4 / 2015 - Guggenheim, koulut

Guggenheim Helsinki on valtavan medianäkyvyytensä vuoksi ainutlaatuinen kaupunkisuunnittelu- ja museohanke. Nyt viiden vuoden megajulkisuuden jälkeen tiedetään, mitä haluttaisiin rakentaa. ”Kylämäinen rakenne ja pohjakerroksen avoimuus luovat luonnollisen jatkeen rantapromenadille”, kuvailevat museokilpailun voittaja-arkkitehdit Hiroko Kusunoki ja Nicolas Moreau ehdotustaan. He kertovat lehdessä suunnitelmastaan, ja se esitellään kattavasti. Nuorelle japanilais-ranskalaiselle arkkitehtikaksikolle museo ei ole vain näyttelytila vaan paikka, jossa ihmiset kokoontuvat ja tapaavat toisiaan. Suunnittelijoiden lisäksi kaksi kansainvälistä arkkitehtuurikriitikkoa tarkastelee hiilenmustaa, puurakenteista voittajatyötä. Lontoolainen Jonathan Glancey kritisoi voimakkaasti museon maaseutumaista olemusta ja ylipäätänsä koko hanketta. Tukholmalainen Rasmus Wærn pitää voittajatyötä joustavuudessaan kehityskelpoisena mutta ihmettelee, onko Eteläsatama oikea paikka puistopaviljonkimuseolle.

Arjen kulttuuripolitiikkaa toteutetaan median näkymättömissä, mutta tulokseksi voi silti syntyä erinomaista arkkitehtuuria. Lehti esittelee muun muassa uusia kouluja, jotka eivät enää ole vain oppilaitoksia vaan monitoimirakennuksia, joissa on toimintaa aamusta iltaan. Koulut ovat kehittymässä kaupunginosien arkipäivän kulttuurikeskuksiksi. Kaksi esitellyistä rakennuksista, Opinmäen koulu Espoossa ja Kangasala-talo ovat vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoehdokkaita. 

Sisältö

Solomon R. Guggenheim -säätiö julkisti kesäkuussa Helsingin museokilpailun ratkaisun. Guggenheim Helsinki etenee nyt nuoren pariisilaistoimiston ehdotuksen pohjalta, mutta hankkeen rahoitus on vielä auki ja toteutus epävarmaa. Arkkitehdit Hiroko Kusunoki ja Nicolas Moreau kertovat voittaneesta suunnitelmastaan ja ajatuksistaan arkkitehtuurista. Kaksi kansainvälistä kriitikkoa arvioi kilpailun tulosta. He katselevat Helsinkiä ulkopuolelta, Rasmus Wærn Tukholmasta ja Jonathan Glancey Lontoosta. Alla arkkitehtien haastattelu.

 

Kertoisitteko suunnitelmanne keskeisistä piirteistä. Minkälaisen taidemuseon halusitte suunnitella?

Guggenheim Helsinki -museon on edustettava uudenlaista ajattelutapaa, aivan kuten muutkin Guggenheim-museot sitä ennen ovat tehneet. Ehdotuksemme on ikoninen majakka mutta myös kestävää arkkitehtuuria, joka on enemmän kuin maamerkki. Se on paikka, joka kokoaa yhteen sekä vierailijat että kaupunkilaiset ja kutsuu tutustumaan taiteeseen ja arkkitehtuuriin.

Ehdotuksemme on yhteinen ekosysteemi, joka mahdollistaa kävijöiden, henkilökunnan, taiteen ja kaupunkirakenteen välisen vuoropuhelun. Se ei ole ainoastaan taiteen esittelypaikka, vaan taiteilijoiden teokset ovat läsnäolollaan osa koko rakennusta ja sen toimintaa. Pirstaloitunut kokonaisuus, jossa erilaiset tilat korostavat toimintojen erilaisuutta, kuvastaa modernin ja nykytaiteen monimuotoisuutta. Tällainen toiminta ei tapahdu suljetuissa tai salaisissa huoneissa vaan läpinäkyvissä ja avoimissa tiloissa, mikä mahdollistaa yhteiskunnallisen ja yllättävänkin keskustelun kulttuurisessa kontekstissa.

