Rafael Moneon ”tilallisesti hienostunut” ehdotus jäi 1990-luvulla asemapihan kilpailussa toiseksi, koska sitä pidettiin liian kalliina

Millainen paikka Helsingin rautatieaseman asemapiha olisi nyt, jos arkkitehtuuria olisi aikoinaan ajateltu tuottavana investointina kuluerän sijaan, pohtii arkkitehti Samuli Miettinen. Hyvät häviäjät -juttusarja nostaa esiin kiinnostavia kilpailuehdotuksia vuosien varrelta.

Olen ollut aina hyvin vaikuttunut Helsingin rautatieaseman ilmapiiristä, joka henkii suomalaisuutta, mutta vie samalla ajatukset Manner-Euroopan metropoleihin. Neljänkymmenen vuoden aikana olen käyttänyt rakennusta lähes viikoittain yhdessä tuhansien ja tuhansien kaupunkilaisten kanssa. Rakennuksen henkimä ajallinen syvyys ja arkea ylevöittävä juhlavuus nostaa mielialaani aina sen läpi kulkiessani.

Arkkitehti Esa Piirosen suunnittelema, vuonna 2001 valmistunut asemapihan katos perustuu kuusi vuotta aiemmin ratkenneen suunnittelukilpailuun voittajaehdotukseen. Kilpailun tulos herätti heti julkistamisensa jälkeen kriittistä keskustelua palkintolautakunnan kriteereistä. Nyt kun asemarakennuksen korjaus ja laiturialueen ja kioskihallin uudistus on tänä kesänä valmistunut, nousee mieleen arvioida kolmen vuosikymmenen takaisen kilpailun tulosta vielä kerran uudelleen.

Kilpailun tavoitteeksi oli asetettu päärautatieaseman historiallista luonnetta kunnioittava, arkkitehtonisesti ja rakennusteknisesti korkeatasoinen katosratkaisu, jonka odotettiin muodostavan oman merkittävän lisänsä pääkaupungin kaupunkikuvaan ja lisäävän laiturialueen viihtyisyyttä. Ratkaisun tuli olla vaiheittain toteutettavissa sekä rakennus-, käyttö- ja ylläpitokustannuksiltaan taloudellinen. Kansallinen yleinen kilpailu oli avoin myös kymmenelle erikseen kutsutulle ulkomaalaiselle arkkitehtitoimistolle.

Kilpailun arvostelu painotti lopulta viimeksi mainittuja tavoitteita niin paljon, että palkituista ja lunastetuista ehdotuksista yhtä lukuun ottamatta kaikki perustuivat kevyisiin teräs-lasirakenteisiin. Nämä olivat kotimaisten ammattilaisten töitä.

Espanjalaisen José Rafael Moneon toisen palkinnon saanut ehdotus Aurora Borealis oli palkituista ainoa betonirakenteinen. Se muodosti tilallisesti hienostuneen kuorirakenteiden sarjan, johon luonnonvalo lankesi hallitusti kattoikkunavyöhykkeiden kautta. Laituriholvistot olivat koettavissa uudesta, vaikuttavasta päätyhallista. Junat lipuivat halliin pohjoiseen julkisivuun integroidun jalankulkusillan alitse. Ainoana puutteena  pidettiin toteutuksen vaativuutta ja korkeita kustannuksia.

Millainen paikka olisi, jos ehdotuksen toteutuksen taloudellisuutta olisi voitu suunnitella pidemmälle ja ajateltu arkkitehtuuria tuottavana investointina kuluerän sijaan? Tai jos kilpailusta olisi kriitikkojen ehdotuksen mukaisesti järjestettykin kaksi kilpailua esimerkiksi nykyaikaisen allianssimalin mukaisesti, toinen suunnittelusta ja toinen suunnittelun voittaneen ehdotuksen toteutuksesta?

SUOMALAISTEN KOLLEGOIDEN ehdotukset olivat korkeatasoisia, mutta he olivat jo lähtökohdissaan sisäistäneet kilpailuohjelman tavoitteiden todellisen arvojärjestyksen kansainvälistä kollegaansa paremmin. Moneo ilmoittikin tyytymättömyytensä kilpailun päätökseen. Hänen kritiikkinsä mukaan olennaista Helsingin päärautatieaseman kohdalla on se, kuinka asemakatokset suhtautuvat Eliel Saarisen suunnittelemaan asemarakennukseen. Ovatko ne kontrastoiva elementti vai pyrkivätkö ne rakentamaan kokonaisuuteen sitä uudistavan kerroksen?

Itse olen edelleen mieltynyt Moneon ehdotukseen. Sen eleganttinen voima puhuu samaa arkkitehtuurin kieltä Saarisen asemarakennuksen kanssa, toisin kuin muut palkintoluokan ehdotukset. Uskon myös, että rakentamisen tekniset ja taloudelliset haasteet on tehty voitettaviksi. Ne ovat suunnittelutehtäviä siinä kuin rakennuksen suunnittelukin, ja vain kokonaisvaltaisen suunnittelun kautta voidaan edistää rakentamisen kaikkia osa-alueita ja arkkitehtuurin edellytyksiä. 

Kustannukset asettuvat ajan myötä omaan arvoonsa, mutta arkkitehtuurin vaikuttavuus säilyy. Ja juuri se liittää suomalaisen rakennustaiteen eurooppalaiseen kulttuuriperintöön.

Samuli Miettinen on JKMM-arkkitehtitoimiston osakas.