IlmoitusAdvert

Julkaistu lehdessä 2/2021 - Perinne ja uudistuminen

Artikkeli

Missä menet, massiivirakentaminen?

Elina Koivisto

Arkkitehtitoimisto Avarrus suunnittelee Helsingin Oulunkylään kerrostaloa, jonka kantava runko on tiiltä. Havainnekuva ja kaaviot Avarrus.

Massiivirakentamisen paluusta on puhuttu arkkitehtien keskuudessa jo pitkään. Viime aikoina massiivirakenteisia rakennuksia on alkanut nousta eri mittakaavoissa, mutta rakennustavan valtavirtaistumiseen on vielä matkaa. 

Vielä sata vuotta sitten lähes kaikki rakentaminen oli massiivirakentamista, jossa yhdellä materiaalilla ratkaistiin sekä kantavuus että lämmöneristys. Tuhansia vuosia niin omatoimirakentajat kuin ammattilaiset rakensivat kaiken puusta, savesta ja kivestä eri muodoissaan. Teollistumisen mukanaan tuoma teräksen ja betonin kehitys sekä standardisointi avasivat uusia maailmoja niin rakenteellisesti kuin arkkitehtonisesti. Yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten kaupungistuminen, jälleenrakentaminen ja tasa-arvokehitys yhdistettynä teknologiseen kehitykseen toivat rakennusalan päätöksentekoon uudenlaisia arvoja ja tavoitteita. Kustannustehokkuus, nopeus ja teollinen esivalmistus nousivat keskiöön.

Kaupunkeihin virtaaville työläisille saatiin nopeasti asuntoja moderneilla mukavuuksilla. Hankalien sääolojen piinaamasta rakennusprosessista osa saatiin siirrettyä sisätiloihin. Valoisat huoneet ja keveät rakenteet ihastuttivat. Arvokkaita rakennusmateriaaleja säästyi, kun lämmön- ja vedeneristys siirrettiin edullisempien materiaalien hoidettavaksi. Suomi alkoi rakentua monikerrosrakenteista, jotka muodostuivat rakentamisen standardiksi 1960-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä laskennalliset lämmöneristysvaatimukset kiristyivät niin, että ne oli mahdollista saavuttaa vain optimoidulla monikerrosrakenteella. Massiivirakentaminen näyttäytyi tunkkaisena, tuhlailevana ja tehottomana ja karsiutui keinovalikoimasta.

Muutaman vuosikymmenen kokemus on osoittanut, ettei matemaattisesti täydelliseksi optimoitu monikerrosrakentaminen ollutkaan niin täydellistä kuin miltä aluksi näytti. Lisääntyvä standardisointi alkoi kaventaa ilmaisua, ja arkkitehtuuri yksipuolistui. Rakentamisen teknistyessä ja monimutkaistuessa tavallisen ihmisen ymmärrys ja osallistumismahdollisuudet rakentamiseen heikentyivät, ja arkkitehdin vaikutusmahdollisuudet kaventuivat. Uusi rakennustapa otettiin nopeasti ja laajasti käyttöön, ja virheitä tehtiin. Syntyi kosteusvaurioita, sisäilmaongelmia ja korjauskelvottomia rakennuksia. Täydelliseksi tarkoitettu rakennustapa törmäsi epätäydelliseen maailmaan, rakentajaan ja käyttäjään.

Rakentamisen teknistyessä ja monimutkaistuessa tavallisen ihmisen ymmärrys ja osallistumismahdollisuudet rakentamiseen heikentyivät, ja arkkitehdin vaikutusmahdollisuudet kaventuivat.

Näkökulmamme rakentamiseen on myös muuttunut. Viime vuosina on alettu kiinnittää enemmän huomiota materiaalien alkuperään, rakennuksen käyttöön ja myös käytönjälkeiseen aikaan. Silmämme ovat auenneet ilmastonmuutokselle, lajikadolle, mikromuovien kertymiselle valtameriin ja luonnonvarojen hupenemiselle. Laskennallinen lämmöneristysvaatimus ei kerro koko totuutta rakennuksen ympäristökuormituksesta.

