Julkaistu lehdessä 3/2025 - Esikaupunki
Kolme pohjoismaista lähiöuudistusta
1960–1970-lukujen lähiöiden korjaaminen, täydentäminen ja uudistaminen on polttava kysymys ympäri Eurooppaa. Kolme esimerkkiä näyttävät, miten ongelmaa on ratkottu naapurimaissamme Ruotsissa ja Tanskassa.
Toisen maailmansodan jälkeen luodun pohjoismaisen hyvinvointivaltion konkreettisimpana perintönä voi pitää kerrostalolähiöitä, jotka muodostavat huomattavan osan maiden rakennuskannasta. Julkisella vallalla oli poikkeuksellisen vahva rooli niiden synnyssä, niin valtion tukien ja sääntelyn kuin kunnallisen asuntotuotannon ja kaavoituksen kautta. Valtiollisista ohjelmista tunnetuin lienee Ruotsin vuosien 1965–1975 miljoonaohjelma, joka nosti asuntojen vuosituotannon yli sataantuhanteen.
Nyt eläkeikää lähestyvät lähiöt kaipaavat kipeästi kohentamista, eikä se tälläkään kertaa onnistu ilman valtion ja kuntien aktiivista panosta. Esimerkiksi Ruotsin asuntovirasto Boverket on arvioinut, että miljoonaohjelman aikaisten alojen korjaaminen maksaa jopa 500 miljardia kruunua eli noin 46 miljardia euroa. Valitettavan usein ongelmaa lähestytään pelkästään teknis-taloudellisena kysymyksenä, jolloin sivuutetaan mahdollisuus parantaa asuntojen tilallisia ja toiminnallisia ominaisuuksia. Monella lähiöillä myös kulttuurihistoriallisia arvoja, jotka uudistuksissa tulisi huomioida.
Vaikeammin ratkaistavia ovat lähiöiden sosio-ekonomiset ongelmat ja niistä seuranneet mainehaitat. Monet alueista leimattiin pian valmistumisen jälkeen – osin aiheetta – ”ongelmalähiöiksi”, eikä stigma ole vuosikymmenten varrella kadonnut mihinkään, päinvastoin. Tuloerojen kasvu ja alueellinen eriarvoistuminen ovat pikemminkin kasanneet huono-osaisuutta vuokratalovaltaisiin lähiöihin, ja epäonnistumiset maahanmuuttajien integraatiossa ovat entisestään syventäneet ongelmia. Toisaalta lähiöistä on samalla muodostunut maahanmuuttajayhteisöjen keskuksia, joiden kulttuurinen ja sosiaalinen merkitys saattaa tänään olla arkkitehtonista suurempi.
Ongelmavyyhtiä on ratkottu eri maissa monenlaisin keinoin ja vaihtelevin tuloksin. Toimenpiteistä radikaalein on Tanskan kiistelty ”gettolainsäädäntö”, joka edellyttää, että geton tai nykytermein ”rinnakkaisyhdyskunnan” kriteerit täyttävillä alueilla sosiaalisen asuntotuotannon osuutta lasketaan alle 40 prosentin. Käytännössä se tarkoittaa kunnallisten vuokratalojen yksityistämistä tai purkamista, ja seuranneiden pakkosiirtojen takia lainsäädäntö on saanut osakseen ankaraa kritiikkiä, samoin kuin asukkaiden ”ei-länsimaalaisen” taustan ottamisesta yhdeksi geton kriteeriksi. Myös Ruotsin poliisi pitää listaa ”altistuneista” alueista, jotka lähes poikkeuksetta ovat miljoonaohjelma aikaisia lähiöitä.
Seuraavat kolme esimerkkiä näyttävät, miten lähiöuudistuksia on toteutettu kolmessa pohjoismaisessa kaupungissa.
Gellerup
Århusin keskustan länsipuolella sijaitsevaa Gellerupia pidetään Tanskan suurimpana sosiaalisen asuntotuotannon kohteena. Knud Blach Petersenin ja Mogens Harbon suunnittelema kokonaisuus rakennettiin vuosina 1967–1972. Se koostuu neljä- ja kahdeksankerroksisista lamellitaloista, joiden väliin jää väljiä pihoja, pysäköintialueita ja puistoja. Turvallisuuden nimissä ajoneuvoliikenne erotettiin johdonmukaisesti kevyen liikenteen reiteistä.
