Oulun keskustakirjasto korjattiin modernia vaalien
Torinrannassa sijaitseva ikoninen kirjasto korjattiin laajasti 40 vuoden käytön jälkeen, ja useiden tilojen käyttötarkoitus muuttui. Silti kirjasto näyttää ja tuntuu edelleen tutulta, kirjoittaa Helena Hirviniemi.
Oulun keskustakirjaston korjaus
JKMM Arkkitehdit / Maren Nielsen, Laura Hämäläinen, Teemu Kurkela
Sijainti Kaarlenväylä 3, Oulu
Laajuus 7 330 m2
Valmistuminen 2025
Alkuperäinen rakennus Marjatta ja Martti Jaatinen 1982
Lisää kuvia ja piirustuksia projektista →
OULUN KESKUSTAKIRJASTO sijaitsee yli 400 vuotta vanhan Oulun kaupungin ytimessä. Ympärillä on kerrostumia ja merkkejä kaupungin pitkästä historiasta – se, mitä pohjolan valkeasta puukaupungista on jäljellä. Vuoden 2025 lopulla perusparannushankkeen jälkeen uudelleen avatusta kirjastosta avautuvat entistäkin laajemmat näkymät Merikosken voimalaitoksen alapuoliseen komeaan Oulujoen suistomaisemaan ja suiston saariin. Rakennuksen tiloja on otettu laajasti yleisökäyttöön, ja kaupunkilaiset ovat ottaneet uudistetut tilat ilolla vastaan.
Tarkastelen tuttua rakennusta ja tehtyä korjaustyötä kulttuuriperinnön asiantuntijajärjestö Icomosin vuonna 2011 julkaiseman Madridin asiakirjan kautta, jonka suomennos julkaistiin osuvasti kirjaston Pakkalan salissa vuonna 2014 pidetyssä seminaarissa. Madridin asiakirjan tavoitteena on ”edistää hyviä ja hienovaraisia keinoja 1900-luvun merkittävän rakennusperinnön säilymisen turvaamiseksi”. Asiakirjan mukaan kohteen käsittelyn tulee perustua sen arvojen tunnistamiseen, teknisten ja arkkitehtonisten ratkaisujen sekä autenttisuuden ja eheyden ymmärtämiseen, asianmukaisten suojelukeinojen käyttämiseen, muutosten hienovaraisuuteen sekä prosessin dokumentointiin ja tiedon välittämiseen.
Oulun kaupungin voimakkaat kasvun vaiheet ajoittuvat sotien jälkeiseen aikaan ja erityisesti 1960-luvulle. Tämä merkitsi mullistuksia kaupunkisuunnitteluun ja kaupunkirakenteeseen. Hajanaiseksi muotoutunutta ranta-aluetta haluttiin järjestellä uudestaan ja keskittää alueelle kasvavan kaupungin uudet hallinto- ja kulttuurirakennukset. Kaupunki järjesti uuden monumentaalikeskuksen suunnittelusta arkkitehtuurikilpailun vuonna 1962. Kilpailun voitti arkkitehtien Marjatta ja Martti Jaatisen ehdotus ”Saari”. Ehdotus sisälsi vesipeilin ympäröimän suorakulmaisen täyttösaaren päälle sommitellut suorakulmaiset teatterin, kaupungintalon, konserttisalin ja horisontaalista kompositiota täydentävän parikymmenkerroksisen virastotornin sekä ajatuksen rantakortteleiden korvaamisesta toria reunustavilla seitsemänkerroksisilla toimistotaloilla.
Teatteri valmistui Jaatisten suunnitteleman mukaisesti vuonna 1972, mutta konserttisalin tilalle päätettiinkin rakentaa uusi maakuntakirjasto noudattaen kilpailutyön konserttisalin volyymia. Vuonna 1982 avattu rakennus toi oululaisten kirjastopalvelut aivan uudelle tasolle ja oli yksi monista aikansa uusista maakuntakirjastoista. Uudet teatteri ja kirjasto, jotka edustivat aikansa laadukasta ja niukkaa betoniarkkitehtuuria, olivat kuin torin rantaan ankkuroituneet ruotsinlaivat.
