Julkaistu lehdessä 5/2022 - Purkaa vai korjata?

Kirja

Vaihtoehto kaupunkikeskusteluun

Tarja Nurmi

Saksassa ja Italiassa toimiva arkkitehti Vittorio Magnago Lampugnani käsittelee kirjoituskokoelmassaan kriittisesti nykypäivän arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun ilmiöitä.

Vittorio Magnago Lampugnani: A Radical Normal: Propositions for the Architecture of the City. DOM Publishers 2021. 200 sivua.

Ehdin lukea Vittorio Magnago Lampugnanin teosta A Radical Normal vasta muutaman kymmenen sivun verran, kun aloin murehtia sitä, että meidät päästettiin Suomessa arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun opinnoissa aivan liian vähällä. Monet henkilöt, kohteet, kirjat ja paikat, joihin Lampugnani viittaa, eivät valitettavasti kuuluneet siihen arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun perusrepertuaariin, jonka tuntemusta pidettiin opiskeluaikanani tärkeänä.

Tempauduinkin tekstin vietäväksi saman tien. Teoksessa on alle 200 sivua, ja mustavalkoinen kuvitus on suhteellisen niukkaa. Vaatimattoman oloisesta asustaan huolimatta teos peittoaa kiinnostavuudessa useat laajalti kuvitetut ja koreat arkkitehtuuriteokset.

Lampugnanilla on arkkitehtitoimisto sekä Milanossa että Zürichissä. Hän on ollut myös Saksan arkkitehtuurimuseo DAMin johtaja ja toiminut professorina Zürichin teknillisessä korkeakoulussa (ETH). Näköalapaikkoja on siis riittänyt, Domus-lehden päätoimittajuutta myöten.

Kirjassaan Lampugnani käsittelee aikamme arkkitehtuurin ja kaupunkien ilmiöitä seikkaperäisesti ja aidon kriittisesti. Tiiviimmin tai löysemmin toisiinsa kytkeytyneistä luvuista koostuva teos on tarkoitettu kokoelmaksi argumentteja. Ne perustuvat havaintoihin, joita Lampugnani on tehnyt toimiessaan arkkitehtina sekä liikkuessaan erilaisissa ympäristöissä ja konteksteissa. 

Pohdiskelevat kirjoitukset on ryhmitelty kolmen pääotsikon alle: ”Serene Modernity”, ”Memory and Sustainability” sekä näitä jonkin verran laajempi ”Contemporary Urban Design”. 

Lampugnani käsittelee modernismia sekä kriittisesti että lempeästi, sen taustat hyvin tuntien. Hän käsittelee myös niinkin perustavanlaatuista asiaa kuin arkkitehtuurissa ja kaupungeissa tarvittavaa yksinkertaisuutta ja selkeyttä. 

Ilmiö, johon Lampugnani suhtautuu perin kriittisesti, on medioiden, arkkitehtuurijournalismin ja kaupunkien markkinointiosastojen ylistämä huomioarkkitehtuuri, joka sai alkunsa Frank Gehryn suunnittelemasta Guggenheimin taidemuseosta Bilbaossa. Sittemmin samaa reseptiä on haluttu soveltaa lähes mihin tahansa kontekstiin ja joskus melkeinpä väkisin. Kun yritetään profiloitua, ei uskalleta saati osata tehdä sitä omista lähtökohdista käsin.

Lampugnani arvostelee yksityisten ja julkisten tahojen tapaa toimia imagorakennusten ja huomioarkkitehtuurin tilaajina verraten heitä renessanssin ajan paaveihin – paavien voitoksi. Paavit, kuten Leo X, valitsivat aina lahjakkaimman mahdollisen arkkitehdin, jonka kanssa koko ajan keskustellen ja suunnitelmia hioen päästäisiin parhaaseen lopputulokseen. Tämän päivän imagorakennusten tilaajat haluavat ikään kuin ostaa valmiin brändin ja tunnetun nimen. Kokonaisvastuun he siirtävät vahvoja muotoja ja erikoisuutta tarjoaville arkkitehdeille, joiden käsissä rakennusten houkuttelevuus – mahdollisine virheineen ja järkyttävine budjettien ylityksineen – saa vapaasti olla. Lampugnani arvostelee arkkitehtuuria myös eräänlaisena ylikulutuksen muotona: on pakko saada jotain uutta ja sillä hetkellä kaikkein trendikkäintä. Tähän liittyy myös arkkitehtuuriturismi Instagram-elämysten etsimisineen.