Massiivisten tai yksiaineisten rakenteiden poistuttua lähes kokonaan käytöstä 1900-luvun puolivälin jälkeen seisahtui myös niiden kehitys. Massiivirakentamiseen liittyvät ongelmat, joihin monikerrosrakentamisella pyrittiin vastaamaan, ovat siten osittain edelleen olemassa. Toisaalta massiivisten rakenteiden käyttö voisi omalta osaltaan tarjota ratkaisuja monikerrosrakentamisen ongelmiin. Massiivirakentamiseen liitetään yleensä sellaisia määreitä kuin ympäristöystävällisyys, terveellisyys, ymmärrettävyys, korjattavuus ja pitkäikäisyys. Tehokkuus ja nopeus ovat kuitenkin edelleen rakentamisen tavoitteissa korkealla. Esimerkiksi Helsingin kaupungin asuntorakentamistavoite vuodelle 2023 on 8 000 uutta asuntoa vuodessa, kun se vuonna 2009 oli ainoastaan 1 500 asuntoa vuodessa. Miten massiivirakentamisella voisi vastata nykyajan rakentamisen haasteisiin? 

Tiili

Helsinkiin on tarkoitus rakentaa ainakin yksi massiivitiilirunkoinen asuinkerrostalo lähivuosina. Avarrus Arkkitehtien suunnittelema kerrostalo Oulunkylään saanee rakennusluvan alkusyksystä osana Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on lisätä kerrostaloasumisen laatua, houkuttelevuutta ja kehittää uusia, yksilöllisiä ratkaisuja. Myös Ouluun valmistui hiljattain massiivitiilikerrostalo, suunnittelijana Arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen. 

Massiivitiilijulkisivu oli 1960-luvulle asti yleisin kaupunkikerrostalojen rakennustapa. Oulunkylän kohteen pääsuunnittelija, arkkitehti Pauli Siposen mukaan siihen voitaisiin palata. ”Haluamme todistaa, että tällä tavalla voi rakentaa nykyaikanakin. Tavoitteena on huoltovapaa, kestävä rakenne, joka vastaa omalta osaltaan myös sisäilmaongelmiin. Painovoimainen ilmanvaihto on meille myös tärkeä tutkimuskohde. Se keskustelee mukavasti paksun, massiivirakenteisen ulkoseinän kanssa”, hän kertoo. 

Tiilen käytöstä on kokemusta satojen vuosien ajalta, ja sen kosteus- ja lämpötekninen toiminta tunnetaan. Tiiliteollisuus ja tiilirakentaminen ovat myös osa suomalaista kulttuuriperintöä ja -maisemaa. Betoni on kuitenkin korvannut tiilen suomalaisen rakennusteollisuuden päämateriaalina nopeutensa ja edullisuutensa ansiosta. Muuraaminen on tarkkaa, työvoimaintensiivistä ja nykymittapuulla hidasta rakentamista. Ratkaisu tähän voisi löytyä robotiikasta. Ensin vaadittaisiin kuitenkin koerakentamista ja testausta. Siponen kertoo, että he ovat olleet mukana pohtimassa massiivitiiliseinän elementointia, jolla voisi kenties vauhdittaa rakennusprosessia. Oulunkylän kerrostalo muurataan kuitenkin vielä perinteisesti paikalla. Ulkoseinärakenteena on kahden kiven seinä ja kuorimuuri, pääosin reikätiiltä. ”Kuorimuuri tehdään osittain esteettisistä syistä, mutta se myös lisää rakennuksen lämmöneristyskykyä ja suojaa kantavaa rakennetta ympäristörasituksilta, mikä pidentää osaltaan rakennuksen käyttöikää”, kertoo Siponen. 

Tutkimukset osoittavat massiivitiilitalojen olevan energiatehokkaampia kuin miltä laskennallisesti näyttää.

Lämmöneristyskyvyn parantamisessa on syytäkin ottaa kaikki keinot käyttöön. Massiivitiiliseinällä on nimittäin mahdotonta täyttää nykyisten rakennusmääräysten mukaista lämmöneristysvaatimusta, jonka mukaan lämmönläpäisykerroin eli U-arvo saa olla korkeintaan 0,17. Tutkimukset kuitenkin osoittavat massiivitiilitalojen olevan energiatehokkaampia kuin miltä laskennallisesti näyttää. Rakennusmääräyksissä ei esimerkiksi huomioida materiaalien lämmönvarauskykyä. Helsingin rakennusvalvonta on tehnyt Oulunkylän hankkeen kohdalla poikkeuksellisen linjauksen, jonka ansiosta raja-arvona on saatu käyttää massiivipuurakentamiselle asetettua kevennettyä lämmöneristysvaatimusta (U=0,4). Ulkoseinien U-arvo vaihtelee Siposen mukaan välillä 0,54–0,7. Kompensaatiota on saatu tavallista eristävämmistä ikkunoista sekä ylä- ja alapohjasta. Oulun massiivitiilikerrostalossa on käytetty samoja vertailuraja-arvoja. 

