Julkaistu lehdessä 2/2023 - Hoiva

Artikkeli

Kohti terveellisen kaupungin kaavaa

Emilia Rönkkö, Helka-Liisa Hentilä

Catharijnesingel, Utrecht. OKRA Landscape Architects 2020. Kuva: Stijn Poelstra

Koronapandemian myötä elinympäristön vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin on kiinnostuttu yhä enemmän. Oulun yliopistossa tutkitaan, miten tulevia epidemioita voidaan torjua kaupunkisuunnittelun keinoin. 

Lääketiede on viimeisen kolmen vuoden aikana tuottanut ennennäkemättömällä tahdilla uutta tietoa sekä ratkaisuja välittömän globaalin terveysuhkan, koronaviruspandemian, torjumiseksi. Samaan aikaan on nähty suuri tarve tutkia pitkän aikavälin epäsuoria sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisia vaikutuksia, joita esimerkiksi yhteiskunnan sulkemisella voi olla.

Myös kaupunkisuunnittelun alalla uutta tutkimustietoa pandemian vaikutuksista kaupunkiympäristöihin, kuten tiiviyteen ja liikenneyhteyksiin, elämänlaatuun ja sosioekonomiseen tilanteeseen, on julkaistu kiihtyvällä tahdilla. Kaupunkisuunnittelun tutkimuksen aikaperspektiivi on ollut perinteisesti pitkä, mutta pandemian myötä olemme joutuneet pohtimaan, tuovatko tämänkaltaiset kriisit painetta myös kaupunkisuunnittelun tutkimustulosten nopeampaan julkaisemiseen sekä näyttöön pohjautuvien suunnitteluratkaisujen kehittämiseen. 

Koronapandemia sekä muut 2020-luvun kriisit voivat toisin sanoen merkitä kaupunkisuunnittelun entistäkin vahvempaa paradigmamuutosta kohti näyttöön perustuvaa, evidenssipohjaista suunnittelua.1 Niin kutsuttu terveellisten kaupunkien suunnittelu on ollut jo vuosikymmeniä Maailman terveysjärjestö WHO:n agendalla. Tunnetussa Dahlgrenin ja Whiteheadin ”sateenkaarimallissa”2 esitettiin jo 1990-luvun alussa, että elinympäristö on tärkeä osa terveyden rakentumista.

Yleisesti ottaen terveyden osatekijät voivat olla terveyttä edistäviä, terveyttä suojaavia (esim. rokote) tai terveysriskejä torjuvia. Huomionarvoista on, että aiemmin terveiden kaupunkien suunnittelu ja tutkimus keskittyi lähes täysin ei-tarttuvien tautien ja etenkin liikkumattomuuden maailmanlaajuisen ongelman ratkaisemiseen. Koronapandemia on nostanut tartuntataudit uudelleen kaupunkisuunnittelun agendalle myös läntisissä korkean elintason maissa. 

Tutkimme Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikön johtamassa monitieteisessä Vastustuskykyinen kaupunki. Kaupunkisuunnittelu pandemioiden ennaltaehkäisyn välineenä (RECIPE) -hankkeessa kaupunkiympäristöjen roolia ja kaupunkisuunnittelun mahdollisuuksia tartuntatautiepidemioiden ennakoivassa torjunnassa. Pyrkimyksenä on tuottaa uutta tietoa sekä rakentaa systeemistä ymmärrystä urbaaniin elinympäristöön kytkeytyvistä, hyvinvointia ja vastustuskykyä lisäävistä vaikutusmekanismeista. Tarkastelemme erityisesti fyysisen aktiivisuuden sekä monimuotoisen kaupunkiluonnon yhteyttä immunologiseen terveyteen ja vastustuskykyyn. Lisäksi tutkimme ja kehitämme myös kaupunkisuunnittelun monialaisia prosesseja ja arviointityökaluja.

Metsäisten alueiden läheisyys on kytköksissä alhaisempaan Covid-19-kuolleisuuteen.

