Humaanin sivistyksen korjattu kehto
Jyväskylän yliopiston päärakennus on kärsinyt muun muassa sisäilmaongelmista, mutta peruskorjauksen myötä se on saanut takaisin keskeisen roolinsa kampuksella.
Valoisa kasvualusta
Suomalaisen muodin ja muotoilun myymälätiloiksi ja kohtaamispaikaksi suunniteltu Kämp Garden on luotu uudistamaan ostostarjontaa Helsingissä.
Tyylikkään viileä spiraali
NRT-arkkitehtitoimiston Helsingin Kruunuvuorenrantaan suunnittelema pysäköintitalo kätkee autopaikkojen lisäksi sisäänsä myös alueen yhteiset asukastilat, kierrätystilan sekä julkisen porras- ja hissiyhteyden kadulta puistoon.
Käpylän hengessä
Anttinen Oiva Arkkitehtien Helsingin Käpylään suunnittelema asuinkerrostalo on uudisrakennus, jonka myös lähistön asukkaat ovat toivottaneet tervetulleeksi.
Keltatiilinen maamerkki
Huttunen-Lipasti Arkkitehtien suunnittelema senioritalo Gullkronan on yksi rakennuksista, joilla Helsinkiä on ajankohtaisten täydennysrakentamistavoitteiden hengessä tiivistetty.
Kaupunki ja kampus
Helsingin Myllypuroon rakentuvan Metropolia Ammattikorkeakoulun suurkampuksen ensimmäinen osa avattiin tammikuussa 2019. Elina Koivisto vierailee rakennuksessa.
Paikka kaupungissa
Kasmir Jolma pohtii suhdettaan Tampereen Ratinan alueeseen ja sen uusiin toimintoihin.
Kohti tulevaisuuden arkkitehtuuria?
Lee Marable pohtii Helsingin keskustakirjasto Oodin arkkitehtuurin kytköksiä nyky-yhteiskunnan arvoihin, ihanteisiin – ja kapitalismiin.
Inspiroivaa erityisyyttä
Ultima-ravintolan konsepti perustuu kiertotalouteen – raaka-aineita kasvatetaan myös ravintolan omissa tiloissa. Mika Savela vierailee Ateljé Sotamaan suunnitteleman ravintolassa.