Paradigman muutos
Mikko Summanen vierailee Jätkäsaaren peruskoulussa, joka on yksi ensimmäisistä suomalaisista koulurakennuksista, joissa uuden opetussuunnitelman pedagogisia tavoitteita on pyritty tukemaan tilaratkaisuilla. Se on myös AOR Arkkitehtien ensimmäinen toteutunut julkinen rakennus.
Romantiikkaa ja kosmisuutta
Vuoden 2019 lopulla ratkennut Kansallismuseon laajennuksen suunnittelukilpailu saa Mika Savelan pohtimaan kysymyksiä arkkitehtuurin ja kansallisen tarinan suhteesta.
Kuinka jakaa kestävästi?
Jakaminen on nykykulttuurin trendi-ilmiö, joka näkyy myös asumisessa. Harkiten käytettynä jakamisesta voisi olla kestävän kaupunki- ja asuntosuunnittelun työkaluksi, esittää Annamari Vesamo.
Uusia ääniä
Uusi Kaupunki -kollektiivi tunnetaan erityisesti osallistavasta ja eri toimijoiden yhteistyöhön perustuvasta kaupunkisuunnittelun tavastaan. Toimittuaan jo yli seitsemän vuotta eri puolilla Suomea kollektiivi tähyää nyt ulkomaille.
Kestävät suosikit
Pyysimme joukkoa Suomessa toimivia arkkitehteja nimeämään jonkin heitä viime aikoina ekologisesti inspiroineen arkkitehtuuriprojektin.
Le Chat Doré oli modernin elämän lavastus
Vuonna 1929 avattu kahvila oli Birger Carlstedtin ja Karl Malmströmin tulkinta ajan hengestä. Kahvila on rekonstruoitu Amos Rex -museon retrospektiiviin.
Tulematta jäänyt futurismi
Kaisa Bronerin keskustelu Reima Pietilän kanssa reilut 30 vuotta sitten on nyt julkaistu kirjana. Keskustelu valottaa muun muassa Pietilän ajatuksia modernismista.
Pääkirjoitus 6/19: Pitkä juoksu
Vaikka talouden vaikutukset arkkitehtien toimintaan tuntuvat hyvin konkreettisilta, emme ammattikuntana kovinkaan usein tarkastele talouden rakenteita.
Suuren skaalan kulttuuria
Fuzhoun kaupunkiin viime vuonna valmistunut kulttuurikeskus käsittää ooppera- ja konserttisalit, monikäyttösalin, elokuvateatterin ja näyttelytilan. Professori, arkkitehti Pekka Salminen kertoo projektista ja PES-Arkkitehtien Kiinan-toiminnasta.