Raskaiden rakenteiden lämmönvarauskyvyn hyötyjen maksimoimiseksi Oulunkylän kohteessa on paikalla valetut betonivälipohjat. Lämpö saadaan johdettua syvemmälle rakennuksen runkoon ja lämpötilavaihtelut tasaantuvat. 

Siponen ei vanno minkään yksittäisen materiaalin tai rakennustavan nimeen vaan haluaa tutkia erilaisia vaihtoehtoja. ”En väitä, että massiivitiili ja painovoimainen ilmanvaihto olisivat ainoa oikea tapa rakentaa. Massiivirakentamista pitäisi mielestäni lisätä, mutta yhteiskunnassa on muitakin tavoitteita, joihin sillä ei välttämättä pystytä vastaamaan. Voidaanko helsinkiläisille sanoa, että taloja ei nyt tule enempää, kun tiiliä ei ehditä lyödä tai metsä ei kasva? Kaupunki kasvaa, ja siihen huutoon on rakentamisen pystyttävä vastaamaan tulevaisuudessakin.” Siposen mielestä monikerrosrakenteet ja niissä käytetyt materiaalit ovat kehittyneet yhä paremmiksi viime vuosikymmeninä. ”Ainoa, mitä henkisesti vastustan, on lämpörappaus. Talon pitäisi tuntua siltä, miltä näyttää.”

Kennoharkko

Arkkitehti Mikko Summanen Arkkitehtitoimisto K2S:stä puhuu rakennusten tuntumasta ja ymmärrettävyydestä perustellessaan omaa kiinnostustaan massiivirakentamiseen. ”Toimistollamme viehtymys massiivirakentamiseen ei lähtenyt ainoastaan resurssitehokkuuden tai ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun lähtökohdista vaan tunnelmista ja arkkitehtuurin emotionaalisesta ytimestä. Siitä se on luontevasti kehittynyt kiertotalouden, elinkaari- ja hiilijalanjälkitarkastelun näkökulmia kohti.” 

Samaan suuntaan on kehittynyt rakennusalan keskusteluilmapiiri laajemminkin. Myös materiaalivalmistajat ovat aistineet kiinnostuksen massiivirakentamisen tuomiseen uudelle vuosituhannelle. Tiilivalmistaja Wienerberger on tarjonnut ratkaisuksi savipohjaista, ilmatäytteistä kennoharkkoa, joka kulkee tuotenimellä Poroton. Siitä on rakennettu useita pientaloja ja kouluja ympäri Suomea. Viime vuonna Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoehdokkaana olleessa Kotkan Toritalossakin (Jani Prunnila, 2019) on käytetty kennoharkkoa, tosin ei kantavana rakenteena.

Poroton-harkkorunkoinen kerrostalo Pielisjoen varrella Joensuussa on Arkkitehtitoimisto K2S:n suunnittelema. Ensimmäinen osa on valmis, kaksi muuta ja yhteissauna rakennetaan 2021–2022. Valokuva ja havainnekuva K2S.

Massiivirakentamisessa tasapainoillaan riittävän lämmöneristyskyvyn mahdollistavan huokoisuuden ja kantavuuteen riittävän puristuslujuuden välillä. Poroton ei suinkaan ole ensimmäinen tai ainoa markkinoilla oleva massiiviharkkotuote. Kevytbetonia, joka paremmin tunnetaan tuotenimellä Siporex, on käytetty Suomessa jo kymmeniä vuosia. Huokoinen mutta heikohko harkko ei kuitenkaan ole yleistynyt rakennusmateriaalina. Nykyisessä, ympäristötietoisessa maailmassa alumiinilla karkaistava betonituote ei houkuttele luonnonmateriaaleista valmistettavien vastineiden rinnalla. 

