3 / 2011 - nykyhetken ilmiöitä

Kuluttaminen, brändäys, eheyttäminen, tiivistäminen, kesannot, mielikuvien hiominen ja maamerkit näkyvät kaupunkisuunnittelussa tänään. Professori Staffan Lodenius arvioi kaupunkirakentamisen ilmiöitä ja onnistumisia Kuopiossa, Vaasassa, Porissa, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Järvenpäässä, Lohjalla ja Vantaalla. Keväällä 2011 voimaan tulleet uudet paloturvallisuusmääräykset helpottavat puun käyttöä rakentamisessa. Kouvolassa uusille puukerrostaloille haettiin mallia kilpailulla, jonka voittivat tanskalainen BIG ja monikansallinen Arup. Puurakentamista käsittelevässä artikkelissa arvioidaan myös Rovaniemelle valmistunut suuri puurakenteinen toimistotalo Pilke.

Rakennus pääsee harvoin näyttelemään pääroolia elokuvassa. Ohjaaja ja valokuvaaja Rax Rinnekangas on toteuttanut elokuvasarjan viidestä maailman eri kolkissa sijaitsevasta omakotitalosta, jotka ovat modernin arkkitehtuurin klassikkoja. Suomalainen koulujärjestelmä herättää maailmalla mielenkiintoa. Oppimisympäristöt ovat inspiroivia suunnittelukohteita ja kouluarkkitehtuurissa näkyy usein vapautuneisuus. NRT:n Teemu Tuomen Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Paja-rakennus sopeutuu vanhan kasarmialueen ympäristöön, mutta sisäänkäyntipaviljonki on kuin koru. Nuori Verstas Arkkitehdit -toimisto on suunnitellut kaarevalinjaisen, punatiilisen Kirkkojärven koulun Espooseen.

Sisältö

arkkitehdit Teemu Tuomi, Tommi Suvanto, Simo Nuojua
osoite Kuuselankatu 1, Kouvola
laajuus 4 045 m2
valmistuminen 2010

arvio Juha Jääskeläinen

Näköislehti: Site Logic