Hetki, jolloin ihminen kohtaa taiteen, on erittäin henkilökohtainen. Toivomme tilan ja siellä vietetyn ajan vahvistavan tämän hetken syöpymistä mieliin. Nykyisin suurin osa ihmisistä haluaa museossa käydessään kokea elämyksiä. Taide on osa tätä elämystä, mutta siihen kuuluu muutakin. Myös arkkitehtuurin on oltava osa erityistä hetkeä, jonka ihminen toivoo kokevansa. Museon pitäisi olla paikka, joka tarjoaa haasteita mielelle ja tunteille, paikka, joka luo muistoja.

Mielestämme tulevaisuuden museo on horisontaalinen, avoin, joustava ja yleisöä osallistava. Ihmisten pitää saada kulkea vapaasti sisään ja ulos. Tällä ajattelutavalla haluamme tuoda esiin uudenlaisen tavan suhtautua museoon: se ei ole ainoastaan institutionaalinen vierailukohde vaan myös osa kaupunkia, paikka, jossa ihmiset kokoontuvat ja tapaavat toisiaan, ilman että he välttämättä edes käyvät näyttelysaleissa.

Kuvailisitteko rakennuksen suhdetta paikkaan.

Kaupunkitilan jatkuvuuden vuoksi museon päälinjat mukailevat kaupunkirakennetta. Kylämäinen rakenne sekä pohjakerroksen läpinäkyvyys ja avoimuus luovat luonnollisen jatkeen rantapromenadille. Museon katolta Tähtitorninmäelle johtava silta lisää kulkuyhteyksiä satamaan. Uskomme, että museon ulkopuolella tulee olemaan paljon erilaista toimintaa, minkä takaavat jo laivaliikenne, Vanha kauppahalli, Kauppatori sekä erilaiset liikkeet ja galleriat.

Helsingin siluetti on oleellinen osa sen identiteettiä. Laivat, tehtaiden savupiiput sekä Tuomiokirkon ja Uspenskin katedraalin kellotornit näkyvät kauas. Museon ikoninen torni sopii hyvin näiden vahvojen vertikaalisten elementtien joukkoon. Tornissa on korkea galleriatila ja huipulla, 35 metriä merenpinnan yläpuolella, on ravintola. Sieltä kävijät voivat ihastella kaupungin upeita maisemia ja Guggenheim-museon erityislaatuista kattomaailmaa ja samalla miettiä kokemaansa ja nyky-Helsingin avoimuutta.


Minkälaisia ajatuksia teillä on puun käytöstä?

Paviljonkien ja tornin rakenteet ovat pääosin kertopuuta. Tämä erittäin kestävä materiaali on suureksi osaksi kehitetty Suomessa, rikkaan puurakentamisperinteen ja metsien maassa.

Ehdotuksemme rakenne perustuu poikkeuksellisen pitkiin palkkeihin. Paviljonkien kattopalkkien jännevälit ovat pääosin 24–25 metrin pituisia, mitä pidetään kuljetuksen kannalta puutavaran enimmäispituutena. Onneksi palkit voidaan kuljettaa laivalla suoraan Eteläsatamaan rakennuspaikalle.

Jo kilpailun alkuvaiheessa valitsimme julkisivujen materiaaliksi hiilikäsitellyn puun. Hiilletyn puun käyttö kytkeytyy vahvasti suomalaiseen puurakentamisperinteeseen. Myös Japanissa käytetään hiillettyä puuta, joka tunnetaan nimellä yakisugi. Kyseessä on ikivanha tekniikka, joka vahvistaa puuta ja parantaa sen palon- ja vedenkestävyyttä. Hiilipintainen puu myös näyttää kauniilta, varsinkin kun se vanhenee ja muuttuu kiiltäväksi.

