Arkkitehtuurikilpailut tarvitsevat tuotekehitystä
Kilpailuja käydään yhä enemmän erilaisina tarjous- ja ideakilpailuina, joita ei valvo kukaan. Arkkitehtuurikilpailujen on muututtava muun maailman mukana, tai muuten ne jäävät marginaaliin.
Tänä vuonna juhlitaan Suomen 150-vuotiasta arkkitehtuurikilpailujen historiaa, ja syystä: kilpailujen ympärille on rakentunut iso osa virallisesta arkkitehtuurihistoriastamme, tunnistetusta henkilögalleriasta ja näkyvimmästä rakennetusta ympäristöstä. Kilpailujärjestelmä on mahdollistanut unelmoinnin arjen keskelle ja toisinaan ponnahduslaudan nuorille tekijöille.
Komeaa historiaa on käsitelty muun muassa Finlandia-talolla järjestetyssä juhlaseminaarissa 3.2.2026 sekä Arkkitehtiliiton sivuilla julkaistussa puheenjohtaja Asko Takalan blogikirjoituksessa (“Paras mahdollinen ratkaisu”, 28.1.2026).
Viimeisen kymmenen vuoden aikana sellaisten arkkitehtuurikilpailujen, joissa Safa on ollut mukana, määrä on kuitenkin pudonnut merkittävästi. Syy ei ole rakentamistalouden alavireen, vaan laajempi. Maailma ympärillä on muuttunut valtavasti lyhyessä ajassa.
Kilpailutöissä ovat jo korostuneet tekoälyllä luodut sisällöt.
DIGITALISAATIO ON jo muuttanut kilpailuja enemmän kuin haluamme ymmärtää. Kilpailuehdotusten palauttaminen sähköisesti ja käännösohjelmat mahdollistavat töiden tekemisen ja jättämisen kaikkialta maailmasta. Lisäksi ilmainen palautusmalli mahdollistaa helpommin useamman ehdotuksen jättämisen. Suuri määrä ehdotuksia kuormittaa tuomarointityötä eikä kaikille voida antaa kirjallista palautetta, mikä on ollut aikaisemmin kilpailujen tarkoitus, niiden pedagoginen puoli.
Kilpailutöissä ovat jo korostuneet tekoälyllä luodut sisällöt. Teknisesti virheettömät selostukset ja havainnekuvat syntyvät generoiden, vailla taidekilpailuille olennaista tekijän ääntä tai kädenjälkeä. Paikallisymmärrys saattaa puuttua kokonaan. Häikäisevät kuvat tekevät vahvan ensivaikutelman töiden paljastuessa lopulta tyhjiksi kuoriksi.
Tilaajien näkökulmasta kilpailu on valtava ponnistus ja riski. Monille on äärimmäisen tärkeää tehdä hanketta yhdessä. Yhtäältä sidosryhmiä, käyttäjiä ja kaupunkilaisia halutaan osallistaa laajasti, toisaalta rakennushankkeen tiimin asiantuntijat hitsata yhteen ajoissa. Täysin suljettu kilpailumalli, jonka aikana on vain kammiotyöskentelyä ja lopputulos arvoitus, on suuri haaste näille pyrkimyksille.
Onneksi muutamissa kilpailuissa, Maatullin koulu, Meri-Rastilan monitoimitalo ja AD-museo mainitakseni, kilpailujen toisissa vaiheissa on voitu järjestää työpajoja tilaajan asettamien vaitiolovelvollisten asiantuntijoiden ja kilpailijoiden välillä. Näin tilaajan tahtotila on voitu varmistaa esimerkiksi kustannusten tai toiminnallisten tarpeiden osalta, ja toisaalta antaa kilpailijalle arvokas mahdollisuus kehittää työtään.
Vaikka me suunnittelijat olemme asiasta päinvastaista mieltä, moni muu rakentamistoimija kokee, että enemmällä suunnittelulla synnytetään kalliimpia jo monimutkaisempia ratkaisuja. Asiaan voi nähdäkseni puuttua vain tuomalla konkreettisesti esille ne muut lisäarvot, joita kilpailu voi tuoda. Nämä arvot ovat yleensä mittaamattomampia ja abstraktimpia ja liittyvät merkityksellisyyden lisääntymiseen ja hankkeen hyväksyttävyyden rakentamiseen.
KUN HALUAMME, että Arkkitehtiliitto on myös seuraavat 150 vuotta aktiivinen toimija kilpailuissa, nykyinen muuttunut maaperä pitää osata tunnistaa paljon paremmin ja kehittää kilpailutuotetta tarvittavasti sen mukaan. Kehittymätön tuote marginalisoi itsensä vaivihkaa. Kilpailuja kyllä käydään, mutta enenevässä määrin ilman Arkkitehtiliittoa, erilaisina tarjous- ja ideakilpailuina, joita ei valvo kukaan.
Tarvitaan laaja-alaista avointa tutkimusta ja itsereflektiota siitä, mikä nykyisessä kilpailujärjestelmässä ei toimi ja mitkä osat ovat sen kiistattomia vahvuuksia. Ääni pitää antaa tilaajille, rakennuttajille, voittajille, häviäjille, poliitikoille ja monille eri vaiheiden asiantuntijoille.
Suomalainen erikoisuus ovat yleiset kilpailut, mutta miksi niitä ei ole juuri muualla, jos malli on niin hyvä?
Kilpailuihin osallistumisen lisäksi Jada on toiminut kilpailukonsulttina monissa viimeaikaisissa arkkitehtuurikilpailuissa, kuten Maatullin koulun, Meri-Rastilan monitoimitalon ja AD-museon kilpailuissa.
