Julkaistu lehdessä 5/2022 - Purkaa vai korjata?

Kohdearvio

Keltaisen kirjaston elämä jatkuu

Jonas Malmberg

Kuva: Riikka Mäkipelkola

Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjauksessa tilat mullistettiin uuteen järjestykseen, mutta 1970-luvulla hahmoteltu tunnelma on ennallaan.

Jyväskylän yliopiston kirjastossa korostuu keltainen, pirteä ja reilusti retro henki. Kirjaston peruskorjaukselle myönnettiin hiljattain Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto, ja myös voittajan valinnut elokuvaohjaaja Klaus Härö ihastui rakennuksen voimakkaaseen tunnelmaan. Merkillepantavaa on, että kirjasto vaikuttaa hyvinkin autenttiselta, vaikka sinne on tehty peruskorjauksessa mittavat tilalliset ja toiminnalliset muutokset.

Jyväskylän yliopistokampus on rakentunut 1870-luvun lopulta lähtien useassa vaiheessa, useiden suunnittelijoiden johdolla. Alvar Aallon jälkeen vuonna 1970 suunnittelijaksi valikoitui pohjoismaisen arkkitehtuurikilpailun perusteella Arto Sipinen (1936–2017). Sipinen suunnitteli 1970-luvun puolivälissä neljän rakennuksen ryhmän Seminaarinmäelle sekä uudet kampukset Mattilanniemelle 1980-luvulla ja Ylistönrinteelle seuraavalla vuosikymmenellä. Sipisen toimisto menestyi muutenkin kilpailuissa taajaan, ja samoina vuosikymmeninä eri puolille Suomea kohosi suuri joukko arkkitehtoniselta ilmeeltään tunnistettavia kulttuurirakennuksia ja kunnantaloja.

Sipisen kampusrakennukset Seminaarinmäellä liittyvät tiilijulkisivujensa ja sopivan mittakaavansa ansiosta taidokkaasti aiempiin kerrostumiin, vaikka julkisivujen siniset metallirakenteet ja vahva modulaarisuus olivat ajanmukainen järjestelmäarkkitehtuurin ideoita mukaileva teema. Toisaalta jopa sininen värikin viittaa viereisten Konstantin Kiseleffin suunnittelemien rakennusten räystäskoristeiden sävyihin.

Kuva: Riikka Mäkipelkola

Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjaus
Arkkitehtitoimisto Sipinen / Ari Sipinen (pää- ja arkkitehtisuunnittelu)
BST-Arkkitehdit / Merja Kiviranta (tilasuunnittelu)
Sijainti Seminaarinkatu 15, Jyväskylä
Laajuus 11 274  m2
Valmistuminen 2021
Vanha rakennus Arto Sipinen 1974 (Arkkitehti 1/1975)

Lisää kuvia ja piirustuksia projektista 

Vuonna 1974 valmistuneen tiedekirjaston rakennuspaikka on kaupunkikuvassa merkityksellinen: keskustaa hallitseva ruutukaava päättyy, ja urbaani ilme vaihtuu kampuksen puistomaisemaan. Kirjastosta avautuu näkymiä sekä vehreälle kampukselle että Jyväsjärvelle. Nämä näkymät sekä kolmikerroksinen avotila valokattoineen ovat kirjastorakennuksen keskeisiä aiheita.

Aikanaan Pohjoismaiden suurimmaksi tieteelliseksi kirjastoksi tituleeratun rakennuksen vahvan keltainen väritys syntyi verhoista, metalliovista ja kaiderakenteista sekä 1980-luvun alussa väistyneistä kokolattiamatoista. Vuokko ja Torsten Laakson suunnittelema irto- ja kiintokalustus oli pääosin valkoista ja verhoilukankaat mustavalkoraidalliset vastapainona kirjojen monivärisyydelle. Voimalliset, ”Jyväskylän kesäksi” nimetyt kankaat teetettiin varta vasten rakennukseen. 

Isänsä jalanjäljissä peruskorjauksen pääsuunnittelijaksi päätyi arkkitehti Ari Sipinen. Vuonna 2021 valmistuneessa saneerauksessa rakennuksen ulkoilme säilyi pääosin ennallaan. Kirjavarastot siirtyivät keskustan ulkopuolelle, ja kun yhä useammat aineistot ovat digitaalisia,  laajat lukusalit koettiin liian suuriksi. Sen sijaan opiskelijoille tarvittiin erityyppisiä, mukautuvia työskentelytiloja sekä pienryhmähuoneita. 

