4 / 2014 - kodit, yhteisöt

Yhteisöllinen asuminen tuulettaa yksipuolista suomalaista asuntotuotantoa. Arkkitehti, tutkija Anna Helamaa kirjoittaa artikkelissaan yhteisöasumisen periaatteista ja esittelee esimerkkejä Tanskasta, Ruotsista ja Hollannista. ”Yhteisruokailut, kimppakyydit ja naapuriapu helpottavat arjen kiireitä ja tekevät asumisesta sosiaalisesti rikasta”, Helamaa toteaa. Parhaimmillaan arkkitehtuuri kannustaa kohtaamisiin ja tukee yhteistoiminnan tavoitteita. Yhteisöllisyyden lähtökohdasta kehittyneitä hankkeita on vireillä useita, ja lehti esittelee kaksi uutta, arkkitehtuureiltaan aivan erilaista toteutusta. Toinen on ulkoisilta puitteiltaan tavanomainen betonikerrostalo Malta Helsingissä ja toinen korjattu puutalokortteli Annikki Tampereella. Hankkeet eivät ole olleet rakennusliikevetoisia, vaan toteutusmuotona oli ryhmärakennuttaminen.

Käyttäjästä on tullut asumisen vaikuttaja. Asukas nähdään yksilöllisen elämäntapansa mukaisia valintoja tekevänä kuluttajana, jonka vaatimuksiin asuntotuotteen on vastattava yhä tarkemmin. Käyttäjän roolia tutkinut taiteen tohtori Antti Pirinen toivoo, että asukkaan omat tavoitteet yhdistyisivät nykyistä monipuolisemmin ja tiiviimmin suunnitteluun ja tuotantoon.

Yhteisöllisten talojen ohella lehti esittelee käärmemäisesti taipuilevan vuokrakerrostalon, noppamaisten kerrostalojen ryhmän, kytkettyjen pientalojen rivin sekä veistoksellisen yhdenperheentalon. Eri talotyypit luovat kuvan asuntoarkkitehtuurin nykyilmeestä.

Sisältö

Yhteisöllinen asuminen tuulettaa yksipuolista suomalaista asuntotuotantoa ja monipuolistaa asumistapoja. Toteutuneita yhteisöhankkeita on Suomessa toistaiseksi suhteellisen vähän, mutta useita on vireillä. Kirjoittaja valottaa yhteisöasumisen periaatteita ja esittelee kohteita Tanskasta, Ruotsista ja Hollannista, joissa kaikissa yhteisöllisellä asumisella on vahvat perinteet.


Yhteisöllinen asuminen tuulettaa yksipuolista suomalaista asuntotuotantoa ja monipuolistaa asumistapoja. Toteutuneita yhteisöhankkeita on Suomessa toistaiseksi suhteellisen vähän, mutta useita on vireillä. Kirjoittaja valottaa yhteisöasumisen periaatteita ja esittelee kohteita Tanskasta, Ruotsista ja Hollannista, joissa kaikissa yhteisöllisellä asumisella on vahvat perinteet.

Yhteisöllisen asumisen ajankohtaisuus kytkeytyy perhemuotojen ja elämäntapojen moninaistumiseen sekä asumisen ekologisen jalanjäljen pienentämiseen. Väestön ikääntyminen ja kotitalouksien koon pieneneminen pakottavat arvioimaan uudelleen yksittäisen kotitalouden roolin asumisen perusyksikkönä. Perhettä laajempi asukasryhmä avaa mahdollisuuksia muun muassa tilojen jakamiseen ja asumisen palveluiden hankkimiseen. Ajankohtaisuus liittyy myös kaupungin vetovoiman kasvuun ja kerrostalojen kehittämiseen. Yhteistilat lisäävät toiminnallista monimuotoisuutta ja tilallista joustoa. Verstaat, viljelypihat ja muut ”tuunaustilat” tuovat kerrostaloasumiseen pientaloasumisen piirteitä ja mahdollistavat omaehtoisen ja joustavamman asumisen myös kaupunkiympäristössä.


Utopioista konkreettiseen uudistamiseen

Edellisen kehitysaallon aikana 1980–90-luvuilla suomalaiset asuinyhteisöt sijoittuivat esikaupunkeihin ja vetivät puoleensa etenkin lapsiperheitä. Nyt myös vanhempi väestö on löytänyt yhteisöllisen asumisen edut. Senioriyhteisöt ovat kasvava yhteisötyyppi niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Samanaikaisesti yhteisöllisten asuintalojen sijainti on muuttunut urbaanimmaksi ja koko suuremmaksi. Yhtenä esimerkkinä tästä on noin 60 senioriasunnon kaupunkikerrostalo Loppukiri Helsingin Arabianrannassa.

