Julkaistu lehdessä 1/2022 - Kaupunki

Artikkeli

Kaupunki, joka kasvaa kohti taivasta

Teksti Tuomas MacGilleon Kuvat Tapio Koivula

Säännöllinen raitioliikenne alkoi Tampereella elokuussa 2021.

Tampereen kaupunkikuvaa ovat viime vuosina muuttaneet useat suuret rakennushankkeet. Kenen ehdoilla uutta rakennetaan?

Tampereen keskustassa nostokurkien ja katutöiden jälki alkaa näkyä toden teolla. 

Hämeenkadulla mukulakivien tärinä ja pakokaasujen katku ovat enää muistoja. Liikenne kulkee jalankulkijoiden ja uusina kiiltävien raitiovaunujen ehdoilla.

Rautatieaseman laiturilta etelään katsoessa raiteet sukeltavat kannen alle, jonka yläpuolista maisemaa hallitsevat kaksi korkealle kurottavaa tornitaloa ja ovaalinmuotoinen monitoimiareena.

Arkkitehti Daniel Libeskindin visioima alue muodostaa valmistuessaan junaradan päälle uuden kaupunginosan, jonka korkeimmat talot tulevat lähestymään sadan metrin korkeutta. Asemakeskus-hanke tuo tulevaisuudessa rautatieaseman ympäristöön lisää korkeita asuin- ja liikerakennuksia sekä uuden puistoalueen.

Tampere kasvaa 2020-luvulla joka suuntaan, myös ylöspäin. Samalla historiallisista tehdasrakennuksistaan tunnettu kaupunki alkaa osittain muistuttaa modernia metropolia.

Tampere kasvaa 2020-luvulla joka suuntaan, myös ylöspäin. 

TAMPEREEN KAUPUNKIYMPÄRISTÖN suunnittelujohtaja Jukka Lindfors katsoo muuttuvaa ratapihan aluetta mielellään.

”Varsinkin Helsingin suunnasta saavuttaessa keskustan siluetti on vaikuttava. Uudenlainen arkkitehtuuri täydentää mielestäni hienosti historiallista kaupunkikuvaa”, hän sanoo.

Tampereella on käynnissä valtava määrä rakennushankkeita, joiden taustalla on strateginen tavoite: vuonna 2030 Tampere haluaa olla 300 000 asukkaan kaupunki. Asuntoja ja palveluita tarvitaan lähes 60 000 uudelle kaupunkilaiselle.

Kasvua tavoiteltaessa on ratkaistava, mistä tila uudelle otetaan. Paljon on jo tehty. 

Pysäköintitilaa on louhittu maan alle ja keskusta on laajentunut myös pohjoiseen, kun Näsijärven rannassa valtatien liikenne siirrettiin yli kahden kilometrin mittaiseen tunneliin. 

Ratapihan päälle rakennetaan uutta, ja ydinkeskustan ulkopuolelle suunnitellaan kokonaisia uusia kaupunginosia, kuten Hiedanrantaa ja Viinikanlahtea.

Isoimmat poliittiset erimielisyydet ovat Tampereella liittyneet liikennehankkeisiin. Etenkin rantatunnelin ja raitiotien rakentamisesta käytiin kaupunginvaltuustossa ja myös puolueiden sisällä repiviä keskusteluja. Rantatunnelin kohtalon ratkaisivat lopulta neljä Sdp:n valtuutettua, jotka puolsivat rakentamispäätöstä vastoin puolueen linjaa.

Kaiken kaikkiaan uusille investoinneille on kuitenkin ollut Tampereella vahva tuki. Kaupunginvaltuuston äänestyksissä riittävä kannatus jättihankkeille on yleensä löytynyt kokoomuksen, Sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton riveistä.

Kansi ja Areena Ratapihankadun puolelta. 

VIRANHALTIJATASOLLA KAUPUNKISUUNNITTELU on Jukka Lindforsin mukaan pitkälti erilaisten intressien yhteensovittamista.

Rakennuttaja hakee tehokkuutta ja tuottoa, kaavoittaja kiinnittää huomiota kaupunkiympäristön laatuun ja rakennettua kulttuuriympäristöä valvovilla viranomaisilla on vaatimuksensa. Lisäksi asukkailla ja muilla sidosryhmillä on omat toiveensa.

”Mitä keskeisempi paikka on, sitä enemmän on myös rakentamiseen liittyviä intressejä ja toiveita. Kaupunki-suunnittelu on parhaan kompromissin hakemista”, Lindfors sanoo.

Isoista rakennusliikkeistä YIT, SRV ja Skanska ovat vahvasti mukana Tampereen siluettia muuttavissa hankkeissa. Ratinan kauppakeskuksen rakentanut NCC oli myös ratapihan Kansi ja areena -hankkeessa alun perin mukana, mutta vetäytyi ennen rakennusvaiheen alkamista. Uudeksi urakoitsijaksi ja areenan osaomistajaksi valittiin SRV.

