Julkaistu lehdessä 2/2020 - Säännöt

Haastattelu

Luontoa ja luksusta

Kuva: Jenny Paalijärvi

Kun luonnonsuojelualueen laidalle ja kartanomiljöön lähistölle alettiin suunnitella vapaa-ajan asuntoa, tuli sen viranomaisten mielestä olla maisemassa mahdollisimman huomaamaton. Näyttävän ulkomuodon sijaan Eräpohja Arkkitehdit panostivat huvilan suunnittelussa laadukkaisiin pintoihin ja pitkäikäisiin materiaaleihin.

ARK Arkkitehti RAMI ERÄPOHJA, millaiset lähtökohdat paikka antoi huvila Askaisen suunnittelulle? 

RE Tontti rajoittuu ruovikkoiseen lahteen, joka on merkitty Natura-alueeksi. Lahden vastakkaisella puolella on Louhisaaren kartanolinna, marsalkka Mannerheimin lapsuudenkoti.

Museoviranomaiset edellyttivät, että uudisrakennuksen tulee olla materiaaleiltaan, väritykseltään ja muodoltaan mahdollisimman huomaamaton. Ikkunoiden puitteiden ja karmien värisävyn otimme ympäröivistä kallioista. Maastoutumista tehostettiin kesäkeittiön ja uima-altaan viherkatolla.

Rakennuksen merenpuoleisessa julkisivussa on paljon lasia, millä on pyritty häivyttämään sisä- ja ulkotilojen rajaa. Lasijulkisivu on suunnattu siten, että se ei näy eikä peilaa kartanolle. Tämä on vielä varmistettu parvekkeen kartanonpuoleisella umpiseinämällä.

Kuva: Jenny Paalijärvi

Eräpohja Arkkitehdit / Rami Eräpohja, Risto Eräpohja
Sijainti Louhisaari, Masku
Laajuus 243 m2
Valmistuminen 2019

Lisää kuvia ja piirustuksia projektista

ARK Betoninen vapaa-ajan asunto ei ole kaikkein tyypillisin suomalainen ratkaisu. Toisaalta taas ulkoverhouksissa ja sisustuksessa on käytetty myös paljon puuta. Miten talon materiaalit valikoituivat?

RE Aluksi ajatuksena oli tehdä puurakennus, mutta koska turvallisuus ja huoltovapaus olivat myös kriteereinä, tuntui betoni lopulta parhaimmalta vaihtoehdolta. Rakennus on pääosin betonia sekä sisältä että ulkoa. Myös ylä- ja välipohjat ovat betonirakenteisia. Tavoitteena oli tehdä 100 vuotta kestävä rakennus.

Paikoin seinän ulkopinnoitteena on käytetty käsiteltyä puurimoitusta. Rimoitus pehmentää ja rikkoo yksimateriaalisen julkisivun monoliittimaisuutta. Puuosat ovat joko luonnostaan varjossa tai suuren lipan alla, mikä lisää rimoituksen kestävyyttä.

Rakennuksessa ei ole käytetty tippaakaan maalia, tapettia tai kipsilevyä. Kaikissa materiaalivalinnoissa ja työtavoissa on ulkonäön lisäksi pyritty pitkäikäisyyteen. Siinäkin mielessä talo sopii kartanon naapuriksi – ei sielläkään joka sesonki vaihdeta kaakeleita. 

Uskon, että rakennus paranee vanhetessaan. Silloin puuosat ovat patinoituneet ja köynnökset vallanneet seinät.

Kuva: Jenny Paalijärvi

ARK Huvila Askainen edustaa tavallista laadukkaampaa rakentamista – sen asukkaat ovat selvästi kiinnostuneita arkkitehtuurista ja heillä on varaa panostaa asumiseensa. Millaisia vapauksia tämä toi suunnitteluun?

RE Toimeksianto oli hyvin yksinkertainen: ei ole budjettia, mutta pröystäilyä ei hyväksytä. Esimerkiksi siihen kiinnitettiin erityistä huomiota, että rakennus ei olisi kovin ison näköinen yleiselle tielle päin.

Muutamia erikoisvaatimuksia suunnittelulle toki oli. Sinilevä estää uimista meressä, joten talossa piti olla uima-allas. Rakennus saattaa olla välillä tyhjillään pitkiäkin aikoja, joten myös turvallisuus ja ilkivallan estäminen oli huomioitava. Rakennuksen tuli myös olla esteetön.

Pintojen valinnassa ei tarvinnut miettiä hintaa, mikä tietenkin on suunnittelijalle ihan mahtavaa mutta myös vaativaa, sillä harvoin tulee oikeasti kartoitettua premium-hintaisia lattialaattoja mökkiprojekteihin. Budjetittomuus voi olla myös vaikeaa, sillä silloin suunnittelijalta viedään parhaat tekosyyt pois.

Kuva: Jenny Paalijärvi

ARK Kakkoskodissa asuminen eroaa usein tarpeiltaan hieman varsinaisesta asumisesta. Millaista elämä on Huvila Askaisessa?

RE Suuresta koostaan huolimatta huvilassa yritettiin säilyttää tietty mökkimäisyys tupakeittiöineen ja punkkasänkyineen. Eroavaisuutena normaaliin omakotitaloon on esimerkiksi olohuoneen koko verrattuna saunaosaston kokoon. Olohuone ei ehkä ole lomalla arkiasuntoa vastaavassa käytössä, kun taas kesäkeittiö sekä eteisaula saivat normaalia suuremman merkityksen. ↙