Joensuuhun on pian valmistumassa ensimmäinen 6-kerroksinen Poroton-kerrostalo. Se on osa kolmen kerrostalon kokonaisuutta. 4- ja 5-kerroksisissa taloissa Poroton toimii kantavana rakenteena, 6-kerroksisessa on yhdessä nurkassa lisätukena liittopilari. K2S:n Mikko Summanen on toiminut kohteen pääsuunnittelijana. ”Joensuun talo oli hirveän yksinkertainen rakentaa. Siinä toteutuvat uudelle vuosituhannelle tuodun massiivirakentamisen hyvät puolet: se on simppeli tehdä, rakennusfysikaalisesti yksinkertainen ja vikasietoinen. Puolen metrin paksuisella Poroton-harkolla ja hengittävällä rappauksella saavutetaan U-arvo 0,18”, kertoo Summanen.

Kerran tuotetut materiaalit tulisi pitää käytössä mahdollisimman pitkään.

Poroton-harkkoa saa myös versiona, jossa ontelot on täytetty vulkaanisella kivellä, perliitillä. Näin rakenteen lämmöneristyskykyä saadaan parannettua. Herää kuitenkin kysymys, onko kyseessä enää massiivirakenne. Summanen pohtii asiaa: ”Massiivirakentaminen tarkoittaa mielestäni pääasiassa yksiaineista rakennetta. En kuitenkaan rajaisi sitä niin puritaanisesti, että rakenteessa saa olla vain yhtä ainetta. Pääasia on kosteuden siirtyminen rakenteen läpi ja lämpöenergian tasaaminen. Mielestäni idealismia tarvitaan, jotta asiat kehittyvät, mutta tarvitaan myös meitä, jotka yrittävät löytää sovelluksia, jotka ovat rakennettavissa juuri nyt.”

Poltetut savipohjaiset materiaalit ovat käytännössä ikuisia. Ne eivät ole myrkyllisiä tai aiheuta muuta haittaa ympäristölle. Savi on kuitenkin uusiutumaton luonnonvara, jonka polttaminen kuluttaa paljon energiaa. Kerran tuotetut materiaalit tulisi pitää käytössä mahdollisimman pitkään tähtäämällä sekä niin pitkään rakennusten käyttöikään kuin mahdollista että materiaalien kierrätettävyyteen elinkaaren lopuksi. Ongelmaksi sekä perinteisen tiilen että kennoharkon kohdalla muodostuu sauma. Itse tiiliä tai harkkoja voisi käyttää loputtomasti, mutta nykyään käytettävät vahvat laastit vaikeuttavat purkamista merkittävästi. Perinteisen kalkkihiekkalaastin käyttö taas on vaikeaa niin rakennusmääräysten kuin pitkien kuivumisaikojen takia. 

Savi

Raakasaven tai polttamattoman saven käyttö eri muodoissaan on maailman vanhimpia rakennustapoja. Tällaiset savirakenteet ovat haitta-aineettomia ja palautettavissa takaisin maaperään käytön jälkeen, eikä polttamattomien savirakenteiden tuottaminen vaadi juurikaan energiaa. Savirakentamisen historia on Suomessakin pitkä, mutta rakennusmenetelmät ovat jääneet alkeelliselle tasolle. Tietotaito on lähinnä ollut kansanrakentajien käsissä, mutta pikkuhiljaa myös ammattimaisempaa käyttöä ja tuotantoa on alettu tutkia. Teollisia savituotteita saa lähimmillään Virosta, vaikka Suomessakin potentiaalisesti käyttökelpoista savea kuljetetaan työmailta kaatopaikalle valtavia määriä vuosittain.

Arkkitehtitoimisto Collaboratorio tutkii parhaillaan Vihdin Betonin kanssa saven mahdollisuuksia ja sitä, miten siitä saataisiin teollinen tuote. Arkkitehtiosakas Kristiina Kuusiluoma näkee, että savi sopii useimpiin paikkoihin mihin betonikin. ”On olemassa valtava määrä perimätietoa, mutta tarvitaan laskelmia ja sertifikaatteja, jotta savi voidaan ottaa laajemmin rakentamisessa käyttöön”, hän sanoo. ”Massiivirakenteet eivät ole täydellisiä, mutta eivät betonirakenteetkaan olleet, kun ne otettiin käyttöön. Tarvitaan mahdollisuuksia kehitystyöhön.”

Ennen kuin isketystä savesta, joka tunnetaan kenties paremmin englanninkielisellä nimellään rammed earth, voidaan alkaa rakentaa laajemmin, tarvitaan tutkimusta ja testausta esimerkiksi pakkasenkestosta. Kuusiluoma ei näekään iskettyä savea Suomessa parhaana vaihtoehtona teollisesti massatuotettuihin ulkoseiniin. ”Mutta en toisaalta näe betonirakentamistakaan tässä ilmastossa järkevänä!”