Yhteisöllistä asumista ovat sen pitkän historian aikana muovanneet sekä ulkoiset, poliittiset motiivit että arkielämän tarpeet. Varhaiset utopistiset tai sosialistiset kokeilut, jotka pyrkivät omalakisen, muusta yhteiskunnasta irrotetun pienoismaailman luomiseen, ovat jättäneet asumismuotoon hienoisen ideologisen leiman. Viime vuosikymmeninä yhteisöllinen asuminen on kuitenkin kehittynyt ennen kaikkea alhaalta ylöspäin, arjen tarpeista ja asukkaiden toimesta. Tämän hetken yhteisöllistä asumista luonnehtivatkin osallisuus ja omatoimisuus. Usein yhteisöhankkeet ovat asukasryhmän itsensä alkuun saattamia, ja tulevat asukkaat pääsevät alusta alkaen määrittelemään asumistaan ja vaikuttamaan tilaratkaisuihin. Myös mahdollisuus osallistua asumiskulttuurin ja toimintatapojen luomiseen on tärkeää.

Yhteisöllinen asuminen uudistaa asumisen tilaratkaisuja. Yhteisten tilojen joustavuus ja saavutettavuus sekä yksityisen ja yhteisen väliset rajat vaativat suunnittelijalta erityistä huomiota. Tilojen pitää tukea kohtaamisia mutta samalla säilyttää asukkaan mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaansa ja säädellä yksityisyysastettaan. Yhteisöllinen asuminen ei edellytä tiettyä talotyyppiä eikä tietynlaista ympäristöä tai hallintamuotoa, vaan se voi toteutua monin eri tavoin. Yhteisöllisellä asumisella on kosketuspintaa myös ajankohtaiseen ryhmärakennuttamiseen. Käsitteet on kuitenkin syytä pitää erillään: ryhmärakennuttaminen ei välttämättä johda asumisen yhteisöllisyyteen eikä yhteisöllinen asuminen aina toteudu ryhmärakennuttamalla.


Tavoitteena helpompi ja hauskempi arki

Asukkaiden keskinäinen yhteistoiminta ja sen mahdollistavat tilat muodostavat selkärangan yhteisölliselle asumiselle. Kyse on ennen kaikkea suorasta vuorovaikutuksesta ja yhdessä tekemisestä. Toiminnan ja tilojen sisältö muovautuu asukasryhmän omista tavoitteista. Kukin asuinyhteisö luo oman toimintakulttuurinsa, joka elää asukkaiden, toimintaympäristön ja yhteiskunnan muutosten myötä. Yleensä yhteisön taloudet ovat erillisiä ja asunnot yksityisiä, mutta toisinaan yhteisökokonaisuuteen kuuluu myös jaettuja tai muuten tavanomaisesta yksityisyys- tai varustelutasosta poikkeavia asuntoja.

Käsitteet ”yhteisöllinen asuminen” ja ”yhteisöasuminen” merkitsevät hieman eri asioita. Niiden välinen raja on kuitenkin häilyvä, eivätkä niiden merkitykset ole vakiintuneet. Varsinaisesta yhteisöasumisesta voidaan puhua, kun yhteisöllisyys on tavoitteellista ja järjestäytynyttä ja se on pyritty rakentamaan sisään niin tiloihin kuin toimintatapoihin. Asukkaat tiedostavat asumismuodon mukanaan tuomat velvoitteet ja vastuut, kuten työvuorot ja yhteistilojen kustannuksiin osallistumisen, ja sitoutuvat niihin. Yhteisöllinen asuminen sen sijaan voidaan nähdä väljempänä käsitteenä. Siinäkin asumiseen liittyy tavanomaista enemmän yhteistoimintaa tai yhteisiä tiloja, mutta se ei ole samalla lailla tavoitteellista tai velvoittavaa kuin yhteisöasuminen.

Keskeisin yhteisöasumisen motiivi on yksinkertainen: luoda helpompi ja sosiaalisesti rikkaampi arki. Yhteisruokailut, kimppakyydit ja naapuriapu helpottavat arjen kiireitä ja tekevät asumisesta sosiaalisesti rikasta. Yhteistoiminta ja sen tilat liittyvät tyypillisesti arjen pyörittämiseen. Keittiöt, ruokasalit, pyykkituvat ja verstaat ovat tavallisia yhteistiloja. Ruuanlaitto ja ruokailu jokapäiväisenä välttämättömyytenä on muodostunut monelle asuinyhteisölle yhdeksi tärkeimmistä yhteistoiminnan muodoista. Ruotsalaisiin yhteisöihin yhteisruokailu kuuluu lähes erottamattomana osana, ja uusimmissa suomalaisissakin asuinyhteisöissä sillä on keskeinen rooli.

