6/2018 Digitaalisuus

Digitaalisuuden kehitys on muuttanut ja muuttaa arkielämäämme monella tapaa, mutta millaisia seurauksia sillä on arkkitehtuurissa? Vuoden 2018 viimeinen numero paneutuu siihen, miten kehittyvä digitaalisuus vaikuttaa arkkitehtuurin harjoittamiseen, siitä puhumiseen, sen arviointiin ja esittämiseen.

Digitaalinen teknologia eri muodoissaan on jo pitkään ollut osa suunnittelijoiden työkaluja ja ympäristön dokumentointia. Toisaalta se muuttaa myös rakennusalan tuotantotapoja ja mahdollistaa esimerkiksi yksilöllisempien rakennusosien tuottamisen. Digitaaliset, globaalit kanavat muovaavat myös arkkitehtuuriin liittyvien ajatusten ja arvostusten leviämistä ja levittämistä.

Numerossa tarkastellaan erilaisia arkkitehtuurin ja digitaalisuuden yhteen kietoutuvia ilmiöitä. Artikkeleissa pohditaan muun muassa dataa kaupunkisuunnittelun työkaluna, virtuaalitodellisuuden suhdetta arkkitehtuuriin ja alan keskeisten käsitteiden muutoksen tarvetta elinympäristöjen ja julkisen tilan digitalisoitumisen myötä.

Esittelyssä ovat muun muassa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uusi Väre-rakennus Espoon Otaniemessä sekä Tallinnan EKA-taideakatemian uudet toimitilat.

Numero päättää lehden uutta julkaisumuotoa vuoden 2018 ajan tutkineen UU AA -projektin esittelemällä lehden uuden, oman fontin. Arkkitehti-lehden visuaalinen ilme uudistuu vuoden 2019 alusta.

Tilaa lehti

Tilaa irtonumero

Sisältö

Pääkirjoitus | Maailmojen haihtumisesta
Mika Savela

UU AA 6

Data – paremman kaupunkiympäristön raaka-aine
Juuso Koponen

Arkkitehtuuri digitaalisuuden jälkeen
Mika Savela

Studiolla | Ateljé Sotamaa – Uuden ajan ateljee
Mika Savela

PROJEKTIT

Ravintola Ultima, Helsinki
Ateljé Sotamaa

Arvio | Inspiroivaa erityisyyttä
Mika Savela

Länsisalmen sähköasema, Vantaa
Parviainen Arkkitehdit

ALMA Atacama -tutkijahotelli, Chile
Kouvo & Partanen

Väre, Espoo
Verstas Arkkitehdit

Arvio | Kontekstuaalinen instrumentti
Pentti Kareoja

Artikkeli | Opiskelijoiden ensikokemuksia Väreestä

AREENA

Sukkahousutehtaasta taidekouluksi
Susanna Bell

Vastausten etsimistä
Pertti Solla

Chatteja, botteja ja hohtodiodeja
Kaisa Karvinen

Kopioi ja korvaa
Pekka Airaxin, Yiliu Shen-Burke

Vapaa sana | Design tarjoaa vastaukset
Perttu Pölönen

KIRJAT JA NÄYTTELYT

Näyttely | 10 000 vuotta muotoilua, Kansallismuseo (Essi Oikarinen)

Kirja | Sarah Williams Goldhagen: Welcome to Your World. How the Built Environment Shapes Our Lives (Maiju Suomi)

Kirja | Benjamin H. Bratton: The New Normal (Mika Savela)