Alueidenkäyttölain uudistus tarjoaisi mahdollisuuden tiukentaa datakeskushankkeiden sääntelyä, mutta asiantuntijoiden mukaan on käymässä juuri päinvastoin

Hallituksen ehdotus uudeksi alueidenkäyttölaiksi siirtää valtaa kaavoittajilta maanomistajille ja elinkeinoelämälle. Jos lakiehdotus menee läpi, jatkossa on entistä vaikeampi tietää, missä vaiheessa, miten ja kuka kaavoitukseen voi vaikuttaa, sanovat Arkkitehti-lehden haastattelemat asiantuntijat.

Samaan aikaan kun Google on hakannut luvatta satoja hehtaareja metsää datakeskustyömaillaan Muhoksessa ja Kajaanissa, hallitus on viimeistellyt ehdotustaan uudeksi alueidenkäyttölaiksi. Lakiesitys on nyt eduskunnan ympäristövaliokunnan käsiteltävänä.

Datakeskukset ovat malliesimerkki hankkeista, joiden sääntelyyn ja valvontaan alueidenkäyttölain uudistus voisi antaa nykyistä paremmat työkalut, käsitteleehän laki juuri kaavoitusta.

Lakiehdotuksen ensimmäisen pykälä kuulostaakin hyvältä: sen mukaan lain tavoitteena on “järjestää alueidenkäyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä”.

Lisäksi laki lupaa turvata jokaisen mahdollisuuden osallistua asioiden valmisteluun. Sen tavoitteena on “suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa”.

Samat tavoitteet tosin löytyvät myös nykyisestä alueidenkäyttölaista. Pelkästään datakeskusuutisointia seuraamalla voi päätellä, ettei laki kaikilta osin toimi tavoitteidensa mukaisesti. 

Voisi siis toivoa, että uuteen alueidenkäyttölakiin olisi tulossa muutoksia, jotka antaisivat kaavoittajille paremmat eväät ympäristönäkökulmien, kestävän kehityksen ja avoimen tiedonkulun edistämiseen myös datakeskusten kaltaisia suurhankkeita suunniteltaessa.

Lobatuin laki

Todellisuudessa näyttää olevan käymässä juuri päinvastoin. Hallituksen ehdotus uudeksi alueidenkäyttölaiksi siirtää valtaa viranhaltijoilta yksityisille maanomistajille ja kiinteistökehittäjille, tekee kaavoituksesta entistä läpinäkymättömämpää ja vaikeuttaa asukkaiden tiedonsaantia ja vaikutusmahdollisuutta, sanovat Arkkitehti-lehden haastattelemat asiantuntijat.

“Tilanne lähestyy jo katastrofaalista. Laki tulee muuttamaan niin isoja asioita”, sanoo Oulun yliopiston yhdyskuntasuunnittelun apulaisprofessori Anssi Joutsiniemi.

“Mikään muutos, jota sinne on tehty, ei tue vanhan lainsäädännön oletusta kestävästä kehityksestä ja osallisuudesta.”

Joutsiniemeä turhauttaa, miten vähän julkista keskustelua lakimuutosten vaikutuksista on käyty. Eniten hän on kuitenkin harmissaan siitä, miten vähän lain valmisteluvaiheessa on huomioitu lausunnonantajien kommentteja. Tämä koskee erityisesti yleishyödyllisiä tahoja, kuten kuntia, järjestöjä, museoviranomaisia ja oikeuslaitoksen edustajia.

Sen sijaan lakiehdotuksessa näkyy elinkeinoelämän kädenjälki.

“Kun katsoo lobbausrekisteriä, niin tämä on kaikkein vahvimmin lobattu laki”, Joutsiniemi sanoo. Lobbausrekisterillä hän viittaa eduskunnan avoimuusrekisteriiin, josta näkee, mitkä tahot poliitikkoihin ja viranhaltijoihin ovat olleet yhteydessä ja millä asialla. Vuonna 2025 eniten mainintoja sai alueidenkäyttölaki.

Vantaan entinen kaupunkisuunnittelujohtaja, arkkitehti Tarja Laine, jakaa Joutsiniemen huolen. Laine oli mukana lakia valmistelleessa työryhmässä arkkitehtiasiantuntijana vuosina 2023–2024.

“En ihan hirveän iloisella mielellä tätä lakimuutosta ajattele”, Laine sanoo.

