Suomessa voitaisiin ottaa oppia Sveitsin arkkitehtuurikilpailuista
Sveitsin kilpailujärjestelmä edistää kiertotalousratkaisuja ja nuorten arkkitehtien mahdollisuuksia paremmin kuin Suomen malli, kirjoittaa Sveitsissä arkkitehtuurikilpailuun osallistunut Heljä Nieminen.
Osallistuin viime syksynä sveitsiläiseen avoimeen arkkitehtuurikilpailuun, jossa suunnittelutehtävänä oli mehiläistutkimuslaitos maatalousyliopistolle Bernin läheisyyteen. Tällaisiin avoimiin kilpailuihin palautettujen ehdotusten taso Sveitsissä on selkeästi korkeampi kuin Suomessa, ja niitä voittavat myös nuoret toimistot. Kilpailuihin jätetään keskimäärin noin sata ehdotusta, mikä on huomattavasti vähemmän kuin viime vuosina Suomessa järjestetyissä avoimissa kilpailuissa, joiden haasteita on käsitellyt muun muassa Francesco Allaix Arkkitehti-lehden 1/2026 kirjoituksessaan. Sveitsin oppeja voisi soveltaa myös kotimaisia kilpailukäytäntöjä kehitettäessä.
Suomen arkkitehtuurikilpailuissa keskeneräisten töiden suuri määrä raskauttaa tuomarointia ja heikentää mahdollisuuksia kirjoittaa arvostelupöytäkirjoihin harkittuja palautteita kaikista ehdotuksista. Sveitsissä kilpailujen arviointiprosessi on kaksivaiheinen. Asiakkaan nimeämä esitarkastajakonsultti tarkastaa kaikkien ehdotusten mahdolliset tilaohjelmalliset puutteet sekä kilpailuohjelmassa vaadittujen pinta-alojen toteutumisen. Esitarkastaja karsii puutteelliset työt ja laatii tästä raportin tuomaristolle.
Paikallinen arkkitehtiliitto SIA on rajannut esitarkastajien roolin niin, etteivät he ole osallisena laadullisten kriteerien arvioinnissa. Tuomaristolle esitellään ainoastaan toiminnalliset kriteerit täyttävät ehdotukset, jolloin se voi keskittyä arvioimaan kilpailutöiden laatua. Uskon, että kilpailuehdotusten esitarkastus tukisi myös Suomessa arkkitehtonisesti onnistuneiden töiden valintaa. Se, että tuomariston ei tarvitse olla vastuussa tilaohjelmallisesta tarkastamisesta loisi mahdollisuuksia myös rohkeampien töiden valinnalle.
Toisin kuin Suomessa, Sveitsissä työt tulee palauttaa aina sekä digitaalisessa muodossa että fyysisesti, tulostettuina plansseina. Uskon, että fyysisen palautuksen vaatimus vähentäisi huolimattomien töiden määrää ja nostaisi siten palautettujen töiden yleistä laatutasoa.
Fyysisten tulosteiden lisäksi Sveitsissä palautetaan myös pienoismalli, jonka standardoidun pienoismallipohjan osallistuja on lunastanut itselleen kilpailun järjestäjätaholta panttia vastaan. Lunastamaansa pienoismallipohjaan kukin osallistuja laatii oman ehdotuksensa massamallin. Pienoismallin etuna on, ettei rakennusmassaa pysty kaunistelemaan 3D-visualisointikuvien tapaan, vaan se kertoo kouriintuntuvasti, toimiiko massoittelu paikassaan.
Avoimien kilpailujen lisäksi Sveitsissä järjestetään myös kutsukilpailuja. Niissä on usein kiintiö yhdelle nuorelle, alle 40-vuotiaiden arkkitehtien omistamalle toimistolle, joka valitaan arvalla. Tämä on osaltaan taannut maan arkkitehtuurikentän elinvoimaisuuden ja uudistumisen.
Menettelyyn voitaisiin palata myös Suomessa. Esimerkiksi Anttinen Oiva Arkkitehdit ponnisti jo lähes kaksikymmentä vuotta sitten onnistuneesti hieman samantyyppisestä kutsukilpailusta, joiden järjestäminen on sittemmin lopetettu. Viime helmikuussa Safan järjestämässä kilpailujen 150-vuotisseminaarissa lähes kaikki puhujat painottivat kilpailujen merkitystä uusien tekijöiden nousulle. Referenssivaatimuksiltaan kovat kutsukilpailut ilman arvalla valittua nuorta toimistoa eivät uudista ajattelua kentällämme.
SVEITSISSÄ KILPAILUT tähtäävät usein suomalaista konseptisuunnitelmaa tarkempaan suunnitteluun. Palautuksissa vaaditaan aina 1:50 mittakaavaan tehdyt leikkaukset, joissa rakenteet ja detaljit pitää esittää pitkälle mietittyinä. Tarkkuustaso on edistänyt kiertotalouden ratkaisujen läpimurtoa kilpailutöissä. Esimerkiksi Sveitsin kansallinen junayhtiö SSB on palkinnut järjestämissään kilpailuissa ehdotuksia, joissa on laajasti hyödynnetty SSB:n “Resale”-materiaalipankkia. Tällainen oli esimerkiksi kutsukilpailu uudesta Gebäude X- toimistotalosta Zürichin varikkoalueelle vuonna 2024.
Uudelleenkäyttöä edistävät kilpailutyöt ovat olleet Sveitsissä palkintosijoilla myös ilman asiakkaan omaa materiaalipankkia. Mehiläistutkimuslaitoksen kilpailussa oli ilo hävitä kiertotalouden kannalta omaa ehdotustakin kunnianhimoisemmalle työlle. Kilpailun voittajaehdotuksessa “Zügeltag” oli tunnistettu mahdollisuus käyttää uudelleen yliopistoalueelta purettavan navetan betonisia osia ja luotu niistä uudisrakennus samalle tontille.
Kilpailuvaatimusten pitäisi myös Suomessa kehittyä tukemaan kiertotalouden ratkaisujen esittämistä. Käytännössä se voisi tarkoittaa 1:50 mittakaavaan tehtyjä leikkauksia, sillä kiertotaloudessa on pitkälti kysymys juuri detaljitason ratkaisuista. Jos esimerkiksi tiilten uudelleenkäyttö mainitaan vain kilpailuselostuksessa, se voi jäädä kokonaisuuden kannalta irralliseksi ja toteutuksessa toissijaiseksi.
Uudelleenkäyttö sekä resurssiviisaus ovat tulevaisuuden suuntia, joihin myös kilpailuinstituution olisi syytä reagoida kestääkseen myös seuraavat 150 vuotta.
