IlmoitusAdvert

Julkaistu lehdessä 5/2020 - Monumentti

Haastattelu

Monumentin monet tekijät

ARK / Mika Savela

Kuva: Pyry Kantonen

Helsingin Keski-Pasilaan loppuvuodesta 2019 avautunut Tripla on Suomen suurimpia rakennushankkeita. Nyt hybridikohteen viimeistenkin osien valmistuessa keskustelimme viiden suurhankkeen keskeisen suunnittelijan kanssa työn tuomista kokemuksista, havainnoista ja yllättävistäkin haasteista.

Keskustelijat:
KALLE SOINI, Soini & Horto, arkkitehtisuunnittelun johtaminen.
MARJA-LIISA HONKANEN, Soini & Horto, pääsuunnittelija (kauppakeskus, pysäköintilaitos, pihakannet).
JAAKKO HASSI, Soini & Horto,  pääsuunnittelija (keskikorttelin hotelli, toimistotilat, kulttuuri- ja tapahtumatilat).
ANNA BRUNOW, Sweco, ohjausryhmän jäsen, kaupunkikuvakysymykset.
PEKKA OJALAMMI, Sweco,  vastuullinen rakennussuunnittelija 2014–2017, pääsuunnittelija (asema).

Kuva: Tuomas Uusheimo

Arkkitehdit Soini & Horto, Sweco Architects, OMA / Kalle Soini, Marja-Liisa Honkanen, Jaakko Hassi,
Matti Linko, Anna Brunow, Pekka Ojalammi
Sijainti Fredikanterassi 1, Pasilan Asema-aukio 1
Laajuus 350 000 m2
Valmistuminen 2020

Lisää kuvia ja piirustuksia projektista →

ARK: Tripla on kokoluokassaan poikkeuksellinen hanke ja siihen liittyy siten myös paljon yleistä mielenkiintoa. Olisi kiinnostavaa kuulla teidän suunnittelijoiden näkemyksiä: onhan kohde etenkin suomalaiselle arkkitehdille melko harvinainen. Millainen kokemus osallistuminen Triplan suunnitteluun on ollut teidän kunkin osaltanne?

Kalle Soini: Itse olen ollut mukana alusta asti. Saimme 2010 kutsun YIT:ltä tutkia tulevaa toteutuskilpailua varten toiminnallista ja rakenteellista ratkaisua alueelle. Teimme selvityksiä noin puoli vuotta ja tehtävänämme oli myös koota arkkitehtien tiimi kilpailua varten. Olimme yhteydessä hollantilaiseen OMA:an, ja he innostuivat asiasta. Loppuvuodesta lensimme Rotterdamiin ja teimme sopimukset. 

Kun kilpailu käynnistyi, olimme jo hyvässä vauhdissa. Tuolloin mukana oli kuusi ehdotusta, joista kolme pääsi jatkoon. Ehdokkaiden piti neuvotella melko pitkään toteutussopimuksesta, joka oli varsin laaja. Kaupunki halusi varmistaa projektin laadun. Ehdotuksemme oli lopulta ainoa, joka pystyi vastaamaan esitettyihin ehtoihin. Vertaisin ehkä tämän kaltaista pitkää kilpailuprosessia maratoniin, jossa maaliin päässyt voittaa. 

Varsinainen työ alkoi järjestäytymällä. Yhteistyö aloitettiin eri viranomaisten ja kaavoituksen kanssa. Tässä kohden sopimus OMA:n kanssa päättyi, ja me jäimme jatkamaan varsinaista suunnittelutyötä. Apuvoimiksi kutsuimme Anna Brunowin kautta Swecon tiimin. Tämä on siis omalla kohdallani ollut varsin pitkä tarina. 

ARK: Osasitko odottaa, millainen tehtävän lopullinen laajuus
tulisi olemaan? Miten toimistona varauduitte siihen?

KS: Ei sitä täysin osannut hahmottaa. Vastasin arkkitehtisuunnittelun johtamisesta, olin mukana kaupungin alueryhmässä, projektiryhmässä ja osallistuin myös sijoittajaneuvotteluihin. Kaavoituskäsittelyihin osallistuimme suunnittelijoina vuorotellen. Alussa ponnistuksena oli hankkeen pitkän keston vuoksi kerätä kokoon pätevien tekijöiden ryhmä varahenkilöineen. Valmistelua oli paljon, enkä varmaan siinä 2014–15 vuosien tienoilla tainnut paljon nukkua. Sitä keskittyi yhteen haasteeseen kerrallaan ja sitten seuraavaan. Yleisesti yhteistyöstä on jäänyt silti hyvä ja positiivinen tunnelma. Viranomaisten, kaavoituksen, luvituksen ja sijoittajien kesken tuntui, että laatua ja sopimuksia pystytiin kunnioittamaan.

