Mainos
Luovuus kärsii Aalto-yliopiston Väreessä
Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulun Väre-rakennuksen avoimen ja läpinäkyvän muotokielen vuoksi opiskelijat tuntevat olonsa siellä valvotuiksi, kirjoittaa arkkitehtiopiskelija Hilda Paloniemi. "Luova työ vaatii irtiottoa, heittäytymistä ja tottelemattomuutta, mikä ei ole mahdollista auktoriteettia vahvistavassa ympäristössä."
Aalto-yliopiston Väre-rakennus kohosi yhdeksi kampuksen päärakennuksista vuonna 2018, ja sen viihtyvyydestä on siitä lähtien käyty keskustelua. Rakennuksen tunnelmasta on toistuvasti vitsailtu, ja yksi vitseistä – I’m not A’’owed in Väre – on jopa printattu pipoon. Käyttäjätilillä “Banned from Väre” (@bannedfromvare) on miltei kuusi tuhatta seuraajaa Instagramissa.
Väreen avoimen, läpinäkyvän ja kerrostetun muotokielen vuoksi monet tuntevat olonsa siellä valvotuksi. Tämä on ristiriitaista, koska rakennukseen sijoittuu yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulu. Luova työ vaatii usein irtiottoa, heittäytymistä ja tottelemattomuutta, mikä ei ole mahdollista auktoriteettia vahvistavassa ympäristössä.
Panoptikonia – 1700-luvulla kehitettyä lieriömäistä, monikerroksista vankilatyyppiä, jossa vankeja pystytään tarkkailemaan ilman, että he tietävät milloin heitä tarkkaillaan – muistuttavassa rakennuksessa on ontto sisus, jonka seiniä pitkin kerrokset kohoavat. Kerrosten laidoilla kulkee pinnakaiteilla reunustetut käytävät, joista on kulku huoneisiin. Keskelle on sijoitettu kerrosten läpi kohoava peiliveistos, joka peilaa rakennuksen toimintaa ympärilleen.
Väreen käyttäjillä tulisi olla mahdollisuus suojautua valvonnalta ja muokata omia tilojaan.
Väre suunniteltiin alun perin hierarkiavastaiseksi eli tiloja ei voi varata pysyvästi kenenkään käyttöön. Oppilaille tarkoitetut työtilat on sijoitettu pohjakerroksiin, käytävien varsille ja lasiseinillä varustettuihin luokkahuoneisiin. Ne ovat rakennuksen kaikkein näkyvimmillä ja kuuluvimmilla paikoilla. Väreen muotokielen ja materiaalivalintojen vuoksi siellä näkyy ja kaikuu paljon, minkä vuoksi siellä työskentelevien liikettä ja puhetta voi seurata.
Tila tuntuu panoptikonin tavoin siltä, että valvonta on jatkuvaa, mutta määrittelemätöntä. Vaikka kukaan ei valvoisi, ihmiset kuitenkin käyttäytyvät sen mukaisesti.
Opettajien tilat puolestaan sijaitsevat ylimmässä kerroksessa, josta on näkymät alempiin kerroksiin ja jossa läpikulku on vähäistä. Tilat ovat suljetumpia ja sisustettu pehmeillä, akustiikkaa parantavilla elementeillä. Monien opettajien huoneisiin ja toimistoihin on itse lisätty myöhemmin näkösuojia.
Opettajilla on mahdollisuus suojautua katseilta, koska tilat ovat heidän. Opiskelijoilla sitä mahdollisuutta ei ole.
JOILLEKIN KÄYTTÄJÄRYHMILLE Väreen läpinäkyvyys ja kaikuvuus voi olla erityisen epämukavaa. Hametta ja korkokenkiä käyttäviä voivat ahdistaa kaikuvat betonilattiat ja kerrosten välinen avoimuus. Korkokenkien kopina kuuluu jokaiseen kerrokseen, ja näköyhteys alemmista kerroksista tuntuu hameen käyttämisen näkökulmasta epämiellyttävältä.
Väreen käyttäjillä tulisi olla mahdollisuus suojautua valvonnalta ja muokata omia tilojaan. Merkittävimmän vaikutuksen voisi tehdä näköesteiden, mattojen ja verhojen lisäys. Niiden vapaa käyttö ja siihen kannustaminen parantaisivat rakennuksen akustiikkaa sekä lisäisivät suojaisuuden tunnetta.
Aalto-yliopiston kannustama “radikaali luovuus” on vaikeaa ympäristössä, joka tukahduttaa luovuutta. Väreen tilojen tulisi tukea tulevien taiteilijoiden ja suunnittelijoiden eläytymistä suunnittelutyöhön, minkä vuoksi tilojen omistajuus pitäisi siirtää heille. Jos opiskelijoilla olisi valta vaikuttaa omiin tiloihinsa, he voisivat uppoutua vapaaseen ilmaisuun, pelkäämättä saavansa “bännit” rakennuksesta.
