IlmoitusAdvert
Katajanokan Laituri sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon – ”Oli hienoa, että rima oli asetettu korkealle jo kilpailuvaiheessa”
Katajanokan Laituri oli suunnittelijoille monella tapaa erityinen projekti, kertovat Selina Anttinen, Vesa Oiva ja Teemu Halme. Tilaajaa arkkitehdit kiittävät riittävien resurssien varaamisesta uudenlaisten ratkaisujen tutkimiselle, mikä ei ole tämän päivän rakentamisessa kovin yleistä.
Uudisrakennuksen suunnittelu Helsingin Eteläsataman kansallismaisemaan on ainutkertainen suunnittelutehtävä kenelle tahansa arkkitehdille. Kun vaatimuksiin lisätään massiivipuinen runko, monimutkainen hybridikäyttö ja kunnianhimoiset kestävyystavoitteet, ollaankin todella vaativan suunnittelutehtävän äärellä.
Katajanokan Laiturin toimisto- ja hotellirakennuksen suunnitellut Anttinen Oiva Arkkitehdit selviytyi työläästä tehtävästä Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon arvoisesti. Palkinto luovutettiin arkkipiispa Tapio Luoman valitsemalle voittajalle 6. lokakuuta.
Anttinen Oiva on parikymmenvuotisen olemassaolonsa aikana ehtinyt toteuttaa lukuisia lähtökohdiltaan vaativia ja arkkitehtonisesti korkeatasoisia rakennuksia, mutta toimiston perustajat Selina Anttinen ja Vesa Oiva sekä Katajanokan Laiturin pääsuunnittelija Teemu Halme kertovat projektin olleen heillekin hyppäys uuteen.
”Oikeastaan kaikki on ollut uutta ja erityistä: ainutlaatuinen paikka ja ainutlaatuinen tapa tehdä. Tuskin suunnittelija pääsee hirveän monta kertaa elämässään operoimaan tällaisella paikalla”, Selina Anttinen kertoo.
Rakennuksen tilannutta työeläkevakuutusyhtiö Varmaa arkkitehdit kiittävät sekä kunnianhimoisista ympäristötavoitteista että riittävien resurssien varaamisesta uudenlaisten ratkaisujen selvittämiselle. Tämän päivän rakentamisessa se ei ole kovin yleistä.
”Oli hienoa, että rima oli asetettu korkealle jo kilpailuvaiheessa. Pääsimme sellaisen suunnittelutoimeksiannon äärelle, jossa oli mahdollista tutkia sekä arkkitehtuuria, teknisiä lähtökohtia että ympäristöarvoja”, Anttinen sanoo.
Anttinen viittaa vuonna 2020 järjestettyyn kutsukilpailuun, johon kutsuttiin Anttinen Oivan lisäksi kaksi suomalaista ja kolme ulkomaista arkkitehtitoimistoa.
Suunnitteluprosessia helpotti Teemu Halmeen mukaan kilpailuohjelmaan sisältynyt vaatimus käyttää rakennuksen toisen pääkäyttäjän, metsäyhtiö Stora Enson teollisia puurakennejärjestelmiä.
”Ei tarvinnut käydä niitä tavanomaisia keskusteluja, tehdäänkö rakennus puusta, betonista, teräksestä, vaan päätös oli jo tehty puolestamme.”
Teollista puurakentamista
Suomessa kaupunkeja on rakennettu puusta vuosisatojen ajan, mutta Katajanokan Laiturilla käytetty teollinen järjestelmä on kaukana perinteisten hirsirakennusten maailmasta niin tekniikan kuin estetiikan osalta.
”Puulla on aika erilainen luonne eri mittakaavoissa. Voisi melkein sanoa, että teolliset puurakenteet mahdollistavat urbaanin mittakaavan puurakentamisen, sillä muilla puutuotteilla se ei välttämättä ole kovin luontevaa”, Anttinen pohtii.
Toisaalta teollisilla puurakenteilla on ihan oma esteettinen luonteensa, Anttinen toteaa.
“Kysymys olikin pitkälti siitä, miten teollisen puun ilmeen pystyy tuomaan esiin siten, että se toisi jotain uutta ajatukseen puurakentamisesta”, Anttinen toteaa.
Ulkopuolisen silmin toteutunut rakennus näyttää hyvin samanlaiselta kuin kutsukilpailun voittanut ehdotus. Arkkitehtien mukaan tie ei kuitenkaan ollut niin suoraviivainen kuin päälle päin näyttää, ja esimerkiksi runkorakenteen vaihtoehtojen tutkiminen vei paljon aikaa.
