Mies van der Rohe -palkintoehdokkaat kertovat paljon eurooppalaisen arkkitehtuurin nykytilasta
EU:n arkkitehtuuripalkinnon short-listalle valituista neljästäkymmenestä projektista yli puolet on olemassa olevien rakennusten korjauksia, uudistuksia tai laajennuksia. Myös kiertotalous ja biopohjaiset rakennusmateriaalit ovat näkyvästi esillä. Suomesta mukaan on päässyt yksi ehdokas.
Stjärnorpin linnanraunioon lisättiin uusi suojakatos ja corten-teräksisiä portaikkoja. Valokuva: Tengbom Arkitekter
Joka toinen vuosi jaettava Euroopan unionin Mies van der Rohe -palkinto on ollut lähes neljänkymmenen vuoden ajan käyttökelpoinen mittari sille, mistä suunnasta arkkitehtuurin tuulet kulloinkin puhaltavat.
Vielä kymmenisen vuotta sitten voittajiksi valittiin lähinnä toinen toistaan näyttävämpiä kulttuurirakennuksia, mutta sittemmin tuomaroinnissa on painotettu yhä enemmän ekologista, kulttuurista ja sosiaalista kestävyyttä. Se on näkynyt varsinkin korjaushankkeiden lisääntyneenä määränä.
Koska voittaja valitaan monivaiheisen prosessin kautta, tarjoutuu matkan varrella monta tilaisuutta spekuloida, mitä aspekteja kulloinenkin tuomaristo eniten arvostaa. Nyt chileläisen Smiljan Radicin puheenjohtama jury on karsinut kansallisten arkkitehtiliittojen ja arkkitehtuurimuseoiden sekä yksittäisten asiantuntijoiden ehdottamasta yli neljästäsadasta projektista neljänkymmenen kohteen short-listan, joka julkistettiin 8. tammikuuta.
Mitä valikoima kertoo eurooppalaisen arkkitehtuurin nykytilasta?
Kärkimaina Ranska ja Espanja
Kun tarkastelee ehdokkaiden maantieteellistä jakaumaa, Euroopan kärkimaaksi nousee Ranska, joka on saanut short-listalle peräti yhdeksän kohdetta. Heti perässä tulee toinen vakiomenestyjä Espanja seitsemällä ehdokkuudella ja sen jälkeen Tanska parhaana Pohjoismaana neljällä kohteella.
Mitään näistä ei voi pitää kovin suurena yllätyksenä. Odottamattomampaa on se, ettei listalle ole kelpuutettu yhtään kohdetta Saksasta, vaikka pääpalkinto meni kaksi vuotta sitten Gustav Düsingin ja Büro Hacken suunnittelemalle Braunschweigin teknillisen yliopiston opiskelupaviljongille. Ehdokkaita selatessa tulee selväksi sekin, kuinka suuren aukon Iso-Britannian vetäytyminen palkinnosta Brexitin myötä jätti jälkeensä.
Listalta löytyy lukuisia puurakennuksia sekä useita projekteja, joissa on kokeiltu saven, oljen ja hampun käyttöä.
Ehdokaslista ei tuo eurooppalaisesta nykyarkkitehtuurista esiin varsinaisia uusia suuntauksia, vaan pikemminkin vahvistaa kehityskulkuja, jotka ovat olleet käynnissä jo jonkin aikaa. Ensinnäkin yli puolet short-listatuista projekteista on tällä kertaa olemassa olevien rakennusten korjauksia, uudistuksia tai laajennuksia.
Mukaan on päässyt muutamia historiallisten monumenttien restaurointeja, kuten Santa Maria de Sijenan luostari Pohjois-Espanjassa ja San Barbazianon kirkko Bolognassa, mutta sitäkin enemmän modernien arkirakennusten käyttötarkoituksen muutoksia. Niissä arkkitehdeilla on usein ollut varsin vapaat kädet muokata vanhaa uusiksi, ja tuloksena onkin monta ennakkoluulotonta transformaatiota.
Vaikuttava esimerkki tästä on Charleroin näyttelypalatsi Belgiassa, suunnittelijoina AgwA- ja AJDVIV-toimistot. Vuonna 1954 valmistunut kompleksi oli aivan liian suuri kaupungin tämän päivän tarpeisiin, joten toinen suurista näyttelyhalleista muutettiin kylmäksi pysäköintilaitokseksi ja entisestä keskushallista tehtiin monitasoinen terassipuutarha poistamalla sen ulkoseinät.
Jäljelle jäänyt betonirunko lasitiilikupoleineen, eri vaiheista perityvine väreineen ja keskellä törröttävine savupiipuineen on modernia raunioromantiikkaa väkevimmillään. Uudet ilmastoidut kongressitilat on puolestaan rakennettu näyttelykäytössä säilyneeseen puoliskoon talo talossa -periaatteella.
Sivuvirrat hyötykäyttöön
Toinen jo pidempään vahvistunut ilmiö ovat vähähiiliset, biopohjaiset rakennusmateriaalit. Short-listalta löytyy luonnollisesti lukuisia puurakennuksia sekä useita projekteja, joissa on kokeiltu saven, oljen ja hampun käyttöä.