Arkkitehtuuritoimisto Collaboratorio ja Vihdin Betoni ovat vuodesta 2017 kehittäneet massiivisavea nykyaikaisen teollisen rakentamisen tarpeisiin. Kuvassa Päivölän piha -projektin rakenneleikkaus ja julkisivuote. Jos saviseinää ei pinnoiteta, siihen rakennetaan eroosiokatkot esimerkiksi tiililaatasta. Kuva ja piirrokset Collaboratorio.

Betoniteollisuuteen kohdistuu valtavia paineita ekologisempien sovellusten kehittämiseksi. Jos betonin erilaisista lisäaineista luovutaan, tulevat kuivumisajat pitenemään merkittävästi. Tällöin betonirakentaminenkaan ei välttämättä enää kannata taloudellisesti. Kuusiluoman mukaan betonialan yritykset ovat hyvin kiinnostuneita savirakentamisesta. ”Suomessa on luotu betonin taakse hyvä infrastruktuuri ja ekosysteemi. Tuo ekosysteemi pitäisi saada siirtymään luonnonbetonin eli saven taakse.”

Savella on kuitenkin helpompia käyttökohteita, joissa sen voisi ottaa käyttöön heti. Suomessa tehdään valtavasti betonisia pintalaattoja ja pumpputasoitepinnoitteita lattioihin. Ne voisi korvata massiivisavella. ”Yhden betonilattian päästöillä voi rakentaa 25 massiivisavilattiaa”, kertoo Kuusiluoma. Tiilen tavoin saven keskeinen ominaisuus on lämmönvarauskyky. Kuusiluoma toivoo, että tämä huomioitaisiin myös säädöksissä. ”Massiivisavirakenteita voisi käyttää esimerkiksi julkisissa lasiauloissa lämpöolosuhteita tasaamaan. Sillä voitaisiin vähentää koneellisen jäähdytyksen tarvetta”, hän esittää. Suomessa savirakenteita ei ole huomioitu rakennusmääräyksissä lainkaan. Jotta savi voitaisiin ottaa laajemmin käyttöön, tarvittaisiin jonkinlaiset pelisäännöt. Saksa on ainoa Euroopan maa, jossa on olemassa normit savirakentamiselle. 

”Suomessa on luotu betonin taakse hyvä infrastruktuuri ja ekosysteemi. Tuo ekosysteemi pitäisi saada siirtymään luonnonbetonin eli saven taakse.”

Jotta voidaan rakentaa, tarvitaan normeja ja jotta voidaan luoda normeja, tarvitaan pilottirakentamista. Collaboratoriolla on Mäntsälässä pilottihanke tuloillaan. Rakennuslupa on myönnetty, mutta pandemian vuoksi hanke seisoo toistaiseksi. Vihdin Betonin kanssa meneillään olevassa hankkeessa tutkitaan erilaisten lattiarakenteiden kuivumista sekä saven sisäilmaominaisuuksia. ”Savella on mahtavia sisäilmaa puhdistavia ominaisuuksia. Meille on selvinnyt muun muassa, että savi puhdistaa ilmasta jopa kopiokoneiden ilmaan vapauttamaa otsonia, joka on ihmiselle myrkyllistä”, kertoo Kuusiluoma. 

Saven potentiaalia rakentamisessa on syytä selvittää lisää. Ilmastonmuutos kuitenkin kolkuttaa jo ovella, ja laajoja korjausliikkeitä on pystyttävä tekemään heti. Kuusiluoman mukaan aikoinaan tehtiin virhe, kun alettiin rakentaa pelkästään betonista ja unohdettiin muut materiaalit. ”Nyt ei ole syytä tehdä samaa virhettä uudelleen ja alkaa rakentaa pelkästään yhdestä materiaalista. Meidän pitäisi käyttää jokaista materiaalia siinä tarkoituksessa, mihin se parhaiten sopii. Betonielementtirakentamisen nopeutta ja tehokkuutta pystyy tällä hetkellä parhaiten haastamaan CLT-elementtitekniikka.”