Noin 7 000 asukkaan vuokrataloaluetta leimaa nykyisin matala tulo- ja koulutustaso, heikko työllisyys sekä maahanmuuttajien suuri määrä. Vuonna 2007 aloitetun mittavan uudistushankeen tavoitteena on alueen liittäminen kiinteämmin ympäristöönsä, toimintojen, asumis- ja omistusmuotojen moninaistaminen ja turvallisuuden parantaminen. Arkkitehtuuriltaan yhdenmukainen, jopa monotoninen alue jaetaan eriluonteisiin naapurustoihin, ja asukasmäärä on tarkoitus kaksinkertaistaa vuoteen 2030 mennessä. Gellerupille tunnusomaiset korkeat kerrostalot on tarkoitus säilyttää, mutta osa matalammista korvataan omistusasunnoilla. Uusia asuinkortteleita on kaavoitettu myös vanhojen talojen väliin ja alueen reunoille.
Gellerupin uusi keskusta rakentuu olemassa olevia ostoskeskuksia yhdistävän Karen Blixens Boulevardin ympärille. Eri liikennemuotoja sekoittavaa pääkatua reunustavat muun muassa kaupungin virastotalo (Arkitema 2018), opiskelija-asuntokortteli (NORD 2020), urheilu- ja kulttuurikampus (Schmidt Hammer Lassen 2021) ja koulu (AART 2025). Toinen uusi pääväylä Trille Lucassens Gade lävistää teatraalisesti vanhan asuinkerrostalon.
Projektin toinen näyttävä osa on vuonna 2020 valmistunut keskuspuisto. Toteutus perustuu vuonna 2014 järjestettyyn kilpailuun, jonka SLA-, Effekt- ja COWI-toimistojen yhteenliittymä voitti. 13-hehtaarin puistoalueelta löytyy toimintoja Gellerupin eri asukasryhmille: leikki- ja pelikenttiä, vesileikkipaikkoja, ulkokuntosaleja, ruokailupaikkoja, paviljonkeja, kasvihuoneita ja viljelypalstoja. Turvallisuutta on parannettu raivaamalla maisemaa avoimemmaksi, linjaamalla kulkureitit pehmeästi kaartuviksi ja valaistuksella. Puistoon on istutettu myös 2 000 puuta, joiden lajikirjo on poikkeuksellisen suuri. Tämän voi nähdä kunnianosoituksena Gellerupin asukkaiden etniselle moninaisuudelle, mutta ratkaisu tarjoaa myös pesäpaikkoja eri eliölajeille ja lisää puiston resilienssiä ilmastonmuutosta vastaan. Puisto oli vuonna 2022 ehdolla Mies van der Rohe -palkinnon saajaksi.
Uudet julkiset rakennukset ja kaupunkitilat ovat tehneet Gellerupista aiempaa houkuttelevamman asuinpaikan, ja uusiin taloihin on muuttanut paremmin toimeentulevia ja koulutettuja asukkaita. Tästä huolimatta alue on pysynyt vuodesta toiseen hallituksen pitämällä rinnakkaisyhdyskuntien listalla. Lisäksi monet vanhat asukkaat ovat kokeneet muutosprosessin laajamittaisine purkuineen ja häätöineen ylhäältä saneltuna, vaikka heitä onkin pyritty osallistamaan suunnitteluun.
Drottninghög
Helsingborgin koillisosassa sijaitseva Drottninghög on tyypillinen miljoonaohjelman aikainen lähiö. Jan Erik Lundin ja Sören Nielsenin suunnittelema ja kaupungin vuokrataloyhtiön toteuttama alue rakennettiin vuosina 1966–1969. Se koostuu kolmekerroksisista lamellitaloista, jotka on ryhmitelty yhdensuuntaisiksi rivistöiksi kolmelle osa-alueelle. Väliin jää pieni lähiökeskus myymälöineen, kirjastoineen, kouluineen ja kirkkoineen.
Drottninghög’ssä on nykyisin noin 3 000 asukasta, joista yli puolet on ulkomaalaistaustaisia, ja tulotaso ja työllisyysaste ovat Helsingborgin alhaisinta. Vuonna 2011 käynnistetyn lähiöuudistuksen avainsanoja ovat olleet avaaminen, yhdistäminen ja tiivistäminen (öppna, koppla, förtäta). Tavoitteena on laajentaa viherverkostoa, parantaa julkisen ja kevyen liikenteen yhteyksiä sekä lisätä asuntojen määrä yli kaksinkertaiseksi. Uudistushanke oli tänä vuonna ehdolla Ruotsin arkkitehtiliiton Planpriset-palkinnon saajaksi.