“Selvityksiin ja kokemukseen perustuvaa tietoa, jota lakiluonnoksesta annettuihin lausuntoihin on tuotu, ei ole otettu huomioon jatkosuunnittelussa. Lausuntopalautteessa näkyy voimakas kahtiajako: talousnäkökulma, elinkeinoelämän toimintaedellytykset ja omaisuudensuoja menevät yleisen edun, kuten luonto- ja kulttuurimaiseman, ilmastokysymysten tai ihmisten arkielämään sujuvuuden yli”, Laine sanoo.

Joutsiniemen mielestä lakiehdotus ei vastaa siihen, mitä sen ensimmäinen pykälä lupaa. Ensinnäkään se ei voi edistää ekologisesti kestävää rakentamista, sillä rakentamisesta säädetään nykyään toisessa laissa, nimittäin rakentamislaissa, Joutsiniemi huomauttaa. Pykälä on siirretty alueidenkäyttölain alkuun suoraan aiemmasta maankäyttö- ja rakennuslaista.

“Alueidenkäyttölaki ottaa tavoitteensa vanhasta kokonaislaista, rajaa sen neljäsosaan toimivallasta ja väittää, että se riittää täyttämään vanhan lain tavoitteen. Sehän on käytännössä mahdotonta”, Joutsiniemi sanoo.

Maankäyttö- ja rakennuslaki kattoi lähestulkoon kaiken, mikä liittyi rakentamiseen ja maankäyttöön, mutta nyt asiat on pilkottu useaan eri lakiin. Rakentamislaki astui voimaan vuoden 2025 alussa, ja samalla maankäyttö- ja rakennuslain maankäyttöä säätelevät pykälät nimettiin alueidenkäyttölaiksi. Se aiotaan jakaa vielä kolmeen eri lakiin: alueidenkäyttölain uudistuksen lisäksi valmisteilla ovat yhdyskuntakehittämis- ja yhdyskuntarakentamislait. 

Kokonaiskuva hämärtynyt

Oulun kaupungin kaavoitusjohtaja, arkkitehti Kari Nykänen suhtautuu lakiehdotukseen Joutsiniemeä ja Lainetta diplomaattisemmin. Nykänen oli mukana Arkkitehtiliiton työryhmässä, joka seurasi lain valmistelua. Nykäsen mukaan valmistelun alkuvaiheessa esillä oli vielä dramaattisempia muutoksia, jotka olisivat myllänneet koko suunnittelujärjestelmän uusiksi ja monimutkaistaneet kaavoitusprosessia ennalta-arvaamattomalla tavalla.

“Nykyisen ehdotuksen kanssa pärjätään kyllä”, Nykänen uskoo.

Lakikokonaisuuden pilkkomista moneen osaan Nykänenkin kritisoi. Useiden toisiinsa liittyvien lakien valmistelu erillisinä prosesseina on vaikeuttanut muutosten seuraamista ja niihin vaikuttamista.

Esimerkiksi parhaillaan valmisteltavina oleviin yhdyskuntakehittämis- ja -rakentamislakeihin tulee todennäköisesti sisältymään kaavojen toteuttamiseen liittyviä asioita, joita olisi ollut hyvä tarkastella yhdessä alueidenkäyttölain kanssa, Nykänen sanoo. Hän uskoo, että lakeihin joudutaan vielä tekemään “korjaussarjoja”, kun loputkin niistä ovat astuneet voimaan.

“Lait tulevat työllistämään myös hallinto-oikeusasteita”, Nykänen ennustaa.

Anssi Joutsiniemi nostaa päästölaskennan yhdeksi esimerkiksi siitä, miten lain pilkkominen on hämärtänyt kokonaiskuvaa ja luonut epäselviä rajapintoja.

Rakennuksen hiilijalanjäljen laskemisesta säädetään rakentamislaissa, mutta laskennassa huomioidaan vain rakennuksen maanpäälliset osat. Rakentamislain valmisteluvaiheessa monet lausunnonantajat toivoivat, Arkkitehtiliitto mukaan lukien, että mukaan laskettaisiin myös maaperän muokkaamisen ja perustusten aiheuttamat päästöt.

Rakennuksen maanalaiset osat ja maaperä jätettiin laskennasta kuitenkin pois. Tätä perusteltiin sillä, ettei kiinteistön omistaja voi vaikuttaa siihen, millaisella rakennusmaalla tontti sijaitsee.

