Arkkitehtikoulutuksen ytimessä
Anna Bokovin tuore kirja avaa ensimmäistä kertaa kattavasti Neuvostoliitossa 1920–1930-luvulla toimineen Vkhutemas-yliopiston historiaa.
Rajoja rikkova Girjegumpi
Norjansaamelainen arkkitehti ja taiteilija Joar Nango koostaa ja luo uutta tietoa saamelaisesta arkkitehtuurista saamelaiskulttuurin sisältä käsin kaikille avoimessa Girjegumpi-verkkonäyttelyssään.
Irti verkoista
Omavarainen Majamaja-minitalokonsepti muokkautuu erilaisiin maastoihin ja ilmastoihin.
Puupioneeri
Helsingin Jätkäsaaren puukortteli on esimerkki uuden, kaupunkimaisen mittakaavan puurakentamisesta. Toimistotaloon muutti tammikuussa 2021 peliyhtiö Supercell.
Kampakeramiikkaa
ALA Arkkitehtien Helsingin Jätkäsaareen suunnittelema pysäköintilaitos on onnistunut esimerkki rakennustyypin mahdollisuuksista,kirjoittaa Tommy Lindgren.
Suuntaviivoja jälleenrakennukselle
Äkillisistä kriiseistä selviäminen vaatii nopeaa päätöksentekoa myös rakennetun ympäristön osalta. ICOMOS on kehittänyt työkalun kriisien vaikutusten tarkasteluun ja niistä selviämisen tueksi.
Julkisen tilan vallankumous
Kolme asiantuntijaa pohtivat koronaviruspandemian vaikutuksia arkkitehtuuriin, sosiaaliseen aktivismiin ja julkisen tilan käyttöön.
Kenen ehdoilla kaupunkia tehdään?
Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti, suunnitellaanko Helsinkiä sijoittajien vai kaupunkilaisten ehdoilla. Keskustelimme kaupunkisuunnittelun kipupisteistä kuntavaalien alla julkaistavan Kenen kaupunki? -pamfletin toimittajien kanssa.
Piirustuspöydällä: Vapaus vastaan turvallisuus
Korona-ajan rajoitukset ja eristäytymisvaatimus syventävät suunnittelijan näkökulmaa hoiva-asumisen erityistarpeisiin, pohtivat arkkitehdit Kirsti Sivén ja Asko Takala.