Pääosa asuintaloista on korjattu aiempaa energiatehokkaammiksi, mutta länsireunalla muutama kortteli on saanut väistyä tehokkaamman ja monimuotoisemman rakentamisen tieltä. Vuonna 2023 valmistunut kolmiomainen Stadskvarteret eli kaupunkikortteli tornitaloineen toimii nyt porttina alueelle. Uutta rakentamista on kaavoitettu myös alueen eteläreunalle Vasatorpsvägenin varteen. Lähiökeskuksen kylkeen on jo noussut Spiraksi kutsuttu 16-kerroksinen tornitalo (Link Arkitektur 2023), jonka katutasosta löytyvät kaupunginkirjaston uudet tilat.
Myös Drottninghög’ssä viheralueiden kohentaminen on tärkeässä roolissa. Vajaakäytöllä olleita korttelipihoja on kunnostettu, ja puistoihin on lisätty leikki- ja pelikenttiä, kasvihuoneita ja kaupunkiviljelypalstoja. Alueen pohjoispuoliseen Drottninghögparkeniin on lisäksi rakennettu maauimala ja vesileikkipaikka.
Tingbjerg
Kööpenhaminan keskustan luoteispuolella sijaitseva Tingbjerg rakennettiin vuosina 1956–1971 tunnetun kaupunkisuunnittelija ja arkkitehtuuriteoreetikko Steen Eiler Rasmussenin ja maisema-arkkitehti Carl Theodor Sørensenin yhteistyönä. Siitä oli tarkoitus tulla eräänlainen malliyhdyskunta, jossa pikkukaupunkimainen miljöö yhdistyy funktionalismin ihanteisiin. Tingbjerg onkin joka sivulta viheralueiden ympäröimä, sen sydämenä on koulukortteli pelikenttineen, ja kolmikerroksisten, keltatiilestä muurattujen kerrostalojen väliin jää loivasti kaartuvia asuinkatuja, vehreitä pihoja, leikkipaikkoja ja istutuksin rajattuja pysäköintialueita.
Kunnianhimoisista tavoitteista huolimatta lähes kokonaan sosiaalisen asuntotuotannon puitteissa toteutettu Tingbjerg menetti pian suosionsa asuinpaikkana, ja noin 6 500 asukkaan alue on nykyään Tanskan köyhimpiä ja monikulttuurisimpia. Vuonna 2013 aloitetun uudistushankkeen tavoitteena on täälläkin asukasluvun kasvattaminen sekä asumis- ja omistusmuotojen moninaistaminen, mutta muutos pyritään tekemään arvokkaan kulttuuriympäristön ehdoilla. Asemakaavat mahdollistavat 1 500 uuden omistusasunnon rakentamisen alueelle.
Uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa matalat liikerakennukset pääkatu Rutenin varrella korvattiin kerrostaloilla kivijalkakauppoineen ja koulun yhteyteen rakennettiin uusi kirjasto ja kulttuuritalo (Cobe 2018). Kiinteistösijoittaja NREP on puolestaan kehittänyt SLA- ja Vandkunsten-toimistojen kanssa rivitalokonseptin asuinkortteleiden täydentämiseksi. Ensimmäiset seitsemän koetaloa valmistuivat vuonna 2022. Kaksikerroksiset puutalot sijoittuvat pysäköintialueiden ja yhteispihojen väliin, tuoden kortteleihin tilallista ja mittakaavallista vaihtelua. Lisäksi pyrkimyksenä on parantaa turvallisuuden tunnetta avaamalla asuntoja katutilaan Jane Jacobsin tunnettuja periaatteita seuraten. Uusien asukkaiden houkuttelemiseksi myyntihinnat on pidetty selvästi markkinahintoja edullisempina, ja myyntiehdot kannustavat heitä pysymään alueella vähintään neljän vuoden ajan.
Uudistukset ovat saaneet Tingbjergissä aikaan positiivisen kierteen, ja vuonna 2022 alue poistettiin rinnakkaisyhdyskuntien listalta. Huomionarvoista on, että tämä on saatu aikaan purkamatta tai yksityistämättä yhtään vuokrataloa – uudistaminen ja säilyttäminen eivät siis ole toisiaan poissulkevia strategioita. ↙
