistyy tänä vuonna ja koko alue on pääosin valmis vuonna 2002. Seurannalla arvioidaan tuloksia ja tehdään johtopäätöksiä ympäristötietoisen rakentamisen kehittämiseksi. Saatuja kokemuksia käytetään hyväksi Viikin muiden alueiden rakentamisessa. Alue on herättänyt kiinnostusta potentiaalisten asukkaiden keskuudessa, mm. Helsingin seudun asumisoikeusyhdityksen järjestämään asukassuunnittelukohteeseen voitiin ottaa vain pieni osa ilmoittautuneista. Jatkuvasti esitetty kysymys on, millä lailla ekoalue poikkeaa tavallisesta alueesta.
Viikin tärkeimmät ekologiset tavoitteet suuntautuvat luonnonvarojen ja energian säästöön, päästöjen ja jätteiden ehkäisyyn, asuinympäristön terveellisyyteen, korjattavuuteen ja pitkäikäisyyteen. Nämä ovat yleisiä tavoitteita, jotka valtiovalta on asettanut kaikelle rakentamiselle hyväksyessään vuoden alussa valtakunnallisen ekologisesti kestävän rakentamisen ohjelman. Useiden tavoitteiden, esimerkiksi energiansäästön, saavuttaminen on viime kädessä kiinni asukkaiden sitoutumisesta ja toiminnasta. Ympäristötietoisille ihmisille saattaa olla arvo sinänsä asua alueella, jolla toteutetaan Kioton sopimusta. Sitoutumista on kuitenkin turha toivoa, ellei tarjottavana ole myös ympäristöön ja toimintamahdollisuuksiin liittyviä arvoja.
Hollantilainen kaupunkisuunnittelun professori Helga Fassbinder arvioi viime vuonna kaupungin kutsusta Helsingin uusia asuinalueita. Hän kiinnitti huomiota asuinalueiden ja -rakentamisen keskimäärin korkeaan tasoon, mutta myös alueiden samankaltaisuuteen. Helsingissä on rakennettu useita suuria yhtenäisiä asuinalueita viimeisen vuosikymmenen aikana. Tarjotut ympäristö- ja elämäntapavaihtoehdot ovat lähinnä olleet alueen sijainti keskustassa tai esikaupunkialueella sekä pien- tai kerrostalovaltaisuus. Asumiseen kohdistuu erilaisia toiveita. Ehkä pelkkä hyvä asuinympäristö ei enää riitä. Kiinnostus ekoalueeseen näyttäisi kertovan sisällöllisten vaihtoehtojen tarpeesta. Osa asukkaista näyttää haluavan asua alueella, joka tukee juuri heidän elämäntapaansa ja houkuttelee naapureiksi muita samanhenkisiä asukkaita.

Riitta Jalkanen