Mirkku Kullberg: ”Paimion parantolasta voi tulla koko Pohjolan kiinnostavin kohtaamispaikka”

Paimion parantola voi tarjota vastauksia siihen, millaisia ongelmia arkkitehtuurin ja muotoilun keinoin voidaan ratkoa maailmassa, jossa tavaraa ja rakennuksia on jo riittävästi, sanoo Paimion parantolan säätiön toimitusjohtaja Mirkku Kullberg.

Mikä viimeaikainen tapahtuma kuvastaa parhaiten Alvar Aallon arkkitehtuurin ja Suomen geopoliittisen aseman välistä yhteyttä?

Jonkun mielestä se voisi olla Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen Etykin lopputuloksena syntyneen Helsingin päätösasiakirjan viisikymmenvuotispäivän kunniaksi järjestetty juhlallinen Helsinki+50-konferenssi. Se pidettiin heinäkuun lopussa Finlandia-talossa eli samassa rakennuksessa, jossa alkuperäinen päätösasiakirja allekirjoitettiin vuonna 1975. 

Itse kuitenkin väittäisin, että eräs toinen viime vuonna järjestetty kokous oli vielä merkittävämpi. Toukokuun 26. päivänä kaikkien Pohjoismaiden pääministerit sekä Saksan liittokansleri Friedrich Merz kokoontuivat Paimion parantolaan mäntymetsän siimekseen keskustelemaan pohjoisen Euroopan yhteisistä haasteista.

Perusparannusta kaipaava entinen sairaala ei ole varsinaisesti tyypillinen tapahtumapaikka korkean tason poliittiselle tapaamiselle, olkoonkin että rakennus on arkkitehtuurin historian kannalta hyvin merkittävä. Tapaaminen osoittaa, että arkkitehtuuri voi olla mukana määrittämässä diplomatian prioriteetteja.

Parantolan uutta elämää on kolmen vuoden ajan luotsannut Paimion parantola -säätiön toimitusjohtaja Mirkku Kullberg, joka toimii myös Alvar Aalto -säätiön hallituksen puheenjohtaja. Kullbergin tausta on liike-elämässä, ja hän on työskennellyt aikaisemmin Artekin toimitusjohtajana sekä muissa johtotehtävissä sveitsiläisellä huonekaluyritys Vitralla ja italialaisella Poltrona Fraulla sekä sairaalasektorilla. 

Haastattelin Kullbergiä marraskuun lopussa, samana aamuna, kun uutisissa kerrottiin, että Paimion parantolan peruskorjaukseen ja ylläpitoon oli myönnetty tuleville kolmelle vuodelle kymmenen miljoonan euron määräraha. 

Enemmän kuin matkailukohde

DB: Voiko yksittäisellä rakennuksella olla mielestäsi rooli Suomen geopolitiikassa?

MK: Mielestäni rakennus voi hyvin toimia eräänlaisena moottorina. Keskustelu kaipaa lisätehoa, ja meillä on mahdollisuus luoda tiloja, joissa kiinnostavat ihmiset voivat tavata toisiaan. Minulla on aina tapana sanoa, että jos saattaa yhteen oikeat kolme ihmistä, mukaan lähtee saman tien kolmekymmentä.

Kunhan moottori saadaan kunnolla käyntiin, Paimion parantolasta tulee koko Pohjolan mielenkiintoisin ja tärkein kohtauspaikka poliittisille johtajille, arkkitehdeille, innovoijille, tutkijoille ja oikeastaan kenelle tahansa. Siitä voi tulla paljon enemmän kuin pelkkä matkailukohde. Meidän pitää vain saada se aktivoitua.

DB: Miten Paimion parantolan arkkitehtuuri sitten auttaa tavoitteen saavuttamisessa?

MK: Yksi tärkeimmistä tekijöistä on se, ettei parantola sijaitse kaupungissa. Paikka juurruttaa tulijan välittömästi. Siellä on aikaa ja tilaa olla läsnä, ja se on tänä päivänä todella harvinaista. 

Lisäksi tilojen mittakaava ja mittasuhteet ovat ihanteellisia. Parantolassa ei ole valtavia juhlasaleja, mutta sieltä löytyy silti tilat kolmensadan hengen konferenssille. Vieraat saavat kokea paikan arkkitehtuurin ja tuntea sen läsnäolon. Kutsun sitä Paimion hengeksi, joka on ikään kuin vapautta ajatella radikaalisti.

