Julkaistu lehdessä 1/2023 - Liike

Kirja

Monitahoinen vammaisuuden arkkitehtuurimanifesti

Marja Rautaharju

Esteettömyys on vammaisuuden luentana riittämätön, näkee David Gissen. The Architecture of Disability tarkastelee arkkitehtuurin historiaa ja teoriaa vammaisuuden kautta.

David Gissen: The Architecture of Disability. Buildings, Cities, and Landscapes beyond Access. University of Minnesota Press 2023. 224 sivua.

Vammaisuus on ilmiö, jota tulkitaan arkkitehtuurin alalla useimmiten esteettömyyden periaatteiden ja käytäntöjen kautta. Suunnittelija, arkkitehtuurin professori David Gissenin uusi historiallis-teoreettinen teos The Architecture of Disability rakentaa esteettömyydestä irtautuvan, avaran ymmärryksen vammaisuuden merkityksistä arkkitehtuurissa.

Esteettömyys on funktionalistinen ja mekanistinen suunnitteluhaaste, jonka suunnittelija ratkaisee. Gissenin mukaan esteettömyysaktivistien ja -suunnittelijoiden saavutukset arkkitehtuurin historiassa ovat kiistämättömiä, mutta siitä huolimatta esteettömyys on vammaisuuden luentana riittämätön. Kriittinen teos määrittää vammaisuuden aatehistoriallisesti arkkitehtuurista erottamattomaksi ilmiöksi ja onnistuu samalla kääntämään joitakin arkkitehtuurin itsestäänselvyyksiä uusiin asentoihin.

Monumentit, luonto, kaupungistuminen, arkkitehtuurin estetiikka, sisäympäristöt, tektoniikka – teoksen kuusi temaattista lukua heijastelevat sekä viimeaikaisia esteettömyysdebatteja että keskeisiä arkkitehtuuriteoreettisia ulottuvuuksia. Esseemäiset analyysit kannattelevat teoksen johtoajatusta: Ihmiskehon ja arkkitehtuurin käsitteet ovat toisiinsa monitahoisesti kietoutuneet.  Arkkitehtuuriin on sisäänkirjoitettu historiallinen ja teoreettinen, ennen kaikkea vammattoman kehon ihanteeseen perustuva käsitys ihmisyydestä. Gissen analysoi arkkitehtuurin historiaa ja aatehistoriaa vammaisuuteen liittyviä tulkintoja jäljittäen ja ehdottaen. Teos osoittaa, että vammaisuuden perspektiivien tuominen mukaan arkkitehtuurin tarkasteluun on merkityksellistä ja uutta ajattelua luovaa. 

Teos ei anna vammaisuudelle tarkkarajaista määritelmää, mutta nojautuu pitkälti niin sanottuihin kriittisiin vammaiskäsityksiin. Vammaisuus ymmärretään ihmisyydeksi, jonka kulttuurisesti vallitsevat asenteet määrittelevät poikkeukselliseksi tai puutteelliseksi. Teoksessa vammaisuus hahmottuu myös vaalimisen arvoisena ominaispiirteenä ja kulttuurisena tarkastelukulmana. Johdannossa Gissen tekee käsite-eron vamman (impairment) ja sen vuoksi mahdollisesti yhteiskunnassa vammaiseksi (disabled) määritellyksi tulemisen välillä, mikä muistuttaa lukijaa kielen rajoitteista ja käsitteellistämisen vivahteista ja viesteistä. Gissen kuljettaa tekstissä joitakin omaan vammaansa kytkeytyviä kokemuksia.

Arkkitehtuuriin ja arkkitehtuurin tutkimukseen tarvitaan myös vammaisia ihmisiä.

Gissenin argumentaatio on huolellisesti rakennettua, haastavaa ja avointa. Esimerkiksi viides, sisäympäristöjä käsittelevä luku sivuaa auringonvalon modernia arkkitehtuurihistoriaa, sisälämpötilanormien luomista, Le Corbusier’n varhaisia ilmanvaihtokokeiluja, kehojen viilennysmekanismeja ja ilmastotietoisen arkkitehtuurin ihmiskuvaa. Näihin historioihin ja aiheisiin kohdistuva, vammaisuuteen nojaava kriittinen analyysi paljastaa nykyisten arkkitehtuurinormien historiallisuuden sekä toisaalta universaaliuden mahdottomuuden. Gissen esimerkiksi kyseenalaistaa, voiko fysiologinen mukavuus olla ylipäätään tilallinen ominaisuus. 

Läpi teoksen Gissen tekee kiinnostavaa kriittistä, provosoivaakin uudelleenluentaa arkkitehtuurin historiaan ja teoriaan perehtyneille tutuista ajattelijoista ja kohteista. Le Corbusier’n lisäksi teos kommentoi esimerkiksi Ateenan Akropolista, Giovanni Battista Piranesin etsauksia, Kansainvälisten situationistien dérivetä ja Wienin sosiaalisen asuntotuotannon historiaa. 

Muita vammaisia ihmisiä Gissen puhuttelee tekstissä näkyvästi, ”meiltä meille” -hengessä. Ei-vammaisena lukijana ja ammattilaisena löydän ainakin kolme tärkeältä tuntuvaa lukutapaa. Ensinnäkin ei-vammainen ihminen ei olisi voinut kehittää teoksen kaltaista analyysiä. Se osoittaa jälleen, että arkkitehtuuriin ja arkkitehtuurin tutkimukseen tarvitaan myös vammaisia ihmisiä. Toiseksi kriittisestä positiosta kirjoitettu teos avartaa vakiintunutta arkkitehtuuriteoreettista ymmärrystä, haastaa ja yllättää. Ja lopulta: teos kiinnittää huomion arkkitehtuurissa aiemmin heikosti ymmärrettyyn vammaisuuteen ja rakentaa vammaisuuden arkkitehtuurikulttuuria. ↙

MARJA RAUTAHARJU
Arkkitehti ja historian väitöskirjatutkija.