Puu ei ehkä ole yhtä vahvaa kuin betoni, mutta se on osa luonnon kiertokulkua. Puiden kaataminen ja uusien istuttaminen vahvistaa metsiä. Pidämme kovasti tällaisesta rinnakkaiseloa, uusiutumisen kiertoa ja yksinkertaisten materiaalien järkevää käyttöä korostavasta lähestymistavasta. Hiilikäsitelty puu tuntuu sopivan meren rannalla sijaitsevaan rakennukseen täydellisesti ja on myös oman filosofiamme mukainen materiaali. Yhdessä materiaaliasiantuntijoidemme kanssa haluamme hyödyntää Suomen puuvaroja mahdollisimman tehokkaasti. Kilpailun toisessa vaiheessa paikallisena yhteistyökumppaninamme oli Arkkitehtitoimisto Huttunen–Lipasti–Pakkanen. On ollut ilo työskennellä Pekka Pakkasen kanssa, joka meitä pääasiassa avusti.


Miten suunnitelmanne ilmentää Guggenheim-brändiä? Mitkä muut taidemuseot ovat tehneet teihin vaikutuksen?

Tuomariston valinta kuvastaa museon roolin yhteiskunnallista kehitystä; museo toimii aktiivisena osana yhteisöä. Tämä kehitys auttaa määrittelemään Guggenheim-brändin ja sen identiteetin positiivisesti uudelleen.

Majakkatornissa sijaitseva korkea galleria on kunnianosoitus mestariarkkitehti Frank Lloyd Wrightille. Guggenheim Helsinki -suunnitelmamme sisältää erimuotoisia ja -kokoisia näyttelytiloja, aivan kuten New Yorkin ja Bilbaonkin museot (Frank Lloyd Wright 1959; Frank Gehry 1997). Tämä mahdollistaa erikoistenkin teideteosten esittelemisen ja helpottaa teosten kierrättämistä eri puolilla maailmaa sijaitsevien Guggenheim-museoiden välillä. Museofilosofiselta kannalta inspiraation lähteenä oli BMW Guggenheim Lab -projekti (Atelier Bow-Wow 2011–12). Se toi esiin uudenlaisen tavan muokata taiteen ja elämän välistä suhdetta. Laboratorio kutsui yleisön osallistumaan museon ja itse tilan määrittelemiseen, mikä onkin ainutlaatuinen tapa tuoda taidetta kaupunkielämään.

Pidämme erityisen paljon Louisianan modernin taiteen museosta Tanskassa (Jørgen Bo, Wilhlem Wohlert 1958) niin rakennuksen laadun kuin museokokemuksen vuoksi. Pidämme myös japanilaisesta Kanazawan nykytaiteen museosta (SANAA 2004), joka tarjoaa miellyttävän ja inspiroivan taidekokemuksen.


Miten tapasitte ja päätitte perustaa yhteisen toimiston?

Aloitimme uramme Tokiossa vuonna 2005. Nicolas työskenteli SANAAn ja Kengo Kuman toimistoissa ja Hiroko Shigeru Banin toimistossa. Työskentelimme monenlaisten projektien parissa, kuten Louvre-Lens (SANAA 2012), nykytaiteen keskus FRAC Marseillessa (Kengo Kuma 2013) ja Nomadic Museum Tokiossa (Shigeru Ban 2007). Vuonna 2008 muutimme Pariisiin, missä Nicolas oli mukana perustamassa Kengo Kuman Euroopan-toimistoa, jonka johtajana hän myös toimi. Hiroko työskenteli Hala Wardén työryhmässä Atelier Jean Nouvelin ja Habiter Autrementin yhteisprojekteissa. Oman toimistomme perustimme vuonna 2012. Se sijaitsee Pariisin 11. kaupunginosassa. Työryhmämme koko vaihtelee 8 ja 15 välillä, me mukaan lukien.


Millainen mielikuva teillä on suomalaisesta kulttuurista?

Kaunis luonto, yksi maailman demokraattisimmista yhteiskunnista, korkeasti ja innovatiivisesti koulutetut ihmiset, jotka ovat motivoituneita kokeilemaan uutta... Nämä seikat kuuluvat mielikuvaamme Suomesta. Upeat keramiikkatyöt, tekstiilit, lasiesineet, huonekalut... ja tietysti sauna! Kaikki nämä tekijät kuuluvat olennaisesti hyvään elämään. Meillä on paljon opittavaa suomalaisesta kulttuurista.

