5 / 2017 - pietilä, dipoli, rcr

”On mahdollista samanaikaisesti juurtua paikkaansa ja olla avoin maailmalle,” toteaa arkkitehti Carme Pigem haastattelussa. Hän kertoo myös luonnosta, kauneudesta, ekologisesta kestävyydestä ja tiloista, jotka puhuttelevat kaikkia. Pigem työskentelee RCR-toimistossa, jolle myönnettiin Pritzker-palkinto vuonna 2017. Pienessä katalonialaisessa kaupungissa vaikuttavan toimiston työt osoittavat, että nykyisessä globaalissa maailmassa arkkitehtuurin ei tarvitse yhdenmukaistua viihdekulttuurista tutulla tavalla. Aalto-mitalilla palkittu, Pekingissä työskentelevä arkkitehti Zhang Ke tekee kolumnissaan selvän eron kaupallisen ja henkisen arkkitehtuurin välille. Rajat ylittävä vuorovaikutus on uuden numeron teema. Kirjoituksissa liikutaan nykyhetkessä ja lähihistoriassa, Suomesta Japaniin, Le Corbusieristä Kiinaan.

Carme Pigemin ajatus avoimuudesta ja paikkaan sitoutumisesta sopii kuvaamaan hyvin suomalaisen arkkitehtuurin kehitystä. Arkkitehtuurimme muodot, materiaalit ja aatteet ovat vaihdelleet itsenäisen Suomen 100 vuoden aikana, mutta avoimuus kansainvälisille uutuuksille on pysynyt tärkeänä piirteenä läpi vuosikymmenten. Tunnetuimmat arkkitehdit, kuten Eliel Saarinen, Alvar Aalto ja Viljo Revell, olivat hyvin tietoisia kansainvälisistä kehityssuunnista ja hyödynsivät vaikutteita omassa työssään. Omaperäisistä rakennuksista tunnettu Reima Pietilä (1923–1993) etsi ”kulttuuripaikallisuudesta” vaihtoehtoisia kehitysreittejä teknokulttuurille. Pietilänkin ideat syntyivät aktiivisessa vuorovaikutuksessa silloisiin kansainvälisiin ilmiöihin ja keskusteluihin. Paljon esillä olleesta Pietilästä on lehdessä uutta tietoa, ja avausartikkeli esittää uuden tulkinnan hänen ideoidensa vuorovaikutteisesta rakentumisesta. Pietilän aiemmin julkaisematon kirjoitus ”Ilmastovuosi” (1955) osoittaa hänen paikallisuuspohdintojensa toimivan yllättävän ajankohtaisesti edelleen. Dipoli, joka oli Raili ja Reima Pietilän yksi päätyö (1966) ja 1960-luvun kiistelty merkkirakennus, on korjattu ja uudistunut rakennus esitellään lehdessä.

Sisältö

Alustus CIAM Helsingin kokouksessa huhtikuussa 1955

Ilmastovuosi on kullekin paikkakunnalle ominainen, karakterinen tekijä. Se on riippuva maantieteellisestä leveysasteesta ja maantieteellisistä yleisistä suhteista: korkeudesta merenpinnasta, mantereisuudesta, kasvillisuudesta. Se muodostuu siitä ilmastollisesta syklistä, jonka toisiaan seuraavat vuodenajat määräävät. Mitä erikoispiirteitä kunkin paikkakunnan vuodenajoissa on havaittavissa, ja miten ne ilmenevät ja ovat suhteessa toisiinsa: mikroklima on ehkä tärkeämpi tekijä kuin yleensä kuvitellaan. Sen hyväksikäyttö jossain yksinkertaisessa vanhassa maalaistalossa voi olla tehokasta, mutta keksiä, kuinka se on tapahtunut, on vaikeampaa. Havaitaan vain asumusten ja rakennusten harmonisuus ja moitteeton sopeutuminen kaikkina vuodenaikoina. Kysymys on yhtä suuressa määrin tällöin ihmisen itsensä sopeutumisesta ja kyvystä joustaa olosuhteiden mukaan.

Jos sanomme: Helsinki – 65° pohj. lev. – Itämeri – korkeus merenpinnasta 0–35 m, niin määrittelemme karkeasti sen mikrokliman, jossa elämme. Mutta minusta tuntuu, että tämän perusteella emme vielä tiedä Helsingin ilmastosta, tai sanokaamme sen atmosfääristä paljon mitään. Jos vielä tähän lisäämme sen visuaalisen todellisuuden, joka meitä ympäröi, ne maisemalliset näkymät, joiden yhteydessä ja välittämänä helsinkiläinen ilmastonsa tajuaa, tuntuu siltä, kuin edellä annettu määrittely olisi täysin stereotyyppinen ja väritön.

Miten voisimme ymmärtää Helsingin ilmastoa kokonaisuutena muuten kuin kokemalla sen päivittäin, elämällä siinä vuosikaudet jatkuvasti, näkemällä millainen on sen aamu ja iltavalaistus, millaisia sen kauneimmat päivät, sen rumimmat säät, sen syksy ja kevät ja sen parhaat talvisäät. Tietämättään ihminen ”kasvaa kiinni” ilmapiiriinsä, atmosfääriseen erikoislaatuun, pitää ja nauttii sellaisista nyansseista ja ”aroomillisista” hienouksista siinä, mitä ei voida kuvastaa muilla kuin runon keinoilla, mutta jotka siitä huolimatta ovat yhtä todellisia ja tarpeellisia ihmisen henkisemmälle olemassaololle kuin vitamiinit ruumiilliselle puolelle hänessä.

