4 / 2013 - museo, varsova, nanjing

Puolanjuutalaisten historian museon dramaattinen arkkitehtuuri on herättänyt kansainvälisenkin median mielenkiinnon. Arkkitehdit Ilmari Lahdelma ja Rainer Mahlamäki kertovat merkkirakennuksen toteutuksen monista vaiheista ja omasta työstään. Museon sijainti traagisen historian näyttämöllä, entisen Varsovan gheton alueella, vaati arkkitehtuurilta kunnioittavaa monumentaalisuutta. Paikallinen arkkitehti-kriitikko Gzregorz Stiasny kertoo rationaalisen ja sisätiloiltaan veistoksellisen rakennuksen herättävän kävijöissä monenlaisia mielleyhtymiä raamatullisesta symboliikasta eroottisiin assosiaatioihin.

Arkkitehtuuri ylittää maiden ja maanosien rajat. Kansainväliseen kokeellisen arkkitehtuurin näyttelyyn Kiinaan kutsuttiin 24 arkkitehtia eri puolilta maailmaa, Suomesta Matti ja Pirjo Sanaksenaho. Arkkitehdit kertovat, miten eri maiden toimintakulttuureissa oli suuriakin eroja, mutta oli helpottavaa myös todeta, että aivan yhtäläisiä töitä kuitenkin tehdään.

Pieni Viattomuuden museo Istanbulissa ylistää arkea ja tavanomaisuutta. Museon isä, Orhan Pamuk pyrki eroon suureellisuudesta ja halusi juhlistaa arjen yksityiskohtia. Hänen mukaansa mahtipontiset museoinstituutiot ovat menneisyyttä, tulevaisuuden museot ovat pieniä ja halpoja. Milanon vanhoihin teollisuushalleihin avattu Hangar Bicocca on mittakaavaltaan kaupunkimainen kokonaisuus, joka tarjoaa vaikuttavia taide-elämyksiä, monipuolista toimintaa ja kulinarismia. Käyttökonseptina se sopisi oppimateriaaliksi kotimaisille museoita suunnitteleville työryhmille.

Sisältö

Edustushuvila sijaitsee järven rannalla luonnonpuistossa. Suunnitelman lähtökohtana on ajatus kiinalaisesta lyhdystä.

arkkitehdit Matti ja Pirjo Sanaksenaho
osoite
Foshou Lake District, Nanjing, Kiina
laajuus 800 m2
valmistuminen 2012

Pieni museo Istanbulissa juhlistaa arjen yksityiskohtia. Kirjailija Orhan Pamukin luomassa museossa tavanomaisuus on suureellisuutta tärkeämpää.

Ensin oli kirja, Viattomuuden museo. Sen kirjoitti Orhan Pamuk, kirjallisuuden Nobelilla vuonna 2006 palkittu turkkilaisen moderniteetin huolellinen tarkkailija. Kirja ilmestyi turkiksi vuonna 2008.

Kirjan jälkeen tuli museo, Viattomuuden museo. Se valmistui huhtikuun lopussa 2012 Istanbulin länsipuolen vanhaan keskustaan, Çukurcuman kaupunginosaan. Juuri sinne, missä romaanin henkilöt asuvat ja missä romaanin parisuhteen melodraama kehittyy – tarina, joka hakee vertaistaan epäonnisen rakkauden yksityiskohtien erikoisen pakkomielteisessä kuvaamisessa.


4213 tupakantumppia

Kirjan ja museon sekä tausta että rakenne ovat samat. Pamuk työsti molempia aina vuodesta 2001 alkaen. Kirjan 83 kappaletta ovat museon 83 osaa ja elementtiä, näyttelyn vitriinejä ja niissä esillä olevia lukemattomia esineitä. Taustalla on Pamukin jatkuva tarve työstää oman lähtökohtansa, oman kaupunginosansa, oman yhteiskuntaluokkansa – vanha raha ja eurooppalaissuuntautunut eliitti – lähimenneisyyttä. Hänen avoimen nostalginen käsittelytapansa kehrää nautinnollisesti menneisyyden arkisissa tavaroissa ja muistossa.

Museo toistaa ja samalla lisää sitä, mitä kirja tekee. Se luo kuvan Kemalin ja Füsunin traagisesta suhteesta ja ennen kaikkea sen suhteettomuudesta. Ei puhuta viikoista ja kuukausista jalostettua kärsimystä, puhutaan vuosikymmenestä lähelläoloa, joka on luonteeltaan tavoittamatonta. Kuten kirjassakin, museossa erityisen merkityksen saavat ne 4213 tupakantumppia, jotka Füsun poltti heidän ollessaan yhdessä ja jotka Kemal aina hyvin huolella ja huolehtivaisesti keräsi talteen.

Nämä jäljet, nämä tarinan palaset, nämä intohimon surulliset todisteet ovat esillä vitriinissä numero 68. Se on itsessään teos, joka ottaa vastaan museon vierailijat. Se on myös ainut näyttelyesine museon katutasossa. Toinen (kappaleet 1–51) ja kolmas kerros (kappaleet 52–79) ovat erinomaisen tarkasti koottua arjen esineiden tilallista tarinaa – ja tarinaa pienoiskoossa, esineet yhteen tuotuina, vieri vieressä, ahtaasti. Museon neljäs kerros (kappaleet 80–83) on ”autenttinen” huone, jossa Kemal vietti elämänsä loppuvuodet ja jossa Orhan kärsivällisesti kuunteli hänen tarinaansa. Alakerrassa on kauppa, joka myy Pamukin teoksia erikielisinä painoksina sekä näyttelyyn liittyviä julisteita ja postikortteja.