Kun parantolaa suunniteltiin, Aallot visioivat uudenlaista hyvinvoinnin käsitettä ja loivat tilan, jossa ihminen voi yhtä aikaa levätä, saada virikkeitä ja inspiroitua. He toimivat aikansa arkkitehtonista konsensusta vastaan. Meidän täytyy tänä päivänä uskaltaa tehdä jotain vastaavaa, joskin abstraktimmassa mielessä.

DB: Millaisesta konsensuksesta puhut?

MK: Meillä on Suomessa tapana asettaa tavoitteet tasolle, joka tuntuu kaikista mukavalta ja turvalliselta. Pelkäämme virheitä emmekä uskalla tähdätä korkealle. Meidän pitäisi yrittää ylittää itsemme edes vähän. Tuloksena voisi olla jotain todella hienoa.

Jos haluamme saada aikaan kansainvälisen tason kohteen, meidän on otettava paikkamme eturivistä, ja juuri siihen nyt pyrimme Paimion parantolassa. 

Hyvinvointia maailmalle

DB: Alkuperäisessä parantolassa keskeistä oli hoiva. Miten se ajatus säilyy parantolan tulevaisuudessa?

MK: Ihmiset kaipaavat paikkoja, joissa on hyvä hengittää. Se piti paikkansa silloin, ja nykyään se on entistäkin tärkeämpää. Tarkoitan yhtä paljon henkistä kuin fyysistä hengähtämistä. Jos luomme tilan, jossa ihmisten on hyvä hengittää, silloinhan myös pidämme heistä huolta.

DB: Hengittäminen on hyvin intiimi ja henkilökohtainen asia. Miten se liittyy geopoliittiseen ulottuvuuteen?

MK: Koskaan ei pidä tuijottaa pelkkiä seiniä. Meidän täytyy keskittyä sisältöön ja siihen, mitä seinien sisällä tapahtuu. Kun katsoo, mihin suuntaan maailma on menossa, Pohjoismaat alkavat kiinnostaa entistä enemmän. Ilmastonmuutos, liikaturismi ja geopoliittiset murrokset houkuttelevat matkailijoita tänne, kun eteläinen Eurooppa muuttuu hankalaksi ympäristöksi monestakin syystä.

Meidän täytyy kuitenkin miettiä tarkkaan, millaisen matkakohteen luomme. Varoittavana esimerkkinä voisi pitää Lapin matkailun nykyistä suosiota, jossa on jo nähtävissä konkreettinen uhka siitä, että Lapin ainutkertaisuus tuhotaan.

Suomella on nyt hieno mahdollisuus astua esiin ja sanoa, että olemme pohjoismaisen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin mallimaa. Täällä luodaan ympäristöjä, jotka tuovat ihmisten elämään parempia arvoja. Tämä kaikki yhdistyy Paimion parantolassa.

DB: Sitäkö Suomi voi tarjota Euroopalle?

MK: Niin. Mutta ensin meidän täytyy nähdä asiat selvästi itse. Meidän on palattava ydintehtävämme äärelle, nostettava se globaalille tasolle ja tehtävä siitä maailmanlaajuisesti kiinnostavaa. Vasta sitten voimme ottaa johtajan aseman. Suomen ydin on nimenomaan hyvinvointi.

Maan taloudellinen ilmapiiri ei ehkä tyydytä juuri tällä hetkellä, mutta Suomi on yhä sivistysmaa, jossa on korkea koulutustaso ja hyvin toimivat järjestelmät. Ei tarvitse kuin verrata tilannettamme Yhdysvaltoihin, jossa polarisoituminen ja eriarvoisuus ovat huipussaan. Meillä on vahva ja vakaa yhteiskunta. Meidän täytyy vain luottaa siihen ja itseemme.

Arkkitehtuurin ydin

DB: Muissa Aallon suunnittelemissa rakennuksissa on järjestetty merkittäviä kansainvälisiä kokouksia, kuten vuoden 1975 Etyk Finlandia-talossa. Millaisia tapahtumia haluaisit tuoda Paimion parantolaan? Onko tähtäimessä tehdä parantolasta ”Pohjolan Davos”? [Sveitsin Davos tunnetaan Maailman talousfoorumin vuositapaamisesta, joka kokoaa yhteen eri maiden poliittisen ja talouseliitin.] Luulenpa, että se mielikuva hankaisi monia suunnittelualan ihmisiä vastakarvaan.

