Julkaistu lehdessä 3/2023 - Kortteli

Artikkeli

Urbanismin asiantuntijat – Rap-musiikissa kuuluvat vähemmistönuorten kokemukset asuinympäristöistään

Hanna Tyvelä, Erica Åberg

Blacflacon, Iben ja Elastisen West Side Baby -kappaleen musiikkivideolla liikutaan muun muassa Pikku Huopalahdessa. Kuva on kuvakaappaus musiikkivideolta.

Vähemmistönuorten kotiseutuihin kiinnittyvä rap-musiikki voi tarjota paikallisen näkökulman kaupunkisuunnitteluun – jos suunnittelijat vain tunnistavat rapin potentiaalin.

Kamera lentää Helsingin läntisen kantakaupungin yllä, kohdistuu maisemassa Pikku Huopalahden terassitaloon ja siirtyy siitä katutasolle. Ryhmä Ghetto Baby -merkkisiin collegeasuihin pukeutuneita nuoria miehiä on parkkeerannut auton pikkuhuopalahtelaisen elintarvikemyymälän eteen ja liikuttaa käsiään musiikin tahtiin. Etualalla hiihtomaskilla kasvonsa peittänyt rap-artisti Blacflaco räppää kotiseutukokemuksestaan: 

Lännest päin, mä oon west side baby
Piraq, mä liikun holleil daily 
– – 
nään uutisis ne puhuu meist
oon nuori somali, en vois masentuu rasismist, hey
lännest päin, mä oon Helsingist
ne luulee meit rikollisiks, yeah1 

West Side Baby -kappale ja sen musiikkivideo tarjoavat ainutlaatuisen kurkistuksen helsinkiläisnuorten kotiseutukokemuksiin 2020-luvun Suomessa.

Siinä missä Blacflaco on tullut tunnetuksi rap-yleisön keskuudessa ”Piraqin” tai ”P Blockin” eli Pikku Huopalahden ”laittamisesta mappiin”, Roihuvuoresta kotoisin oleva rap-artisti Ege Zulu tunnetaan itähelsinkiläisen nuoruuden kertojaäänenä. Tarkkanäköisimpiä omaehtoisia kaupunkinarratiiveja Ege Zulun tuotannossa on Puhoksen ostoskeskuksen nimeä kantava kappale. 

Itä-Helsingissä sijaitseva, vuonna 1965 valmistunut ostoskeskus alkoi menettää asiakkaita 1980-luvulla, kun viereen avattiin kauppakeskus Itäkeskus. Tällä vuosituhannella Puhokseen on kehittynyt vilkas urbaani yhteisö moskeijan ja maahanmuuttajataustaisten yrittäjien liiketoimien ympärille. Ege Zulu kuvaa, kuinka Puhos on etnisille vähemmistöille turvasatama, jossa ei tule määritellyksi poikkeavaksi: Ei oo väril välii, tää mesta tuntuu omalta.2 Mutta miten näitä paikallisnarratiiveja voi kuulla ja ymmärtää puheenvuoroina nuorten osallisuudesta kaupunkiympäristöön? 

Kollaasissa on kuvakaappauksia West Side Baby -kappaleen musiikkivideolta.

Osallisuuteen tarvitaan todellista vuorovaikutusta

Kaupunkilaisten moniäänisyys on noussut viimeisten vuosikymmenten aikana yhdyskuntasuunnittelun kansainväliseksi megatrendiksi: kaupunkien odotetaan vastaavan entistä paremmin eritaustaisten asukkaiden tarpeisiin. Osallisuudeksi eivät riitä enää ylhäältä määritellyt ja järjestetyt viranomaistoimet, vaan kaupunkisuunnittelijoiden ja -päättäjien asiantuntijuutta mitataan entistä enemmän asukkaiden kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen välityksellä.  Blacflaco näyttää West Side Babyssa, kuinka pikkuhuopalahtelaisuus rakentaa nuoren Suomen somalin identiteettiä ja kuinka toisaalta ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluulot ovat osa näkyvään vähemmistöön kuuluvan nuoren arkea ja kaupunkikokemusta. Ege Zulun näkökulma Puhokseen puolestaan komppaa siellä tapahtunutta kaupunkisuunnittelun suunnanmuutosta: kaupungin kaavailema uusi rakentaminen oli vaarassa tuhota paikallisen yhteisön, mutta lopulta yhteisön säilyttäminen alkoi ohjata alueen suunnittelua ja rakentamisen ehtoja.3