Kaupunkisuunnittelu on parhaan kompromissin hakemista. 

Lindfors kertoo, että kaupunkisuunnittelussa joudutaan välillä myös kiistelemään. Yksityisissä rakennushankkeissa kyse on useimmiten siitä, onko hanke taloudellisesti toteuttamiskelpoinen.

”Rakennusten säilyttäminen, rakennusoikeuden määrä ja liiketilojen määrä kivijalassa ovat tyypillisiä asioita, joista pitää kaavoitusprosessin aikana neuvotella. Myös julkisivut herättävät paljon mielipiteitä.”

Pilvenpiirtäjät muuttavat kaupunkikuvaa, ja sekin jakaa näkemyksiä.

Studio Libeskind ja Aihio Arkkitehdit: Kansi ja Areena, 2022. 

KORJAUSRAKENTAMISEEN ERIKOISTUNEEN arkkitehdin Hanna Lyytisen työhuoneen ikkunasta avautuu näkymä Tammerkoskelle. Kosken pyörteiden toisella puolella kohoaa Takon punatiilinen tehdas.

Lyytinen toteaa, että koskea reunustava tehdasmiljöö ja Hämeenkatu ovat pääosin säilyttäneet 1900-luvun alkupuolen mittakaavan ja ilmeensä. Tampereen identiteetti on hänelle tässä, järvet ja harjut yhdistävässä pyhässä akselissa.

Lyytisen mukaan nyt on käynnissä muutos, joka vaikuttaa kaupunkikuvan monimuotoisuuteen ja ajalliseen kerroksisuuteen.

”Kaupunki tiivistyy, ja mittakaava kasvaa. Tiivistävä kasvu on ekologista, mutta samalla se vähentää luonnonvaloa maantasolla, peittää näkymiä ja muuttaa rakennusten keskinäisiä hierarkioita. Jossain tulee vastaan raja, ettei kasvu enää tue hyvinvointia”, hän sanoo.

Paljon hyvääkin on Lyytisen mielestä tapahtunut.

Raitiotie ja Tammerkosken rantojen puistoreitit tekevät keskustasta entistä viihtyisämmän. Ratapihan rakennushankkeet eivät vaadi vanhan purkamista, ja uusi kansi liittää kaupungin itä- ja länsipuolen yhteen. Myös sijainti on joukkoliikenteen kannalta täydellinen.

Lyytisen huoli kohdistuukin uudisrakennusten suhteeseen vanhaan kaupunkiin. Mittakaavakontrasti vanhaan on suuri.

”Identiteettimielessä se on hyppy toiseen maailmaan. Olen myös huolissani siitä, mihin pilvenpiirtäjiä tulevaisuudessa rakennetaan. Siluettimuutokset ovat pysyviä, ja kasvu ylöspäin pitäisi rajata keskustan ulkopuolelle.”

Lyytisen mielestä ruutukaavakeskustan nykyinen mittakaava pitäisi säilyttää.

”Keskustan uuden arkkitehtuurin tulee vahvistaa ympäristönsä arvokkaita piirteitä, ei alistaa niitä.”

Kaupunki vailla autenttisia muistomerkkejä on kuin ihminen vailla muistia.

TAMPERE KASVAA tiiviimmäksi ja korkeammaksi. Missä kaikkialla, sitä ei vielä tiedetä.

Ratapihan alue määriteltiin korkeaan rakentamiseen soveltuvaksi vuonna 2012 julkaistussa selvityksessä. Korkean rakentamisen alueista se on lähimpänä historiallista keskustaa. 

Jukka Lindfors sanoo, että selvitystä tarkastellaan ja tarvittaessa päivitetään lähivuosina. 

Kaupunki valmistelee myös arkkitehtuuriohjelmaa, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota arkkitehtuurin laatuun, kestävään kehitykseen ja kaupunkikulttuuriin.

Jotkut täydennysrakentamishankkeet ovat kaatuneet vastustukseen. Keskustan välittömään läheisyyteen Eteläpuistoon suunniteltiin viime vuosikymmenellä asuntoja jopa 2 800 ihmiselle. 

Puistoalueen säilyttämiseksi nousi kansanliike, ja useamman oikeuskäsittelyn jälkeen kaupunki perääntyi alkuperäisestä suunnitelmasta, vaikka sen toteuttaminen olisi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perusteella ollut mahdollista.

Eteläpuiston alueen kaavoitusta aiotaan tarkastella uudelleen sen jälkeen, kun vastarannalle tulevan Viinikanlahden suunnitelma on valmis. Paine alueen asuntorakentamiseen on vähentynyt, ja nykyinen kaupunginvaltuusto puoltaa virkistyskäytön säilymistä.