Kuva: Mikael Linden

Anna Brunow: Kalle mainitsikin jo, missä vaiheessa tulimme mukaan. Kaupungin ja YIT:n silmissä edustin ehkä kaupunkikuvallista asiantuntemusta ja etenkin alkuvaiheessa tämä tarkoitti muutamia erityisen intensiivisiä vuosia. Näen, että itse edustan vääjäämättä pitkän työuran perspektiiviä. Muistan esimerkiksi, että jos suunnittelu-urani alussa esitin asuinalueen pihalle puita, olivat ne rakennusliikkeen mielestä täysin tarpeettomia. Tällaisia tarinoita vasten olen erityisen otettu siitä, miten Tripla toteutui. Ainakin Helsingissä meillä on nykyään mekanismit siihen, että kaupunki osaa tilata, valvoa, seurata ja vaatia. Kun projekti on näinkin iso ja vaativa, ottavat kaikki osapuolet sen vakavasti.

Marja-Liisa Honkanen: Minä puolestani tulin mukaan 2014 kauppakeskuksen, pysäköintilaitoksen sekä pihakansien pääsuunnittelijaksi. Tämä on yksi neljästä projektin lohkosta, joten aseman, keskikorttelin ja asuinkorttelin pääsuunnittelijoiden kesken on tehty tiivistä yhteistyötä hankkeen läpi kulkevien yhteisten aiheiden parissa. Eli yhtä kokonaisuutta olemme olleet tekemässä. Aina kun esiin nousi kysymyksiä kaupunkikuvasta tai arkkitehtuurista, kokoonnuimme yhteen tämän joukon kesken. Keskustelut olivat tarpeen, sillä Triplan arkkitehtuurin takana on melko ankara ja tinkimätön logiikka, ja sen auki puhuminen ja ratkaisujen kehittäminen oli tarpeellista ja antoisaa. Yksin toimien emme olisi voineet pitää ideaa näin ehyenä.

Jaakko Hassi: Liityin projektiin vähän Marja-Liisan jälkeen keskikorttelin pääsuunnittelijaksi. Kalle ja Anna kuvasivatkin jo hyvin suunnittelun kulkua ja vastuita. Omassa osuudessani isossa roolissa oli suunnitelmien yhteensovittaminen muiden lohkojen kanssa sekä neuvottelut viranomaisten ja kohteen eri operaattoreiden kanssa. Olin myös tekemisissä erityisten taloteknisten kysymysten kanssa – keskikorttelin alueella kulkee suuri osa kauppakeskuksen tekniikasta.

Pekka Ojalammi: Itse tulin mukaan tiimiin viimeisenä, aluksi vastuullisena rakennussuunnittelijana. Ensimmäisenä työpöydälle tuli aseman pääsisäänkäynnin sienimäinen, niin sanottu ”Mikki Hiiri” -katos, jonka rakenteen ja materiaalien ratkaiseminen kuvasti hyvin projektin haasteellisuutta; pitkän työurani aikanakaan ei vastaavaa ollut tullut vastaan. Työskentelin paljon myös aseman ja kauppakeskuksen sisätilojen kanssa, mietimme toimivuutta. Siirryin sitten vetämään pääsuunnittelijana asemalohkoa. Tehtävä oli laajuudeltaan varsin haasteellinen ja siihen piti kasvaa vähitellen. Sidosryhmiä oli valtavasti. Pohdimme liikennevirtoja, esteettömyyskysymyksiä, opastussuunnittelua ynnä muuta. Tasapainoisen ratkaisun löytäminen ristiriitaistenkin tavoitteiden kesken vaati pitkiä keskusteluja.

”Yksin toimien emme olisi voineet pitää ideaa näin ehyenä.”

Kuva: Tuomas Uusheimo

ARK: Puhutaan seuraavaksi hieman erilaisista mittakaavoista ja niiden hallinnasta. Tripla näkyy moneen paikkaan Helsingissä ja moni havahtui sen mittakaavaan vasta rakennustöiden aikana. Millaisia kysymyksiä kaupunkikuvallisen mittakaavan suunnitteluun liittyi?

