IlmoitusAdvert

Julkaistu lehdessä 4/2022 - Koti

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus 4/2022: Rakennettuja unelmia

Kristo Vesikansa

Viime vuosisadan alun työväenasunnoissa porvarillista huvilaa muistuttavien julkisivujen takana oli usein lukuisia pienasuntoja. Arkkitehti Thure Hellström osallistui ehdotuksellaan Helsingin kaupungin vuonna 1914 järjestämään kilpailuun. Lähde: Pienten asuintalojen piirustuksia, 1915

Omakotitalon asema onnellisen kodin symbolina ei näytä horjuvan. Ajatusta ruokkivat erityisesti sisustuslehdet sekä television rakennus- ja remonttiohjelmat, samoin jokakesäiset asuntomessut. Myös Arkkitehti-lehti on vaalinut ihannetta julkaisemalla vuodesta toiseen pientaloihin ja vapaa–ajanasuntoihin keskittyneitä numeroita. Käsillä oleva numero on niistä viimeisin.

Luonnonläheinen omakotiasuminen on määrittänyt pitkään käsitystä suomalaisesta arkkitehtuurista, varsinkin kun sitä on tarkasteltu ulkomailta käsin. Esimerkiksi argentiinalainen Casas internacional -lehti julkaisi hiljattain erikoisnumeron suomalaisista omakotitaloista ja kesäasunnoista. Tampereen yliopiston professori Fernando Nieton numeroon valitsemat tyylipuhtaat rakennukset kuvaavat osuvasti arkkitehtikunnan viimeaikaisia unelmia ja ihanteita.

Nykyisen omakoti-ihanteen juuret voi jäljittää viime vuosisadan alkuun, jolloin kaunis ja käytännöllinen koti ajateltiin keinoksi kohentaa kansanterveyttä ja yhteiskuntamoraalia. Vehreän puutarhan ympäröimää omakotitaloa pidettiin tuolloin ihanteellisena asumismuotona niin työväestölle kuin keskiluokan perheille. Porvariskotien korostaessa asukkaiden persoonaa ja yhteiskunnallista asemaa asutettiin työväestö yhdenmukaisiin tyyppitaloihin. Yksilöllisyyden ja toistettavuuden vastaparit ovat määrittäneet omakotirakentamista näihin päiviin saakka.

Tällä hetkellä noin 60 % suomalaisista asuu pientalossa, mutta niiden rakentaminen on ollut alamaissa vuoden 2008 finanssikriisistä lähtien, samalla kun kerrostalotuotanto on lisääntynyt voimakkaasti. Nykyisin jo kolme neljäosaa uusista kodeista on kerrostaloasuntoja.

Kaunis ja käytännöllinen koti ajateltiin keinoksi kohentaa kansanterveyttä ja yhteiskuntamoraalia.

Onko aika siis ajanut omakotitalon ohi? Monet tämän hetken megatrendit näyttävät ainakin puoltavan muita asumismuotoja. Kaupungistuminen ajaa maankäytön tehostamiseen, ja kookkaat yhden perheet talot palvelevat huonosti ikääntyvän ja yhä useammin yksinasuvan väestön tarpeita. Yksityisautoilusta riippuvainen elämänmuoto ei myöskään tue tavoitteita ilmastopäästöjen leikkaamisesta. Keski-Euroopassa keskustellaankin jo vakavasti omakotirakentamisen kieltämisestä kaupunkialueilla. 

Pientaloasumisen monet edut kävivät toisaalta selväksi koronapandemian aikana: tilavat asunnot muuntuivat ahtaita kaupunkikoteja joustavammin etätyöpaikoiksi, ja oman pihan merkitys asukkaiden hyvinvoinnille korostui kriisiaikana. Verkkokaupan yleistyminen on lisäksi tasoittanut eri alueiden välisiä eroja palveluiden saavutettavuudessa.

Siirtyminen päästöttömään energiantuotantoon ja liikenteeseen saattaakin kääntää vaakakupin ennen pitkää pientalon eduksi. Vaikka energian hinnan nousu koettelee nyt eniten omakotiasujien kukkaroa, on energiaomavaraisuus niissä helpompaa saavuttaa kuin kerrostaloissa. Väljillä pientaloalueilla lajirikkaine puutarhoineen on myös suuri merkitys kaupunkiluonnon monimuotoisuudelle.

Suurin uhka omakotitalon tulevaisuudelle näyttääkin oleva kehitystyön laiminlyöminen. Esimerkiksi tiiviin ja matalan asuinrakentamisen osalta se hiipui kymmenisen vuotta sitten urbanismin uuden aallon myötä. Nyt tarvittaisiin uusia rakennustyyppejä, jotka mahdollistaisivat pientaloasumisen yhä moninaistuville asuntokunnille. Käyttökelpoisista malleista ei ole onneksi puutetta: uusia variaatioita voisi kehittää muun muassa 1900-luvun alun työväenasunnoista, 1960-luvun atrium-taloista ja 2000-luvun alun kaupunkipientaloista.

Tämä numero kartoittaa pientalo- ja vapaa-ajanasumisen vaihtoehtoja esittelemällä kymmenen pienen mittakaavan rakennusta. Mukana on omakoti-, pari- ja ketjutaloja, pienkerrostalo sekä kesäasuntoja ja sauna. Rakennukset sijoittuvat niin historiallisiin kaupunkikeskustoihin, esikaupunkialueille kuin luonnon keskelle. Maantieteellisesti ne levittäytyvät Kainuusta Kataloniaan. Joissain kohteissa arkkitehdit ovat itse toimineet rakennuttajina, mikä on mahdollistanut tavanomaisesta asuntotuotannosta poikkeavia ratkaisuja. Moni talo jatkaa myös omatoimirakentamisen pitkää perinnettä.

Artikkeleissa kodin merkitystä pohditaan laajemmista näkökulmista. Lee Marable kiinnittää huomion Suomessakin viime vuosina yleistyneisiin asuminen palveluna -konsepteihin, joita niiden puolestapuhujat väittävät ratkaisuksi suurkaupunkeja riivaavaan asuntopulaan. Tampereen yliopiston Asutut-tutkimusryhmä on puolestaan määritellyt kestävän asuntosuunnittelun laatutekijöitä. Kriteereitä tutkiessa ei voi ihmettelemättä, miksi niin suuri osa tämän hetken asuntotuotannosta jää kauas näistä itsestäänselvistä periaatteista. Eero Okkosen artikkeli viime vuosisadan alussa vaikuttaneesta rakennuttaja-arkkitehti Gustaf Estlanderista antaa historiallista taustaa tämän päivän asuntokeskustelulle, ja Kaj Nyman pohtii esseessään ihmisen lajityypillisiä tarpeita viihtyisään ympäristöön. 

Kysyimme lisäksi neljän kokeneen asuntosuunnittelijan näkemyksiä ihannekodista. Vastaukset paljastavat, kuinka suuri merkitys omalla kodilla on myös asumisen ammattilaisen ajattelulle. ↙