3 / 2019 - Asuminen

Vuoden kolmannessa numerossa tarkastellaan erilaisia asumisen tapoja, mahdollisuuksia ja toteuttamisen malleja. Asumisen suuntaviivoja ja ihanteita hahmottelevat uransa eri vaiheissa olevat arkkitehdit. Toimiston vastikään kilpailuvoittojen perusteella perustanut arkkitehtikolmikko AS LL TK kertoo voittajaehdotuksestaan Asuntoreformi Helsinki -arkkitehtuurikilpailuun. Asuntokohteistaan tunnetut arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen avaavat suunnittelufilosofiaansa, ja eläkkeellä oleva arkkitehti, rakennusneuvos Olli Lehtovuori hahmottelee tavoitteita ihmisläheisemmälle asuntorakentamiselle. Tutkijatohtori Jyrki Tarpio vertaa kolumnissaan suomalaista nykyasuntorakentamista keskieurooppalaisiin rakentamisen malleihin.

Numerossa esitellään erilaisia asumisen paikkoja ja projekteja viime vuosilta palvelutalosta kerrostaloihin ja loma-asunnoista saunoihin. Arkkitehti Tuomas Toivonen kertoo projektistaan, jossa tavoitteena oli luoda yhdessä rakennusliikkeen kanssa edullinen ja muunneltava rakennustyyppi. Toisaalta tarkastellaan myös menneitä ihanteita: arkkitehti Sanna Tegel luo uuden katseen Alvar Aallon 1960-luvulla suunnittelemaan Villa Skeppetiin ympäristöpsykologian näkökulmasta.

 

Sisältö

Suomessa on asunto-ongelma, tai kaksikin. Vähäisen kysynnän vuoksi asunnot ovat suuressa osassa maata liian halpoja, ja toisaalta tietyissä kasvukeskuksissa ne ovat kovan kysynnän vuoksi liian kalliita. Kalleuteen tarjotaan yleensä yksinkertaista ratkaisua: on rakennettava runsaasti lisää asuntoja, jolloin riittävän tarjonnan myötä hinnat pysyvät kurissa. Määrää tarvitaan, mutta tietenkin myös laatua. Se, millaisia asuntoja kaupunkeihimme tulisi rakentaa, on kuitenkin jäänyt melko vähälle pohdinnalle.

Olen jo pitkään ollut mieltynyt alankomaalaisen asuntorakentamisen ohella myös Keski-Euroopan saksankielisten maiden rakentamiseen. Näissä maissa ilmasto ja kulttuuri eivät poikkea kovin radikaalisti suomalaisesta, mutta asuntojen toteuttamisessa on runsaasti erilaisia perinteitä. Wienissä vuokra-asuminen on yleistä, ja kaupunki ohjaa rakentamista vahvasti niin sanotulla neljän pilarin mallilla (4-Säulen-Modell). Zürichissä yleishyödylliset osuuskunnat hallitsevat asuntotuotantoa. Berliinissä urbaani ryhmärakennuttaminen yleistyi tämän vuosituhannen alussa ja kukoisti 2000- ja 2010-lukujen vaihteessa.

Kaikki nämä mallit ovat tuottaneet hyvin vaihtelevaa talo-, asunto- ja tilatypologiaa. Esimerkiksi jokeritilat, klusteriasunnot ja lisähuoneet (Jokerräume, Clusterwohnungen, Zusatzzimmer) sekä Grundstruktur-ajattelu ovat melko yleisiä keskieurooppalaisissa projekteissa, mutta käsitteet ovat miltei tuntemattomia meillä. Miksi?

Ehkä vastaus on yksinkertainen: Keski-Euroopassa on asuttu kaupungeissa pidempään. Suomessa yksilöllisimpiin toiveisiin on totuttu vastaamaan rakentamalla omakotitaloja, kun taas Keski-Euroopassa on jouduttu jo pitkään hakemaan tiiviimpiä ratkaisuja.

Kaksi vuotta sitten kartoitin suomalaisia urbaaneja asunto- ja asumiskonsepteja kriteereinäni joustavuus, asukaslähtöisyys ja kohtuuhintaisuus. Yleisimpiä löytämiäni konsepteja olivat minitalot ja -asunnot. Vanha Existenzminimum-ajattelu kukoistaa meillä siis yhä, ja edelleen usein kuulee lisää pieniä asuntoja kaipaavia puheenvuoroja.Keskieurooppalaisten esimerkkien perusteella sanasto voisi meilläkin olla monipuolisempi ja ratkaisujen kirjo huomattavasti laajempi. ↙

Jyrki Tarpio (TkT, arkkitehti SAFA) työskentelee asuntosuunnittelun tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa. Ketterä kaupunki -tutkimushankkeessa (2016–19) laadittiin hänen johdollaan Ketterän asumisen keittokirja -sovellus (housingcookbook.com), josta muun muassa selviää, mitä jokeritilat, klusteriasunnot ja lisähuoneet ovat.

Näköislehti: Site Logic