Paneelikeskustelu: Kiertotalous muuttaa rakentamisen estetiikkaa ja arkkitehdin roolia

Arkkitehti-lehden keskustelussa Habitare-messuilla analysoitiin käytännön esimerkkien kautta, miten rakentamisen kiertotalous vaikuttaa arkkitehtuuriin.

Arkkitehti-lehden seuraava numero käsittelee rakentamisen kiertotaloutta ja uudelleenkäyttöä. Ensi viikolla ilmestyvän numeron teemoihin sukellettiin jo etukäteen Habitare-messuilla syyskuun alussa päätoimittaja Kristo Vesikansan vetämässä paneelikeskustelussa “Kiertotalouden uusi arkkitehtuuri”.

Paneelissa kysyttiin, tuoko kiertotalousajattelu mukanaan myös uudenlaisen estetiikan. Millaista arkkitehtuuria syntyy kierrätysmateriaaleista, vanhoja taloja muokkaamalla ja suunnittelemalla uudet helposti purettaviksi ja uudelleen koottaviksi?

Vesikansan kanssa aiheesta keskusteli neljä seuraavan numeron kirjoittajaa ja kiertotalousteemojen parissa työskentelevää arkkitehtia: Eric Rawlins, Malin Moisio, Aki Markkanen ja Karoliina Hartiala.

Aihe kiinnosti myös yleisöä, sillä varhaisesta ajankohdasta huolimatta päähallin keskellä sijainnut Habitare Pro Workshop -tila täyttyi ääriään myöten. Kymmenen jälkeen aamulla käytyä keskustelua seurasi 40–50 messukävijää.

Rakennukset kestävät muokkaamista

Kiertotalousteemaa käsiteltiin kolmen ajankohtaisen esimerkkirakennuksen kautta, joista keskustelijat ja yleisö saivat nähdä kuvia ja kuulla lyhyet taustoitukset.

Ensimmäisenä vuorossa oli tanskalaisen Pihlmann Architects -toimiston korjaus- ja muutoshanke Thoravej 29, jossa Kööpenhaminassa sijaitseva 1960-luvun tehdasrakennus muutettiin taidesäätiön toimitiloiksi. Viime vuonna valmistuneessa hankkeessa rakennuksesta muun muassa purettiin välipohjia ja muokattiin vanhoista  betonielementeistä kalusteita, kuten työpöytiä.

Osa keskustelijoista piti betonisia sisustusratkaisuja hieman osoittelevina, mutta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että vanhojen rakennusosien käyttö korjaamisessa ja uudisrakentamisessa on sinänsä hyvä asia.

“Hiilijalanjäljen näkökulmasta on parasta, jos elementtejä ei hirveästi siirrellä. Silloin vältetään kuljetuksesta syntyvät päästöt”, Malin Moisio totesi.

Eric Rawlinsin mielestä vanhan teollisuusrakennuksen muuttaminen toimistotaloksi on “mainio ajatus”.

“Rakennukset kestävät kyllä muokkaamista. Meidän rakennuskantamme Suomessa ei olennaisesti eroa tästä talosta.”

Hartialan mielestä projektissa hienoa on, ettei julkisivua ole lähdetty erikseen koristelemaan, vaan rakennus näyttää ulospäin “yhtä lääväiseltä” kuin aiemminkin.

“Näyttävyyden sijaan on pidetty fokus siinä, että rakennetaan mahdollisimman vähähiilisesti”, Hartiala sanoi.

Kauneus syntyy kulumisesta

Seuraavaksi keskusteltiin Helsingin kaupungin rakennuttamasta Mustikkamaan kiertotalousvarastosta (Johanna Saarela, Markus Saarela, Antti Lehto, Havu Järvelä, 2025). Rakennuksen lähes kaikki maanpäälliset osat ovat uudelleenkäytettyjä tai kierrätettyjä.

Koska kyseessä on varasto, sen muoto on ollut helppo sovittaa siihen, millaisia materiaaleja on saatavilla, Vesikansa totesi. Miten käy, jos tilaohjelma on vaativampi?

“Uudelleenkäytössä alkuperäisen rakennuksen järjestelmälogiikka siirtyy uuteen rakennukseen, jolloin lopputuloksena on helposti suorakaiteen muotoinen talo”, Rawlins myönsi.

Rawlins on ollut mukana betonielementtien uudelleenkäyttöä tutkineessa Recreate-hankkeessa ja osana sitä suunnitellut puretun 1980-luvun toimistotalon osista muun muassa näyttelykeskuksen ja kahvilarakennuksen. Rawlinsin mukaan käytetyistä materiaaleista suunniteltaessa tilaohjelmalta vaaditaan käytännössä aina joustoa.

“Järkevämpää olisi toimia niin, että ensin katsotaan, mitä osia on tarjolla, ja niiden perusteella suunnitellaan talo, kuin toisin päin”, Malin Moisio totesi.

Aki Markkanen kertoi käyneensä katsomassa varastoa paikan päällä ja kiinnittäneensä huomiota kiehtovalla tavalla vinksahtaneeseen henkeen, joka uutta ja vanhaa yhdistävästä  rakennuksesta huokui.