“Silloin vakuuteltiin, että alueiden rakentamiskelpoisuuden ja eri vaihtoehtojen arviointi tullaan tekemään alueidenkäyttölaissa. Nyt näin ei ole tapahtunut. Ekologisen rakennuksen voi rakentaa samoilla kriteereillä vaikka suolle, räjäyttämällä kalliota tai tekemällä massastabiloinnin”, Joutsiniemi sanoo. Massastabiloinnissa huonosti kantavaan maaperään sekoitetaan kalkki- tai sementtipohjaista sideainetta.

Päästölaskenta olisi yksi keino edistää myös rakennusten suojelua ja säilyttämistä, mihin alueidenkäyttölaki ei nyt ei tarjoa oikein mitään työkaluja, Kari Nykänen sanoo. Kaavan päästövaikutusten laskeminen tekisi näkyväksi purkamisen ja uudisrakentamisen tuottaman hiilipiikin ja voisi osaltaan ohjata suunnittelua säilyttämisen ja korjaamisen suuntaan.

“Rakentamislain puolella purkamisen edellytyksiä on väljennetty, eikä alueidenkäyttölakiinkaan olla tuomassa mitään kannustimia rakennusten suojeluun. Purkaminen on Suomessa edelleen aika helppoa”, Nykänen sanoo. 

Nykäsen mielestä myös hakkuiden myötä katoavat metsien hiilinielut pitäisi laskea mukaan, kun esimerkiksi suuria teollisuus- ja energiahankkeita suunnitellaan. Se voisi kannustaa etsimään niille sijoituspaikkaa muualta kuin metsistä.

Kaavoittaja maanomistajan asialla

Yksi lain valmisteluvaiheessa keskustelua herättäneistä uudistuksista on yksityisen maanomistajan aloiteoikeus yleis- ja asemakaavojen laatimiseen. Kari Nykänen ja Tarja Laine pitävät sitä yhtenä potentiaalisesti eniten ongelmia tuottavista lakimuutoksista.

Nykäsen mukaan vaarana on, että kaavoituksen resurssit uppoavat hankkeisiiin, jotka eivät ole yhdyskuntarakenteen kannalta järkeviä. Itse asiassa koko tavoite yhdyskuntarakenteen eheydestä on poistettu laista, mitä Nykänen ihmettelee.

Nykänen käyttää termiä tilkkutäkkikaavoitus: suunnitellaan yksittäinen tontti maanomistajan aloitteesta, ja mahdollisesti myöhemmin viereen toinen, sen sijaan että alueita katsottaisiin kokonaisuuksina. Mihin juuri tämänkaltaisia toimintoja tässä kunnassa kannattaisi sijoittaa? Mitä hanke tarkoittaa palveluverkon kannalta? Kuka yhdyskuntarakenteen kustannuksista vastaa?

Laineen mielestä pykälää ei olisi tarvittu senkään vuoksi, että kaavojen suunnittelu yhdessä maanomistajan kanssa on nyt jo mahdollista, ja sitä myös tehdään kunnissa paljon.

“Tulee uusia haasteita, kun kaavoitus ei menekään enää kuntajohtoisesti. Eihän kunta voi koko aikaa pitää kaavoitusohjelmaa auki”, Laine sanoo. Maanomistajan kaava-aloitteeseen on vastattava neljän kuukauden sisällä, mitä Laine pitää liian lyhyenä aikana kunnolliseen perehtymiseen. Ongelma koskee etenkin isoja kaupunkeja, joissa aloitteita voi tulla paljon samaan aikaan.

Aloiteoikeuden lisäksi lakiehdotuksessa annetaan  maanomistajalle oikeus valmistella kaavaa yksityisesti aina kaavaehdotuksen asti. Tätä Kari Nykänen pitää erityisen huolestuttavana.

“Valmistelu voi silloin tapahtua aika lailla julkisuudelta pimennossa. Jos vasta ehdotusvaihe tulee näkyvästi nähtäville, onko kuntalaisella ollut aidosti mahdollisuutta vaikuttaa ympäristöön”, Nykänen pohtii.

Sekä Nykänen että Laine nostavat esiin kysymyksen yksityisten kaavanlaatijoiden pätevyydestä. Lakiehdotuksessa ei ole määritelty kaavan laatijalle erityisiä pätevyysvaatimuksia, vaan siinä todetaan ainoastaan, että tällä tulee olla “soveltuva korkeakoulututkinto” ja “riittävä kokemus”. 

