IlmoitusAdvert

Julkaistu lehdessä 5/2021 - Vanhaa täydentäen

Haastattelu

Ilmaisuvoimaa

Kristo Vesikansa

Kuva: Tuomas Kivinen

Uusi sähköasema ja veistokselliset voimajohtorakenteet täydentävät Imatrankosken kansallismaisemaa.

Imatran uusi sähköasema sijoittuu maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuiseen paikkaan, Imatrankosken kansallismaisemaan. Suomen mahtavin koski on kiehtonut koti- ja ulkomaisia matkailijoita 1700-luvulta lähtien. Autonomian aikana se oli erityisesti pietarilaisen yläluokan suosiossa, ja heitä varten kosken partaalle pystytettiin muun muassa linnamainen Valtionhotelli (Usko Nyström 1903). Vapaasti virtaavan kosken voima ikuistettiin myös lukuisiin piirroksiin, maalauksiin ja valokuviin.  

Suomen itsenäistyttyä Imatrankoski valjastettiin tuottamaan energiaa teollistuvalle kansakunnalle. Vesivoima-laitoksen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1922, ja vesimassat ohjattiin uuteen uomaan seitsemän vuotta myöhemmin. Moneen kertaan laajennettuna voimala on tuotantoteholtaan edelleen Suomen suurin vesivoimalaitos.

Voimalaitoksen suunnittelu oli pitkälti insinöörien käsissä, mutta koneaseman ja kytkintalon julkisivuista järjestettiin arkkitehtuurikilpailu vuonna 1926. Sen voittivat arkkitehtiveljekset Kauno S. ja Oiva Kallio, jotka jäsensivät punatiilifasadeja harkituilla klassistisilla koristeaiheilla edistyksellisten betonirakenteiden hallitessa sisätiloja. Ulkokuoren muotoilu valmiiksi suunnitellun rungon ympärille oli ilmeisen hankala tehtävä, sillä veljekset harmittelivat Arkkitehdissa, että ”toisinaan tuotti hyvän ratkaisun löytäminen melkein voittamattomia vaikeuksia, kun joka rakennuksen konstruktiokohta auttamattomasti oli lyöty kiinni”.

Keskeinen osa kansallista suurhanketta oli 560 kilometriä pitkä voimalinja eli Rautarouva-linja, jota pitkin voimalaitoksen tuottama sähkö siirrettiin maan suurimpiin asutuskeskuksiin. Nimensä voimalinja sai ristikkorakenteisista teräspylväistä, jotka olivat vuosikymmeniä olennainen osa Etelä-Suomen maisemakuvaa. 

Kuva: Max Plunger

Imatran sähköasema
Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co / Tuomas Kivinen, Anna Blomqvist
Sijainti Valvomontie 2, Imatra
Laajuus 965 m2
Valmistuminen 2020
Alkuperäinen rakennus Kauno S. ja Oiva Kallio 1929

Lisää kuvia ja piirustuksia projektista →

Ark: Arkkitehti TUOMAS KIVINEN, millaisia rajoituksia arvokas maisema asetti sähköaseman ja voimajohtorakenteiden suunnittelulle?

Rakennuspaikka tarjosi enemmän mahdollisuuksia kuin asetti rajoituksia. Imatrankosken vesivoimalaitoksen ympäristö on Suomen kantaverkon historiallinen alkupiste, joten tilaaja tavoitteli poikkeuksellista kokonaisuutta. Saimme siten mandaatin ja resurssit tehdä alueen merkityksen huomioiva suunnitelma.

Lähdimme siitä, että vaikka voimajohtorakenteet tulevat olemaan selvästi läsnä maisemassa, ne eivät saisi liikaa hallita näkymiä. Korkeinta pylvästä lukuun ottamatta kaikki rakennelmat ovat ympäröiviä metsiä matalampia.

Sijoitimme uuden kytkinlaitoksen osaksi vanhaa, toiminnassa olevaa vesivoimalaitoskokonaisuutta. Vanhan kytkinlaitoksen purkaminen jätti voimalan kupeeseen avoimen tilan, jonka länsireunaa uusi sähköasemarakennus ja voimajohtorakenteet rajaavat.