Kävimme Suomessa vuonna 2009 ja yövyimme Hotelli Palacessa –josta nykyinen Guggenheim-tontti näkyy hyvin. Vierailumme aikana tutustuimme pääasiassa Alvar Aallon rakennuksiin, myös Villa Maireaan. Taide ja käsityö, yksinkertaisuuden kauneus ja luonnonmateriaalien käyttö ovat piirteitä, joita voimme nähdä Aallon töissä ja myös japanilaisessa arkkitehtuurissa.

Kulttuuritaustamme kaksitahoisuus näkyy kaikissa projekteissamme. Haluamme töidemme olevan ajattomia ja silti käyvän vuoropuhelua menneisyyden kanssa ja rakentavan linkkejä tulevaisuuteen, samalla kun ne luovat intiimin tunnelman. Nöyrä mutta vahva ja inspiroiva arkkitehtuuri miellyttää meitä. ark

 

Kuvitteletko kenties, että koulunkäynti olisi nykyään suurin piirtein samanlaista kuin omassa lapsuudessasi? Vielä pari vuosikymmentä sitten kouluissa oli toimintaa pääasiassa vain koulupäivän ajan. Kotiluokassa istuttiin hiljaa pulpettiriveissä ja vastaanotettiin tietoa. Vanhemmat saattoivat oppikirjoja selaamalla selvittää, mitä lapselle opetettiin, ja innostuneella lapsella oli mahdollisuus lukea uudet asiat jo ennakkoon.

Enää ei ole näin, maailma on muuttunut ja koulu sen mukana. Ja muutos jatkuu. Lasten ja nuorten elämä on, niin kuin aikuistenkin, siirtynyt osittain nettiin, ja vain osa opittavasta tiedosta löytyy kirjojen sivuilta. Tablettitietokoneilla ja kännyköillä on yhä suurempi merkitys tiedon haussa, ja niinpä ne ovat tärkeässä asemassa myös kouluissa. Kirja ei ole kadonnut, sen merkitys on vain muuttunut, aivan kuten opettajan asema ja opetustilannekin.

Nykykoulussa opettaja ei ole vain tiedon syöttäjä, vaan pikemminkin yksilöiden oppimista tukeva ohjaaja. Opettaja aktivoi oppilaita työskentelemään, tutkimaan ja hakemaan tietoa, itsenäisesti ja yhdessä, hiljaa ja keskustellen, paikoillaan ja liikkuen, luokassa ja sen ulkopuolella. Vanhemmille tutut kertotaulut tai sijamuodot opitaan toiminnan sivussa – yhdessä oivaltaen.


Myös tilankäyttö on muuttunut. Luokka ei ole enää vain luokka eikä koulu vain koulu. Tänä päivänä oppimisympäristöt toteutetaan usein monitoimitaloina, joissa on kaiken ikäisille suunnattua toimintaa aamusta iltaan. Samasta rakennuksesta voi koulun lisäksi löytyä päiväkoti, kirjasto, nuorisotila ja neuvola. Keskittämisellä mahdollistetaan uusia kohtaamisia ja yhteistyömalleja, samalla kun säästetään kustannuksia ja luontoa.

Uusien monitoimitalojen tilat on suunniteltu joustamaan tarpeen mukaan. Näin ne mahdollistavat tilojen monipuolisen käytön nyt ja tulevaisuudessa. Myös uusi perusopetuksen opetussuunnitelma, joka tulee voimaan ensi vuonna, edellyttää tiloilta joustavuutta. Oppiaineita integroimalla, vuorovaikutustaidoilla, eettisellä ymmärryksellä, tiedonhaun ja ilmiökokonaisuuksien hallinnalla sekä yhteisöllisyydellä on tarkoitus joustavasti valmentaa oppilaat kohtaamaan tulevaisuuden haasteita, joita ei yhden ammattikunnan osaamisella ratkaista. Joustavat tilat ja monitoimitalot eivät kuitenkaan ole oikotie onneen, vaan oppimisympäristöjen kehittämistä on jatkettava, sillä toimiva oppimisympäristö on tulevaisuuden tae. ark

Arkkitehti Vera Schulman työskentelee hankesuunnittelijana Espoon kaupungin sivistystoimessa.

 

Näköislehti: Site Logic