Julkaistu lehdessä 1/2024 - Kaupungin sydän

Kohdearvio

Koulurakennus Kuopiossa korostaa ympäröivien kaupunkitilojen erilaisia luonteita

Kristo Vesikansa

Kuva: Aukusti Heinonen

Taidelukio Lumit on tervetullut täydennys Kuopion kaupunkikuvaan ja koulutarjontaan.

Kuopion ruutukaavakeskustan tunnusomaisimpana piirteenä voi pitää rännikatujen verkostoa ja siitä juontuvaa pienipiirteistä korttelirakennetta. Ne pohjautuvat Pehr Kjellmanin vuonna 1776 laatimaan asemakaavaan, jossa korttelit jaettiin seitsemän metriä leveillä palokujilla neljään osaan. Kapeiden ja leveiden katujen vuorottelu synnyttää keskustaan yhä erityisen tilallisuuden, vaikka rakennuskanta on uusiutunut moneen kertaan.

Tiivis kaupunkikudelma hajoaa ikävästi Kauppatorin eteläpuolella, missä laajat pysäköintialueet reunustavat Kuopion musiikkikeskusta (Esa Malmivaara ja Raimo Savolainen 1985). Yhden korttelineljänneksen täyttävä taidelukio Lumit on siksi tervetullut täydennys repaleiseen kaupunkikuvaan. Rakennus on tarkoitettu Kauppatorilta Kuopionlahdelle ulottuvan uudistushankkeen ensimmäiseksi vaiheeksi, mutta nykyisessä taloustilanteessa muiden osa-alueiden toteutuminen näyttää epävarmalta. Onneksi Lumit täyttää kaupunkikuvallisen roolinsa hyvin ilman niitäkin.

Kuva: Aukusti Heinonen

Kuopion taidelukio Lumit

Lukkaroinen Arkkitehdit / Joona Koskelo, Petri Pettersson, Okko Saurama, Simo Rasmussen, Kati Kaukonen
Sijainti Koljonniemenkatu 48-50, Kuopio
Laajuus 9 500 m2
Valmistuminen 2022

Lisää kuvia ja piirustuksia projektista →

Kokonaissuunnitelma perustuu vuosina 2016–2017 järjestetyn kaksivaiheisen ideakilpailun voittajaehdotukseen. Arkkitehtitoimisto Lukkaroisen ja VSU maisema-arkkitehtien suunnitelman kuningasajatuksena oli sijoittaa kilpailuohjelman edellyttämät uudisrakennukset – lukio, kongressihotelli ja asuintaloja – kapeaksi nauhaksi Musiikkikeskuksen molemmin puolin. Kauppatorilta rantapuistoon johtavan rännikadun itäpuolelle jäi siten puolen korttelin levyinen puistoaukio, ja veistokselliset katokset nivoivat vaihtelevan korkuiset rakennukset yhteen.

Vielä kilpailuvaiheessa Lumitin paikalle kaavailtiin hybridikorttelia, joka sisälsi lukion lisäksi asumista ja liiketiloja, mutta asemakaavan muutosta varten tehdyssä viitesuunnitelmassa asunnot siirrettiin puiston itälaidalle. Samalla Musiikkikeskusta vastapäätä tuli teatterisali, joka sai oman näyttävän sisäänkäynnin. Ympäristön keskeneräisyys näkyy karuimmin lukion itäsivulla, joka avautuu nyt puiston sijaan sorakentälle. Puiston alle on tarkoitus rakentaa kongressihotellin pysäköintipaikat, joten senkin toteutus on lykkäytynyt epämääräiseen tulevaisuuteen.

