4 / 2017 - asuminen kaupungissa, urbaanisuus

Uusi asuinrakentaminen täydentää ja tiivistää yhä useammin kaupunkiemme väljää rakennetta. Näin syntyy kaupunkimaisuutta, josta lähiöiden väljyys puuttuu. Millaista kaupunkimaista asumista nyky-Suomeen pitäisi rakentaa? Neljä kaupunkisuunnittelun asiantuntijaa esittää näkemyksiään, joissa vaaditaan asumisen kirjon monipuolistamista ja trendikkäiden historististen ratkaisumallien – kuten umpikorttelin – rinnalle uskallusta uudistaviin ja radikaaleihin avauksiin.

Lehti esittelee eriluonteisia kaupunkimaisia toteutuksia: katujulkisivun täydentämisestä korttelinkokoiseen uudistukseen, suurten talojen urbanismista kaksikerroksiseen townhouse-kaupunkimaisuuteen. Esillä on myös kulttuurihistoriallisesti merkittävän Taiteilijatalo Lallukan restaurointi. Lallukassa useat taiteilijapolvet ovat 1930-luvulta alkaen viihtyneet, inspiroituneet ja tehneet taidetta urbaanissa ympäristössä Helsingin Töölössä. Steven Holl, joka tunnetaan Nykytaiteen museo Kiasman arkkitehtina, toteuttaa toisen rakennuksen Suomeen. Vanhaa helsinkiläiskorttelia täydentävä asuinkerrostalo Meander valmistuu ensi vuonna. Holl kertoo suunnitelman taustoista ja näkemyksiään arkkitehtuurin tekemisestä. Tanskalainen arkkitehti Dorte Mandrup kirjoittaa kolumnissaan arkkitehdin asemasta yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa rakentamisessa. Kokonaan toisenlaisen näkymän asumiseen avaa artikkeli pakolaisleireistä, jotka ovat nykyisin miljoonien ihmisten asuinympäristö. Monet leirit ovat kehittyneet pysyviksi kaupungeiksi. Mitä arkkitehdit voisivat suunnittelijoina tehdä pakolaisleirien tilanteen parantamiseksi?

Sisältö

Kaupunkiemme väljää rakennetta halutaan tiivistää ekologisemmaksi. Kysyimme neljältä asiantuntijalta, miten uutta kaupunkimaisuutta tulisi suunnitella.


Asfalttiviidakossa

Vesa Humalisto


”Koti on turvapaikka” kertoo Helsingin Sanomien teettämä kotikysely (HS 30.7.2017). Kyselyssä haastateltiin tuhansia ihmisiä asumisesta ja kodista. Vastauksien perusteella ihmisten tarpeet eivät ole kovin paljon muuttuneet vuosituhansien aikana. Tarvitsemme suojaa ulkomaailmaa kohtaan, kuten olemme tarvinneet aiemminkin.

Vastaavasti arkkitehdinkaan rooli ei ole kovin paljon muuttunut. Rakennetusta ympäristöstä keskusteltaessa arkkitehdit pitäytyvät liian usein ammatillisella mukavuusalueellaan. Puhumme seinistä materiaaleina tai muotoina, mutta seinien sisällä asuva ihminen välittää vähemmän valon ja varjon leikistä kuin siitä, kestääkö oma pää seinien sisällä. Koti on paikka, jossa ihminen saa ja voi olla paljaimmillaan, haavoittuva ja arpinen. Ideaalina on koti onnellisuuden normatiivisena tyyssijana.  Verratessaan omaa elämäänsä tähän onnellisen kodin käsitteeseen moni yksinäinen, erilainen, alistettu tai koditon tuntee monikertaista ahdistusta: ulkopuolisuutta.

Kaupungistuminen ajaa ihmisiä lähemmäksi toisiaan. Tarve laajaan henkilökohtaiseen suojareviiriin lienee täällä pohjoisessa suurempi kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa; ehkä sitä selittää myöhäinen ja edelleenkin vähäinen kaupungistuminen. Yleensä ihmiset haluavat olla siellä, missä muut ihmiset ovat, kuten esimerkiksi Jan Gehl on huomioinut tarkkaillessaan julkisen tilan käyttöä.

