Kirjasto on yksi tärkeistä, kaikille avoimista hyvinvointivaltion palveluista. Kirjat ja arkkitehtuuri lomittuvat, kun taidekriitikko Otso Kantokorpi kertoo elämästään kirjastoissa: ”Iso kirjasto on kerettiläinen maailma. Se ruokkii eklektisyyttä, ja olen nykyään aika vakuuttunut siitä, että kerettiläisyys ja eklektisyys ovat keskeisiä luovuutta ruokkivia tekijöitä.” Parhaimmillaan kirjasto on tila, jossa muistot ja sukupolvet – ja lopulta koko kuviteltavissa oleva maailma – kohtaavat. Kirjailija Martti Anhava puhuu kolumnissaan kirjojen valtakunnasta. ”Kirjojen peittämä seinä lienee vallan tunnusmerkeistä epäaggressiivisin ja sympaattisin.” Anhava ymmärtää vanhojen kirjastojen tomuisten kammioiden lumon: keskittyvä tieto viihtyy omassa valossaan.

Suomen laaja kirjastoverkosto on saanut kaksi uutta merkkirakennusta. Molemmat kertovat nykyarkkitehtuurimme vitaalisuudesta. Helsingin yliopiston uusi pääkirjasto toteutettiin kaupungin keskustaan, vilkkaan urbaaniin ympäristöön. Seinäjoella Alvar Aallon arvostettua kulttuurikeskusta laajennettiin uudella rohkealla rakennuksella. Punatiilinen Kaisa ja kupariin verhottu Seinäjoen kirjasto ovat ilmeiltään hyvin erilaisia, mutta toiminnallinen monipuolisuus ja tilojen avoimuus ovat niille yhteistä. Vaikka kirjan merkitys tiedonlähteenä olisi muuttumassa, kirjastoarkkitehtuuri näyttää voivan hyvin.