Catharijnesingel, Utrecht. OKRA Landscape Architects 2020. Utrechtissa kaupunkia kiertävä kanaalin tilalle rakennettiin reilu 50 vuotta sitten kehätie. Viime vuosina tietä on muutettu takaisin virkistysalueeksi. Viher- ja vesialue auttaa myös historiallista keskustaa ilmastoon sopeutumisessa. Kuva: Stijn Poelstra

Luontokontaktit lisäävät hyvinvointia

Tähänastinen tutkimusnäyttö viittaa siihen, että monimuotoinen elinympäristö ja luontokontaktit vahvistavat immuunijärjestelmäämme.3 Tiedämme myös laajasti luonnon positiivisista vaikutuksista muun muassa mielialaan, verenpaineeseen ja stressitasoihin. Luontokontaktien yhteydestä immunologiseen terveyteen on saatu uutta vahvistusta tuoreessa kansainvälisessä tutkimuksessa4, jonka mukaan metsäisten alueiden läheisyys on kytköksissä alhaisempaan Covid-19-kuolleisuuteen. Vaikutusmekanismit ovat kuitenkin monimutkaisia, ja tutkimusta tarvitaan lisää. On erityisen kiinnostavaa, mikäli optimaalisesta kaupunkiluonnolle altistuksen määrästä olisi mahdollista tuottaa näyttöön pohjautuvia annos-vaste-suosituksia, kuten terveys- ja arkiliikunnan osalta on tehty. Lääkäreiden kirjoittamia metsäreseptejä on jo kokeiltu käytännössä myös Suomessa. Tieteelliseen näyttöön pohjautuvat suositukset tai tavoitearvot luontokontaktien ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi tulisi kuitenkin kytkeä tiiviimmin osaksi kaupunkisuunnittelun käytäntöjä. Hyvä esimerkki on tuore tutkimus, jossa on pyritty määrittelemään suunnittelun tavoitearvoja fyysistä aktiivisuutta tukeville kaupunkiympäristöille.5

Hyvinvointia edistäviä kaupunkiympäristöjä voidaan toisin sanoen määrätietoisesti suunnitella. Käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta kiinnostavaa on, kuinka lisätä todennäköisyyttä esimerkiksi positiivista altistumista hyville maaperämikrobeille. Hyvinvointivaikutuksia voidaan pyrkiä voimistamaan esimerkiksi linjaamalla kävely- ja pyörätiet viheralueiden läpi, mutta yksilön valinnoilla on keskeinen merkitys hyötyjen saamiseen. Viherverkoston saavutettavuuden ohella merkittävää on myös käyntitiheys ja viheralueilla oleskeltu aika. 

Tähänastinen tutkimusnäyttö viittaa siihen, että monimuotoinen elinympäristö ja luontokontaktit vahvistavat immuunijärjestelmäämme.

Hermanninrannan yleissuunnitelma, Helsinki. Loci Maisema-arkkitehdit 2021. Hermanninrantaan suunnitellun asuinalueen keskeinen osa on luonteeltaan villi rantapuisto, jonka suunnittelussa on hyödynnetty luonnon monimuotoisuutta tukevia ja ekologisia ratkaisuja.

Viheralueiden laatu vaihtelee merkittävästi kaupunkien välillä ja sisällä, minkä vuoksi on tärkeää tutkia myös viheralueiden käytön aktiivisuutta sekä kaupunkilaisten ympäristömieltymyksiä. Selvitämmekin RECIPE-tutkimuksessa paikkatietopohjaisin kyselyin, millaisia viherympäristöjä kaupunkilaiset suosivat ja miksi. Maaperänäytteitä analysoimalla pyrimme puolestaan tuottamaan uutta tietoa siitä, kytkeytyvätkö tietyt kaupunkiviheraluetyypit ja niiden mikrobiologinen monimuotoisuus infektiotautien esiintyvyyteen.

Alustavat tuloksemme viherympäristöjen vetovoimatekijöistä näyttävät osin polarisoituneilta: osalle vastaajista viheralueet ovat houkuttelevia, kun ne ovat hoidettuja, siistejä, ja niillä on käyttöä tukevia palveluita. Toinen selkeä vastaajaryhmä olivat ne, joille viheralueiden vetovoima perustuu luonnonmukaisuuteen, hiljaisuuteen ja ”silleen jättämiseen”. Huomionarvoista on myös, että luontokontaktit ja luonnossa vietetty aika lisäävät myönteisiä asenteita luontoa kohtaan. Koronapandemia on väliaikaisesti saattanut vahvistaa kaupunkilaisten suhdetta luontoon, mikä on näkynyt kävijäpiikkeinä virkistysalueilla. Väliaikaiset muutokset voivat myös johtaa pysyvämpiin muutoksiin sen osalta, miten ja missä ihmiset asuvat, työskentelevät ja viettävät aikaansa. 