Maalaistaloissa asuvat eivät kaipaa vitaminisoituja ravintoaineita, yhtä vähän on tarpeen ”atmosfäärilliset vitamiinit” heidän hyvinvoinnilleen. He saavat niitäkin suoraan luonnosta. Mutta miten on laita lukemattomien 2–n-kerroksissa asuvien helsinkiläisten, joiden yhteytenä ulkomaailmaan ja siinä näyteltävään vuodenaikojen panoraamaan on standardi-ikkuna. Luulen, ettei ainoastaan standardisoitu ikkunaformaattia ja puiteprofiilia vaan myös se tapa millä ko. instrumentti meille tiedottaa ulkomaailman vaihtelevia näkymiä. Nekin ehkä eräällä tavalla standardisoituvat?

Jos ihmisellä olisi tilaisuus valita, hän sopeuttaisi varmasti elämänsä joustavasti vuodenaikojen mukaan myös kaupunkiolosuhteissa. Mutta hän on olosuhteiden vanki. Sopeutunut vakioasuntonsa asettamiin rajoitteisiin: hän on lakannut tajuamasta, mitä häneltä puuttuu. Hän on kadottanut herkemmän luonnontunteensa, vaistomaisen pakon reagoida vuodenaikojen vaihteluun, siten jääden osattomaksi paljon sen suomasta vitalisoivasta vaikutuksesta. Elämänrytmillisen tasapainon kannalta on perioodisuudella suuri merkitys, jopa niin suurissa puitteissa, minkä vuodenajat muodostavat. Se on oikeastaan se pääsykli, jota luonnostaan ihmisen kulttuurillinenkin toimintakaavio noudattaa.

Mutta, jos me haluaisimme omasta 2–n-kerroksestamme osallistua vuodenaikojen ”tanssiin”: ottaa sen syksystä, keväästä, kesästä ja talvesta haltuumme juuri niiden +puolet, niin kuinka tämä voisi käydä päinsä? Eikö meidän olisi tehtävä jotain radikaalisia muutoksia ulkoseinälle, muurille, joka erottaa meidät luonnon vaikutuksesta. Hölmöläisten tavalla emme voi intoutua repimään alas kaikkia seiniä, vaan on keksittävä muita keinoja.

Muutamia ehdotuksia:
1. Tavoitteena on asunto, jossa vuodenaikojen vaihteluun voidaan aktiivisesti osallistua oman henkilökohtaisen tarpeen ja halun mukaisesti. Toisin sanoen samasta pohjasta on voitava varioida kesä- ja talviasunto. Sisätilan käyttö, avautuvuus, valon sisäänotto ja jakelu pitäisi voida karakterisoida kahdella eri tavalla.
2. Tällöin on lähdettävä itse rakennuksen tarkastelusta ja pyrittävä kokonaisratkaisuun.
3. Jo rakenteiden, kantavan rungon pitäisi olla ”orientoitu”. Sillä en tarkoita suuntaamista pohjoisesta etelään tai idästä länteen, vaan huomio on itse rakenteellisen osan muodossa, sen muovailemisessa. Sopivaksi pohjaksi ”ilmastoelementtien” kiinnittämistä varten.
3. Arkkitehtoonisen nousun korkeusdimensioon, taiteellisintuitiivisen tilassa tapahtuvan hahmotuksen olisi löydettävä kosketus ilma-valoavaruuteen, mikroilmastoon, niin että pysyttäisiin sovussa paikallisten ”ilmanhenkien” kanssa, niin että paikallinen erikoisluonne nyanssoituisi rakennusmuodossa, materiaaleissa, väreissä.
4. Ennen kaikkea rakennuksen olisi reagoitava herkästi valoon.
5. Rakennusten eräiden osien [olisi] kehityttävä enemmän kohden liikutettavuutta, liikkuvuutta, vaihdettavuutta.
6. Eräänä kehitysvaiheena olisi sisä- ja ulkokalusteiden muodostuminen; voisimme niin muodoin möbleerata fasadimme uudelleen samalla kun suoritamme sisällä muuttamisen kesäkuntoon.
7. Tällöin voidaan soveltaa vanhaa ”tuplat vinnille” -systeemiä, ulotettuna jopa kokonaisten julkisivuosien vaihtoon, korvaamalla läpinäkymättömiä elementtejä läpinäkyvillä, kiinnittämällä erilaisia valosuodattimia sivuun.
8. Voidaan myös ajatella määrättyä peruselementtiä, johon lisätään varusteita.
9. Ei airconditioning vaan edellä mainituilla keinoin on samalla saavutettava viilennettävyyskin. ark

Aalto-yliopiston Dipoli-rakennuksen peruskorjaus
arkkitehdit Juho Grönholm, Antti Nousjoki, Janne Teräsvirta, Samuli Woolston
osoite Otakaari 24, Espoo
laajuus 12 442 m2
valmistuminen 2017
vanha rakennus Raili & Reima Pietilä 1966

valokuvat Tuomas Uusheimo, Marc Goodwin
arviot Olli-Paavo Koponen, Jonas Malmberg

matkustajaterminaali
arkkitehdit Tuomas Silvennoinen, Pekka Mäkelä, Emanuel Lopes, Hanna Eskelinen
osoite Tyynenmerenkatu 14, Helsinki
laajuus 12 910 m2
valmistuminen 2017

valokuvat Kari Palsila, Marc Goodwin
arvio Roy Mänttäri

systeemibiologian keskus
yhteistyötoimistot Architektenwerkgemeinschaft Weinbrenner-Single-Arabzadeh, Wörner Traxler Richter Planungsgesellschaft
osoite Photenhauerstraße 108, Dresden
laajuus 4 415 m2
valmistuminen 2017
vanha rakennus Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen 2001

valokuvat Jussi Tiainen
arvio Friederike Meyer

Näköislehti: Site Logic