Puu

Massiivirakenteista lähimpänä suuren mittakaavan teollista tuotantoa on tällä hetkellä puuelementtirakentaminen. Suosion lisääntymiseen ovat osaltaan vaikuttaneet valtion puurakentamisen ohjelman kaltaiset hankkeet. Puurakentamisen mahdollistamiseksi palomääräyksiä on uudistettu moneen kertaan, ja lämmöneristysvaatimuksiin on kirjattu lievemmät raja-arvot kuin muilla rakentamistavoilla, mikä on kohtuullista niin kauan kuin ympäristökuormituksen laskennassa keskitytään yleisesti lämmöneristyskykyyn. Ympäristöministeriön tuleva tiekartta rakennusmateriaalien hiilijalanjäljen huomioimiseksi kääntää laskentatapaa entisestään puun eduksi. Puu on paikallisesti tuotettavissa oleva ja uusiutuva materiaali, joka toimii hiilivarastona rakennuksen elinkaaren ajan. Puurakenteen lämmöneristysarvot ovat huonommat kuin monikerrosrakenteiden, mutta kokonaisuutena rakentamisen ympäristövaikutuksia arvioitaessa puu on edukseen.

Edistämishankkeista huolimatta, ja toisin kuin suuresta mediahuomiosta voisi päätellä, puurakenteiden markkinaosuus on yli kaksikerroksisissa kerrostaloissa edelleen alle 1 %. Pientaloissa ja vapaa-ajan asunnoissa puulla on toki lähes monopoli. Kun kohdennetaan huomio yksiaineiseen puurakentamiseen, jää jäljelle vain kourallinen pioneerikohteita. 

Arkkitehtitoimisto Livadyn suunnittelemissa kolmessa uudisrakennuksessa Helsingin Huopalahden asemapuistossa on Aalto Haitek -elementtirunko. Kahvila ja työtila ovat valmistuneet 2020, asuinrakennus on rakenteilla. Havainnekuva Livady.

Y-Säätiö-konserniin kuuluva M2-Kodit rakennutti viime vuonna Jyväskylään Suomen ensimmäisen kerrostalon, jossa ulkoseinärakenteena on yksiaineinen CLT-levy ilman erillisiä lämmöneristeitä tai verhoiluja. Rakennuksessa tavoiteltiin ympäristöystävällisyyden ja hyvän sisäilman lisäksi myös puurakentamisen tunnelmaa. Puupinnan esiin jättäminen oli yksi tärkeä syy massiivirakenteen valintaan. ”Ulkoarkkitehtuurissa tavoiteltiin hirsitalomaisuutta”, kertoo Y-Säätiön projektipäällikkö Riku Lehtiö. Kahden kerrostalon kokonaisuuden on suunnitellut Arkkitehtitoimisto AT. Talot rakennettiin esivalmistetuista tilaelementeistä, jotka ovat kevyempiä kuin betonielementit, ja siksi niiden siirtäminen tehtaalta työmaalle on energiatehokkaampaa. Ensi kesänä Kuopioon valmistuu arkkitehtonisesti samankaltainen kohde erillisellä lämmöneristyksellä. Näiden kahden kerrostalon energiankulutusta tullaan seuraamaan ja vertaamaan tulevaisuudessa. Kustannuksiltaan projektit ovat lähellä toisiaan, jollei perustamiskustannuksia erilaisille tonteille huomioida.

Suomessa on perinteisesti rakennettu hirrestä. Hirsirakentamisen suosio notkahti sotien jälkeen, mutta se on pikkuhiljaa noussut ensin pientalo- ja vapaa-ajan rakentamisessa ja viime vuosina myös julkisessa rakentamisessa, etenkin kouluissa. Suomalaisten koulurakennusten sisäilmaongelmat ovat laajasti tiedossa, ja  puurakentamista on tarjottu yhdeksi ratkaisuksi tähän. Puupintojen on myös todettu parantavan akustiikkaa ja keskittymistä. 

Vuonna 2016 Puupalkinnon saanut Arkkitehtitoimisto Lukkaroisen suunnittelema Pudasjärven koulukampus oli valmistuessaan maailman suurin hirsirakennus. AOR Arkkitehdit taas pyrkivät lähivuosina panemaan Tuusulassa vielä paremmaksi: suunnitteilla oleva monitoimitalo Monio tulee valmistuessaan olemaan ensimmäinen kolmikerroksinen hirsikoulu. Korkeus saavutetaan käyttämällä painumatonta lamellihirttä. Pudasjärven kampuksen tavoin Monio muodostuu erillisistä hirsitaloista, joiden väliin jää korkeaa aulatilaa. CLT-rakenteiset välipohjat kannatetaan liimapuupilarein erillään hirsiseinistä. Ajatus rakentaa hirrestä syntyi jo voitokasta kilpailuehdotusta hahmoteltaessa. ”Massiivirakentaminen on yksi mahdollinen vaihtoehto terveempään rakentamiseen ja koulujen sisäilmaongelmiin. Halusimme myös ehdottaa jotain uudenlaista rakentamiseen”, kertoo AOR Arkkitehtien osakas Mikki Ristola. 