KS: Jo kilpailu- ja kaavoitusvaiheessa valittiin erilaisia katselupisteitä kaupungin suurmaisemassa ja pohdittiin, miltä hanke tulee näyttämään niistä tarkasteltuna. Triplan tietoisella ”mittakaavaloikalla” haettiin sekä omaleimaisuutta että Pasilan uuden keskuksen asemaa. Tiedossa oli viereisen tornialueen rakentuminen tulevaisuudessa, ja massoittelussa tämä tuli ottaa huomioon. Idän ja lännen vanhemman Pasilan välillä uusi keskus hahmottuu skaalan korotuksena, mutta pohjoisen ja etelän suunnassa se varautuu ratapihan päälle rakentuvaan uuteen vaiheeseen. Toisaalta Triplan osat noudattavat kuitenkin Pasilan jo valmiiksi suurta korttelimittakaavaa. Myös julkisivujen ulokeikkunat liittyvät mittakaavatarkasteluun. Helsingille tyypilliset ruudukkojulkisivut on skaalattu sellaisiksi, että ne erottuvat suurmaisemassa. 

PO: Mittakaavaa kuvastaa hyvin, että kun tuo aiemmin mainitsemani sienikatos valmistui ja tuli elementteinä työmaalle, olin aika järkyttynyt. Vasta kun ensimmäinen elementti nostettiin pystyyn, alkoi mittakaava ymmärtää.

”Kun sienikatos valmistui ja tuli elementteinä työmaalle, olin aika järkyttynyt.”

MLH: Kauppakeskuksen osalta suuri mittakaava aiheutti myös haasteita. Pohjoisen puoleinen julkisivu on noin 200 metriä pitkä. Kauppakeskus rakennustyyppinä pyrkii kääntymään sisäänpäin ja sulkeutumaan, mutta kaupunkikuvan kannalta julkisivu haluttiin puolestaan avoimen eläväksi. Käytimme paljon voimavaroja tämän parissa. Iso mittakaava tarjoaa arkkitehtuurille voimakkaita aiheita, mutta toisaalta myös ihmisen mittakaavassa tulee olla tarpeeksi eloisuutta, aukotusta ja vaihtelua. Tämä vaati jatkuvaa zoomailua mittakaavojen välillä.

AB: Mittakaavakeskustelussa on myös muistettava, että arkkitehti ei määrää kokonaiskerrosalaa. Mitä enemmän kaupunki siirtää infran kuluja projektille, sitä enemmän rakennusliike pyytää kerrosalaa, mikäli sille on kysyntää. Näissä erilaisissa laskentakaavoissa piilee aika monta syytä siihen, miksi ympäristöt toteutuvat tietynlaisina.

Kuva: Mikael Linden

ARK: Tripla sijaitsee mittakaavaltaan jossakin rakennuksen
ja kaupunginosan välillä. Lopulta täytyy huomioida myös sitä
käyttävät ihmiset. Miten käsittelitte suunnittelussa isompia
ja pienempiä mittakaavoja?

KS: Triplan arkkitehtuuri on identiteetiltään niukkaeleistä suuressa mittakaavassa, mutta läheltä tarkasteltuna se ei kuitenkaan saanut olla tylsää. Vaikka samat kolme aihetta – keraaminen laatta, boksi-ikkunat ja teräsjalusta – toistuvat läpi kokonaisuuden, on niitä käytetty aina hieman vaihtelevin tavoin.

JH: Lisäisin myös, että vihermaisema on tärkeä mittakaavallinen elementti. Maisema-arkkitehtuuri tuo mukaan orgaanisuutta vastapainona julkisivujen ja massoittelun melko ankaralle geometrialle.

MLH: Tämä rentouttaa myös kokonaisarkkitehtuuria. Asuntopihan pyöreät muodot, kattoikkunat ja Fredikanterassin pehmeän vapaamuotoiset istutusaltaat tuovat tarkoituksella kontrastia. Mutta mittakaavasta jatkaisin vielä, että on merkittävää huomata, että Triplasta puuttuu keskimittakaava. Ja tästä piti koko hankkeen ajan yrittää pitää kiinni, ettei kokonaisuuteen tulisi rönsyjä. Ylisuuren ja ihmisen kokoisen mittakaavan välillä on tarkoituksellinen jännite, joka haluttiin säilyttää.

PO: Näitä mittakaavan hienosäätöjä mietittiin paljon yhdessä esimerkiksi julkisivulaatan osalta. Lähietäisyyden oikeaa rakeisuutta, tuntua ja kiiltoastetta haettiin yhdessä ammattikeraamikon kanssa. Laatan oikean profiilin ja pinnan varjostumisen etsiminen oli hyvin tietoista. Myös laattojen limityksiä varioitiin, vaikka aina haettiin yhtenäisiä selkeitä pintoja.

