Rantasipi-ketju nousi suosioon arkkitehtonisesti arvokkailla korpihotelleillaan, joista osa toimii edelleen 

Rantasipi oli aikoinaan Suomen maineikkaimpia hotelliketjuja, joka tunnettiin erityisesti luonnon keskellä sijainneista korpihotelleistaan. Keski-Suomen museo on tehnyt merkittävän työn kokoamalla Rantasipin tarinan yleisön nähtäville Jyväskylän Aalto2-keskukseen.

Vapaa-ajan lisääntyminen, elintason nousu ja nopea autoistuminen muuttivat suomalaista yhteiskuntaa ja matkailua 1960-luvulta lähtien. Iso mullistus oli vuoden 1969 alkoholilaki, joka salli ravintolatoiminnan maaseudulla. Muutosten myötä Suomeen innostuttiin rakentamaan hotelleja ja lomakyliä ja syrjäisiinkin hotelleihin tehtiin tilavat tanssiravintolat, yökerhot, diskot sekä uima-allas- ja saunaosastot drinkkibaareineen.

Keskeinen osa tätä tarinaa oli Rantasipi-hotelliketju, jonka historiasta kertoo nyt Keski-Suomen museon kiinnostava näyttely Rantasipi – Tarinoita korpihotellien maailmasta Jyväskylän Aalto2-museokeskuksessa.

Rantasipi-ketjun taustalla oli vuonna 1965 perustettu Rantaloma Oy, joka toimi Jyväskylästä käsin.  Osakkaina oli seudun kuntia, öljy-yhtiö Esso, Paulig, laivayhtiöt Finnlines ja Suomen Höyrylaiva, Aero eli nykyinen Finnair sekä paikallisia maanomistajia, joilta yhtiö vuokrasi tonttimaita.

Kun Rantaloman hotelliketju myöhemmin laajeni valtakunnalliseksi, tuli osakkaiksi lisää kuntia ja kaupunkeja. Moniin hankkeisiin saatiin valtion ja kuntien tukea, sillä matkailusta odotettiin merkittävää tulonlähdettä.

Hotelleja metsän keskelle

Keski-Suomen matkailua lähdettiin kehittämään suurilla visioilla 1960-luvun alkupuolella. Kantavana ajatuksena oli lomanvietto metsäisellä rannalla hotellissa tai lomakylän mökissä. Rantaloman ensimmäiset hotellit lomamökkeineen rakennettiin Keski-Suomeen järviluonnon keskelle, mistä syntyi pilkkanimi ja käsite korpihotelli. 

Laadukas ja kokonaisvaltainen suunnittelu näyttää selvästikin olleen osa yhtiön lyhyeksi jäänyttä menestyksen aikaa. Sen huomaa näyttelyn monista valokuvista ja piirustuksista ja myös selaamalla 1960–1970-lukujen Arkkitehti-lehtiä. Rantaloman kohteissa rakennukset sijoitettiin harkitusti luonnonmaisemaan, ja arkkitehtuuriin, sisustuksiin ja muotoiluun satsattiin.

Lopputulos oli viihtyisä, tyylikäs ja omaperäinen. Rakenteissa, pintamateriaaleissa, kalusteissa ja myös valaisimissa suosittiin etenkin alkuvuosina puuta. Sisustamiseen käytettiin suomalaisten huonekalu- ja valaisinvalmistajien – kuten Artekin, Muuramen ja Haimin – tuotteita, ja kohteisiin teetettiin kalusteita ja valaisimia usein myös erikoispiirustuksilla. Tekstiileinä käytettiin esimerkiksi Marjatta Metsovaaran ja Marimekon kankaita.

Suomen nykyisessä hotellien rakentamisessa ja sisustamisessa näkee vastaavaa arkkitehtuurin ja muotoilun laatua ja kotimaisuuden astetta enää äärimmäisen harvoin.

Keski-Suomen museon näyttely on monipuolinen katsaus Rantaloman ja sen hotelliketjun ensimmäiseen vuosikymmeneen. Siinä tuodaan hyvin esille myös hotellien ja lomakylien arkkitehtuuria, sisustuksia ja muotoilua, joita ei ole aiemmin näin kootusti esitelty.

Näyttelyyn on saatu kerättyä toimipaikkojen alkuperäisiä huonekaluja ja valaisimia sekä runsas määrä Rantasipi-ketjun tuottamia erilaisia painotuotteita ja tavaroita ruoka- ja viinilistoista lehtiin, postikortteihin, tulitikkuaskeihin, T-paitoihin, rannekelloihin ja jopa omaan LP-levyyn. Kiinnostavaa tietoa, vanhoja mainosvalokuvia, arkkitehtipiirustuksia ja muuta materiaalia on koottu yhteen niin paljon, että museon kannattaisi tehdä aiheesta julkaisu.