Katujen joka sivulta rajaamalle suorakulmaiselle tontille olisi voinut suunnitella hyvinkin yleispätevän rakennuksen, mutta Lumitin arkkitehdit ovat korostaneet reunustavien kaupunkitilojen erilaisia luonteita. Rakennus on siten jaettu kahdeksi eri korkuiseksi kappaleeksi, joista matalampi jatkaa Musiikkikeskuksen räystäslinjaa ja korkeampi kurottaa kohti viereisiä asuinkerrostaloja. Musiikkikeskuksen räystäslinja on piirretty myös korkeamman osan julkisivuihin vaihtamalla tiililimitystä seinän puolivälissä. Lännessä Lumit kääntää selkänsä leveälle Haapaniemenkadulle, ja pohjoisessa se rajaa Koljonniemenkadun intiimiksi rännikaduksi. Etelässä teatterisalin sisäänkäyntisyvennys toimii vastaparina Musiikkikeskuksen sisäänvedolle, ja idässä rakennusmassaan on koverrettu puuverhoiltu syvennys istuskeluportaineen, ennakoiden tulevaa puistoa.

Kuva: Aukusti Heinonen

Itäjulkisivun aiheet – katoksen suojaama syvennys, kaareva lasiseinä ja puuverhous – ovat tuttuja monesta viime vuosien julkisesta rakennuksesta, kuten Helsingin keskustakirjasto Oodissa (Ala 2018). Toisaalta puupintojen kellertävä sävy sitoo Lumitin Koljonniemenkadun pohjoispuolisen Yhteiskoulun okrankeltaisiin puurakennuksiin. Lukion ulkohahmossa voi siten nähdä aineksia niin 2000-luvun vapaamuotoisesta arkkitehtuurista kuin vanhempaa perua olevasta kontekstualismista. Esimerkiksi tiilijulkisivut yhdistävät Lumitin Musiikkikeskukseen, vaikka vaaleanharmaa sävy poikkeaakin naapurin punatiilestä. Eroa on myös tektonisessa ilmaisussa: Musiikkikeskuksen tiilipinnat näyttävät selvästi kantavan betonirungon täytteeltä, kun ne Lumitissa luovat illuusion massiivisesta muurista.

Kaikkialla aiheet eivät loksahda aivan sulavasti yhteen. Esimerkiksi etelä- ja itäjulkisivut ovat suoraan edestä katsottuna taitavasti sommiteltuja, mutta kun kiertää kulman ympäri ja näkee ne yhdellä kertaa, syövät veistokselliset katokset toistensa tehoa. Vaikutelma olisi toinen, jos eteläisen syvennyksen eteen suunniteltu säleikkö olisi toteutunut. Huoltoliikenteen siirtäminen kellarista maanpinnalle nosti sen helman kuitenkin niin korkealle, että arkkitehdit katsoivat parhaaksi luopua koko säleiköstä.

Muotojen ja materiaalien kollaasimainen yhdistely jatkuu rakennuksen sisällä, missä pintoina on betonia, puuta, lasia, vaneria, rei’itettyä teräslevyä, valkoista maalia ja akustointilevyjä. Selkeän tilaratkaisun puitteissa on syntynyt yllättävän paljon vaihtelua, kun ulkokehälle sijoitettujen luokkahuoneiden ja työtilojen väliin jää erikokoisia auloja sekä tilava keskushalli. Rungon keskellä olevat tilat saavat luonnonvaloa kookkaasta kattolyhdystä, ja tilasarja huipentuu kolmannen kerroksen aulaan, josta avautuu vaikuttava näkymä Tuomiokirkkoa kohti – etenkin sitten, kun etualaa hallitseva sorakenttä väistyy puiston tieltä.

Kuva: Aukusti Heinonen

Keskushallin alimman tason muodostaa nykykouluille lähes pakollinen katsomoporras. Sen edessä oleva näyttämö on avattavissa myös takana olevaan liikunta- ja juhlasaliin ja viereiseen ruokasaliin, mikä mahdollistaa monenlaiset esitykset ja tapahtumat. Pohjakerroksessa on myös korkea tanssisali, 230-paikkainen teatterisali lämpiöineen ja muita ulkopuolisten käytössä olevia esiintymistiloja.

Lumitin monimuotoinen arkkitehtuuri jättää aurinkoisen ja energisen vaikutelman. Se on ilmiselvästi tehnyt vaikutuksen myös Kuopion nuorisoon, sillä uudisrakennuksen myötä Lumitista on tullut kaupungin suosituin lukio. Vaikka toisin väitetään, seinilläkin on väliä. ↙