Nykäsen mukaan ongelmana on nyt jo, että rakentamishankkeita ideoivat henkilöt, joilla ei ole siihen tarpeeksi osaamista. 

“Tästä syntyy suurta haastetta, kun päätöksentekijöille välitetään viranhaltijoista viestiä, että mikään ei onnistu, vaikka syy on yksinkertaisesti siinä, että suunnittelija ei ole riittävän pätevä”, Nykänen sanoo.

Lakiehdotuksen mukaan kunnan tulee jatkossakin ohjata kaavan valmistelua. Nykänen mielestä sekään ei välttämättä pelasta tilannetta, vaan voi päinvastoin johtaa eettisiin ristiriitoihin.

“Miten ohjaat kaavahanketta, josta olet itse eri mieltä? Kaavoittajalla on kuitenkin vastuu siitä, että prosessi menee oikein, vuorovaikutuksesta huolehditaan ja sisältövaatimukset täyttyvät. Yksityisen näkökulmasta kaavoittajan vaatimukset voivat tuntua liiallisilta. Kuitenkin jos kaava ei mene läpi, syypää on kaavoittaja.”

Vaikka kunta on uudenkin lain mukaan edelleen se taho, joka kaavan hyväksymisestä viime kädessä päättää, Nykänen pitää selvänä, että lakimuutokset vahvistavat maanomistajien poliittista valtaa. 

“Se menee helposti sillä lailla, että kun hankkeeseen ryhtyvälle ilmoitetaan, että tulemme esittämään kielteistä päätöstä, tämä soittaa päättäjät läpi ja esittää heille oman näkemyksensä. Lautakunnan kokouksessa sitten ratkaistaan, ’kuka on oikeassa’. Pahoin pelkään että tästä tulee hankaluuksia.”

Tavoitteena minimoida suunnittelu

Lakimuutosten julkilausuttu tavoite on kaavoituksen nopeuttaminen ja “sujuvoittaminen”, mutta Anssi Joutsiniemen mielestä sen todelliset tavoitteet ovat laajemmalla.

“Tarkoituksena on minimoida suunnittelun rooli. Kaavoitus muuttuu suunnitteluharkinnasta oikeusharkinnaksi.”

Joutsiniemi perustelee: 

Maankäyttö- ja rakentamislain ajatuksena oli, että kaavoituksen tehtävä on tuottaa erilaisia suunnitteluvaihtoehtoja, verrata niitä keskenään ja pyrkiä valitsemaan niistä paras mahdollinen. Uuden lain tavoitteena taas on tarkastella, onko esitetylle – esimerkiksi maanomistajan tai sidosryhmänsä lobbaaman poliitikon esittämälle – ratkaisulle olemassa laillisia esteitä. Jos ei, ehdotus on hyväksyttävä.

“Lailta on viety kaikki mahdollisuudet ohjata vaihtoehtoja”, Joutsiniemi sanoo. “Mielestäni kaavoitus muuttuu tämän lain myötä niin paljon, että siitä tulee vain laajennettu rakennuslupahakemus.”

Tarja Laine ei käytä yhtä kärjekkäitä ilmaisuja, mutta hänkin ihmettelee, mihin suunnittelijoiden odotetaan kunnissa jatkossa käyttävän aikaansa. “Suunnittelutyöhönkö vai prosessiin?”

Alueidenkäytön suunnittelua on jo rakentamislain uudistuksen yhteydessä siirretty pois kaavoituksen piiristä. Asemakaavasta poikkeamista on rakentamislaissa helpotettu, ja lakiin  on kirjattu erillismenettely niin sanotuille puhtaan siirtymän hankkeille, jollaisiksi on määritelty esimerkiksi akkutehtaat ja vetyjalostamot. Ne voidaan toteuttaa pelkän rakentamisluvan turvin, ilman asema- tai yleiskaavaa.

“Minkäänlaista suunnitteluharkintaa ei silloin tarvitse tehdä”, Joutsiniemi sanoo. 

Oulussa on kiinnitetty huomiota samaan, ja siellä puhtaan siirtymän hankkeet on päätetty käsitellä kaavoituksessa.

“Katsoimme, että se on kuitenkin maankäyttöä”, Kari Nykänen sanoo. Kyse on harvemmin vain rakennuksen rakentamisesta, vaan lisäksi tarvitaan monenlaista infraa, kuten teitä, voimalinjoja, vesiputkistoja ja muuntoasemia, Nykänen perustelee.