Heti teatterin valmistumisen aikoihin yliopiston arkkitehtuurin osastolla virisi vahva rakennussuojeluliike Rantakadun ja Aleksanterinkadun välisten kortteleiden suojelemiseksi. Prosessi oli pitkä, paljon ehdittiin tuhota ja tuhopolttaa, mutta lopulta uuden rakennussuojelulain siivittämänä saatiin alueelle suojelukaava vuonna 1996, eikä ajatus rantakortteleiden korvaamisesta toimistotaloilla toteutunut. Tällä hetkellä koko ranta-alue muodostaa valtakunnallisesti arvokkaan kulttuuriympäristökohteen (RKY), joka koostuu historiallisesti kerroksellisesta kokonaisuudesta – moderni mukaan lukien – mutta teatteria ja kirjastoa ei kumma kyllä ole suojeltu, vaikka ne eittämättä edustavat korkeatasoista modernia betoniarkkitehtuuria Suomessa.
Kun Oulun keskustakirjaston perusparannus- ja restaurointihanke käynnistettiin, kirjasto oli ehtinyt palvella jo 40 vuoden ajan ilman suuria korjauksia. Kirjasto on kaupungin suosituin kulttuurirakennus, joka tarjoaa monipuolisia palveluja kaikenikäisille ja toimii kohtaamis- ja tapahtumapaikkana matalalla kynnyksellä. Rakennus on alun perin hyvin taitavasti suunniteltu, modulaarinen ja muuntojoustava. Sen arkkitehtuurissa selkeys, vähäeleisyys, puhdaslinjaisuus, tila ja valo ovat pääroolissa. Materiaalit – paikalla valettu betoni, betonielementit, alumiini, lasi ja puu – ovat kestäviä, kauniisti vanhenevia ja alkuperäisen rakennustyön laatu on korkeatasoista. Rakenne- ja tilajärjestely ja sitä myötä koko arkkitehtuuri perustuu 6 x 6 metrin moduuliverkostoon, jonka mukaan kantavat pilarit, palkit ja seinät sijaitsevat, mahdollistaen vapaat pohjaratkaisut ja ikkunoiden vapaan sijoittelun. Ulkoarkkitehtuurille leimaa antavat niukat ja viimeistellyt detaljit, materiaaleina hiottu mosaiikkibetoni, lasi ja alumiini. Alin kerros on sisäänvedetty. Kirjaston funktiosta kertoo kaupunkiin päin avautuva lainaussalin suuri ikkunaseinä, kuin avoin kirja.
Arkkitehtuuria tukee Jaatisten yhdessä Antti Nurmesniemen toimiston kanssa suunnittelema sisustus. Se perustuu puun käyttöön, kestävyyteen ja materiaalien kauniiseen vanhenemiseen. Kirjastoon suunniteltiin alun perin paljon kiinteitä kalusteita käyttäen saarnia, alumiinia ja mustaa linoleumia. Lisäksi käytettiin Artekin kalusteita. Verhoiluissa ja detaljeissa käytettiin kirkkaita tehostevärejä, lastenosastolla punaista, aikuisten osastolla keltaista ja muualla sinistä.
Keskuskirjaston säilyneisyys oli korkeaa tasoa, eikä merkittäviä vaurioita ollut. Tämä oli erinomainen lähtökohta mahdollisimman säästävälle korjaukselle, joka olikin tilaajana toimineen Oulun kaupungin tavoite. Hankepäällikkö, arkkitehti Sanna Pääkkösen mukaan rakennusta kohdeltiin kuten suojelurakennusta, vaikka suojelustatus puuttuu. Tavoitteet määriteltiin ja toteutustapaa tarkennettiin koko projektin ajan yhteistyössä suunnittelijoiden, museoviranomaisen ja käyttäjien kanssa, tiukan budjetin raamissa.
