Julkaistu lehdessä 2/2025 - Uudistuva asuminen
Ihmisen kokoinen metropoli
Suurkaupunki Tokio tarjoaa inspiraatiota myös ihmisen mittakaavaisen kaupungin luomiseen ja ruohonjuuritasolta ponnahtavaan kaupunkikehittämiseen.
Jorge Almazán & Studiolab: Emergent Tokyo – Designing the Spontaneous City. ORO Editions. 223 sivua.
Mitä länsimaalainen kaupunkisuunnittelija voi oppia Tokion kokoisesta metropolista? Jorge Almazán ja hänen Keion yliopistossa johtamansa Studiolab-tutkimusryhmä pyrkivät vastaamaan kysymykseen kirjassaan Emergent Tokyo ilman mystiikkaan kiedottua orientalismia. Teoksessaan he pureutuvat tekstein ja piirustuksin ihmisen kokoiseen mittakaavaan, kaupungin kerroksellisuuteen ja ruohonjuuritasolta ponnahtavaan kaupunkikehittämiseen.
Almazán ja Studiolab aloittavat jakamalla Tokion seitsemään kaupunkirakenteelliseen päätyyppiin pilvenpiirtäjäkortteleista uinuviin pientalolähiöihin. He osoittavat, että suurin osa metropolin kaupunkirakenteesta on kehittynyt alati tiivistyneistä kylärakenteista, joita suurkaupungin hallinto on puhkonut valtaväylillä. Ja juuri tähän ruohonjuuritasosta kasvaneeseen kaupunkirakenteeseen kietoutuu kaupungin vetovoima. Esimerkiksi kapeille tonteille syntyneisiin monikerroksisiin zakkyo-kiinteistöihin on ahdettu päällekkäin jopa yhdeksän erillistä liiketilaa. Ne luovat vaihtelevia katujulkisivuja ja kytkeytyvät katutasoon suoraan hissillä välttäen näin modernististen kauppakeskusten pitkät, mykät ja sulkeutuneet seinäpinnat. Toisaalla yokochō-yöelämäalueilla yksittäisen ravintolan pinta-ala saattaa olla vain 2,5 x 6 m katualueen ollessa viisi metriä leveä. Intiimit ravintolat syntyivät vanhojen kauppatorien päälle, kun kauppakojujen omistajat saivat luvan rakentaa niiden paikalle samankokoisen liiketilan. Näissä tiiviissä ympäristöissä suurkaupunki muuttuu ihmisen kokoiseksi, toisin kuin modernistisin opein suunnitelluissa megakortteleissa, kuten Daibassa.
Toinen kirjoittajien tekemä merkittävä havainto koskee kaupungin liikenneinfrastruktuuria. Suurin osa metropolin asukkaista käyttää päivittäiseen liikkumiseen lähijunia. Välttääkseen muuta liikennettä raideoperaattorit ovat nostaneet raiteet monilla rataosuuksilla betonipilarien päälle. Kiemurtelevan raidesuoniston alapuoli on otettu hyötykäyttöön täyttämällä se muuntamoiden ja paikoitusalueiden lisäksi pienliiketiloilla. Näin kaupunginosia toisistaan tavallisesti erottavat raiteet toimivatkin liimana, joka yhdistää eri kaupunginosia toisiinsa: Ameyoko-kadun liiketilat tuovat kaivattua intiimiyttä pilvenpiirtäjien puhkomaan Ginzaan, ja Kōenjissa radan alla sijaitseva ravintolakeskittymä yhdistää kaksi hiljaista asuinaluetta toisiinsa. Kaupunkilaiset hyötyvät kolminkertaisesti – rata yhdistää kaupunginosat toisiinsa, junilla pääsee liikkumaan vaivatta ja radanalusten vuokratuloilla ylläpidetään ratainfraa.
Kaikki ei ole kuitenkaan ruusuista Tokiossakaan. Almazánin ja Studiolabin mukaan metropolia uhkaa yritysjohtoinen kaupunkikehitys. Suuryritykset pyrkivät ostamaan yhä useampia tontteja, purkamaan ostamansa alueen tiheän ja pienimittakaavaisen rakentamisen ja korvaamaan ne meillekin tutuilla kovan rahan suurhankkeilla. Nuo suurhankkeet ovat tyypillisesti suuria torneja, jotka eivät ota oppia vanhan kaupunkirakenteen vahvuuksista: helposta saavutettavuudesta, vaihtelevasta kaupunkikuvasta ja ihmisen mittakaavaisuudesta. Kiiltäviä ne toki ovat.
Pohjoismaisena lukijana jäin usein miettimään kirjan ääressä suurkaupungin kyltymätöntä kysyntää. Ovatko kaikki kuvatut ilmiöt mahdollisia vähemmillä asukasmäärillä? Entä voisiko näin pienimittakaavaista kaupunkisuunnittelua toteuttaa Suomen tiukemmassa sääntelyssä, vaikka asukkaita riittäisikin? Japanissahan maanomistajan oikeudet ovat hyvin vahvoja. Ja mikä olennaisinta: voiko tiivistä, kaoottista kaupunkitilaa edes suunnitella – vai pitääkö sen antaa vain muodostua vähän liian pienille tonteille, joihin mahdutetaan vähän liian paljon toimintoja?
Kirja toimii hyvin matkaoppaana Tokiossa, mutta sitä voi suositella myös niille lukijoille, joita kiinnostaa modernististen kaupunkien elävöittäminen. Keinot ihmisen mittakaavaisen kaupungin luomiseen eivät ole vain arkkitehtonisia – maanjaolla, liikenteellä ja osallistamisella on merkittävä rooli. Kirja tarjoaa myös virkistävän selkeät visualisoinnit kaupungin toimintatavoista. Tilaa ja niiden muutosta havainnollistavat kartat, aksonometriakuvat ja leikkauspiirustukset ovatkin kirjan todellisia tähtiä, ja kirja kannattaa selailla läpi jo pelkästään kuvien viestinnällisen tehokkuuden takia. Kuvista ei koskaan unohdu kaupungin olennaisin osa: ihminen. ↙
MIKAEL TÓMASSON on kaupunkisuunnittelija ja tekoälykouluttaja.