Ristiriitaista on, että Suomessa kaupunkirakenne leviää laajalle, mutta asunnot rakennetaan muihin maihin verrattuna ahtaiksi. Myös Helsingin Sanomien kotikyselyssä yhdeksi tärkeimmäksi viihtyisyyteen vaikuttavaksi tekijäksi mainittiin tilan määrä. Erityisesti köyhimmät taloudet kaipaavat lisäneliöitä, eli asumisen kalleus johtaa vähävaraisten ahtaaseen asumiseen. Vaikka heikossa asemassa olevien perhekuntien ongelmien syyt, seuraukset ja ratkaisut ovat muualla kuin arkkitehtuurissa, olisi kuitenkin mietittävä, mitä me arkkitehdit pystymme tekemään tilanteen parantamiseksi. Sosiaalisten ongelmien, yksinäisyyden ja turvattomuuden vähentäminen on myös arkkitehtien käsissä. Erityisesti kaupunkisuunnittelulla on mahdollista vaikuttaa katujen ja kotien luonteeseen.

Suurempi asukastiheys voi tuottaa mukavaa pöhinää, kun taas autojen lisäämisen ei voi kuvitella tekevän kaupunkia viihtyisämmäksi. Kaupunkirakenne kestää tiivistämistä, kun se tehdään viheralueet huomioiden ja kun keskitytään olemassa olevan kaupunkirakenteen tehostamiseen. Autopaikkanormien ja liikenteen suunnittelun pitäisi joustaa, jotta asumistehokkuutta voitaisiin lisätä. Palveluiden, älykkäiden liiketoimintamallien ja joukkoliikenteen kehittäminen on ratkaisevassa asemassa kaupungin elinvoimaa ajateltaessa. Tiivistyvä kaupunki tuo mukaan myös haittoja. Kaupunki- ja asuntosuunnittelulla näitä haittoja voidaan pienentää turvautumatta uusiin teknisiin ratkaisuihin tai säätämättä uusia normeja. Yleisimpiä haittoja ovat valon tai näkymien vähäisyys, melu ja hiukkaspäästöt. Sinällään näiden ongelmien ratkaiseminen asuntosuunnittelulla olisi usein tarpeetonta, sillä jo pelkästään siirtyminen kitkarenkaisiin tai nopeuksien vähentäminen vähentäisi asumisen haittoja vilkkaiden liikenneväylien ympäristössä. Liikenneväylien läheisyyteen rakennettaessa kaupunkirakenne ja asunnot suunnitellaan lähes poikkeuksetta liikenteen ehdoilla. Kuinka monta minuuttia nopeammin on päästävä keskustaan, kun valtaosan aikaa tiet ovat kuitenkin suhteellisen tyhjiä?

Kaupungissa olisi hyväksyttävä myös  asumisen moninaisempi kirjo ja etsittävä ratkaisuja myös vallitsevien asukasprofiilien ulkopuolisille. Urbaanit lapsiperheet, yksinasujat, maahanmuuttajat, kimppa-asuminen, ryhmärakennuttajat ja vanhukset ovat uusia mahdollisuuksia rakennuttajille ja suunnittelijoille. Lapsiperheiden määrä kantakaupungissa kasvaa, vaikka lapsiperheiden tarpeet yhdistetään edelleen esikaupunkien suunnitteluun. Asukkaat sinänsä pitävät nykyisiä asuntoratkaisuja usein onnistuneina. Helsinkiläisiä lapsiperheitä haastateltaessa löytyi selkeitä toiveita erityisesti yhteistilojen, pihojen sekä eteisten ja säilytystilojen parantamiseen (Johanna Lilius & Serum Arkkitehdit: Urbaanit lapsiperheet -tutkimus, 2016). Kaupunkikuvallinen haaste lienevät parvekkeet, jotka ovat asukkaille suuri ilo pohjoisessakin ilmastossa.

Tilan kokeminen ja jakaminen ovat saamassa täysin uuden ulottuvuuden. Se on jo muuttanut käyttäytymistämme ja asumisen arkea. Tilaa ei käsitetä enää pelkästään fyysisenä ympäristönä, vaan se laajenee vahvasti läsnä olevaan ja koettavaan digitaaliseen rinnakkaismaailmaan. Digitalisaatio edistää osaltaan jakamistaloutta sekä lisää tiedon välittymistä ja yhteydenpitoa. Toisaalta samalla se voi eristää ihmisiä. Sen vaikutuksia voidaan vasta arvailla, mutta sosiaalinen media on nykyisin olohuoneemme. Ja fyysinen olohuoneemmekin vuokrattiin jo nettipalvelun kautta. ark


Kaikki neljä puheenvuoroa lehdessä.