Kyselyn tuloksia tullaan hyödyntämään yhteiskehittelytyöpajoissa, joissa mietimme, kuinka rakennettu ympäristö voi mahdollistaa hyvinvointia tukevia valintoja ja ohjata toimimaan hyvinvointia edistävillä tavoilla. Perimmäinen tavoitteemme on kytkeä kaupunkisuunnittelun terveyttä ja hyvinvointia edistäviä ratkaisuja osaksi laajempaa kansanterveyden edistämisen menetelmäpalettia. Uudenlaisia suuntauksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ovat muun muassa käyttäytymisen muutoksen teorioiden hyödyntäminen sekä palvelumuotoilu. Uudet toimintamallit myös kyseenalaistavat siiloutuneita käsityksiä siitä, että terveyden edistäminen kuuluu yksinomaan terveyssektorille eikä esimerkiksi niin kutsutulle tekniselle sektorille.

Sporta pils -yhteisöpuutarha, Riika 2021. Riikan ensimmäisen yhteisöpuutarhan tontilla sijaitsi aiemmin urheiluhalli (sporta pils). Aloitteen joutomaan muuttamisesta puutarhaksi teki naapuruston asukas, mutta projektiin on osallistunut yli 200 ihmistä. Jatko riippuu yhteisön aktiivisuudesta.

Yhteiskuntaturvallisuus ja resilienssi

Terveiden kaupunkien suunnittelun ytimessä on kysymys, miten urbaanilla elinympäristöllä tuetaan parhaiten aktiivista elämäntapaa ja luontokontakteja sekä toisaalta vähennetään altistumista esimerkiksi tartuntataudeille. Päällekkäiset tavoitteet, ja myös kriisit, edellyttävät suunnittelulta ”synoptisuutta” eli ilmiöpohjaista ja systeemistä lähestymistapaa, joka yhdistää eri näkökulmat sekä ilmiöiden väliset suhteet ja keskinäisriippuvuudet.6 Siksi vastustuskykyisen ja terveen kaupunkiympäristön suunnittelu tulisi kytkeä selkeämmin osaksi yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta, joka rakentuu niin kutsutusta ”kovasta” (security) ja ”pehmeästä” (safety) yhteiskuntaturvallisuudesta. Sekä kovan että pehmeän yhteiskuntaturvallisuuden vahvistamisen keskeinen tekijä on ekologinen, taloudellinen sekä sosiokulttuurinen monimuotoisuus ja resilienssi.

Kova yhteiskuntaturvallisuus pitää sisällään esimerkiksi rakennetun ja digitaalisen infrastruktuurin kestävyyden suoria uhkia vastaan. Se muuntuu kaupunkisuunnittelun kautta fyysisiksi rakennuksiksi, tieverkostoksi, silloiksi ja viheralueiksi. Näiden toiminnallinen ja rakenteellinen resilienssi on keskeistä yhteiskunnan toimintojen ylläpitämiseksi kriisitilanteissa. Kriisinkestävyyttä lisäävät varajärjestelmät sekä mahdollisuus riskien rajaamiseen ja hajauttamiseen. 

Pandemian vauhdittamana monet suurkaupungit ovat edistäneet 15 minuutin kaupunginosien politiikkaa ja uudenlaista hyperlokaalin kaupunkisuunnittelun ideaa, jossa kaupunginosien riittävä omavaraisuus ja autonomisuus mahdollistaa fyysisten yhteyksien katkaisemisen kriisitilanteessa. Edellytyksinä tälle ovat lyhyet toimitusketjut, lähipalvelut, sekä energian ja ruuan mikrotuotanto. Digitalisaatio mahdollistaa hajautetumman toiminnan mutta toisaalta tekee yhteiskunnista aikaisempaa haavoittuvampia tietoverkkojen häiriöille ja sähkökatkoille. Tartuntatautipandemia on siten kyseenalaistanut keskittävän kaupunkikehitys- ja aluesuunnittelupolitiikan. 

Pehmeä yhteiskuntaturvallisuus puolestaan tarkoittaa esimerkiksi turvallisuuden ja osallisuuden tunnetta sekä kansalaisten luottamusta hallintoon. Sen merkitys viimeaikaisten kriisien keskellä on kasvanut entisestään. Koronapandemia on läpivalaissut yhteiskunnan alueellista, sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta, epätasa-arvoista työnjakoa sekä toisaalta korostanut epämuodollisen, ei-tuotteistetun avun ja turvaverkostojen merkitystä. Samalla hyvinvointivaltion muodolliset, institutionaaliset palvelutarjonnan muodot ovat kohdanneet kriittisen kantokyvyn ja kapasiteetin rajansa. Sosiaalista resilienssiä voidaan rakentaa välillisesti kaupunkisuunnittelun keinoin ehkäisemällä esimerkiksi segregaatiota palveluiden sijoittelun kautta.


Tartuntatautipandemia on kyseenalaistanut keskittävän kaupunkikehitys- ja aluesuunnittelupolitiikan. 

