ark
Tilaajana saat rajattoman pääsyn verkkosivuillemme ja näköislehden.
Tilaa ark
Olen jo tilaaja
Nykyarkkitehdin inspiraatioksi kelpaa esimerkiksi yksinkertainen maatalousrakennus. Latoarkkitehtuurista on kasvanut globaali ilmiö.
Tapio Saarelainen Kemiönsaari 2019
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnossa kytee arkkitehtoniselle luovuudelle tuhoisa myytti, näkee Anni Vartola.
Jyväskylän yliopiston päärakennus on kärsinyt muun muassa sisäilmaongelmista, mutta peruskorjauksen myötä se on saanut takaisin keskeisen roolinsa kampuksella.
Justinien Tribillon suuntaa valokeilan Pariisin ytimen ja esikaupunkien väliselle vyöhykkeelle ja löytää sieltä kaupungin kiistanalaisen ja hyljeksityn puolen.