”Teimme havainnekuvasarjat yli kymmenestä kombinaatioista, jotka olivat keskenään todella erilaisia. Niillä on valtavan suuri vaikutus tilaan ja sisäarkkitehtuurin ilmeeseen”, Vesa Oiva kertoo.
Harkinnassa oli esimerkiksi japanilaistyylinen, tiheään pilariverkkoon perustunut ratkaisu, jolla olisi päästy parempaan materiaalitehokkuuteen. Tiloilta edellytetyn muuntojouston takia päädyttiin kuitenkin pidempiin jänneväleihin. Järeistä kantavista pilareista tuli siten keskeinen osa rakennuksen sisäarkkitehtuuria.
”Teimme havainnekuvasarjat yli kymmenestä runkorakennekombinaatioista, jotka olivat keskenään todella erilaisia.”
Kaikki irti viilupuusta
Myös puurakentamisen kehitys suunnittelun aikana vaikutti lopputulokseen. Kilpailuvaiheessa runko oli ajateltu tehtävän kokonaan monikerroslevystä eli clt:stä, koska viilupuuta eli lvl:ää ei ollut tuolloin kehitetty niin pitkälle, että rakenteellisia osia olisi voitu jättää näkyviin. Lopulta suurin osa näkyvistä rakenteista kuitenkin toteutettiin viilupuusta.
”Siitähän tuli loppujen lopuksi yksi talon näyttävimmistä aiheista, mikä oli aika hauska kehityskaari myös tuotannossa”, Anttinen toteaa.
Kun päätös oli tehty, arkkitehdit halusivat ottaa kaiken irti viilupuun materiaalisista ominaisuuksista.
”Halusimme, että materiaali puhuu omana itsenään. Emme halunneet, että sitä sävytetään tai kaunistellaan. Tietynlainen epätäydellisyys, joka liittyy luonnonmateriaaleista tehtyihin teollisiin tuotteisiin, on osa niiden kauneutta”, Anttinen sanoo.
Viilupuuta ei myöskään erityisesti suojattu rakentamisen aikana.
”Puu saa kestää patinaa, ja sen elinkaari saa näkyä jo alkuvaiheessa. Erilaiset materiaalit sopivat kauniisti yhteen, kun niiden annetaan pitää oma luonteensa”, Anttinen sanoo.
Halme muistuttaa, että järeiden runkorakenteiden ohella rakennuksesta löytyy myös viimeistellympiä puupintoja, kuten puuseppien tekemiä kalusteita ja verhouksia. Ne tuovat esiin toisen puolen puun luonteesta.
”Tietynlainen epätäydellisyys, joka liittyy luonnonmateriaaleista tehtyihin teollisiin tuotteisiin, on osa niiden kauneutta.”
Wood Cityn kokemukset auttoivat
Vaikka puu hallitsee Katajanokan Laiturin sisätiloja, kaupunkikuvassa se näyttäytyy vaalean lasi-alumiini-graniitti-julkisivunsa kautta. Tässä suhteessa ratkaisu on käänteinen verrattuna Anttinen Oivan aiemmin suunnittelemaan Wood City -kortteliin Helsingin Jätkäsaaressa. Sen julkisivut on verhoiltu kauttaaltaan puulla, kun taas sisällä puuta on vähemmän nähtävillä.
Arkkitehdit kertovat harkinneensa aluksi puuverhousta myös Katajanokan Laiturin julkisivuihin, mutteivät pitäneet sitä sopivana Eteläsataman klassistiseen kaupunkimaisemaan.
”Alkuvaiheessa kävimme läpi melkein kaikki materiaalit ja sävyt, mutta aika nopeasti totesimme, että vaaleus on se, miten tuota rakennusrintamaa tulee jatkaa”, Vesa Oiva kertoo.
”Ajatus siitä, että puu käännetään sisälle, jossa sitä on mahdollista koskettaa, tuntui luontevalta ja myös sellaiselta, joka vie puurakentamista pidemmälle”, Anttinen lisää.
Wood Citystä saaduista kokemuksista oli joka tapauksessa merkittävää hyötyä Katajanokan Laiturin suunnittelussa, Anttinen sanoo. Prosessia helpotti myös se, että arkkitehtien lisäksi suuri osa erikoisuunnittelijoista oli molemmissa hankkeissa samoja.
”Pystyimme jatkamaan keskustelua siitä pisteestä, mihin viimeksi jäätiin, eikä tarvinnut aloittaa kokonaan alusta”, Anttinen sanoo.
Toteutuneeseen rakennukseen verrattuna kilpailuehdotuksessa puupinnat olivat voimakkaammin esillä lasikuoren takana. Palomääräykset kuitenkin johtivat siihen, että ainoastaan ikkunankehykset jäivät puisiksi.