Rakennusliikkeille pilvenpiirtäjien rakentaminen nykyistä laajemmalle alueelle on houkuttelevaa. Lindforsin mukaan historiallinen keskusta saa kuitenkin ansaitsemansa huomion myös tulevaisuudessa.

”Rakennetun kulttuuriympäristön arvot ovat vahvoja erityisesti Tammerkosken ympärillä. Se tekee Tampereesta omanlaisensa kaupungin.”

Suojelu on tärkeää, mutta rakennusten pitää elää ajassa ja säilyä käytössä.

Lindforsin oma työpaikka on vielä Keskustorin kupeessa, 1900-luvun alussa rakennetussa Frenckellin talossa. Entinen tehdaskiinteistö on myyty sijoitusyhtiölle, joka suunnittelee siihen hotellia, kylpylää ja liiketiloja.

Tehdaskiinteistöjä on aiemmin otettu uusiokäyttöön esimerkiksi Finlaysonin ja Tampellan alueilla. Lindforsin mukaan onnistuminen vaatii tasapainoilua suojeluarvojen ja talouden realiteettien välillä.

”Suojelu on tärkeää, mutta rakennusten pitää elää ajassa ja säilyä käytössä.”

Suojelupäätökset ovat harvoin yksinkertaisia. Viimeaikainen esimerkki tästä on VR:n vanhan tavara-aseman siirto.

Junaradan varressa sijaitseva suojeltu jugendrakennus haluttiin ensin purkaa, koska keskustan kehätieksi kaavailtu Ratapihankatu teki sen kohdalla mutkan. Purkuaikeet herättivät kuitenkin laajaa vastustusta.

Kiistaa ratkottiin eri oikeusasteissa yli vuosikymmenen ajan. Lopulta tavara-aseman kolme julkisivua nostettiin perustuksiltaan, siirrettiin 28 metriä kauemmas radasta ja katu oikaistiin.

Hanna Lyytinen pitää lopputulosta epäonnistuneena.

”Kivirakennus voidaan säilyttää vain rakennuspaikallaan. Tavara-aseman julkisivut revittiin perustuksiltaan ja siirrettiin uuteen paikkaan vailla historiallista kytkentää. Samalla purettiin alkuperäisiltä paikoiltaan kaksi vanhaa hirsitaloa.”

Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen: Technopolis Asemakeskus, 2020. 

SUOJELU JAKAA aina mielipiteitä. Niin oli myös yli 40 vuotta sitten tapahtumassa, joka vaikutti voimakkaasti rakennussuojelulain kehittämiseen: 1970-luvun loppupuolella Tammerkosken rannalta purettiin tyhjilleen jäänyt Verkatehdas.

Valtakunnallista huomiota saaneen kiistelyn lopputulos näkyy edelleen Hanna Lyytisen työhuoneen ikkunasta.

Lyytinen vastusti purkamista muiden arkkitehtiopiskelijoiden kanssa myymällä kadulla Verkatehtaan purkutiilistä pussitettua “Mansen murskaa”. Kaikki eivät olleet samaa mieltä.

”Varsinkaan tehtaassa työskennelleet eivät nähneet tehtaan rakennusten arvoa ja ajattelivat, että uusi on parempaa. Silloinkin elettiin nousukautta, mikä on rakennussuojelun pahin uhka”, Lyytinen sanoo.

Verkatehtaan paikalle rakennettiin 1980-luvulla Koskikeskus ja 19-kerroksinen hotelli Ilves, joka oli silloin Tampereen katukuvassa poikkeuksellisen korkea rakennus.

”Hotelli Ilves on edelleen näkyvä haava Tammerkosken teollisessa kulttuurimaisemassa. Arkkitehtuuri on väkivaltainen taiteenlaji, koska sitä ei pääse pakoon.”

Sittemmin lainsäädäntö ja yleinen mielipide suojelun puolesta on vahvistunut. Myös ekologiset tavoitteet tukevat vanhojen rakennusten säilyttämistä ja korjaamista purkamisen sijaan.

Lyytinen toteaa, että historiallisen kaupunkikuvan vaaliminen vaatii ponnistelua.

”Ajallisen monimuotoisuuden ja kerroksisuuden säilyttäminen edellyttää tahtoa, sääntelyä ja suojelua. Mielestäni näin pitää tehdä, koska kaupunki vailla autenttisia muistomerkkejä on kuin ihminen vailla muistia.”

Samaan aikaan on selvää, että Tampere kasvaa ja myös pilvenpiirtäjiä tullaan rakentamaan lisää. Mihin ja kuinka paljon, se jää nähtäväksi.

Kokonaisuuden näkee vasta, kun muutos on jo tapahtunut.  ↙

TUOMAS MacGILLEON
Vapaa toimittaja. Kaupunkien historiasta ja tulevaisuudesta kiinnostunut tarkkailija, joka ilahtuu aina nähdessään kaunista arkkitehtuuria.