IlmoitusAdvert

Julkaistu lehdessä 5/2021 - Vanhaa täydentäen

Kirja

Idea ja fasadi

Ulla Engman

Jari Järvelän romaani kertoo Aino Marsio-Aallon kuvitteellisen elämäntarinan.

Jari Järvelä: Aino A., Tammi, 2021. 395 s.

Jari Järvelän romaanin aloittaa kärkevä ääni sananmukaisesti haudan takaa. Kuuluisan miesarkkitehdin vähemmän kuuluisa arkkitehtivaimo ottaa vihdoinkin puheenvuoron, ja teoksen asetelma väännetään lukijalle rautalangasta: kyseessä on biofiktio, todelliseen historialliseen henkilöön, Aino Marsio-Aaltoon, perustuva romaani. Se ei siis ole totta.

Aino A.:ssa on kyse neromyytin purkamisesta, tietenkin. Jo Polusteekissa miesprofessorit selittävät naisopiskelijoille, että jos nämä tohtivat alalla jatkaa, kohtalona on koristeluhommat. Työelämässä Aino havaitsee, että ammatissa etenemisen edellytys vaikuttaa olevan suhdetoiminta. Konduktöörin tyttärellä ei ole pääsyä herrakerhoihin, mutta onneksi samasta kaupungista löytyy alemman kurssin Alvar. Sovitaan, että Alvar on julkisivu, joka markkinoi tilaajille ideat, jotka Aino hänelle hissun kissun syöttää.

Päähenkilön elämää määrittää paljossa pari- ja työparisuhde, johon vuosien varrella kietoutuu erilaisia tasaveroisuuteen ja arvostukseen liittyviä ristiriitoja. Järvelä kuvaa Ainon lähtevän avioliittoon tietoisena siitä, mitä saa. Tarjolla on viehättävän energinen, joskin lapsekas aviomies ja taustarooli toimistossa, mutta myös mahdollisuus harjoittaa ammattia kunnianhimoisesti. Romaanin Aino on arkkitehtina sekä syvällinen ajattelija, jota motivoi ennen kaikkea rakennustaiteen inhimillinen ulottuvuus, että ideat määrätietoisesti loppuun saakka kehittävä ammattilainen. Aino A.:n Alvar taas kuvataan impulssista toiseen hyppelehtivänä tiaisena. Siinä, missä Alvar inspiroituu jälleen uudesta tyylikaudesta ”kuin lapsi joka löytää ensimmäisen kerran pippelinsä”, kuten Järvelä panee Wivi Lönnin sanailemaan, Aino luo kaikessa hiljaisuudessa Paimion parantolan, kolmijalkaisen jakkaran ja liudan muita ikonisia suunnitelmia.

Arjen banaliteettien raskaus kuitenkin yllättää päähenkilön. Koska Aino osaa maksaa laskut ajallaan, johtaa toimistoa ja työstää suunnitelman ruttuisista skisseistä rakennukseksi, hän löytää itsensä tilanteesta, jossa aika valuu maksamiseen, johtamiseen ja työstämiseen. Etenkin kun kotona Ainosta tulee nopeasti paitsi yhteisten lasten, myös Alvarin ”Mami”, tilaa omalle luovalle työlle löytyy vain aamun pikkutunneista. Vuosien varrella arkkitehtiparin menestys kasvaa, mutta samalla puolisoiden välinen asetelma paaluttuu yhä syvemmälle. Panokset kovenevat myös yksityiselämässä. Miesnero temmeltää maailmalla, ja Aino tuntee yhä useammin jäävänsä sekä vaille arvostusta että yksin. 

Aino A.:n jännite ei muodostu niinkään tapahtumista, vaan fiktion suhteesta lukijalle aiemmin tarjoiltuun tietoon.

Biofiktion kirjoittaminen on paljossa aineiston käsittelyä tekijän valitsemalla tavalla. Aino A.:n jännite ei muodostu niinkään tapahtumista, vaan fiktion suhteesta lukijalle aiemmin tarjoiltuun tietoon. Järvelän kerronta flirttailee jatkuvasti niin sanotun totuuden kanssa, ja toisinaan hän kirjoittaa avoimesti vastakarvaan suhteessa materiaaliinsa. Esimerkiksi kirjeet, joissa Aino vakuuttaa miehelleen rakkautta, kuitataan ironisiksi. Aalloista on epäilemättä saatavilla paljon materiaalia, jonka rajaamisessa on varmasti ollut pohdittavaa. Etenkin kun lähtee kirjoittamaan neron viitan varjoon jääneestä sivuhenkilöstä, vaanii koko ajan riski, että sotkeutuu viitan liepeisiin. Järvelä on paria anekdoottia lukuun ottamatta onnistunut hienosti pidättäytymään vauhdikkaista Alvar-jutuista ja pitämään fokuksen Ainossa.

Romaanin aineksista olisi voinut kirjoittaa miesneropahis ja hänen uhrinsa -melodraaman. Tietyssä mielessä asetelma onkin tämä, mutta Järvelän komiikan taju pelastaa päähenkilön uhrin roolilta. Alvar Aallon tempauksia karnevalisoidaan reippaasti, mutta kritiikin kärki ei osu henkilöön vaan rakenteisiin, jotka kattavat menestyjän roolin tämän eteen kuin juhlien herkkupöydän, josta tämä sokerihumalaisen lapsen lailla riehaantuu. Sekä Ainon kokema että lukijan jakama päällimmäinen tunne on tuskastunut huvittuneisuus. Eihän tälle voi kuin nauraa. ↙

ULLA ENGMAN
Arkkitehti SAFA. Suunnittelee päivisin rakennuksia ja kirjoittaa iltaisin proosaa.

IlmoitusAdvert