”Mielestäni se on loppujen lopuksi aika hyvä ratkaisu. Toisaalta olen tyytyväinen, että saimme pidettyä ikkunasmyygit puisina, koska niiden kautta katse saatetaan rakennuksen sisältä ulos. Samalla ne aika ihanasti näkyvät ulkoa sisälle,” Anttinen toteaa.
Halme täydentää, että kokemus vaihtelee myös valaistusolosuhteiden ja vuorokaudenajan mukaan.
”Kun ilta hämärtyy ja sisällä on valoa, päivällä kaupunkikuvassa hieman taustalle vetäytyvä tai jättäytyvä puu paljastaa enemmän omaa luonnettaan”, hän kuvailee.
”Kun ilta hämärtyy ja sisällä on valoa, puu paljastaa enemmän omaa luonnettaan.”
Terassi ihmisille ja mehiläisille
Puurakenteiden lisäksi Katajanokan Laituri on saanut kiitosta kaikille kaupunkilaisille avoimesta kattoterassista istutuksineen, oleskelupaikkoineen ja baareineen. Rakennuksen toisessa kerroksessa on lisäksi pienempiä istutettuja terasseja, ja hotellin sisäpihalla kasvaa pieni koivikko aluskasvilisuuksineen.
Nomaji maisema-arkkitehdit olivat kiinteä osa suunnitteluryhmää kilpailuvaiheesta lähtien. Katajanokan karu satamamiljöö ja ahdas tontti ei tosin ollut otollisin paikka luontopohjaisille ratkaisuille.
”Nomajihan on hurjan taitava, vaikka kattopuutarhat olivatkin lähtökohtaisesti teknisempiä ratkaisuja. Kaupunkikehityksessä helpommilla paikoilla varmasti pyritään helpompiin ratkaisuihin, mutta luontopohjaiset ratkaisut, monilajisuus ja paikallisuus olivat tosi vahvasti alusta asti mukana”, Anttinen kertoo.
Suunnittelun alkuvaiheessa kattoterassia ei vielä ajateltu kaikille avoimeksi, vaan sen edut nähtiin enemmän luonnon monimuotoisuuden ja sään ääri-ilmiöihin sopeutumisen kannalta.
”Siitä kasvoi suunnittelun myötä isompi osa tarinaa, kun ymmärsimme, että onhan se varmasti myös aika kiva ihmisille”, Anttinen sanoo.
”Luontopohjaiset ratkaisut, monilajisuus ja paikallisuus olivat alusta asti vahvasti mukana.”
Suunnittelijat uskoivat, että veisi useampia vuosia ennen kuin kattoterassi alkaisi kukoistaa näin karulla paikalla, mutta kaikkien yllätykseksi se täyttyi elämällä heti ensimmäisenä kesänä. Jopa mehiläiset löysivät tiensä terassille omia aikojaan.
”Ei niin pientä kohdetta, etteikö sinne voisi tuoda vehreyttä. Se voi olla hyvin yksinkertaistakin”, Halme toteaa.
Katajanokan Laituria voi pitää avaussiirtona Eteläsataman rantojen mittaville uudistuksille. Vastarannalle suunnitellaan parhaillaan uusia liike- ja hotellikortteleita sekä uutta Arkkitehtuuri- ja designmuseota, jonka arkkitehtuurikilpailu ratkesi syyskuussa. Myös Katajanokan puolelle on kaavailtu lisärakentamista. Hankkeet ovat herättäneet myös kritiikkiä sekä mittakaavansa että toteutustapansa vuoksi.
Vesa Oiva toivoo, että Katajanokan Laituri toimisi tuleville hankkeille kirittäjänä nimenomaan ympäristöarvojen suhteen.
”Eteläsatama ei ole helpoin eikä edullisin paikka rakentaa, mutta sillä paikalla varmasti kaikki edellytämme toimijoilta edelläkävijyyttä. Siksi toivomme, että tilaajat ovat kunnianhimoisia ja antavat hyville suunnittelijoille mahdollisuudet kirittää ympäristönäkökulmat suuntaan, jota täällä ei ole aikaisemmin nähty”, Anttinen lisää.
Kokemuksellisuuden merkitys
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnosta arkkitehdit ovat luonnollisesti kiitollisia ja näkevät sen tunnustuksena sekä osaavalle suunnittelijaryhmälle että kunnianhimoiselle tilaajalle ja toteutusorganisaatiolle.
Anttinen Oivan läpimurtotyö, Helsingin yliopiston pääkirjasto, oli ehdokkaana ensimmäisellä Arkkitehtuurin Finlandia -palkintokierroksella vuonna 2014. Vaikka toimisto on sittemmin vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen menestyneimmistä arkkitehtitoimistoista, Katajanokan Laituri oli heille vasta toinen Arkkitehtuurin Finlandia -ehdokkuus.