Kohteen pääsuunnittelijana toimineen JKMM:n arkkitehti Maren Nielsenin osaaminen ja kokemus vaativien kirjastorakennusten suunnittelusta oli merkittävä etu hankkeelle. Haastava tehtävä oli talotekniikan päivittäminen ja määrältään moninkertaisten asennusten sovittaminen rakenteisiin alkuperäisen ajatuksen mukaisesti, niin että kaikki pinnat pysyvät ehjinä ja tekniikka on piilossa. Tämä tarkoitti muun muassa sitä, että sisäarkkitehtuurille leimaa-antavat alumiinikasettialakatot jouduttiin purkamaan ja uusittiin samanlaisilla, saman valmistajan levyillä.
Alkuperäisen rakennuksen korkea laatutaso, muuntojoustavuus ja kestävät ratkaisut realisoituvat tässä ajassa, ja kirjasto palvelee edelleenkin erinomaisesti kirjastona. Tilojen toiminnallisuudessa on tapahtunut jonkin verran muutoksia, joista merkittävimpiä ovat lehtisalin muutos kahvilaksi, kirjojen palautuspisteen siirtyminen alakertaan ja lisääntyneet, erityyppiset työskentely- ja kokoontumistilat. Tilojen laajentaminen ja toimintojen muutokset pystyttiin tekemään alkuperäisen rakennusmassan sisällä, kun luovuttiin kirjavarastoista ja henkilökunnan työskentelytiloja päivitettiin vastamaan monitilaympäristön periaatteita.
Mikä sitten tekee rakennuksesta tutun ja tunnistettavan? Pohjakerroksessa sisääntulo jatkuu koko rakennuksen läpäisevänä akselina ja keskeltä nousee betoninen portaikko, josta eri kerrostasot avautuvat laajojen lasiseinien kautta. Kaikki näkyvät pinnat ovat periaatteessa entisiä tai entisen kaltaisia, näkymä on tuttu ja vaikuttava, patinakin saa näkyä. Sisätiloja erityisesti leimaavat alkuperäiset saarniparkettilattiat on hiottu ja niitä on täydennetty uusilla. Suorastaan ikoniset lainaussalit ovat entisellään, vaikka hyllyjen lomaan onkin lisätty pieniä oleskelupesiä. Sisustus noudattaa kauttaaltaan alkuperäistä Nurmesniemen ideaa, kalusteita on korjattu ja muokattu uuteen käyttöön. Modernin arkkitehtuurin tunnuspiirteet ja kohteen arvot on tunnistettu ja niitä on vaalittu onnistuneesti. Kirjasto palvelee taas hyvin seuraavat 40 vuotta.
Kaikki näkyvät pinnat ovat entisiä tai entisen kaltaisia, näkymä on tuttu ja vaikuttava, patinakin saa näkyä.
Kirjaston perusparannus ja restaurointi on toteutettu vahvasti Madridin dokumentin hengessä ja sen periaatteita noudattaen. Voidaankin perustellusti puhua merkittävän modernin kohteen restauroinnista, jossa tehtyjen toimenpiteiden tavoitteena on ollut kohteen arvojen ja arkkitehtuurin ominaispiirteiden säilyttäminen.
Jaatisten arkkitehtikilpailuvoiton mukainen kompositio ja siihen kuuluva virastotornin mahdollisuus on säilynyt alueen asemakaavassa vuosikymmenten ajan, ja nyt se näyttää toteutuvan 22-kerroksisena Terwa Tower -nimisenä hotellirakennuksena noudattaen aika tarkkaan Jaatisten alkuperäistä ideaa. Kaupunki saisi jälleen uuden maamerkin ja arkkitehdin intentio toteutuisi, mutta osa jokisuiston hienoista jokinäkymistä menetettäisiin. Onko torni oleellinen osa monumentaalikeskuksen arkkitehtonista ideaa vai jäänne 1960-luvun yltiöoptimismista? Tässä ajassa jättäisin tornin rakentamatta ja osaksi alueen suunnitteluhistoriaa.