Vaikka nykyaikaisia, massiivisia insinööripuutuotteita markkinoidaan rakentamisessa kaikkein ympäristöystävällisimpänä ratkaisuna, olisivat matalan jalostusasteen tuotteet kuitenkin myös varsin kestävä vaihtoehto. Arkkitehtitoimisto Livadyn osakas, arkkitehti Marko Huttusen mielestä perinteinen hirsi on voittamaton: sillä on kaikkein pienin hiilijalanjälki valmistusvaiheessa. Livady oli mukana Arktisen neuvoston Zero Arctic -hankkeessa, jonka puitteissa suunniteltiin kaksi rinnakkaista case study -taloa elinkaariarviointia varten, toinen CLT-tekniikalla, toinen hirrestä. ”Molemmissa saavutettiin hiilineutraalius, mutta yksittäisenä rakennusosana hirren hiilijalanjälki oli paljon pienempi kuin CLT-palikan. Myös ylä- ja alapohjan kantavien rakenteiden kannatti olla sahatavaraa. Liimapuun käyttö nosti heti yksittäisten rakennusosien hiilijalanjäljen kymmenkertaiseksi”, Huttunen vertaa. 

”Olen päätynyt siihen, että todellisuudessa kierrätettävää ei ole juuri muu kuin massiivipuu.”

Veistetyn hirren ja liimapuutuotteiden välimaastosta löytyy myös muita puutuotteita, jotka eivät ole vielä laajasti käytössä. Kotimaisia vaihtoehtojakin on jo muutamia. Aalto Haitek -yrityksen WLT-puuelementit kootaan aaltoprofiloiduista lankuista, joiden siteenä on teräksiset kierretangot. Siitä on rakennettu esimerkiksi Livadyn kaupunkipientalot Huopalahden asemalla Helsingissä. Kvarken Massive -elementit taas kootaan puuvaarnoilla. Tällaisten liimattomien puutuotteiden etuna on osiin purettavuus käytön jälkeen. Ilman liimakerroksia puu myös pääsee toimimaan hygroskooppisesti vapaammin eikä haitallisia kemikaaleja pääse sisäilmaan käytön aikana tai ilmakehään elinkaaren alku- ja loppupäässä. 

Liimapuussa käytettävät liimat toki kehittyvät jatkuvasti. Esimerkiksi puun omiin ligniineihin perustuvien liimojen kehitystyö saattaa tarjota ympäristöystävällisen vaihtoehdon puurakennusteollisuuteen. Marko Huttunen on työskennellyt korjausrakentamisen parissa 30 vuotta ja ollut tekemisissä eri materiaalien kanssa myös niiden elinkaaren lopussa. ”Olen päätynyt siihen, että todellisuudessa kierrätettävää ei ole juuri muu kuin massiivipuu. Muista materiaaleista rakennettuja runkoja ei todellisuudessa pysty purkamaan niin, että niiden jalostusaste ei kierrätyksessä laske.” Esimerkiksi tiilen tai Poroton-harkon purkaminen ei välttämättä aiheuta suurta haittaa ympäristölle, mutta uudelleenkäyttö ei ole Huttusen mukaan nykyisin mahdollista. Monikerrosrakenteet saavat häneltä vielä huonomman tuomion. ”Monikerrosrakenteiset talot eivät ole niitä, joita kannattaisi korjata tai jotka säilyisivät. Emme voi, varsinkaan tässä maailmantilanteessa, olla mukana rakentamassa lisää sen tyyppisiä rakennuksia.” ↙

ELINA KOIVISTO on arkkitehti, joka toimii Aalto-yliopistossa rakennusopin yliopisto-opettajana, suunnittelee, kirjoittaa ja pohtii, miten voisimme arkkitehtuurin keinoin edistää sopuisaa yhteiseloa tällä ainutlaatuisella planeetalla.

IlmoitusAdvert