Rantaloman ensimmäisen vuosikymmenen nopean laajentumisen, laadukkaan arkkitehtuurin ja kekseliään markkinoinnin takana näyttää olleen uskaliaan rohkeaa, reipasta ja nuorekasta tekemisen meininkiä. Vuonna 1969 yhtiö otti hotelliketjunsa markkinointinimeksi Rantasipi pienen kahlaajalinnun mukaan. Graafikko Matti Louhi loi Rantasipi-ketjulle omintakeisen visuaalisen ilmeen ja brändin satukirjamaisilla lintuhahmoillaan ja niihin liittämillään tarinoilla.

Maaseudun kieltolaki päättyy

Rantasipi-ketjun vauhdikas laajentuminen liittyy vuoden 1969 alussa voimaan tulleeseen vapaampaan alkoholilakiin, jota Rantaloma oli ollut osaltaan edistämässä. Tuohon astihan Suomessa vallitsi syrjivä maaseudun kieltolaki, jossa maaseutukuntiin sallittiin anniskeluoikeudet vain – tuolloin hyvin harvojen – matkailijahotellien pienille ravintoloille, ja niissäkin alkoholia sai tarjoilla vain majoittuville asiakkaille, ei paikkakuntalaisille.

Kun vanhoillinen laki viimein saatiin nurin, oli paljon helpompaa perustaa anniskelu- ja tanssiravintoloita, ja yökerhot, drinkkibaarit, diskot ja etenkin keskiolutkahvilat yleistyivät. Sotien, jälleenrakennuksen, pula-ajan ja ahdasmielisyyden varjostamien vuosikymmenten jälkeen kaivattiin vapaampaa ja rennompaa elämää. Ravintola-asiakkaiden tiukka valvonta ja pukeutumis- ja käyttäytymisetiketti alkoivat pikkuhiljaa vapautua, ja naisiakin alettiin hyväksyä asiakkaiksi ilman miesseuraa.

Kokouksia ja kursseja matkattiin pitämään kaukaisiinkin korpihotelleihin, ja niiden muodikkaissa yökerhoissa tanssittiin ja viihdyttiin usein myöhään yöhön. Alkoholin kulutus kasvoi vuosi toisensa jälkeen. Korpihotellit eivät olleet vain lomapaikkoja, sillä myös paikkakuntalaiset kävivät niissä tanssimassa, syömässä ja uimassa.

Laadukasta arkkitehtuuria

Rantaloma näyttää pestanneen suunnittelijoiksi osaavia, usein melko nuoria arkkitehteja ja sisustusarkkitehteja. Ensimmäinen, koeluontoinen kohde, oli Viitasaaren Valkama, jonne valmistui viisi pientä arkkitehti Pentti Murtosaaren suunnittelemaa lomamökkiä jo kesällä 1965, kun yhtiön perustamispapereita vasta allekirjoitettiin. Toiset viisi mökkiä sinne suunnitteli jyväskyläläinen Niilo Hartikaisen ja Erkki Kantosen arkkitehtitoimisto.

Sama toimisto suunnitteli sen jälkeen Rantalomalle Viitasaarelle 1966 valmistuneen Ruuponsaaren hotellin ja lomakylän, Saarijärvelle pari vuotta myöhemmin valmistuneen Summassaaren hotellin ja lomakylän sekä ketjun lippulaivan, vuoden 1969 lopulla Jyväskylän pohjoispuolella avatun Laajavuoren hotellin. Ruuponsaaren ja Summassaaren hotellien ja lomamökkien sisustukset suunnitteli sisustusarkkitehti Pirkko Stenros.

Jyväskylään muuttanut pariskunta, arkkitehti Martti I. Jaatinen ja sisustusarkkitehti Anna-Maija Jaatinen, suunnitteli Rantasipi-ketjulle 1970-luvun alkupuolella muun muassa Vaasan Vaskiluodon ja Hyvinkään hotellit sekä lomaosakekylä Joutiaisen, joka rakennettiin ketjuun kuuluneen, vuonna 1968 avatun Joutsenlammen hotellin ja lomakylän viereen Joutsaan. Anna-Maija Jaatinen suunnitteli myös Joutsenlammen ja Laajavuoren hotellien sisustukset.