Puhoksen ennakkotapauksesta huolimatta kaupunkitilan käyttöä ja siitä käytävää julkista keskustelua kontrolloi Suomessa edelleen valtaväestö. Valkoiseen keskiluokkaiseen ydinperhemalliin perustuvan elämäntavan ihanne onkin määritellyt pitkään kaupunkiemme kehittämistä. Tällaisessa näennäiseen yhtenäiskulttuurin nojaavassa puhetavassa kaupunkilaisten moninaiset verkostot sekä asiantuntijuus omasta asuinalueesta eivät pääse ansaitsemallaan tavalla esiin. Rap-musiikin audiovisuaalisen kerronnan keinoin on kuitenkin mahdollista tuoda esiin viranomaisille usein näkymättömäksi jääviä nuorten kokemuksia, jos kaupunkitilan päättäjät vain kykenevät tunnistamaan rap-narratiivit osallisuutta edistäväksi urbaaniksi asiantuntijuudeksi.

Näennäiseen yhtenäiskulttuurin nojaavassa puhetavassa kaupunkilaisten moninaiset verkostot sekä asiantuntijuus omasta asuinalueesta eivät pääse ansaitsemallaan tavalla esiin.

Rapin tie suomalaisen kaupunkielämän kommentaariksi

Nuorten mustien ja latinoiden urbaanina alakulttuurina Yhdysvalloissa 1970-luvulla syntyneestä hiphop-kulttuurista on kehittynyt viidessä vuosikymmenessä globaali ilmiö. Hiphop-kulttuurin osa-alueeksi laskettava rap-musiikki on 2020-luvulla yksi maailman suosituimmista musiikkigenreistä, jonka paikallisia ilmentymiä löytyy kaikista maanosista. Digitalisaation myötä hiphop-kulttuuri leviää entistä vauhdikkaammin, kun artistit ja yleisöt jakavat kulttuurituotteita ja -kokemuksia sosiaalisen median välityksellä. Rap-musiikkia voi hyvä syyllä kutsua yhdeksi nykyajan vaikutusvaltaisimmista urbaaneista kulttuurimuodoista.

Länsieurooppalainen rap-musiikki on 1980-luvulta lähtien peilannut jälkikolonialistista eurooppalaisuutta tuoden esiin etnisiin vähemmistöihin kuuluvien nuorten yhteiskunnallisia näkökulmia. Suomirap on muodostanut oman poikkeuksellisen kuplansa valkoisen keskiluokan kulttuuri-ilmiönä. Viime vuosina Suomessa on kuitenkin noussut uusi sukupolvi rap-artisteja, ”neljäs aalto”, jonka myötä etnisiin vähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat nousseet genren keskeisiksi toimijoiksi.4 Maahanmuuttajataustainen väestö on Suomessa keskittynyt kaupunkeihin ja on muuta väestöä selvästi nuorempaa. Näin ollen suomirapin moninaistuminen rapin juurille uskolliseksi etnisten vähemmistöjen ääneksi on väestötieteen näkökulmasta jopa varsin ilmeinen kehityssuunta. 

Nuorten monikielinen arki heijastuu rap-lyyrikoihin, joissa voivat yhdistyä esimerkiksi suomi, englanti, arabia, ranska ja somalikieli. Rap-musiikin lyyriselle ja visuaaliselle kerronnalle ominaista on myös tapa paikallistua artistien omiin kotikaupunginosiin ja -kortteleihin – huudeille – ja kertoa eletystä elämästä omakohtaisesti tai sivustakatsojan roolissa. Rapin kautta on myös mahdollista tuottaa vastapuhetta yhteiskunnan syrjiville rakenteille sekä luoda yhteyksiä muihin diasporissa eläviin nuoriin niin paikallisesti kuin valtioiden rajoja ylittäen. Näin nuoret rakentavat rap-musiikin keinoin identiteettiään. 

Urbaanin nuoruuden kapeat tulkinnat

Näkyviin vähemmistöihin kuuluvien suomalaisnuorten liikkuminen julkisilla paikoilla, pukeutuminen, monikielisyys sekä rap-musiikin kuluttaminen on julkisessa keskustelussa esitetty viime aikoina usein signaalina ”Ruotsin tiestä” eli jengirikollisuuden hallitsemattomasta leviämisestä. Gangsta rap -musiikkia on esitetty yhdeksi jengiytymisen aiheuttajaksi ilman syvempää analyysia nuorten syrjäyttämisen juurisyistä ja niiden ilmenemismuodoista.5 

Nuorisotutkijoiden ja rap-musiikin tutkijoiden piirissä vallitsee kuitenkin konsensus siitä, että rapin rikollisuuteen viittaavat sisällöt peilaavat useimmiten nuorten omassa elämässään tunnistamia yhteiskunnallisia ennakkoluuloja, hierarkioita ja kahnauksia. Väkivaltaisista kuvauksista paistaa niiden ylistämisen sijaan näköalattomuus. 