Museon kokemuksellisuus on omaperäinen, hämmentävä siinä huolellisuudessa, jolla esineet on kerätty ja asetettu esille. Itse rakennus on alueelle hyvin tyypillinen, kapea ja korkea kaupunkitalo. Tuloksena on sekä pakotettu että haluttu läheisyys, tietty mahdottomuus saada aikaan kokonaisuutta ja samalla valtava halu tarrautua yksittäisten esineiden valtaan ja voimaan.

Kaikki esineet liittyvät tilanteisiin, joissa Füsun on ollut mukana, tai ne ovat esineitä, joita hän on koskettanut. Kemal on kerännyt ja säilyttänyt kaiken, yksittäin ja erikseen. Kesämekko, hiusharja, ullakon avaimia, playboy-sytytin, pullonkorkkeja, limonadipulloja, taskukello, teekuppi ja -lautanen, kultainen korvarengas, rintaneula, radio, yksi tyhjä ja yksi yhä täysi lasi rakia. Vitriinissä numero 67 ryhmä eau de cologne -pulloja, niistä kaunein kristallipullo, tuotemerkiltään Es-ko. Ne kaikki huokuvat melankoliaa, sitä alati säätäen ja manipuloiden.


Tavanomaisuuden ylistys

Kirjaa ja museota varten Pamuk teki kattavan taustatyön. Hän kävi tutkimusmatkoilla niin yksittäisille kirjailijoille omistetuissa museoissa kuin erinäisissä Wunderkammereissa, kuten myös esimerkiksi arkkitehti Sir John Soanen museossa Lontoossa ja Museum of Jurassic Technologyssä Los Angelesissa. Hanke kulminoituu Pamukin kirjoittamaan julistukseen, museomanifestiin.

Manifestissa Pamuk väittää, että meidän tulisi irtautua suureellisesta skaalasta ja päästä kiinni arjen erinomaisiin yksityiskohtiin. Siis pois hallitusta kansallisesta tai valtionpäämieheen projisoidusta kuvitteellisesta kokonaisuudesta – kuten esimerkiksi Topkapi-museo Istanbulissa – ja kiinni yksityishenkilöiden tavanomaisuuden juhlistamiseen ja ylistämiseen. Tulevaisuuden museot eivät ole valtavia subventoituja rakennuksia vaan tapahtumia ihmisten asunnoissa ja taloissa. Pamuk tiivistää manifestinsa vastakohtapareiksi ennen–nyt.

museo ennen • museo nyt
eeppinen • romaani
esittelevä • ilmaiseva
muistomerkki • talot ja asunnot
historia • kertomukset
kansallisvaltio • ihmiset
ryhmät • yksilöt
kookkaita ja kalliita • pieniä ja halpoja

Pamukin idea anti-monumentalismista ei ole mitenkään uusi, vaan se kuuluu vahvasti koko modernin itsetutkiskelun käsittelyyn. Esimerkiksi ranskalainen poliitikko, kirjailija ja romantikko Chateaubriand toivoi ei-monumentaalista museota jo vuonna 1802.

Vastaavasti jyrkkä kaksijakoisuus ei tässäkään tapauksessa auta. Pamuk kohottaa niin kirjassa kuin museossakin pakkomielteisellä yksityiskohtaisuudella erityisasemaan Kemalin, kuvitellun ja kuvitelmassaan hyvin konkreettisen yksilön. Näin Pamuk saa – huvittavaa kyllä – aikaan yksilöllisen anti-monumentin, joka on luonteeltaan hyvin selkeästi ja korostuneesti sitä itseään: monumentaalinen. Tämä suureellisuus ja kaiken kattava melankolia on lopultakin hankalan staattista, pysähtynyttä. Se ei ole, eikä koskaan tule olemaankaan, viatonta.

Mika Hannula on valtiotieteen tohtori ja taiteellisen tutkimuksen professori Göteborgin yliopistossa.

 

Valmistuessaan keskustakirjasto viimeistelee Töölönlahden julkisen tilan. ALA-arkkitehtien voittajatyö ”Käännös” valittiin yli 500 kilpailuehdotuksen joukosta. Kolme asiantuntijaa arvioivat työtä. Lisäksi arkkitehdit kertovat, miten he näkevät Töölönlahden alueen ja mikä on heidän suunnitelmansa pääidea. Ohessa professori Jyrki Tasan arvio.

Voittanut ehdotus on arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen ja houkutteleva. Rakennuksen jäntevät linjat rauhoittavat ympäristöä, jossa radanvarren toimistokorttelit ovat kovin vaihtelevia. Aukio rajautuu hienosti, ja katettu kansalaistori on komea. Sanomatalon symmetrinen julkisivu hieman kärsii kirjaston peittäessä sen kulman. Ulokerakenteet ylittävät kunnioitettavasti sovinnaisuuden rajat. Sisätilojen arkkitehtuuri on eloisaa. Siinä yhdistyy hyvällä tavalla tiedon temppeli ja kansalaisten olohuone. Hieman hybridisempi arkkitehtoninen ote olisi tukenut paremmin kirjaston hybridistä toimintaa.

Arkkitehtitoimisto ALA, Helsingin keskustakirjasto -kilpailun voittanut ehdotus "Käännös", 2013.

Näköislehti: Site Logic