Arjen askareiden lisäksi yhteistoiminta on harrastuspiirejä, saunailtoja ja spontaaneja kohtaamisia. Yhteisten juhlien merkitys on erittäin suuri. Ne luovat yhteisöön omia perinteitä, tuovat vaihtelua arkeen ja vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Pyrkimys sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään asumiseen motivoi toimimaan yhdessä. Kestävää asumista ovat esimerkiksi tilan ja esineiden jakaminen ja energian- ja ruuantuotannon osittainen omavaraisuus. Yhteisautot, tavaroiden vaihtoringit ja ruokapiirit ovat yleisiä. Yhteiset vierashuoneet ja saunat vähentävät huoneistokohtaisen tilan tarvetta ja lisäävät tilojen käyttöastetta.


Keskiössä asukkaat

Yhteisöasuminen tarjoaa asukkaalle aktiivisen toimijan roolin. Vastuun ottaminen, itse tekeminen, osallisuus ja omaehtoisuus ovat monille tärkeitä. Asuinyhteisöissä hoidetaan tyypillisesti ainakin osa huolto-, hallinnointi- ja muista välttämättömistä töistä asukasvoimin. Toimintatavoista ja säännöistä sovitaan yhteisesti, ja asumiskulttuuri muotoutuu yhdessä eläen ja keskustellen. Omaehtoisuuden motiivi korostuu erityisesti silloin, kun yhteisöllisyys on hyvin intensiivistä tai asunnot varustelu- ja viimeistelytasoltaan vaatimattomia tai muuten paikallisista asumisen tavoista poikkeavia. Toivottu asumismuoto luodaan itse, jos valmiita ratkaisuja ei ole tarjolla.

Yhteisöllisessä organisaatiossa päätöksenteko on kaikille asukkaille avointa. Hallintamuodosta riippumatta asukkaat ovat tyypillisesti järjestäytyneet asukastoimikunnaksi, johon kaikki kuuluvat ja joka päättää yhteisiin toimintatapoihin liittyvistä asioista, kuten työnjaosta ja yhteistilojen käytöstä. Avoimuuden lisäksi tavoitteita päätöksenteossa ovat epähierarkkisuus ja keskustelevuus. Monissa yhteisöissä pyritään konsensukseen ja asioista neuvotellaan niin kauan, että löytyy ratkaisu, johon kaikki voivat sitoutua. Avointa päätöksentekokulttuuria arvostetaan, vaikka toisinaan se koetaan hitaaksi ja raskaaksi.

Yhteisöhankkeissa arkkitehtuurin ja tilaratkaisujen merkitys on suuri. Parhaimmillaan arkkitehtuuri kannustaa kohtaamisiin ja tukee yhteistoiminnan tavoitteita, pahimmillaan se toimii esteenä. Kaikkein keskeisin rooli yhteisöllisyyden syntymisessä on kuitenkin asukkailla. Toistaiseksi asukkaat ovat tosin joutuneet turhankin yksin viemään hankkeita eteenpäin ja niiden kesto on venynyt pitkäksi. Yhdessä taloudellisten riskien kanssa tämä on tehnyt yhteisöasumisesta melko vaikeasti saavutettavaa. Toivottavasti vallitsevan rakennuttajavetoisen asuntotuotannon ja täysin omatoimisen rakennuttamisen väliin vakiintuu Suomessakin uusia toimintamalleja ja myös yleishyödylliset toimijat lähtevät mukaan asuinyhteisöjen toteuttamiseen, kuten Ruotsissa ja Saksassa on tapahtunut. Yhteisöasumisen potentiaalin sosiaalisesti ja ekologisesti kestävänä asumismuotona pitäisi rohkaista eri osapuolia etsimään uusia ratkaisuja.


Esimerkit:

Lange Eng
Dorte Mandrup Arkitekter
Kööpenhamina 2009

Jystrup Savværk
Tegnestuen Vandkunsten
Jystrup, Tanska 1984

Sjöfarten
Alessandro Ripellino / Rosenbergs Arkitekter
Tukholma 2008

Wandelmeent
De Jonge, Dorst, Lubeek, De Bruijn, De Groot & Partners
Hilversum, Hollanti 1977

Anna Helamaa on opettaja, tutkija ja jatko-opiskelija Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksella. Vuonna 2012 hän on julkaissut yhdessä Riikka Pylväsen kanssa kirjan "Askeleita kohti yhteisöasumista. Selvitys yhteisöasumisen muodoista ja toteuttamisesta".

 

arkkitehdit Hanna Lyytinen, Kaisu Fränti
osoite Annikinkuja 2, Tampere
laajuus 2680 m2
valmistuminen 2012
vanha rakennus J. Pirjola, N. Nummi, 1909

Vanhaan puutalokortteliin Tampereen Tammelassa toteutettiin yhteisöasumishanke. Hankkeesta kertovat asukas Markus Laine, korjauksen suunnittelija Hanna Lyytinen ja arkkitehtuurikriitikko Iida Kalakoski.