Køgen eteläsatama, Tanska. SLA 2023. Køgen kaupungissa entinen teollisuussatama on muutettu luonnonläheiseksi asuinalueeksi. Viherverkosto imeyttää sadeveden ja tukee kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Kävelykansi ympäröi myöhemmin koko alueen suojaten sitä myrskyiltä. Kuva: SLA / Mikkel Eye

Pandemianjälkeinen tapa nähdä kaupunki

Kaupungit ovat kautta historian olleet epidemioiden leviämisen keskuksia, mutta myös vaurauden ja hyvinvoinnin keskittymiä. Historia on myös osoittanut, että kaupungit selviytyvät ja sopeutuvat sairauksien, sotien ja taloudellisten romahdusten aiheuttamiin muutoksiin. Uudenlaisia uhkakuvia muodostavat ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät tulvat, zoonoosit sekä ikiroudan sulaminen, jotka tekevät myös vakavien tartuntatautiepidemioiden yleistymisestä yhä todennäköisempää.

Millaisia siis voisivat olla tulevaisuuden terveyttä ja hyvinvointia tukevat kaupungit, jotka pitävät huolta myös planetaarisesta kantokyvystä ja kriisinkestävyydestä? Ympäristö, yksilön valinnat ja terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä yhdenvertaisuus muodostavat monimutkaisen politiikkakokonaisuuden. Olemme tutkimusryhmässämme tunnistaneet, että kaupunkiympäristössä näyttäytyvä todellisuus ei usein näy hyvinvoinnin edistämiseen liittyvissä poliittisissa ohjelmissa.7 Olisi tärkeää, että politiikkatoimet kytketään tiiviisti tutkittuun tietoon perustuviin mittareihin. 

Terveen kaupungin kaavan on nojauduttava laajaan ympäristöterveyden käsitykseen eli huomioitava paitsi perinteiset terveysriskit myös positiiviset ympäristöaltisteet ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulma. Monialainen kaupunkisuunnittelu tulisi nähdä selkeämmin osana poikkihallinnollista kokonaisturvallisuuden edistämistä. Samalla voimme pyrkiä kuromaan umpeen tutkimuksen ja käytännön välistä vaikuttavuuskuilua ja tuomaan kansanterveyden edistämisen traditiota ja kaupunkisuunnittelun traditiota jälleen tiiviimmin yhteen. ↙

EMILIA RÖNKKÖ
Yhdyskuntasuunnittelun dosentti. Työskentelee tutkimusryhmän vetäjänä RECIPE-projektissa Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikössä.

HELKA-LIISA HENTILÄ
Yhdyskuntasuunnittelun professori Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikössä. RECIPE-tutkimushankkeen konsortion johtaja.

RECIPE-projektia (Vastustuskykyinen kaupunki: Kaupunkisuunnittelu pandemioiden ennaltaehkäisyn välineenä) rahoittaa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN).


1 Billie Giles-Corti et al.: ”What next? Expanding our view of city planning and global health, and implementing and monitoring evidence-informed policy”. The Lancet Global Health 10(6), 2022.

2 Göran Dahlgren  & Margaret Whitehead: ”The Dahlgren-Whitehead model of health determinants: 30 years on and still chas-ing rainbows”. Public Health 199, 2021.

3 Marja I. Roslund et al.: ”Biodiversity intervention enhances immune regulation and health-associated commensal microbiota among daycare children”. Science Advances 6(42), 2020; Parajuli Anirudra ym.: ”Yard vegetation is associated with gut microbiota composition”. Science of the Total Environment 713, 2020.

4 Yuwen Yang; Yi Lu & Bin Jiang: ”Population-weighted exposure to green spaces tied to lower COVID-19 mortality rates: A nationwide dose-response study in the USA”. Science of the Total Environment 851(2), 2022.

5 Ester Cerin et al.: ”Determining thresholds for spatial urban design and transport features that support walking to create healthy and sustainable cities: findings from the IPEN Adult study”. The Lancet Global Health 10(6) 2002.

6 Emilia Rönkkö; Eevamaria Juuti & Helka-Liisa Hentilä: ”Resistant, responsive, resilient cities: Urban planning as a means for pandemic prevention”. SBEfin. Emerging Concepts for Sustainable Built Environment. Virtuaalikonferenssi 23–25.11.2022. 

7 Mikko Kärmeniemi; Tiina Lankila; Emilia Rönkkö; Kari Nykänen; Heli Koivumaa-Honkanen & Raija Korpelainen: ”Do land use and active transportation policies change urban form and the transportation modal share? A longitudinal mixed methods study in the city of Oulu”. Journal of Transport and Land Use 15(1) 2002.