Rap-musiikin tutkija Lambros Fatsis on todennut, että rap-musiikkia tulisi lähestyä ennemmin julkisena vastakulttuurina kuin rikollisuutta ruokkivana alakulttuurina.6 Rapin typistäminen rikollisen elämän mainonnaksi ja yllyttämiseksi vastaaviin elämänvalintoihin on esimerkki katulukutaidottomuudesta – termi, jolla rap-musiikin tutkija Jonathan Ilan on kuvannut viranomaisten ymmärtämättömyyttä genren konventioiden moninaisista merkityksistä.7 

Jengiytymistä koskevan yleistävän puheenparren toiseuttaviin sävyihin on syytä puuttua ja pitää huolta, etteivät ennakkoluulot siirry kaupunkien kehittämistyöhön. Kaupunkisuunnittelu voi toimia myös vastavoimana eriarvoistumiskehitykselle.

Kaupunkisuunnittelu voi toimia myös vastavoimana eriarvoistumiskehitykselle.

Katulukutaitoa ja kohtaamisia kaupunkisuunnitteluun

Rap-musiikin voima vähemmistönuorten äänenä ja toisaalta sen käyttöpotentiaali kaupunkisuunnittelussa ja -politiikassa perustuu sille, että kaupunkisuunnitteluprosesseille tarvitaan uusia osallistavia malleja. Kaupunkisuunnittelun tutkijat Lieven Ameel, Jens Martin Gurr ja Barbara Buchenau ovat kutsuneet eri-ikäisten ja -taustaisten kaupunkilaisten kokemuksellisen asiantuntemuksen tunnistamista kaupunkisuunnittelun narratiiviseksi käänteeksi.8 Sen myötä hyvän suunnittelutavan ehdoksi muodostuvat todelliset kohtaamiset kaupunkisuunnittelijoiden ja kaupunkilaisten välillä.

Suomalaisessa kaupunkisuunnittelukontekstissa todellisten kohtaamisten tärkeyttä korostanut arkkitehti Hossam Hewidy on haastanut samalla valkoista keskiluokkaista asiantuntijanarratiivia. Hewidy nosti tuoreessa väitöstutkimuksessaan esiin maahanmuuttajataustaisten yrittäjien ja asiakkaiden äänen merkityksen lähiöiden ostareita koskevissa kaupunkisuunnitteluhankkeissa.9 Hänen mukaansa ostareiden edullisia liiketiloja vuokraavat yrittäjät luovat toiminnallaan omaehtoisia kaupunkitilallisia yhteisöitä, joita ei ylhäältä käsin suunnitellen olisi mahdollista toteuttaa. Ylhäältä ohjatut kehittämishankkeet voivat pahimmillaan jopa tuhota elinvoimaisia kaupunkitiloja, kuten Puhoksen ostoskeskuksen kohdalla oli vaarassa tapahtua. Ege Zulu  tulee Puhos-kappaleessaan ottaneeksi kantaa kaupunkitilan arvoihin samasta lähtökohdasta, jonka Hewidy osoitti tutkimuksellaan: Puhoksen arvo on sen sosiaalisessa yhteisössä.

Metroasemalt ulos, mä soitan, veli mä oon tulos 
se on Itiksen Puhos
kahvilat tukos, mulle ovet ei oo lukos
se on Itiksen Puhos
ei tarvii oleskelulupaa, ei
ei papereit kysy tääl kukaa, ei
Itä-Helsinki, Puhos

vaik ne melkei sen tuhos
se on Itiksen Puhos

Rap-artisti Ege Zulu tulee Itä-Helsingin Roihuvuoresta. Kuva: @egezulu

Hewidyn näkökulmaa tukee myös maantieteilijä Colin McFarlanen esittämä ajatus kaupunkisuunnittelijoista oppijoina.10 Kaupunkitilan asiantuntijoita ovat asukkaat, taustoistaan riippumatta. Päätöksentekijän tehtäväksi jää löytää ja tunnistaa kaupunkilaisten omaehtoiset narratiivit, omaksua ne oman toimintansa ohjeistuksiksi ja asettaa ne kaupunkisuunnittelun ehdoksi.