AB: On kiinnostavaa, että laattaan liittyvä tarkka tutkiskelu kiinnosti myös YIT:tä. Kävimme esimerkiksi yhdessä ulkomailla tutustumassa käsinpuhallettujen laattojen valmistukseen, vaikka tällaisten käyttö ei sitten ymmärrettävästi ollut mahdollista. Mutta lopulta mittakaava on varmastikin tämän projektin tärkein arkkitehtoninen kysymys. Tuntuu, että nykyään Suomessa näin massiivisten kerrosalojen kanssa toimittaessa nojataan ikkunoiden vinksutuksiin tai lisätään vaikkapa erivärisiä alueita julkisivuihin. Tässä projektissa mielestäni OMA:n vaikutus on nähtävissä siinä, että isoon mittakaavaan on uskallettu luottaa. Tämä on ollut oppitunti meillekin. Toki sekin on ollut avuksi, että ratapiha-alueen mittakaava on myös valtavan suuri.

”OMA:lta tullut ehdoton julkisivuperiaate oli selvästi eurooppalaisempi tyylilaji ja erilainen toimintakulttuuri kuin mihin Suomessa on totuttu.”

Kuva: Kimmo Levonen

ARK: Entä jos tehtyjä valintoja ajattelee myös toisinpäin, millaisia riskejä tunnistitte suunnittelussa? Mitä halusitte välttää?

JH: OMA:lta tullut ulkoarkkitehtuurin ehdoton julkisivuperiaate oli selvästi eurooppalaisempi tyylilaji ja erilainen toimintakulttuuri kuin mihin Suomessa on totuttu. Meillä sisätilat tulevat ensin, ja ulkomuotoa ollaan valmiimpia muokkaamaan tämän mukaan. Triplassa tietty ehdottomuus vaati sopeutumista. Esimerkiksi hotellin ja toimistokerrosten runkosyvyydet jouduttiin lopulta muokkaamaan erilaisiksi ja miettimään, miten muutos sopii kokonaisuuden logiikkaan.

MLH: Julkisivujen käsittely on yhtenäistä, vaikka niiden takana on erilaisia toimintoja. Erilaisuus ei näy ulospäin, ja haastavinta tämä oli asuntojen kohdalla. Perusasuntoratkaisut joustivat muun muassa lattiaan saakka poikkeuksetta ulottuviin suuriin ikkunoihin.

KS: Projektinjohdon kannalta eräs riski liittyi tietysti hankkeen pitkään kestoon. Suunnittelun piti kyetä mukautumaan mahdollisesti muuttuvaan markkinatilanteeseen. Puhuttiin myös kauppakeskusten tulevaisuudesta, hotellien tarpeista ja kaupunkielämän murroksista. Tietyt osat hankkeesta pysyivätkin avoimina muutoksille melko pitkään, ja tämän vuoksi päätöksiä ja aikatauluja jouduttiin säätelemään.

JH: Toimintoja kehitettiin vuokralaisten ja operaattorien ehtojen mukaan. Esimerkiksi Triplan keskikorttelin laaja monitoimiareena jäi lopulta pois, koska sitä pyörittämään ei lopulta löytynyt Suomesta ketään. Toivottavasti tulevaisuudessa kiinteistöä voidaan kuitenkin kehittää tähän suuntaan.

PO: Konkreettisena esimerkkinä haluttiin myös välttää sitä, että keskuksessa voisi eksyä. Opastesuunniteluun ja tilojen hahmottamiseen käytettiin paljon aikaa. Halusimme, että asemalla liikkuvilla säilyy hallinnan tunne.

Kuva: Tuomas Uusheimo

ARK: Tripla-hankkeen koko ja mittakaava on ollut tässäkin keskustelussa keskeinen teema. Mitä mieltä olette laajemmin oman kokemuksenne perusteella tämänkaltaisten suurten projektien yleistymisestä? Mikä on tärkeää niiden ohjaamisessa?

JH: Mielestäni asia, josta kaikki osapuolet voivat oppia jotakin, on hankkeiden valmistelu. Tätä kilpailua valmisteltiin pitkään ja läpinäkyvästi kaupungin taholta. Tästä huolimatta media ja sitä kautta yleisö havahtui hankkeeseen varsin myöhään, oikeastaan vasta kilpailun ratkettua. Alueen suunnittelun periaatteet oli kuitenkin päätetty jo vuosia aikaisemmin. Helsingissä on käynnissä koko ajan valtava määrä hankkeita, eivätkä luottamushenkilöidenkään voimavarat riitä niiden seuraamiseen. Kun esittelimme Tripla-hanketta kaupunkikuvaneuvottelukunnassa ensimmäistä kertaa, on kuvaavaa, että kysyttiin, eikö kohteesta olisi kannattanut järjestää kilpailua. 