Yyterin Rantasipi-hotellin ja matkailualueen suunnittelivat helsinkiläiset arkkitehdit Jan Söderlund ja Erkki Valovirta voitettuaan Porin kaupungin järjestämän yleisen arkkitehtuurikilpailun vuonna 1971.

Korpihotellien auringonlasku

Rantaloman hotelleja ja lomakyliä ei rakennettu pelkästään suomalaisille, sillä ulkomaisen turismin uskottiin kasvavan nopeasti.

Turisteja alkoikin saapua Suomeen, etenkin Saksasta, mutta ei niin paljon, että kaikki samoihin aikoihin ympäri maata rakennetut korpihotellit olisi saatu kannattaviksi. Etenkin öljykriisin jälkeiset vuodet 1970-luvun puolivälistä lähtien olivat vaikeita, ja monet korpihotellit joutuivat kamppailemaan toistuvien taloudellisten kannattavuusongelmien kanssa.

Kesäkauden ja hiihtolomien ulkopuolella tuppasi olemaan hiljaista, vaikka lomailijoiden ohella houkuteltiin kokousten ja kurssien järjestäjiä.

Vuoden 1974 alussa avattu Hyvinkään suuri kongressihotelli oli ensimmäinen Rantasipi-ketjun hotelli, jota ei rakennettu rantamaisemaan, vaan maauimalan viereen Sveitsinharjun puistoon. Samalla se oli viimeinen Rantaloman rakennuttama hotelli, sillä vararikon partaalle päätynyt yhtiö ja yhtä pahaan jamaan ajautunut Matkaravinto Oy ja sen Finnhotels-ketju fuusioitiin vuonna 1977. Yhtiön nimeksi tuli Rantasipi Oy.

Vuonna 1992 Rantasipi-ketju myytiin Restelin tytäryhtiöksi ja Rantalomasta tuli Rasi Hotellikiinteistöt.

Edelleen toiminnassa

Kymmenisen vuotta sitten kotimaata kiertäessäni, eräänä kesäisenä iltana majapaikkaa etsiessäni, ajoin Saarijärvelle Summassaaren hotellille, josta en ollut aiemmin kuullut. Hotellin vaikuttava arkkitehtuuri ja sisätilat olivat suurelta osin alkuperäisessä asussaan, ja ympärillä avautui kaunis luontomaisema rantasaunoineen. Lomamökit seisoivat ryhdikkäästi männikkörinteessä. Paikka oli hyvin ylläpidetty ja niin täynnä menneen ajan hyvää tunnelmaa, että se tuntui jopa epätodelliselta. 

Vastaavanlaisia korpihotelleja oli aikoinaan toiminnassa kymmenittäin ympäri Suomea, mutta viime vuosina moni niistä on hävinnyt tai jätetty tyhjilleen rapistumaan.

Rantasipi-ketjua ei enää ole, mutta Laajavuoren, Vaskiluodon ja Hyvinkään hotellit ovat selvinneet vaikeista vuosista ja omistajavaihdoksista ja toimivat edelleen. Niiden pelastava tekijä on selvästikin ollut saavutettavuus: sijainti kaupungin laidalla.

Sen sijaan syrjäisempiin hotelleihin ei ole riittänyt asiakkaita. Parinkymmenen kilometrin päässä Porista sijaitseva Yyterin hotelli suljettiin talousongelmien vuoksi vuonna 2025. Ruuponsaaren hotelli ja lomakylä purettiin jo vuonna 2013, ja Joutsenlammen ja Summassaaren hotellit lomamökkeineen odottavat kohtaloaan tyhjillään. 

Joutsenlampi toimi viimeksi vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena. Vastaavia tapauksia voisi luetella monien muiden Suomen maaseudulle aikoinaan rakennettujen hotellien, motellien ja kurssikeskusten osalta – Lapin suosittuja matkailukeskuksia lukuun ottamatta. Suomalaisten kokousmatkoista ja kylpylälomista oman maan korpihotelleihin on tullut harvinaisia, ja menestyksen vuodet ovat takana myös suurilla tanssiravintoloilla ja yökerhoilla.

Ulkomaisten turisten lomailu hotelleissa ja lomakylissä metsän keskellä on kuitenkin noussut suosioon Pohjois-Suomessa. Ehkä ilmiö alkaa näkyä muuallakin Suomessa, kun kiinnostus melko viileää kesäämme kohtaan kasvaa.

HARRI HAUTAJÄRVI on arkkitehti ja tekniikan tohtori, joka on tutkinut Suomen arkkitehtuurin historiaa.

Rantasipi – Tarinoita korpihotellien maailmasta Jyväskylän Aalto2-museossa 4.1.2026 asti.