Sipinen kertoo hankesuunnitelmasta toteutukseen yli neljän vuoden mittaiseksi venyneen työn olleen monin tavoin mieleenpainuva ja inspiroiva. Museovirasto ohjasi suunnittelua tiiviisti, ja kompromisseja kehitettiin hyvässä yhteistyössä. Sipinen korostaa myös BST-Arkkitehtien Merja Kivirannan roolia alkuvaiheen tarve- ja hankesuunnittelussa lukuisine käyttäjäpalavereineen. Se loi hyvät lähtökohdat jatkolle. Kiviranta laati myös sisustussuunnitelmat, joita seuraten Laaksojen mustavalkoisia kalusteita on kunnostettu kiitettävän paljon. Niiden rinnalle on tehty 1970-luvun henkeä mukailevia kirkkaankeltaisia hyllyköitä, mikä entisestään korostaa sisätilojen ilmettä hallitsevaa keltaista teemaa.

Pääovelle noustiin alun perin arkadin suojassa olevaa luiskaa ja porrasta pitkin. Korjauksessa nämä säilytettiin, mutta lisäksi sisäänkäynnin eteen lisättiin uudet, kohtisuoraan pääoville johtavat portaat. Näin rakennuksen edustalle muodostuu uusi aukio. Samalla arkadin merkitys kulkureittien suunnan merkitsijänä liudentui. Julkisivut metalli-ikkunoineen rakennettiin kokonaan uudelleen, ja samalla seinäpaksuus ja sinisten pilarien mitat kasvoivat hieman. Rakennus oli ollut kuuluisa tavattoman korkeista lämpötiloistaan lämpiminä päivinä, mihin uusilla julkisivu- ja ikkunarakenteilla sekä ilmanvaihdolla löydettiin vastaukset. LVI-tekniikan uusimisen yhteydessä kattokerroksen konehuonetta korotettiin reippaasti, peräti 1,25 metriä.

Pilari-palkkirakenteella toteutetun talon muuntojoustavuutta hyödynnettiin täysimääräisesti, kun sisäpuolen toimintojen palapeli järjesteltiin lähes kokonaan uudelleen. Vehrein kampusnäkymin hellittyjä ylempien kerrosten luku- ja kirjasaleja muutettiin erikokoisiksi avotoimistoiksi. Kirjastoa 1970-luvulla suunniteltaessa sen kaavailtiin laajentuvan viereiseen hallintorakennukseen, mutta kävikin päinvastoin. Ensimmäisen kerroksen alun perin lukusalina ollut tila on nyt ruokala. Kahvila oli muuttanut toisesta kerroksesta ensimmäiseen jo 1993. Näille avattiin lounaisjulkisivuun uudet, suuret ikkuna-aukot alkuperäisiä periaatteita mukaillen. 

Kuva: Riikka Mäkipelkola

Toimistojen tieltä väistyneille opiskelijoiden luku- ja työskentelytiloille on raivattu uutta tilaa kellarikerroksiin. Opiskelijoille avoimista tiloista yläkerroksissakaan ei juuri suoda näkymiä kampuksen suuntaan. Ensimmäisen kerroksen aulan välipohjaan on avattu suurehkot porrasaukot, jotka johdattavat kävijöitä aiemmin kirjavarastoina olleisiin kahteen alimpaan kerrokseen. Kirjaston merkitys opiskelijoiden yhteisöllisenä tilana on edelleen ilmeinen. He ovat täyttäneet koronavuosien jälkeen kirjaston toimeliaasti, ja valopihaa ympäröivistä tiloista syntyy jopa ruuhkainen vaikutelma toimistojen hiljaisuuden rinnalla. 

Aikanaan ajanmukaisella avaruusristikolla katettu avotila on yhä, ja jopa aiempaa vahvemmin, rakennuksen sisätilojen ydin. Uudet välipohja-aukot ovat avanneet siihen kulkureittien ohella kiinnostavia viistonäkymiä. Kellariin tehtyjen uusien tilojen ilme on sovitettu muun rakennuksen henkeen, ja jopa aukkojen porraskaiteet ovat vastaavat kuin ylemmissäkin kerroksissa. Suunnittelu ikään kuin jatkaa alkuperäistä prosessia käyttäen tunnollisesti sen periaatteita, ratkaisuja ja yksityiskohtia. Olisiko uusiin osiin pitänyt sen sijaan suunnitella jonkinlainen tunnistettava eroavaisuus kielimään tarkkasilmäisille uudesta kerrostumasta?

Kirjaston tilalliset muutokset ovat olleet perustavanlaatuisia ja selvästi suurempia kuin ensinäkemältä vaikuttaa. Alkuperäisen järjestelmäarkkitehtuuri-idean ja muunneltavuuden nostaminen korjaamisen perustaksi ja säilyttämisen ohjenuoraksi materiaalien ja tilaratkaisujen vaalimisen sijaan on tuottanut eheän ja ilmeeltään alkuperäisen näköisen rakennuksen. Sen materiaalinen autenttisuus on kuitenkin varsin vähäinen. Kirjastosta on syntynyt eräänlainen nykypäivän tyylirestaurointi. ↙

JONAS MALMBERG
Arkkitehti, FM. Työskentelee Alvar Aalto -säätiössä modernin arkkitehtuurin suojelun ja korjauskysymysten parissa.