Olisi aina tärkeää, että kaupunkilaisten elämään vaikuttavista hankkeista käytäisiin vilkasta yhteiskunnallista keskustelua. Mutta pitäisi löytää keinoja puhua valmisteluvaiheessa isoista kysymyksistä, kuten rakentamisen mittakaavasta ja kerrosalan määrästä, ennen kuin nämä lyödään päätöksenteossa lukkoon. Näihin on vaikea vaikuttaa siinä vaiheessa, kun havainnekuvia suunnitelmista alkaa tulla julkisuuteen. Julkisuutta tulisi kohdentaa juuri hankkeiden alkumetreille. Tämä ei koske vain Triplaa vaan monia hankkeita.

KS: Triplan suunnittelun ja rakentamisen aikana tiedottamista kaupungin osalta oli silti kiitettävän paljon ja se oli hyvin koordinoitua. Muutoksista rakentamisen aikana tiedotettiin, ja asukasiltoja järjestettiin. Mutta kuten Jaakko mainitsi, hankkeen valmistelun aikana tietoa oli ehkä vaikeampi löytää. Toisaalta on sitten muistettava, että Triplan kokoiset hankkeet ovat aina liiketaloudellista rakentamista eikä tämän kokoisia projekteja rakenneta julkisin varoin. Se on tällä hetkellä realiteetti, ja arkkitehteina meidän tulisi ymmärtää näitä mekanismeja paremmin ja oppia puhumaan samaa kieltä eri tahojen kanssa. Sitä paremmin voidaan vaikuttaa myös lopputulokseen.

”Suuri ja kovatasoinen projekti oli valitettavasti myös uuvuttava.”

AB: Usein arkkitehdit mieltävät, että rakennusliikkeille työskentely on kamalaa. Muutamien viime vuosikymmenten aikana olemme kokeneet, että rakennuttajakonsultit usein asettuvat rakennuttajan ja arkkitehdin väliin, mutta nyt rakennusliikkeet, rakennuttajan ominaisuudessa, käyttävät arkkitehtien palveluja suoraan. Tätä on mielestäni mielenkiintoista pohtia juuri isojen hankkeiden yhteydessä Suomessa. Triplan voisi laatutason puolesta mielestäni ajatella yhtä hyvin vaikkapa Lontooseen. Yksi syy on se, että suunnitteluun ja valvontaan on kokonaisuudessaan panostettu todella paljon. Erikoissuunnittelua on käytetty riittävästi. Virastokoneisto on toiminut hyvin. Lopulta tämä on Helsingissä ja Suomessa mahdollista, koska myös demokratiamme toimii. Aloitimme tämän keskustelun monumenteista, ja mielestäni voitaisiin sanoa, että Tripla on monumentti yhteistyölle, jossa arkkitehdilla on vahva asema, mutta myös kaupunki luottaa suunnittelijoihin sekä rakennusliikkeeseen.

KS: Anna muotoili tämän hyvin, Tripla on nimenomaan yhteistyön monumentti. Täytyy muistaa, että hankkeessa konkretisoitui tuhansien ihmisten työ. Hanke on ollut itsessäänkin kuin pieni kaupunki. Toki vaikeita paikkojakin tuli eteen, ja erilaisten yritystenkin kulttuurit eroavat toisistaan. Mutta yhteistyön edellytyksenä on asioiden ja tunteiden erottaminen, asioista voidaan olla eri mieltä. Säännölliset tapaamiset ja työnohjaukselliset hetket olivat myös osa projektia.

PO: Suuri ja kovatasoinen projekti oli valitettavasti myös uuvuttava. Isossa hankkeessa vastuu ja paineet ovat välillä valtavat. Apuna oli avoin keskustelu, mutta myös tällaisten asioiden ennakoiminen on tämän kokoisissa hankkeissa tärkeää.

AB: On totta, että projektissa epäonnistumisen riski oli suuri meille kaikille. Paine oli olemassa.

MLH: Lopulta näin arkkitehtina ja kaupunkiympäristöjen suunnittelijana on tietysti äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, miten Tripla alkaa tulla osaksi ihmisten elämää. Minkälainen vaikutus tämän kokoluokan keskuksella on? Minkälainen paikka siitä tulee ajan saatossa? ↙

IlmoitusAdvert