Nykäsen mielestä puhtaan siirtymän hankkeiden sijoittaminen kannattaisi ratkaista kootusti osayleiskaavassa. Silloin myös niiden vaikutukset tulisi arvioitua paremmin.

Kiinnostava yksityiskohta on, että lain mukaan myös valtavasti sähköä kuluttavat datakeskukset voidaan laskea puhtaan siirtymän hankkeiksi, jos niiden tuottama hukkalämpö onnistutaan käyttämään hyödyksi. Sen sijaan tuuli- ja aurinkovoimaloita puhtaan siirtymän sijoittamislupa ei koske, vaan niiden sijoittamista on alueidenkäyttölaissa erikseen tiukennettu. Nykäsen mielestä datakeskuksia tulisi säännellä vastaavalla tavalla.

Käytännössä suurten datakeskusten tuottaman hukkalämmön määrä on niin suuri, että sille on vaikea keksiä järkevää käyttöä. Muhoksellakaan ei vielä tiedetä, mitä kaikella Googlen datakeskuksen tuottamalla ylimääräisellä lämmöllä tehtäisiin. Kunnan nykyiset energiantarpeet se ylittää “aika rajustikin”, kunnanjohtaja Kimmo Hinno totesi Helsingin Sanomille syyskuussa.

Demokraattisen päätöksenteon ulkopuolella

Lakiehdotuksessa kaavoituksen roolia alueidenkäytön suunnittelussa on pienennetty myös maakuntakaavaa heikentämällä. Tarve suunnitella seutuja ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään, se vain siirtyy entistä enemmän kaavoitusinstrumentin ulkopuolelle muihin välineisiin, Joutsiniemi uskoo. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset epäviralliset seutusuunnitelmat ja maankäytön kehittämissuunnitelmat.

Näin on jo osittain käynytkin. Joutsiniemen mukaan lakimuutokset yhdessä vahvistavat pitkään jatkunutta kehitystä, jossa merkittäviä asioita hoidetaan enenevässä määrin piilossa julkisuudelta, kuntalaisilta ja osin myös päättäjiltä.

“Kaavan laatijan ja päättäjän väliin on tullut monia eri kerroksia, jotka ‘kehittävät’ hankkeita. Suunnitelmat voidaan viedä hyvinkin pitkälle konsulttityönä, eikä niihin virallisesti pysty vaikuttamaan. Parhaassa tapauksessa kunta tekee investointipäätöksenkin, ennen kuin asiat viedään kaavaan ja kysytään ihmisten mielipidettä”, Joutsiniemi sanoo.

Mitä pidemmällä suunnitelmat ovat, ennen kun ne tulevat näkyville, sitä vaikeampaa niihin on enää vaikuttaa.

Joutsiniemen mielestä laki on jo nykymuodossaan altis sekä korruptiolle että “kaveripelille”, ja tätä riskiä lakimuutokset entisestään lisäävät.

“Laissa ei määritellä, mikä on se kunnan tahto, joka aloittaa kaavoituksen. Jostain vain ilmestyy asia, ja valtuuston päätöksellä siitä tehdään kunnan tahto. Asioista päätetään kunnan sisällä vahvojen toimijoiden kesken ja niitä valmistellaan pienessä piirissä. Se saattaa toki nopeuttaa asioita, mutta eri asia on, parantaako se lopputulosta.”

Ainakaan laajemmassa mittakaavassa Joutsiniemen mielestä näin ei ole käynyt.

“Viimeisten kymmenen vuoden aikana rakennusteollisuuden on annettu olla koko ajan enemmän mukana määrittämässä asioita. Se on johtanut siihen, että meillä on tehty koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan huonointa rakennuskantaa ja rakennettu täysin vääränlaisia asioita.” 

Demokratian toteutumisen kannalta parasta olisi, että jokainen hanke sidottaisiin johonkin olemassa olevaan kaavamuotoon, Joutsiniemi katsoo.

“Sen sijaan että kaavoituksesta puhutaan hidasteena ja ongelmana, pitäisi puhua siitä, miten hankkeet saataisiin kokonaissuunnittelun piiriin.”