Vesa Humalisto on Serum arkkitehdit Oy:n osakas

kaupunkitaloja
arkkitehdit Katariina Rautiala, Pentti Raiski
osoite Laukkukuja, Helsinki
laajuus 4500 m2
valmistuminen 2015
omistusasuntoja 19
asumisoikeusasuntoja 11

valokuvat Kuvio Oy
arvio Tina Ullrich

asuinkerrostalo
arkkitehdit Pia Ilonen, Mikaela Neuvo
osoite Malagankatu 3, Helsinki
laajuus 6302 m2
valmistuminen 2017
vuokra-asuntoja 74

valokuvat Tuomas Uusheimo
arvio Sanna Meriläinen

Lallukan Taiteilijakodin restaurointi
arkkitehti Simo Freese
osoite Apollonkatu 13, Helsinki
laajuus 8238 m2
valmistuminen 2017
vuokra-asuntoja 56
vanha rakennus Gösta Juslén 1933 

valokuvat Jussi Tiainen
arvio Pekka Lehtinen

Mikäli odotetaan, että toistamalla samoja virheitä saataisiin erilaisia tuloksia, eurooppalaisissa suurkaupungeissa ollaan jossain määrin järjiltään. Vaikka jo pitkään on ollut tiedossa, että kaupunkiemme väkiluku ja asumistiheys kasvavat samaa tahtia kuin maaseutumme tyhjenevät, kykymme hallita tätä kasvua on yhä puutteellinen. Kööpenhaminassa, kuten monissa muissakin kaupungeissa, on nähty korkean rakentamisen buumi, joka tarjoaa yhden ratkaisun muuttoliikkeeseen. Monet uudet korkeat rakennukset näyttävät kuitenkin enemmän ihmisvarastoilta kuin luontevilta osilta monimuotoista kaupunkiympäristöä.

Arkkitehdit, rakennuttajat ja kaupunkisuunnittelijat ovat yksimielisiä siitä, että asuntorakentamisen onnistumisen mittarit ovat monimuotoisuus, sosiaalinen kestävyys ja vilkas katuelämä. Kukaan tuskin haaveilee asuinsiiloista, jotka imevät kaduilta kaiken elämän, tai luonteettomista asuinkortteleista.

Miksi siis edelleenkin toteutamme uusia asuinrakennuksia, jotka ovat toiminnallisesti yksipuolisia ja suunnattu vain yhdelle varakkaalle kohderyhmälle? Miksi tällaista ympäristöä edelleen rakennetaan? Kuten tavallista, raha ratkaisee. Silläkin uhalla, että kuulostan naiivilta, toivon näkeväni kunnianhimoa, joka ylittää pelkän voiton tavoittelun – ja painottaa muitakin arvoja kuin hintaa.

Kun tavoitellaan arkkitehtonista, urbaania, sosioekonomista tai esteettistä laatua, täytyy sijoittaa aikaa ja rahaa sellaiseen suunnitteluun, jolla on mahdollista saavuttaa muutakin kuin taloudellista voittoa. Tässä kohden kompleksisuus nousee esiin. Toiminnallisesti monipuoliset kaupunkisuunnitelmat ja rakennukset ovat nykyisin taloudellisesti niin suuria hankkeita, että niissä päädytään helposti konservatiivisiin ratkaisuihin tuoton varmistamiseksi. Käytännössä tämä johtaa siihen, että ne ihmiset, jotka ovat kyvykkäimpiä tuottamaan arkkitehtonista arvoa, pääsevät viimeisinä vaikuttamaan prosessiin.

Arkkitehdit ovat menettäneet aiemman asemansa näiden asioiden auktoriteetteina. Se mikä myi hyvin eilen, on turvallisempi vaihtoehto kuin tutut liiketoimintamallit kyseenalaistava toimintatapa – siitäkin huolimatta, että juuri se synnyttäisi kaikkien tavoittelemaa monimuotoisuutta ja kestävää kaupunkiympäristöä.

Me arkkitehdit emme saa jättää käyttämättä mahdollisuutta vaikuttaa jättimäisiin uusiin hankkeisiin. Sen sijaan, että naiivisti vaadimme arkkitehtonisten arvojen ensisijaisuutta, meidän tulee näyttää osaamisemme niin rahoituksen ja monimutkaisten taloudellisten reunaehtojen kuin ristiriitaisten käyttäjätoiveidenkin huomioimisessa. Meidän tulee osoittaa, että kykenemme johtamaan vaativia, toiminnallisesti monimuotoisia hankkeita.

Pelin henki on monitasoinen kompleksisuus. Arkkitehtien täytyy löytää tie takaisin parrasvaloihin – projektikoordinoinnin, kontekstin ja kompleksisuuden luonnollisiksi asiantuntijoiksi. ark

Dorte Mandrup työskentelee omassa toimistossaan Kööpenhaminassa ja professorina Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa.

Näköislehti: Site Logic