Asuinkerrostalo Malta
arkkitehdit Pentti Kareoja, Heljä Herranen
osoite Välimerenkatu 13, Helsinki
laajuus 7900 m2
valmistuminen 2014

Helsingin Jätkäsaareen valmistunut yhteisötalo on ensimmäinen ryhmärakennuttamalla toteutettu asuinkerrostalo Suomessa vuosikymmeniin. Hankkeesta kertovat asukas Salla Korpela, arkkitehdit Pentti Kareoja ja Heljä Herranen sekä kriitikko Roy Mänttäri.

Suomi kaupungistui myöhään, toisen maailmansodan jälkeen. Usean vuosikymmenen ajan asuntorakentaminen keskittyi kantakaupungin ulkopuolelle metsä- ja peltomaastoon kohonneisiin lähiöihin.

Minunkin perheeni muutti 1960-luvun puolivälissä Helsingin keskustasta ajankohdan ihanteellista asumista edustavaan uuteen lähiöön. Ympärillä rakennettiin, ja maisema oli jatkuvassa liikkeessä. Uuden arkkitehtuurin, muokatun ja muokkaamattoman luonnon sekä aiemman asumisen kerrostumien yhdistelmästä tuli minun ja useiden lähiösukupolvien mielenmaisemaa. Vieläkin keväinen puron solina ja kesäinen ruusun, vastaleikatun nurmikon ja asfaltin tuoksu herättävät minussa kaipuun lapsuuteni lähiömaisemaan.

1950-luvulla lähiöt symboloivat uutta elämänmuotoa ja niistä kirjoitettiin innostuneesti. Nykyajan mukavuuksin varustettu koti lapsiystävällisessä ympäristössä oli monille harppaus ylös asumisen tasossa. Alkuinnostuksen jälkeen lähiöiden ylistys vaimeni. Rakennusten sattumanvaraiselta näyttävään sirotteluun väljään metsämaisemaan alettiin suhtautua kriittisesti. Lähiöt esitettiin sosiaalisten ongelmien tiivistyminä ja muualta muuttaneiden tallelokeroina; ongelmia symboloivat milloin vetelehtivät nuorisojoukot, milloin ikävystyneet kotirouvat eli vihreät lesket tai vieraantuneet, paikattomat miehet. Keskustelua leimasi tuntemattoman pelko. Edelleenkin julkisessa keskustelussa lähiöitä lähestytään ongelmia korostaen.

1990-luvun puolivälistä lähtien kerätty asukkaiden muistitieto antaa lähiöistä kuitenkin myönteisemmän kuvan. Heille lähiöt ovat kotiseutuja ja kaupunkilaisia asuinpaikkoja muiden joukossa: merkityksiltään kerrostuneita, ristiriitaisia ja rosoisia. Monet nostivat lähiluonnon yhdeksi asumismuotonsa parhaista piirteistä. Asutuksen liepeillä olevat joutomaat ja metsiköt edustivat villeyttä muuten tarkasti suunnitellussa ympäristössä. Ne toivat lähiöihin paitsi luonnon moninaisuutta, myös esteettistä ja kokemuksellista vaihtelua ja kerroksellisuutta rikkomalla suunnitellun ympäristön yhtenäisyyden ja avaamalla siihen rinnakkaisia tiloja. Asukkaille ne eivät olleet lainkaan joutavia vaan salaperäisiä, muokattavia ja haltuun otettavia tiloja.

Lähiötä voi pitää 1900-luvun jälkipuolen leimallisimpana kaupunkitilana. Neljäsosa suomalaisista asuu lähiöissä. Silti kaupungin ja luonnon vastakkainasettelu näyttää edelleen kummittelevan kaupunkivisioiden taustalla. Kriittinen katse osoittaa jälleen kerran lähiöihin ja niiden metsiin, joihin tiivistämisen halu erityisesti kohdistuu.

Lähiluonnon merkitys kaupunkiasumisessa on viime vuosina korostunut, kaupunkiviljely kasvattaa suosiotaan, ja siirtolapuutarhapalstat sekä kodin lähellä olevat ulkotilat ovat suositumpia kuin aikoihin. Olisikin jo hyvä aika siirtyä sävykkäämpään ymmärrykseen kaupungista. Kaupunkia voi tiivistää ja lähiöitä uudistaa lähiluontoa vaalien. Kaupunkiin mahtuu monenlaisia asukkaita ja asumisen ja tilankäytön tapoja.

Kirsi Saarikangas on taidehistorian professori Helsingin yliopistossa.

 

Näköislehti: Site Logic