Julkaistu lehdessä 4/2018 - Uusi historia

Haastattelu

Studiolla Talli – Omilla ehdoilla

Mika Savela

Työntekijät ovat osin vaihtuneet vuosien varrella, mutta Tallin koko on pysytellyt noin 15 hengessä. Kuvassa myös samoissa tiloissa työskentelevä Juha Leiviskä. Kuva Tuuli Häggman.

Pia Ilonen ja Minna Lukander tapasivat toisensa 1990-luvun alkupuolella. Jaetut kiinnostuksenkohteet, Helsingin urbaani kulttuuri ja modernin korjauksen ja uudistamisen ideat toimivat kasvualustana lopulta myös arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Tallin perustamiselle. Vuosien kuluessa Talli on ollut mukana korjaamassa sekä modernia että vanhaa ja toteuttanut vaihtoehtoisia hankkeita muun muassa asuntorakentamisen saralla. Parhaillaan toimisto esittäytyy Venetsian arkkitehtuuribiennaalin päänäyttelyssä.

Haluaisitko lukea jutun?

Tilaajana saat rajattoman pääsyn verkkosivuillemme ja näköislehden.