Kuvan aikajana kertoo ulkomaalaisten suunnittelijoiden panoksesta Suomen rakennusperintöön – moderneja käsitteitä suomalainen ja ulkomaalainen ei tosin voi sellaisenaan soveltaa tilanteeseen ennen Suomen itsenäistymistä. Projektien toteuttaminen on yleensä edellyttänyt tiivistä yhteistyötä paikallisten suunnittelijoiden kanssa. Valikoimasta on jätetty pois pysyvästi Suomeen asettuneiden ulkomaalaisten arkkitehtien, kuten C. L. Engelin, suunnittelemat rakennukset. → Tarkastele karttaa täysikokoisena (linkki pdf:ään)
Kuinka ulkomainen ja paikallinen yhdistyvät? Fernando Nieton mukaan prosessi vaatii molemminpuolista sopeutumista.
Haluaisitko lukea jutun?
Tilaajana saat rajattoman pääsyn verkkosivuillemme ja näköislehden.
Vähemmistönuorten kotiseutuihin kiinnittyvä rap-musiikki voi tarjota paikallisen näkökulman kaupunkisuunnitteluun – jos suunnittelijat vain tunnistavat rapin potentiaalin.
Suomen kolmessa arkkitehtuurikoulussa väri ei juuri näy opetuksessa. ”On aika oppia ajattelemaan ympäristömme värillisyyttä jo skissipaperin äärellä”, kirjoittavat kolme hiljattain valmistunutta arkkitehtia.
Vuoden 2020 Alvar Aalto -mitali myönnettiin intialaisen Studio Mumbai -arkkitehtitoimiston vetäjälle Bijoy Jainille. Toimiston töissä yhdistyvät arkkitehtuuri ja käsityöläisyys sekä ymmärrys ympäristön luonteenpiirteitä kohtaan.