Tässä suhteessa kokeellisimpia on Etelä-Ranskan Arlesissa sijaitsevan 1800-luvun junavarikon muutostyö ”bioregionaalisen” eli paikallisiin luonnonmateriaaleihin keskittyvän suunnittelun tutkimuskeskukseksi. Pääkäyttäjä Atelier Luman sekä Assemble- ja BC architects -toimistojen yhteistyönä syntyneessä projektissa on hyödynnetty kekseliäästi maatalouden ja seudun kivilouhosten sivuvirtoja, esimerkiksi vanhat kiviseinät on lisäeristetty riisinolkipaaleilla ja savirakenteisiin on sekoitettu louhosten kalkkikivipölyä. Uusien ja vanhojen luonnonmateriaalien yhdistelmästä on tuloksena harvinaisen harmoninen kokonaisuus.
Mies van der Rohe -palkinnon kaltaisten tunnustusten suola ovat aina yllättävät pikkuprojektit.
Myös kiertotalouden saralta löytyy kunnianhimoisia avauksia, vaikka tällä sektorilla muissakin Euroopan maissa tunnutaan olevan vasta kokeiluasteella. Brysselissä sijaitsevalla Usquare Feder -yliopistokampuksella (Callebaut Architecten, BC architects, evr architecten ja VK architects+engineers) purkumateriaaleja, kuten tiiliä, ikkunoita ja kivilaattoja, on käytetty urban mining -periaatteen hengessä uudisosissa, joilla 1900-luvun alun kasarmirakennuksia on täydennetty. Uudet puu- ja vanerirakenteet on vastaavasti suunniteltu helposti purettaviksi uudelleenkäyttöä silmällä pitäen.
Mies van der Rohe -palkinnon kaltaisten tunnustusten suola ovat aina yllättävät pikkuprojektit. Tällä kertaa short-listalle on päässyt muun muassa kiertoliittymään pystytetty väliaikainen uimala Espanjan Logroñossa, lämpövyöhykkeiden pohjalta tehty asuntoremontti Barcelonassa ja paimentolaisten kaivon nelipäiväinen korjaustyö Tunisiassa.
Mikään niistä tuskin yltää voittajaksi tai finalistiksi, mutta kaikki rikastuttavat kuvaa eurooppalaisesta nykyarkkitehtuurista.
Tanska hallitsee pohjoismaista arkkitehtuuria
Pohjoismaat ovat short-listalla näkyvästi esillä ennen kaikkea Tanskan neljän ehdokkaan ansiosta. Kaikki niistä löytyvät Kööpenhaminasta. Tanskalaisen arkkitehtuurin tuoreimman supertähden Søren Pihlmannin suunnittelema Thoravej 29 -toimistotalon muutostyö on saanut viimeisen vuoden aikana runsaasti huomiota maailman arkkitehtuurimedioissa – myös Arkkitehti-lehdessä – ja lienee vahvimpia ennakkosuosikkeja.
Listalla muuten heikosti näkyvää kaupunki- ja maisemasuunnittelua taas edustavat Entasis-toimiston tekemä Carlbergin entisen panimokorttelin yleissuunnitelma ja SLA-toimiston suunnittelema Grønningen-Bispeparken -puiston uudistus. Dorte Mandrupin massiivipuurakenteinen terveyskeskus puolestaan vie hoivarakentamisen arkkitehtuurin aivan eri tasolle kuin mihin meillä on totuttu.
Norja on edustettuna kahdella pohjoista eksotiikka henkivällä kohteella. Poronsarvesta inspiraationsa saanut Čoarvemátta-keskus (70°N arkitektur, Joar Nango ja Snøhetta) Kautokeinolla tarjoaa tilat saamelaisten kansallisteatterille, lukiolle ja poronhoitokoululle, kun taas Sundshopenin uimapaikan uudistus (Rever & Drage) on short-listan pienimpiä projekteja – yhdeksän neliön rakennus sisältää vain käymälän ja teknisen tilan.
Listan ainoa ruotsalainen kohde, Stjärnorpin linnanraunion restaurointi (Wikerstål ja Tengbom) Linköpingissä toteuttaa Venetsian julistuksen periaatetta uuden ja vanhan erottamisesta lähes dogmaattisen johdonmukaisesti. Huolella konservoitujen 1600-luvun kivimuurien keskelle on lisätty puurakenteinen suojakatos ja joukko kulkuväylinä toimivia corten-teräksisiä portaikkoja, ja koko kompleksin kruununa on näköalatasanteen portaikkona toimiva elegantti lasisylinteri.
Suomea short-listalla edustaa JKMM Arkkitehtien suunnittelema Tammelan jalkapallostadion Tampereella. Se ei ole ainoa listalle päässyt urheilurakennus, mutta erottuu selvästi urbaaniutensa ja typologisen innovatiivisuutensa ansiosta. Riittääkö se viemään Tammelan stadionin ensimmäisenä suomalaisena projektina palkinnon seuraavan vaiheeseen selviää helmikuussa, kun finalistit julkistetaan. Voittaja paljastetaan huhtikuussa Oulussa järjestettävässä seremoniassa.
