Kun katokset valtasivat Helsingin
Vuonna 1942 Viljo Rewellin kritiikin kohteeksi joutuivat muodikkaat ulokekatokset.
ARKKITEHTI-LEHDEN VUOSIKERROISTA löytyy lukuisia esimerkkejä, miten kaupunkitilan pienetkin elementit ovat olleet arkkitehtikunnan huolenaiheena. Ytimekkäästi otsikoidussa kirjoituksessaan ”Katokset” lehden numerossa 1/1942 Viljo Rewell tarkasteli kriittisesti muodikkaita ulokekatoksia, joita oli 1930-luvun mittaan ilmaantunut ympäri Helsinkiä, niin uudisrakennusten kuin monien vanhempien talojen julkisivuihin.
Sisäänkäyntikatosten valokatot ja sirot neonkyltit houkuttelivat ohikulkijoita erityisesti ilta-aikaan tavarataloihin, elokuvateattereihin ja tanssiravintoloihin. Ne kertoivat mannermaisen suurkaupunkikulttuurin rantautumisesta Suomeen, mutta kuten Rewell ironisesti huomautti, muoti-ilmiöltä eivät olleet välttyneet edes Presidentinlinnan kaltaiset arvorakennukset. Koska katosten suunnittelijat edustivat eri sukupolvia ja arkkitehtuurisuuntauksia, piirtyvät niiden kautta esiin myös 1930-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylilliset vaihtoehdot funktionalismista pelkistettyyn klassismiin ja art decoon.
Kirjoituksen kuvituksena oli seitsemän esimerkkiä 1930-luvun helsinkiläisestä katosarkkitehtuurista. Rewellin kriittisistä huomioista huolimatta monista katoksista on sittemmin muodostunut kaupungin pieniä maamerkkejä.
Pääset lukemaan tekstin alla olevasta kuvasta (klikkaa kuva suuremmaksi). Numeroituun kohtiin liittyy Kristo Vesikansan kommentti, jonka löydät kuvan alta.
1 Sarja alkaa osuvasti Eliel Saarisen suunnitteleman Rautatieaseman pääsisäänkäynniltä, joka on vuodesta 1919 toiminut symbolisena porttina pääkaupunkiin. Kuvioidulla kuparipellillä ja nauhaornamenteilla koristeltua lippaa voi pitää helsinkiläisten ulokekatosten yhtenä kantaisänä. Sen voimakas horisontaalisuus muodostaa vastapainon asemarakennuksen muuten korostetun pystysuuntaisille graniittijulkisivuille ja tekee vaivattomaksi astua sisään monumentaalisesta kaariaukosta.
2 Rewell sisällytti valikoimaan myös oman läpimurtotyönsä, vuonna 1936 valmistuneen Lasipalatsin, jonka hän oli suunnitellut yhdessä Heimo Riihimäen ja Niilo Kokon kanssa uuden linja-autoaseman osaksi. Elokuvateatteri Bio Rexin renkaan muotoisilla valaisimilla aukotettu katos toimi samalla mainospintana siellä esitetyille elokuville. Kuvassa katoksen päälle on nostettu Regina Linnanheimon ja Tauno Palon pahvikuva markkinoimaan Toivo Särkän romanttista elokuvaa Kaivopuiston kaunis Regina (1941). Mannerheimintien katukuvaan olennaisesti kuuluva katos palvelee nykyisin Amos Rex -taidemuseota.
3 Ravintola Royalin kuparilla verhottu ja tyylikkäillä neonkirjaimilla varustettu sisäänkäyntikatos on hävinnyt kokonaan Pohjoisesplanadin katukuvasta. Se rakennettiin vuonna 1936 Jarl Eklundin ja Eero Saarisen suunnitteleman Ruotsalaisen teatterin laajennus- ja uudistustyön yhteydessä. Suuremmat versiot katoksesta ovat säilyneet teatterin pääsisäänkäynneillä, mutta teatteriravintolan asiakkaat joutuvat nykyisin jonottamaan ilman katoksen tarjoamaa suojaa.
4 Sarjan hätkähdyttävin interventio on Kansallis-Osake-Pankin pääkonttorin uusi sisäänkäynti ruudutettuine valokattoineen vuodelta 1936. Kauno S. Kallio ei yrittänytkään sovittaa mustasta graniitista, kuparista, pronssista ja opaalilasista tehtyä art deco -henkistä rakennelmaa Onni Törnqvistin (myöh. Tarjanne) reilu 40 vuotta aiemmin suunnittelemaan uusrenessanssijulkisivuun. Komea portaali on silti saanut jäädä paikalleen Aleksanterinkadulle ja on toiminut jo lähes 30 vuotta Kämp Gallerian yhtenä sisäänkäyntinä.
5 Myöskään vuonna 1938 avatun hotelli Klaus Kurjen alkuperäistä sisäänkäyntikatosta ei löydy enää Bulevardilta. Sen päälle asennetun valomainoksen vanhahtava muotokieli – hotelli oli saanut nimensä kansanrunon mustasukkaiselta murhamieheltä – oli ilmiselvässä ristiriidassa Veikko Leisténin suunnitteleman pyöreäkulmaisen funkiskatoksen kanssa. Hotelli oli viimeisiä vaiheita parikymmenvuotisessa uudistustyössä, jossa Lars Sonckin alun perin Keskuskirjapainolle vuonna 1913 suunnittelemasta tiililinnasta muokattiin Raken eli Helsingin Rakennusainekaupan tavaratalo. Liikkeen pääsisäänkäynnille oli ”mainostarkoituksien vuoksi” lisätty jo 1930-luvun alussa Väinö Vähäkallion suunnittelema suurempi valonauhoin koristeltu katos, joka sekin on myöhemmin purettu.
6 Presidentinlinnan Mariankadun puoleiselle sisäänkäynnille vuonna 1938 lisätty katos on saanut usein osakseen ivailua ”elokuvateatterimaisuutensa” vuoksi. Klassismin ja funktionalismin elementtejä yhdistävä sisäänkäynti rakennettiin samassa yhteydessä, kun naapuritalo muokattiin virastokäyttöön yliarkkitehti Martti Välikankaan johdolla. Julkisivusta höylättiin tällöin Theodor Höijerin uusrenessanssikoristeet, jotta se istuisi paremmin Presidentinlinnan hillittyyn uusklassismiin. Myös katoksen alapinnan rytmikkään jäsentelyn pyöreillä valaisimilla ja suorakulmaisilla profiloinneilla voi ajatella kädenojennukseksi Pehr Granstedtin, C. L. Engelin ja Jac. Ahrenbergin luomalle kokonaisuudelle.
7 Jopa klassisen perinteen vankkumaton puolustaja J. S. Sirén sisällytti modernin ulokekatoksen Helsingin yliopiston päärakennuksen Fabianinkadun puoleiseen julkisivuun, tosin varustettuna klassisella reunaprofiililla. Muutoin vuonna 1937 valmistunut laajennus seuraa tunnollisesti C. L. Engelin sata vuotta aiemmin suunnitteleman vanhan puolen julkisivuarkkitehtuuria.
