Mainos

Mielipide

Arkkitehtisuunnittelun rajallisen roolin hyväksyminen helpottaisi koulutuksen kehittämistä

Arkkitehdin ammatissa on enimmäkseen kyse muusta kuin taiteen tekemisestä, Matti Lakkala kirjoittaa. Lakkala jatkaa Tuomas Siitosen Arkkitehti-lehdessä 5/2025 aloittamaa keskustelua arkkitehtikoulutuksen tilasta.

Tuomas Siitonen vaati Arkkitehti-lehdessä 5/2025 ilmestyneessä kirjoituksessaan arkkitehtikoulutuksen uudistamista. Vaatimukseen on helppo yhtyä. Miten arkkitehtikoulutus voisi olla muuttumatta, kun yhteiskunta ja yliopistokin toimintaympäristönä ovat jatkuvassa muutoksessa?

Siitosen mukaan tulevaisuus ei tarvitse nykyisenkaltaisia arkkitehteja. Itse muotoilisin haasteen toisin: emme kouluta arkkitehdeista tietynlaisia riittävän tietoisesti. Yhteinen käsitys arkkitehdin ydinosaamisesta ja roolista osana yhteiskuntaa puuttuu, minkä seurauksena koulutuksen kehittäminen vastaamaan tulevaisuuden tarpeita on haastavaa. Usein tuntuu, että arkkitehteja koulutetaan tutulla kaavalla miettimättä syvällisesti, millaista osaamista todella tavoitellaan.

Koulutuksen ytimen määrittelyn kautta voitaisiin varmistaa syvällinen oppiminen suunnittelemalla osaamistavoitteet, sisältö ja arviointi siten, että ne ovat keskenään linjassa ja tukevat toisiaan.

Yhteisen käsityksen puuttuminen näkyy myös Siitosen kuvaamissa asenneääripäissä. Osa alan opiskelijoista vaatii purkamisen lopettamista ja jopa kieltäytyy uuden rakentamisesta. Ammattijulkaisut ja koulutus taas nostavat jalustalle yksittäisten arkkitehtien tai arkkitehtiryhmien sankarillisia suorituksia arkkitehtuurikilpailuissa tai toteutettuja kohteita.

Arkkitehtien saavutuksia kilpailuissa tai niistä syntyneitä upeita rakennuksia on mielestäni tarpeetonta väheksyä. Mutta jos arkkitehtuurilla tarkoitetaan rakennettua lopputulosta, voi syntyä harhakäsitys, että arkkitehtuurissa on yleisesti kyse teoksesta, jonka tekijä arkkitehti on.

Taiteen tekemisen sijaan arkkitehdin ammatissa on kuitenkin enimmäkseen kyse vastaamisesta toimeksiantajan järkiperäisiin vaatimuksiin sekä onnistuneen rakennetun ympäristön suunnittelusta yhteiskunnallisten ja taloudellisten rajoitusten puitteissa, kuten esimerkiksi Stephen Davies on määritellyt vuonna 1994 ilmestyneessä artikkelissaan “Is Architecture Art?”.

Vaikka arkkitehtisuunnittelulla on parhaimmmillaan keskeinen rooli onnistuneen hankkeen suunnittelussa, ”arkkitehtuurin” syntyminen on kollektiivinen ponnistus. Tässä kokonaisuudessa arkkitehti on lopulta vain yksi suunnittelijataho: se jonka tehtävänä on ensisijaisesti tilojen organisoiminen, mitoittaminen ja tiettyjen, tiloja fyysisesti rajaavien pintojen ominaisuuksien määrittely hankkeelle asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

ARKKITEHTISUUNNITTELUN rajallisen roolin hyväksyminen helpottaisi paitsi koulutuksen johdonmukaista kehittämistä, kenties myös alalla toimivien suhtautumista rakentamisen ympäristövaikutuksiin. Arkkitehtien kieltäytyminen uudisrakennusten suunnittelusta ei ole tehokkain tapa niiden ympäristövaikutusten hillitsemiseksi. Lisäksi rajallisen roolin hyväksyminen voisi muuttaa alan ihanteita moniarvoisemmiksi, kun arkkitehtisuunnittelun onnistumista tarkasteltaisiin kyseisen hankkeen kontekstissa sen sijaan, että arvioidaan rakennetun lopputuloksen merkittävyyttä suhteessa alan sisäisiin arvostuksiin.

Siitonen aloittaa ja lopettaa kirjoituksensa opiskelijapalautteella luovien töiden ja kestävien rakennusten tekemisen ristiriitaisuudesta. Mielestäni kestävien rakennusten tekemiseen tarvitaan arkkitehdilta nimenomaan luovuutta, mutta omalla erityisosaamisalueellaan, yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa. Sellaista luovuutta, jonka tuloksena syntyy aidosti uudenlaisia, tavoitteet täyttäviä ratkaisuja hankkeen tarpeisiin nähden. Tällainen luovuus edellyttää korkeatasoisen yliopistokoulutuksen tuomaa ymmärrystä kestävästä rakennetusta ympäristöstä äärimmäisen monimutkaisena ilmiönä, ja tämän ymmärryksen kehittämisessä myös alan koulutuksella ja tutkimuksella on keskeinen rooli.

Olen varma, että tulevaisuus tarvitsee arkkitehteja, mutta millaisia, se on meidän yhdessä määriteltävä.

MATTI LAKKALA
Arkkitehti SAFA, TkT
Arkkitehtuurin yliopisto-opettaja, Oulun yliopisto

Mainos