Merkittävä syy tähän lienee toimiston keskittyminen pitkälti asuntosuunnitteluun, jonka parhaitakaan esimerkkejä ei ole kovin usein nostettu Finlandia-ehdokkaiksi.
”Finlandia-palkinnon historiassa on aika pitkälti korostunut julkinen rakentaminen, joka kuitenkin edustaa vain osaa kaikesta rakentamisesta. Arjen ympäristöt taas ovat usein epätäydellisiä. Mielestäni rakennetussa ympäristössä epätäydellisyys ei kuitenkaan ole aina virhe. Hyvä ympäristö sallii monenlaista”, Anttinen pohtii.
Anttinen ajattelee Finlandia-palkintoa eräänlaisena vuosittaisena tarkistuspisteenä, joka kertoo, mitä juuri sillä hetkellä pidetään hyvänä arkkitehtuurina, ymmärrämmekö asiat samoin ja jakautuvatko tieto ja näkemykset samalla tavoin.
“Se on myös hieno tapa nostaa esiin ja laajempaan keskusteluun erilaisia arkkitehtuurin onnistumisia”, hän sanoo.
Käytäntö, että voittajan valitsee aina alan ulkopuolinen henkilö, herättää välillä arvostelua sen sattumanvaraisuuden takia. Anttisen mielestä sen positiivisen puolena on kuitenkin arkkitehtuurin kokemuksellisuuden korostuminen.
”Yksittäinen maallikkotuomari voi nostaa hienolla tavalla esiin, millaiselle perustalle rakentamisen laatu ja pitkä elinkaari rakentuvat kokemuksellisuuden kautta. Ajattelen, että kyse on aika pitkälti myös vapaudesta tulkinnoille ja erilaiselle vuorovaikutukselle. Millaisia jaettuja ja yksityisiä kokemuksia rakennus mahdollistaa, luo osaltaan perustan sen kestävyydelle ajassa.”
”Laadun näkökulmasta ei ole vielä löytynyt arkkitehtuurikilpailua parempaa tapaa kilpailuttaa hankkeita.”
Tärkeä kilpailuinstituutio
Katajanokan Laiturin voi ajatella jälleen yhdeksi esimerkiksi ensi vuonna 150-vuotisjuhliaan viettävän suomalaisen kilpailuinstituution vahvuuksista. Näkyvälle paikalle pyrittiin löytämään arkkitehtonisesti mahdollisimman korkeatasoinen suunnitelma, ja arkkitehdit saattoivat valita kumppaneikseen taitavat erikoissuunnittelijat, jotka pysyivät mukana projektin loppuun asti.
Anttinen Oivan menestys on muutenkin nojannut pitkälti kilpailumenestykseen. Toimisto sai alkunsa kilpailuvoitosta Hämeenlinnan Poltinahon yleisessä arkkitehtuurikilpailussa vuonna 2005, ja sen jälkeen ensimmäisiä palkintoja on kertynyt yli kolmekymmentä. Anttinen ja Oiva ovat lisäksi toimineet tuomareina lukuisissa kilpailuissa.
Vesa Oiva muistuttaa, että ulkomailla suomalaista kilpailuinstituutiota ihaillaan ja hieman kadehditaankin. Sen säilyminen elinvoimaisena edellyttää kuitenkin jatkuvaa työtä.
”Meidän pitäisi tunnistaa, millainen merkitys kilpailuilla on ollut suomalaisen arkkitehtuurin laadulle ja kehitykselle kautta historian. Sen vaalimisen pitäisi olla Safan tärkeimpiä tehtäviä. Kaikille hankkeisiin ryhtyville tahoille pitäisi jaksaa uudelleen ja uudelleen muistuttaa, että kilpailut ovat todella hyvä työkalu päästä onnistuneesti eteenpäin. Niiden kustannus ei ole myöskään niin suuri kuin usein pelätään.”
Laadun näkökulmasta ei ole vielä löytynyt arkkitehtuurikilpailua parempaa tapaa kilpailuttaa hankkeita, Anttinen lisää.
“Rakentaminen menee yhä enemmän osaoptimoinnin suuntaan, ja silloin kilpailut ovat se paikka, jossa ylipäätään päästään puhumaan arkkitehtuurista.”
Samalla kilpailut muodostavat pohjan laajemmalle, arkkitehtien oman ammattikunnan ulkopuolelle ulottuvalle keskustelulle hyvästä rakennetusta ympäristöstä, Anttinen toteaa.