Valitusoikeuksia rajataan

Muhoksen datakeskuskaava hyväksyttiin maaliskuussa, mutta se ei ole vielä saanut lainvoimaa, sillä kaavasta on valitettu. Google kuitenkin aloitti metsien hakkuut ja muita valmistelevia töitä rakentamislain perusteella. Puuttuvan ympäristövaikutusten arvioinnin lisäksi niiden aloittamiseen olisi tarvittu maisematyölupa. Sitä kunta ei ollut voinut myöntää, koska voimassa olevaa kaavaa ei ollut.

Jos kaava olisi tullut voimaan jo keväällä, kuka tietää, olisiko hakkuista noussut samanlaista haloota ja olisiko prosessin laillisuutta ryhdytty selvittämään samalla intensiteetillä kuin mitä nyt on tapahtunut. Hakkuista uutisoitiin jo maaliskuussa, mutta viranomaiset reagoivat asiaan vasta, kun Luonnonsuojeluliitto syyskuussa nosti esiin puuttuvan ympäristövaikutusten arvioinnin ja media kiinnostui aiheesta. Nyt poliisi on aloittanut rikostutkinnan Googlen tytäryhtiön Tuike Finlandin toimista Muhoksen datakeskustyömaalla rikosnimikkeellä ympäristön turmeleminen.

Kaavasta valittanut on yksityishenkilö. Helsingin Sanomat kirjoitti valituksesta syyskuussa otsikolla “Kunta­byrokratia uhkaa viivästyttää Googlen jätti-investointeja”. Juuri tällaista investointeja hidastavaa “kuntabyrokratiaa” uudella alueidenkäyttölailla halutaan nyt vähentää. Nimittäin jos lakiehdotus menee läpi, tulevaisuudessa kunnan jäsenet eivät enää voi valittaa asemakaavoista, sillä valitusoikeus on rajattu “asianosaisiin”.

Kari Nykänen arvelee asianosaisen määritelmän olevan yksi asioista, joita joudutaan myöhemmin ratkomaan oikeudessa tapaus kerrallaan. Se ei ole omiaan ainakaan nopeuttamaan prosesseja, Nykänen toteaa.

Kuntalaisten näkökulmasta sekavuutta lisää, että valitusoikeuden rajaus koskee vain asemakaavaa.

“Ja nyt kun laissa vielä mahdollistetaan yleis- ja asemakaavan tekeminen yhtä aikaa, onko ihmisille selvää, mistä materiaalista ja kenellä valitusoikeus milloinkin on”, Nykänen kysyy. 

Myös järjestöjen valitusoikeutta ollaan rajaamassa niin, että kaavasta voisi valittaa vain, jos siitä on aiemmin tehnyt muistutuksen. Se heikentäisi osaltaan kansalaisyhteiskunnan mahdollisuutta valvoa ja kyseenalaistaa kaavahankkeita.

Jatkossa valvomiselle saattaa olla entistä enemmän tarvetta, jos alueidenkäyttöön liittyvää päätöksentekoa ja valmistelua valuu kaavoituksesta rakennusvalvontoihin. Tarja Laine pelkää, ettei niistä löydy alueidenkäytön suunnitteluun tarvittavaa erikoisosaamista tai resursseja.

“Ainakin Vantaalla tarkastajien aika meni rakennuslupapäätösten tekemiseen”, Laine sanoo.

Vielä vähemmän resursseja ja osaamista voi odottaa löytyvän pienemmiltä paikkakunnilta, joista valtaosa Suomen alueista koostuu. Monissa kunnissa ei ole kaavoitusarkkitehtia edes kaavoituksessa.

Yksi tällaisista on vajaan yhdeksän tuhannen asukkaan Muhos. Kunnasta löytyy kyllä kaavoitusarkkitehdin virka, mutta se on jätetty säästösyistä täyttämättä. Kaavoitus tuotetaan kokonaisuudessaan ostopalveluina, ja “kunnan oma viranhaltijaorganisaatio kaavoituksen osalta on ohut”, kuten kunnan maankäyttö- ja kaavoitustoimikunnan elokuun kokouspöytäkirjassa todetaan.

Vuosiksi 2026–2027 Muhos on ulkoistanut kaavoituksensa Swecolle. Firma on kunnalle entuudestaan tuttu, sillä Sweco on on valmistellut konsulttityönä myös Googlen datakeskuskaavan.

Hallituksen tavoitteena on saada uusi alueidenkäyttölaki voimaan 1.1.2027 alkaen.