“Vaikka tämä on selvästi uusi rakennus, jollain tapaa tuntuu kuin se olisi ollut paikallaan kauemmin. Materiaalien patina tuo rakennukseen ajattomuutta”, Markkanen pohti.

Uudelleenkäytettyjen materiaalien myötä syntyy esteettisiä ominaisuuksia, joita ei voi etukäteen tarkkaan suunnitella. Se luo yllätyksellisyyttä, Rawlins sanoi.

“Pitäisi oppia ajattelemaan, että kauneus syntyy kulumisen kautta, silloinkin kun kyseessä ei ole sata vuotta vanha talo”, Hartiala totesi. 

Tärkeintä on päästöjen vähentäminen 

Viimeisenä keskusteltiin Pikku-Finlandiasta ja rakennusten siirrettävyydestä. Helsingin Töölönlahdella sijainnut Pikku-Finlandia (Jaakko Torvinen, Havu Järvelä, Elli Wendelin 2022) suunniteltiin alun perin väistötiloiksi Finlandia-talon peruskorjauksen ajaksi. Nyt rakennus on siirretty Pohjois-Helsinkiin Tapulikaupunkiin, jossa siitä muokataan lisätila medialukiolle. Uudelleenkäytön suunnittelusta vastaa Renell Käppi Arkkitehdit.

Miten rakennukselle voi syntyä oma identiteetti, jos se ei voi liittyä paikkaan, Vesikansa kysyi.

“Vaikka rakennukset uudelleensijoitettaisiin, ne pitää kuitenkin kontekstoida paikkaan. Jonkinlainen lokalisaatio tapahtuu joka tapauksessa”, Aki Markkanen arvioi.

Arkkitehtien tehtävä on pystyä jalostamaan asioita pidemmälle kuin tekemään yhdennäköisiä siirrettäviä laatikoita, Rawlins sanoi.

Malin Moision mielestä siirrettävyysajatteluun liittyy myös “kiertotalouspesua”. 

“Siirrettävyys on vähän päälleliimattua lisäarvon hakemista. Rakennukset voi muutenkin purkaa ja uudelleenkäyttää. Niiden suunnittelu on joka tapauksessa työlästä ja aikaa vievää.”

Karoliina Hartiala kertoi, että heidän Sarapää Oroza Hartiala -toimistollaan on parhaillaan käynnissä matkailualaan liittyvän hanke, johon etsitään siirrettävää rakennusta.

“Eli lähestymme asiaa toisesta suunnasta. Suomessa on jo valmiiksi paljon tyhjiä rakennuksia, joita voisi käyttää uudelleen.”

Hiilijalanjäljen kannalta parasta olisi, ettei rakennettaisi mitään, Malin Moisio muistutti kiertotalouden perusajatuksesta. Seuraavaksi parasta olisi korjata ja vasta kolmanneksi muuttaa rakennusta.

“Tärkeintä ei ole uudelleenkäyttö vaan päästöjen vähentäminen.”

Kiertotaloudessa ei lopulta ole kyse kovin uudesta asiasta, Hartiala totesi ja nosti esiin käyttötarkoitusten muutokset, joita on tehty aina ja joiden tekemistä voisi edelleen helpottaa.

“Onko aina pakko saada ihan kaikki, mitä oletetaan että hyvältä asumiselta edellytetään? Meidän arkkitehtien pitäisi ujuttaa kiertotalousratkaisuja sinnekin, missä niitä ei ole erikseen pyydetty.”

Tyhjilleen jäävissä rakennuksissa ja niiden materiaaleissa on kiinni valtavasti pääomaa, Rawlins huomautti.

“Tämä kannattaa muistaa, jos päästövähennykset eivät riitä perusteluksi.”

Mahdollisuus arkkitehdeille

Lopuksi Vesikansa kysyi, mikä panelistien mielestä on kiinnostavin kehityssuunta arkkitehtuurissa seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Hartiala tahtoisi nähdä bulkkirakentamisen rinnalla uudenlaista, kiinnostavampaa rakentamista, Moisio haluaisi että rakennettaisiin mahdollisimman vähän. 

“Kaiken ei tarvitse näyttää uudelta”, Moisio sanoi.

“Estetiikka ei ole vain pintaa, se heijastaa arvoja. Kun arvot muuttuvat, muuttuu myös estetiikka”, Markkanen sanoi.

Rawlinsin mukaan koko rakentamisen tavan on muututtava. 

“Se vaatii arkkitehdeilta paljon nykyistä enemmän, mutta se on meille myös mahdollisuus”, Rawlins sanoi omiin kokemuksiinsa viitaten. Uudelleenkäyttöä suunniteltaessa arkkitehtia tarvitaan Rawlinsin mukaan nykyistä varhaisemmassa vaiheessa, ja esimerkiksi rakennesuunnittelijan kanssa on tehtävä tiiviimpää yhteistyötä.

Ehkä arkkitehdin rooli tulevaisuudessa muistuttaakin kuraattoria: on selvitettävä mitä materiaaleja on saatavilla ja mietittävä mitä niistä voidaan suunnitella, Markkanen ehdotti.