Urbaanin asiantuntijuuden kohtaamispaikkoja voivat tarjota esimerkiksi rap-keikat, joita tämän artikkelin kirjoittajat aktiivisesti harrastavat. Valtaväestöön kuuluvat aikuiset joutuvat harvoin, jos koskaan, kokemaan vähemmistönäkökulmaa ja vierautta, joita rap-musiikkiin liittyvät tilallisuuden kokemukset tarjoavat. Hieman kehtaamista ja rohkeutta vaativa nuorten tapahtumissa käyminen voi parhaimmillaan tarjota uusia näkökulmia kaupunkien toimijuuksiin, osallisuuteen ja yhteisöihin sekä mahdollisuuden urbaanin asiantuntijuuden kohtaamiseen. Omaa asiantuntijuuttaan joutuu nuoren rap-yleisön keskellä pohtimaan totutusta poikkeavalla tavalla. 

Pidemmällä tähtäimellä kaupunkisuunnittelijoiden katulukutaidon lisääminen olisi tärkeä keino edistää osallisuutta. Koska arkkitehdit ovat tutkitusti taustoiltaan yksi homogeenisimmista korkeakoulutetuista ammattiryhmistä Suomessa, voisi viranomaisten katulukutaito jatkossa tarkoittaa myös sitä, että alalle pyrkivien taustojen moninaistamiseen kiinnitetään huomiota. 

Sosiaalisesti kestävämmän tulevaisuuden rakentamisen ehtona on, että yhdyskuntasuunnittelussa, tai yhteiskuntasuunnittelussa, tunnistetaan omaehtoisesti muodostuneiden yhteisöiden merkitys. Ege Zulu näyttää tästä meille esimerkkiä: lähiöostari on käyttäjilleen tärkeä paikka, joka vaatii ylläpitoa, muttei kehittämistä:

Ainoo mesta, häh, mis elää vielki sielu
Itädishu eli Puhos, vaik tääl haisee iha pierult. ↙

HANNA TYVELÄ
FM, taide- ja sosiaalihistorioitsija, joka valmistelee Tampereen yliopistossa väitöskirjaa hyvinvointivaltion yhteiskuntasuunnittelusta.

ERICA ÅBERG
VTT, taloussosiologian yliopisto-opettaja Turun yliopistossa. Hänen tutkimusintresseihinsä kuuluvat muun muassa ulkonäköön kytkeytyvä eriarvoisuus ja digitaaliset nuorisokulttuurit.


1 Blacflaco, Ibe & Elastinen: West Side Baby, Skorpioni 2021.

2 Ege Zulu: Puhos, PME Records 2022.

3 Hanna Tyvelä: ”’Ainoo mesta, häh, mis elää vielki sielu’ – Ostarit yhteiskunnallisten muutosten näyttämöinä”. Teoksessa Pohjolainen & Valle (toim.): Ostaritutkimuksia – Shopping Mall Investigations. Kirjoituksia Kuvataideakatemiasta 9, Taideyliopiston Kuvataideakatemia 2023.

4 Elina Westinen: Aina ollu tääl – Suomi-räp 4.0. Johnny Kniga 2023.

5 Karla Malm, Erica Åberg, Jaana Gröhn & Malissa Wadunombi: ”Huolipuheesta kohti huolenpitoa? Tiemiehet tulkinnallisissa kamppailuissa”. Teoksessa Laine, Kauppinen, Malm & Hoikkala (toim.): Nuoruus korona-ajan kaupungissa. Tutkimus nuorten vapaa-ajasta, jalkautuvasta nuorisotyöstä ja huolikasaumista. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 242, 2023.

6 Lambros Fatsis: ”Grime: Criminal subculture or public counterculture? A critical investigation into the criminalization of Black music subcultures in the UK”. Crime, Media, Culture 15(3), 2019, 447-461.

7 Jonathan Ilan: ”Digital Street Culture Decoded: Why criminalizing drill music is Street Illiterate and Counterproductive”. The British Journal of Criminology 60, 4/2020, 994–1013. 

8 Lieven Ameel, Jens Martin Gurr & Barbara Buchenau (toim.): Narrative in Urban Planning: A Practical Field Guide. transcript Verlag 2023.

9 Hossam Hewidy: The hidden city of immigrants in Helsinki’s urban leftovers: The homogenization of the city and the lost diversity. Väitöskirja. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, arkkitehtuurin laitos 2022.

10 Colin McFarlane: Learning the City: Knowledge and Translocal Assemblage. John Wiley & Sons, Incorporated 2011.