MK: En tarkoita, että tänne pitäisi luoda kopio tämän päivän Davosista, sillä se on kadottanut ytimensä kaupallistumisen myötä. Mutta joskus se oli paikka, jossa keskusteltiin ilmastoasioista, innovaatioista, arkkitehtuurista, muotoilusta ja tulevaisuudesta, ja sellaiseen toimintaan Suomella olisi luonnollisesti hyvät edellytykset.

DB: Kylmän sodan aikana Suomi joutui luovimaan idän ja lännen välillä, ja näkyvissä oli myös stimuloivaa, joskin epätäydellistä, rinnakkaisuutta. Miten arvioit tämän kahtalaisen historian tulevaa kehityskulkua nyt, kun Suomi on yksiselitteisesti valinnut puolensa?

MK: Historiassa on hetkiä, jolloin tärkeämpää on se, miksi jotain tehdään, kuin se, mitä tehdään. Kylmän sodan leirien välillä tasapainoileminen oli Suomelle todennäköisesti ainoa tapa säilyttää itsenäisyytensä ja saada aikaa kasvattaa omaa identiteettiään. Aaltokin osasi puhua suvereenisti samaa kieltä hyvin erilaisten osapuolten kanssa: hän hallitsi rahapuheen ja onnistui hankkimaan toimeksiantoja, mutta hän taisi myös kulttuurin ja kansainvälisen tarinankerronnan kielet. Hänen työnsä toi Suomelle näkyvyyttä ja teki meitä tunnetuiksi.

Nykyään rajanveto ei ole yhtä selkeää. Arkkitehtuurista on tullut useissa tapauksissa hyvin pääomavetoinen viestintätyökalu, ja joskus sen ydin eli tuiki tärkeä miksi-kysymys on kokonaan hukassa. Paimion parantolassa vastaus tähän kysymykseen on kuitenkin edelleen kirkas. Sillä oli aikanaan selkeä sosiaalipoliittinen tehtävä. Se oli mukana rakentamassa Suomelle kulttuurista eheyttä ja yhtenäisyyttä.

Tulevaisuutta ajatellen meidän on jälleen kysyttävä itseltämme, mikä on arkkitehtuurin olennaisin ydin. Mitä ongelmia yritämme ratkaista arkkitehtuurin, muotoilun ja innovoinnin avulla? Maailma on jo täynnä tavaraa. Emme tarvitse uusia rakennuksia. Paimio voi toimia yksityiselle ja julkiselle sektorille esimerkkinä siitä, miten jotain hienoa voidaan saada aikaan yhdessä.

DB: Paimion parantolan suunnitelmat elävät yhä. Jos sinun pitäisi kaavailla tulevaisuutta vaikkapa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän, millaisia toimintoja toisit sinne?

MK: On selvää, että 14 000-neliöinen päärakennus täytyy pitää aktiivisessa käytössä. Sinne olisi järkevää tuoda majoitus- ja hyvinvointipalveluja. Alueella on kuitenkin neljätoista muutakin rakennusta. Hotelli siis kantaa osan liiketoiminnasta, mutta alueen täytyy myös säilyä avoimena yleisölle. Sinne tarvitaan esimerkiksi vierailijakeskus palveluineen.

Minimaalisellakin markkinoinnilla parantolassa käy vuosittain 35 000 vierailijaa. Jos esitys Aallon suunnittelukohteiden lisäämiseksi Unescon maailmanperintöluetteloon tuottaa tulosta, kävijämäärä lisääntyy huomattavasti.

Silloin parantola-alueelle voisi perustaa yleisölle avoimen tilan tai satelliittimuseon Aalto-näyttelyitä varten. Lisäksi parantolalle tarvitaan kulttuuriohjelma, johon sisältyy taiteilija- ja suunnittelijaresidenssejä, yhteisöllistä toimintaa ja paikan päällä tapahtuvaa luovaa työtä. Sisältö herättää paikan eloon. Pelkkien seinien remontoiminen ei riitä. Tärkeintä on se, mitä parantolassa tapahtuu ja keitä sinne tulee.

Daniele Belleri on arkkitehtitoimisto Carlo Ratti Associatin osakas ja toiminut lähes kymmenen vuoden ajan kuratoriaalisten projektien ja viestinnän johtajana. Hän on valmistunut Moskovan entisestä media-, arkkitehtuuri- ja muotoiluinstituutti Strelkasta ja asuu Helsingissä ja Torinossa. Belleri on ollut vuoden alusta Paimion Parantola Oy:n hallituksen jäsen.