Mitoitimme uudet rakenteet niin, että vanhan voimalarakennuksen dominanssia ei häiritty. Kaapelitila sijoitettiin maan alle, jolloin saimme laskettua uuden rakennuksen räystään samaan korkeuteen kuin naapurirakennuksessa.

Kuva: Max Plunger

Millaisia teknisiä ja toiminnallisia vaatimuksia jouduitte huomioimaan rakennuksen suunnittelussa?

Rakenteiden yksinkertaisuus ja ylläpidon helppous korostuvat, koska rakennusten on toimittava luotettavasti ilman jatkuvaa läsnäoloa. Voimajohtojen ja kaapeleiden reitit vaikuttivat uuden kytkinlaitoksen paikkaan tontilla, rakenteisiin ja sisätilojen järjestelyihin: portaalit eli voimajohtojen pääterakenteet yhdistävät ilmajohdot maanalaisiin kaapeleihin, jotka liittyvät kytkinlaitosrakennukseen kellarissa. Lisäksi kytkinlaitokseen kulkee kaapeleita vesivoimalaitokselta. Prosessilaitteiden haalauksen vaatima tila määritteli rakennuksen korkeuden.

Rakennuksen arkkitehtoninen ilme perustuu pitkälti tiilen ja betonin käyttöön ja säännönmukaiseen geometriaan. Mitkä seikat ohjasivat muodonantoa?

Halusimme pitää massoittelun yksinkertaisena, jotta rakennus ja voimajohtorakenteet muodostaisivat yhtenäisen ja hallitun kokonaisuuden. Kauno S. ja Oiva Kallio jäsentelivät vesivoimalarakennusten tiilijulkisivut järjestelmällisellä aukotuksella, ja pyrimme sitomaan uuden sähköaseman paikkaansa niin ikään rytmikkäällä julkisivulla. Käsin lyöty pitkä tiili on viittaus vesivoimalan kauniisiin tiiliverhouksiin. Tiilet on muurattu siksak-muotoon, ja käytimme aihetta myös voimajohtorakenteiden muotoilussa. Julkisivujen yläosan suunnittelimme pitsimuurauksena taustalla olevien ikkunoiden ja ilmanvaihtokanavien takia. Harmaa väri erottaa uuden vanhasta, ja toisaalta materiaalin vaaleus tuo valon ja varjon vaihtelun hyvin esiin.

1920-luvun vesivoimalan aikanaan uraauurtavat betonirakenteet inspiroivat meitä käyttämään näkyviin jääviä betonirakenteita sisällä ja ulkona. Paikallavaletut betonipäädyt paljastavat kaksoisjulkisivurakenteen: rakennus on betonilaatikko, jonka ympärillä on tiiliverhous.

Kuva: Tomi Parkkonen

Miten päädyitte voimajohtorakenteiden veistoksellisiin muotoihin?

Voimajohtorakenteita on tässä hankkeessa kolmea eri tyyppiä: korkea ja matala pyloni sekä voimalinjan päätteenä toimiva portaali. Näitä yhdistävät hitsattujen kotelopalkkien kolmiomainen poikkileikkausmuoto, toistoon ja rytmiin perustuva rakenne ja valkoinen väri. 

Valo ja varjo vaihtelevat kotelopalkkien kolmella taholla päivän aikana. Lisäksi muoto vaihtelee eri suunnista ja etäisyyksiltä nähtynä. Alkuperäisten, 1920-luvulla rakennettujen pylväiden vaaleanharmaiden ristikkorakenteiden geometria, mittakaava ja väri olivat meille yksi innoituksen lähde. Abstrakti muotokieli sitoo laajalle alueelle levittyvät rakenteet yhdeksi kokonaisuudeksi ja yhdistää ne uuden sähköaseman ja vanhojen voimalaitosrakennusten arkkitehtuuriin. ↙

IlmoitusAdvert