Uutuus- ja trendihakuinen arkkitehtuurijournalismi kiihdyttää kulutusta. Kaupungit saavat keskustoihinsa ja ranta-alueilleen suuresineitä, jotka pyrkivät lyömään laudalta toinen toisensa, kaupunkisuunnittelun syvän ytimen kadotessa näkyvistä. Tämä pesiytyy pahimmillaan myös arkkitehtien koulutukseen, joka kuin huomaamattaan ohjaa opiskelijoita yksilöllisten taidonnäytteiden suuntaan ja historiattomuuteen.

Teoksen parhainta antia on pohdinta siitä, miten meidän tulisi kaupunkejamme kehittää.

Teoksen parhainta antia on pohdinta siitä, miten meidän tulisi kaupunkejamme kehittää. Lampugnani pitää vääränä yksiviivaista käsitystä kaupungeista karnevalistisina paikkoina. Pitäisikö joka kadulla olla kahviloita, tapahtumia, säpinää ja vilskettä? Ei, väittää Lampugnani. Kaupunkien olemukseen kuuluu historiallisestikin se, että niissä on erikseen paikat tapahtumisille, kokoontumiselle, kaupanteolle – ja toisaalta rauhallisemmat ympäristöt asumista varten. Kaupungin elämöittäminen ja tapahtumoittaminen kaikin mahdollisin keinoin ei ole kaupunkikulttuuria vaan pahimmanlaatuista konsumerismia.

Lampugnani huomauttaa myös siitä, miten huonosti nykyrakentaminen ottaa huomioon kaduilla kävelijän. Jalkaisin liikkuva kansalainen tarvitsee katseensa kohteeksi korkeatasoisia ja kestäviä materiaaleja ja kiinnostavia yksityiskohtia. Mikäli näihin ei ole varaa, asuntokaduille tarvitaan istutuksia ja kauneutta julkisivun ja kadun välivyöhykkeelle. Kuolleet sokkelipinnat eivät riitä. 

Lampugnani olettaa, että kaupunkien ja niiden rakennusten aiempaa parempi laatutaso alkaisi siten uudelleen palvella jalkaisin asioita hoitavien viihtymistä. Hän uskoo myös oppeihin, joita on ammennettavissa parhaasta sosiaalisesta asuntotuotannosta, sekä korkeatasoiseen asuntosuunnitteluun, vaikka meidän on ehkä tingittävä turhista salongeista ja ruokasaleista. Asuntojen kokojen pienetessä voivat aiempaa paremmat oleskelutilat ja korkeatasoisempi ja esteettisempi yhteinen ympäristö korvata menetyksiä neliömetrien määrässä.

Kun tutustuu Lampugnanin rohkaiseviin ajatuksiin, joutuu valitettavasti toteamaan, kuinka näköalatonta sekä vaihtoehdotonta tämän hetken suomalainen kaupunkikeskustelu on. Teos on syventymisen arvoinen. Siksi ei ole syytä paljastaa niitä viittä ehdotusta, jotka Lampugnani nykyaikaisen kaupunkisuunnittelun ja urban designin tukevoittamiseksi esittää. ↙

TARJA NURMI
Arkkitehti, tietokirjailija, arkkitehtuurikriitikko ja -journalisti. Arkkitehtuuri- ja elokuvafestivaali Ark Rexin perustaja ja kuraattori. On kuratoinut ja ideoinut arkkitehtuurinäyttelyitä ja luennoinut suomalaisesta arkkitehtuurista. Kirjoittaa Arkkivahti-arkkitehtuuriblogia.