Näyttely

Rem Koolhaasille diagrammi on väline, jolla voi tuoda ”objektiivisuuden vaikutelman suunnittelun pohjimmiltaan subjektiiviseen luonteeseen”

Marianna Wahlsten

Diagrams-näyttely Venetsiassa nostaa esiin kaavioiden ja tiedon visualisoinnin merkityksen arkkitehtisuunnittelussa – sekä erityisesti viestinnässä.

Diagrams
24.11.2025 asti
Fondazione Prada, Venetsia

Tämän vuoden Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa yksi näkyvimmistä näyttelyistä varsinaisen biennaaliohjelman ulkopuolella on Amo/Oma-suunnittelutoimiston kuratoima Diagrams Fondazione Prada -taidemuseossa.

Jo lentoasemalle saapuessa huomion kiinnittävät näyttelyn suuret mustavalkoiset mainosjulisteet ja niiden esittämä nauhamainen diagrammi, jonka varsinainen aikajanaviesti jää vahvan visuaalisuuden varjoon. Sama tunnistettava grafiikka kuvittaa myös Oman perustajan Rem Koolhaasin paksun S, M, X, XL -opuksen (1995) etusivuja.

Sanakirjan mukaan diagrammi on graafinen esitys, joka esittää tietoa visuaalisesti, jotta se olisi helpommin ymmärrettävissä – suomeksi puhutaan myös kaaviosta. Diagrammit ja erilainen tiedon visualisointi osana suunnitteluprosessia on liitetty erityisesti hollantilaisen nykyarkkitehtuurin pragmaattiseen koulukuntaan, jonka provosoivana teoreetikkona Koolhaas (s. 1944) tunnetaan.

Omalla työskennelleiden arkkitehtien myöhemmin perustamat kansainväliset toimistot, kuten MVRDV ja Big, ovat omaksuneet saman suunnittelumetodin, jota Bigin perustaja Bjarke Ingels on kutsunut information driven designiksi viitaten siihen valtavaan tiedon määrään, jota arkkitehdit joutuvat nykyään käsittelemään.

Monimutkaisen todellisuuden jäsentäjät

Globalisaatio, vapaan markkinatalouden politiikka ja säännösten purkaminen ovat 1990-luvulta lähtien ohjanneet suunnittelijoita suhtautumaan aiempaa tieteellisemmin niihin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin haasteisiin, jotka ennen kuuluivat valtionhallinnon vastuulle. Sama pätee myös nykyään tärkeisiin ilmastoon liittyviin kysymyksiin.

Kun samalla käyttöön on tullut uudenlaisia teknologioita, kuten tietomallinnus, on tietoa tiivistävistä kaaviosta tullut hyödyllinen työkalu erilaisten mahdollisuuksien ja tulevien trendien kartoittamiseen. Bjarke Ingels kuvailee tilanteen kompleksisuutta kirjassaan Hot to Cold: an Odyssey of Architectural Adaptation (2021), jossa hän kehottaa arkkitehteja ottamaan enemmän vastuuta sekä ekologisten että taloudellisten systeemien hallinnasta.

Diagrams-näyttely osoittaa, että Oman tapa käyttää diagrammeja on eräänlainen strategisen viestinnän keino. Koolhaasille diagrammi on väline, jolla voi tuoda ”objektiivisuuden vaikutelman suunnittelun pohjimmiltaan subjektiiviseen luonteeseen”, kuten hän näyttelyn lehdistötiedotteessa kiteyttää. Tämä on varmastikin vaikuttanut myös siihen, millaisen kokoluokan rakennuksia Oma on saanut toteuttaa.

Näyttely tuo toisaalta esille, että jo 1900-luvun alkupuolen modernistit käyttivät diagrammeja etenkin ilmaston ja sääolosuhteiden analyyseihin. Le Corbusier’n ilmanvaihtoa ja valaistusta tutkivat piirrokset rinnastuvat näyttelyssä nykypäivän digitaalisen teknologian avulla toteutettuihin dynaamisiin kaavioihin. Esimerkiksi arkkitehti Philip Rahmin ilmastokaaviot, joista esillä olevia on toteutettu yhteistyössä Oman kanssa, havainnollistavat lämpötilojen ja tuulensuunnan dynaamisia vaikutuksia rakennuksissa.

Menneisyyttä vai tulevaisuutta?

Koska diagrammi on osoittautunut tehokkaaksi apuvälineeksi nimenomaan suuren mittakaavan projekteissa, on aiheellista kysyä, missä määrin tekoäly tulee vaikuttamaan: voiko synteesin automatisoida?

”Totta kai on prosesseja, jotka ovat paljon pidemmälle automatisoituja kuin silloin, kun aloitin työni”, Diagrams-näyttelyn kuraattori Giulio Marghieri sanoi haastatellessani häntä näyttelyn avajaisten yhteydessä. ”On teknologian alueita, jotka kehittyvät jatkuvasti ja samalla muuttavat ja yksinkertaistavat tiettyjä prosesseja. Suunnittelijalle nämä ovat kuitenkin työkaluja, ja lopulta prosesseja täytyy itse osata ohjata.”

Ranskalainen arkkitehti ja teoreetikko Antoine Picon on puolestaan tuonut esille ajatuksen hollantilaisen rationalistisen metodin kyynisestä puolesta. Hänen mukaansa luovuus ja taiteellinen ilmaisu voivat kadota, jos analyysi sellaisenaan mielletään luomiseksi.

Toisaalta Picon on todennut, että syväanalyysi on keskeinen luomisen tapa. Piconin mukaan hollantilaisten MVRDV ja UN Studio -toimistojen dataa ja diagrammeja hyödyntävät suunnittelumetodit tulisi nähdä suhteessa vapaaseen markkinatalouteen, jonka puitteissa arkkitehdit työskentelevät parantaakseen nykyisiä olosuhteita – toisin kuin modernistit, joiden utopistiset ratkaisut pyrkivät aikanaan korvaamaan vallitsevat olosuhteet.

Nykypäivän suunnittelutilanteet ovat monimutkaisia ja kaipaavat syvällistä analysointia, jotta ymmärretään erilaisten kaupunkirakenteiden tarpeet sekä uusien projektien yhteiskunnalliset, taloudelliset ja ekologiset vaikutukset.

Suunnittelijoiden erilaiset luovat referenssit, kuten Alvar Aallon mielikuva ”italialaisesta vuoristokylästä” ihanteellisena orgaanisena järjestyksenä, voivat toki olla merkityksellisiä, kun hahmotetaan vaikkapa megarakenteiden tilallisia järjestelyitä. Niiden suunnittelun todellinen haaste on kuitenkin lukemattomien yhteyksien, mahdollisuuksien ja vaikutusten huolellinen arviointi, missä diagrammit voivat olla tarpeellinen työkalu.

MARIANNA WAHLSTEN on designhistorioitsija, kuraattori ja toimittaja, joka tutkii Paris Cité -yliopistoon valmisteilla olevassa väitöskirjassaan modernismin perintöä lentoasema-arkkitehtuurissa.